Siinä missä Super 8 mm -filmille alunperin kuvattu NEKRomantik nauttii ansaittua kulttimainetta yhtänä viime vuosisadan häkellyttävimmistä indie-tuotannoista, sen pahamaineinen jatko-osa tuntuu olevan yksi planeetan vihatuimpia ja pelätyimpiä elokuvia. Äärimmäisenä esimerkkinä elokuvan aiheuttamasta tunnekuohusta on Münchenin yleisen syyttäjän Herbert Freundin käynnistämä ajojahti, jonka kyseenalaisena lopputuloksena Saksan oikeuslaitos ei pelkästään päätynyt kieltämään elokuvan levittämistä vaan määräsi sen ja kaiken siihen liittyvän materiaalin kokonaan tuhottavaksi.
Päätöstä ei pantu koskaan täytäntöön, koska se oli osin lainvastainen, mutta on suorastaan mieltäkiehtovaa, että vielä nykyäänkin fiktio voi järisyttää ihmismieltä niin perusteellisesti, että täysjärkiset ihmiset alkavat vaatia teoksen täydellistä hävittämistä. Kirjaroviot kun tuntuvat kuuluvan niin kovin kaukaiseen menneisyyteen.
Nekromantik 2 jatkuu siitä, mihin edeltäjänsä päättyi. Sairaanhoitaja Monika kaivaa Robin haudastaan, mutta eroottinen kanssakäyminen ei ota oikein sujuakseen. Pää ja sukuelimet kelpaavat säilöön ja Monika alkaa rakennella suhdetta uuteen - tällä kertaa vielä elossa olevaan - mieheen. Mutta kun mieli on riivattu ja paha on vienyt jo pikkusormen, alkavat tapahtumat ajautua vääjäämättä kohti ratkaisua, joka on niin hirvittävä, ettei minkään sortin sanallinen referointi voi tehdä sille kunniaa. Äärimmäisyyksiin vietyä finaalia epäuskoisena tuijottava katsoja toivoo lähinnä, että voisi pyyhkiä näkemänsä ja kokemansa jotenkin taas pois aivojen muistipaikoilta...
Pahamaineinen hylkeennylkemiskohtaus ja muu leffan shokkiarvoa potenssiin 10 raastavat yksityiskohdat tekevät katsomiskokemuksesta aidosti epämiellyttävän. Ja sellaiseksi se on tarkoitettukin. Tarinan komedialliset kerrostumat vain korostavat elämyksen irvokkuutta. Buttgereitin ylikuumentunut mieli on onnistunut luomaan jotain niin äärimmäistä, ettei sen äärellä voi olla juuri muuta kuin vaikuttunut. |
