NEKRomantik saattaa hyvinkin olla järkyttävin ja hirvittävin elokuva sitten Pasolinin Sodoman 120 päivää -shokkihoidon 70-luvun alussa. Sen minimaalisella budjetilla mutta maksimaalisella raivolla toteutettu unen ja toden rajalla liikkuva kuvaus miehestä, jonka maailmassa kuolema ja seksuaalisuus liittyvät toisiinsa kipeällä ja tuhoisalla tavalla. Elämästä vieraantuneen nekrofiilin yksinäinen amok on yhtä aikaa vapauttava ja vangitseva elämys.
Tarinan keskushenkilö on ruumiita työkseen rahtaava Rob, joka vaimonsa Bettyn riemuksi salakuljettaa töistä materiaalia kotiin salaisiin seksileikkeihin. Kokonaisen puolimädänneen ruumiin kärrääminen sänkykamariin johtaa riemukkaaseen kimppakivaan, mutta kun Rob menettää äkisti työnsä alkaa ankara alamäki. Betty katoaa kuvioista lainaruumis kainalossaan ja Robin elämä muuttuu - jos enää mahdollista - vieläkin mielettömämmäksi. Suolet ympäri kääntävä finaali vapauttaa sekä katsojan että Robin painajaisesta tavalla, joka saa kaiken nähneenikin kalpenemaan. Mutta kuten elokuvan slogankin lupaa: "Kuolema on vasta alkua..."
Nihilistisen perustarinansa mausteeksi Buttgereit roiskii katsojan silmille merkillisen vapautuneita unijaksoja, jotka lähestymistavasta riippuen voi tulkita joko camp-henkiseksi irrotteluksi tai Bunuelin levottomimmat visiot mieleen tuoviksi surrealistisiksi taidonnäytteiksi.
NEKRomantik kumpuaa siitä samasta inhimillisen käsityskyvyn ylittävästä alkukantaisesta raivohulluudesta, josta vaikkapa sellaisten mestareiden kuten Markiisi de Saden tai Kalervo Palsan rajoja rikkova taide on lähtöisin. Ja harva asia on niin virkistävää kuin käydä silloin tällöin turistina kurkistamassa ihmismielen kaikkein pimeimpiin sopukoihin. Jos pää sen vain kestää... |
