shedevils

Fright Nightin virallisen klassikkon virkaa tekevä She-Devils on Wheels vie katsojat suoraan lättäyksen alkulähteille. Sen ohjaajan H.G. Lewisin elokuvista leffakieleen tarttui termi gore ja ultimaattisten verikekkereiden kuvaajana herra Lewis raastoi elokuvaväkivaltaa paljon pidemmälle kuin mitä mainstream-yleisö on vielä nykypäivänäkään valmis sietämään. She-Devils on Wheels on ohjaajansa palvotuista drive-in-klassikoista se kaikkein rakastetuin ja kaikkein parhaiten aikaa kestänyt.

Osasyy elokuvan kestävään kulttimaineeseen saattaa olla yksinkertaisesti se, että kun muissa päätöissään Lewis keskittyi kuvaamaan lähinnä vähäpukeisten naisten silpomista mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla, on She-Devils on Wheelsissa asetelma käännetty täysin päälaelleen. Tällä kertaa pääosassa on Man-Eaters -nimeä kantava pelkistä naisotuksista koostuva verenhimoinen prätkäjengi, joka pahoinpitelee, nöyryyttää seksuaalisesti ja lahtaa miehiä kuin karjaa (ei niin että karjaa yleensä nöyryytettäisi seksuaalisesti...) Tarinan keskuksessa on jengiin liittyvä hunajapupu, jonka joutuminen vihollisten kynsiin laukaisee verenpärskeiseen jengisodan.

Autenttisena mainostettu initiaatioriitti ja riemastuttavan pitkälle viety dekapitaatiokohtaus ovat leffan ne kaikkein legendaarisimmat shokkiosuudet, mutta poiketen ohjaajansa muista töistä tällä kertaa tarina svengaa ja potkii sen verran tanakasti, ettei verikekkereiden välillä ehdi edes ajatella haukottelemista. Ja tieto siitä, että repliikkiensä kanssa taaplaavat naishirviöt ovat tosiasiassa aivan ihka oikeita prätkäjengiläisiä lisää vielä oudolla tavalla väkivaltafantasian viehätysvoimaa.

Vuotta myöhemmin valmistuneen Easy Riderin tavoin 60-luvun lopun prätkäleffa-genrestä edukseen erottuva She-Devils on Wheels on roisin ränttätänttä-elokuvan ikivihreä ikoni, jonka räiskyvä kuvasto tuo mieleen Russ Meyerin ja John Watersin riemunkirjavat visiot. Ei olekaan ihme, että Quentin Tarantinon leffoissa vilistää viittauksia elokuvaan ja että se yhä vieläkin jaksaa toimia loputtomana innoittimena niin indie-elokuvantekijöille kuin räyhärock-bändeillekin.