HÄNESTÄ

NIMI: MEREL
~ hollantia, suom. mustarastas
LEMPINIMI: -
~ ylpeä nimestään, mutta rakkaimmat käyttäkööt luovuuttaan

ROTU: FRIISILÄINEN
VÄRI: MUSTA
MERKIT: -
KORKEUS: 166 CM

SUKUPUOLI: TAMMA
IKÄ: 10 VUOTTA
LAUMA: YLÄNKöHEVOSET, JOHTAJATAR
~ HUOM! Tällä hetkellä johtajan vastuu on väliaikaisesti ylänköläisori Belshet Stoneheadilla
MUUTA: KANTAVANA JAWERYLLE

TAUSTASTAAN

ROOLIPELI: CARALIA
PELAAJA: KAZAM
ENSIESIINTYMINEN: 1.10.2006

"Merelillä oli ainutlaatuinen ominaisuus herättää kanssaolijoissaan toivoa paremmasta huomisesta."
-Mardi (© Sarre)

LUONTEENSA

Huomioitavaa: Merel on vastikään menettänyt rakkaimpansa, mikä vaikuttaa tamman käytökseen ja olemukseen tällä hetkellä voimakkaasti. Surutyö ei ole päässyt vielä kunnolla alkamaankaan, ja aika näyttää, valmistuuko se koskaan. Menetys jättää Mereliin varmasti pysyvät jälkensä, joista päästäneen selvyyteen vasta myöhemmin.

Mereliä kuvaavat parhaiten nämä kolme sanaa: vakava, pystypäinen ja rakastava. Tamma on perusmielialaltaan vakaa ja totinen; tietty vakavuus kuvastuu tämän olemuksesta lähes aina. Osittain menneisyytensä kokemusten takia tällä on myös etenkin vaikeina aikoina taipumusta alakuloisuuteen ja melankolisuuteen. Pohjimmiltaan Merel on kuitenkin elämänmyönteinen ja tuntee uskon, toivon ja rakkauden merkityksen paremmin kuin minkään muun. Tyyneys, aito tai näennäinen, on yksi friisiläistä parhaiten kuvaavista sanoista, mutta syvemmältä tamman sisältä löytyy myös räiskähtelevää temperamenttia ja tunteellisuutta. Merel on pystypäinen ja valmis taistelemaan itselleen arvokkaiden asioiden puolesta. Yksi tamman peruspiirteistä on vastuuntunto, minkä vuoksi tämä on paineen alla myös herkkä stressaantumaan, ja huoliaan tamma murehtii toisinaan ahdistukseen asti. Rakkaimpansa ovat Merelille tärkeintä maailmassa, ja heitä kohtaan tämä on uskollinen ja sitoutuva. Friisiläinen on kuitenkin myös itsenäinen ja ylpeä ja välttää ripustautumasta kehenkään täysin.

"Mikä hevonen muiden joukossa hän onkaan. Hyväsydäminen, mutta ankara. Ystävällinen, mutta tiukka. Kohtelias, miellyttävä, tyyni ja mitä kaunein ilmestys lumen kuorruttamassa metsikössä."
-belshet stonehead (© enkelikello)

NIMET HÄNEN SYDÄMESSÄÄN

VIELÄ YMPÄRILLÄÄN

Luotettu: Wovoozig. Caralian CIA, viestinviejä laumanjohtajien välillä ja tärkeä liittolainen mafiaa ja Rhowaraa vastaan käytävässä taistelussa. Merel tietää Wovon transformaatio- ja telepatiakyvyistä ja on nähnyt ponin tämän kaikissa kolmessa muodossa. Wovon yliluonnolliset voimat luonnollisestikin oudoksuttavat Mereliä vahvasti, eikä tämän hallussaan pitämä tietomäärä ainakaan lievennä tamman hämmennystä. Merel ymmärtää kuitenkin tämän tarjoaman avun olevan itselleen välttämätöntä ja luottaa Wovoozigiin, vaikkei olekaan varma, pitääkö tuosta ponista varsinaisesti. Harvat kohtaamiset Wovon kanssa ovat olleet kaikkea muuta kuin miellyttäviä, mutta Merel toivoo silti tapaavansa tämän taas mahdollisimman pian.

Luotettu: Belshet Stonehead. Ylänköhevosori ja laumanjäsen, jota Merel ei ole tavannut toistaiseksi kuin pari kertaa, mutta jonka puoleen tämä katsoi voivansa kääntyä pahimmalla mahdollisella hetkellä. Merel nimitti Stoneheadin sijaisekseen vastaamaan ylänköhevosten laumasta, kun ei itse voinut olla läsnä, ja seuraajakseen johtajan paikalle, jos Merelille itselleen tapahtuisi jotakin. Merel ei itsekään täysin tiedä, mistä näin suuri ja kenties yllättäväkin usko orin luotettavuuteen tulee, mutta tamma toivoo vakaasti, että Stonehead myös osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen.

Arvostaa: Yadaya. Tasankohevosten johtajatar. Merel arvostaa tätä nuorta tammaa paitsi yhtenä saaren johtajista, myös tämän ilmeisen suuren sydämen ja lujan luonteen vuoksi, onhan Yadaya selvinnyt pää pystyssä kauheista kokemuksista. Merel - muistaen Mardin kohtalon - on kuitenkin asteittain epävarma siitä, kuinka näin nuori ja kovia kokenut tamma selviytyy tasankohevosten lauman johtajuudesta. Merel pitääkin Yadayaa melko sinisilmäisenä ja liian luottavaisena, vaikka kiistämättä nuo ominaisuudet tekevät nuorikosta myös varsin miellyttävän henkilön.

Arvostaa: JJ Big Sky. Metsäponien johtaja. Merel kunnioittaa Pikkistä siinä missä muitakin laumanjohtajia jo periaatteesta, mutta eritoten Mardin seuraajana. Tammalla on Pikkiksestä hieman epävarma, mutta hyväntahtoinen mielikuva, ja Merelin on helppo samastua Pikkiksen asemaan uutena johtajana muistaen hyvin oman johtajuutensa alkutaipaleen. Merel toivookin tapaavansa tämän kohteliaan orin pian uudelleen.

Ristiriitaisia tunteita: Fenix. Jaweryn ystävä, mutta Merelin ei. Merel ja Fenkku tapasivat varsin epärakentavissa merkeissä - Merelin käsityksen mukaan Fenkku pitää tätä tunteettomana hirmuna ja huonona johtajattarena, ja Merelin mielikuva orista taas on rauhaton ja epäkohtelias kiivailija. Päällimmäisenä tunteena tammalla ponia kohtaan on kuitenkin hämmennys, ja Merel tahtoisi negatiivisista tuntemuksistaan huolimatta tavata Fenkun vielä joskus selvittääkseen välinsä tämän kanssa.

Epäilee: Caspar. Metsäponi, joka Merelin käsityksen mukaan kuuluu mafiaan (mikä kylläkin pitää paikkansa lähes yhtä hyvin kuin se, että Owca omisti elämänsä köyhien ja hädänalaisten auttamiselle). Merel tietää Casparin hyökänneen Mardin kimppuun ja sokeuttaneen tämän ja kantaa orille syystäkin raskasta kaunaa, eikä tamman vaikutelma ennakkoluuloisesta ponista ole muutenkaan miellyttävä. Casparin takia tamma myös pelkää mafian yrittävän jälleen metsäponien kimppuun, ja Merel yrittääkin selvittää asian ensi tilassa.

"Puhui niin upein sanankääntein, että sai moitteensakin kuulostamaan musiikilta."
-belshet stonehead (© enkelikello)

HUHU KANTANUT KORVIINSA

Mafioso: Bloody Eyes. Mafian perustaja, josta Merel on kuullut vain nimen. Tamman tietojen mukaan ori ei ole tällä hetkellä saarella. Ajatus Bloodysta herättää Merelissä sekä vihaa että pelkoa.

Entinen(?) mafioso: Czarna Owca. Bloody Eyesin poika, jonka Merel tietää kuuluvan tasankohevosten laumaan. Merelille on kerrottu, että Owcalla ei ole enää mitään tekemistä mafian kanssa, mutta Merel ei ole tästä aivan vakuuttunut.

Murhaaja: Reiðartýr. Rhowaran johtaja, jonka uhreja Merel on katkerasti kohdannut kasvoista kasvoihin. Myös Tytä Merel sekä vihaa että pelkää.

Arvoitus: Quilla. Frosty Crystalin tytär. Merel ei tiedä tästä mitään muuta kuin että tämä on kasvanut tasankolaistamman huostassa, mutta odottaa kovasti näkevänsä Quillan vielä jonain päivänä.

MUISTOISSAAN

Valittu: Jawery. Tuo punaruunikko kuului Merelin elämään aivan ensimmäisistä Caraliassa vietetyistä päivistä alkaen. Jawery oli Merelille kohtalotoveri, tärkeä tukija ja ystävä ja lopulta tämän kaiken lisäksi myös rakastettu. Vaikka tämä jääräpäinen ori aiheutti tammalle myös huolta ja murhetta, olivat Jaweryn vakaus ja ehdottomuus samalla niitä piirteitä, joita Merel orissa rakasti. Jawery oli ainoa henkilö, jonka lähellä Merel saattoi irrottautua tyyneyden ja vakauden vaatimuksista ja antoi tunteistaan näkyä pintaan myös ne hauraammat ja temperamenttisemmat puolet. Jawery murhattiin mafian toimesta iskuna Mereliä vastaan, ja tämän kuolema oli tammalle mittaamaton menetys. Kukaan ei koskaan voi korvata sitä, mitä Jawery Merelille merkitsi, eikä friisiläisen kaipaukselle ole rajaa. Merelin rakkaus Jawerya kohtaan oli vakavaa, syvää ja luottamuksellista, eikä kuolemakaan voi pystyttää sille portteja.

Välittää: Mardi. Metsäponien entinen johtajatar ja sittemmin ylänköhevosten laumanjäsen. Merel tuntee Mardin katkeran menneisyyden ja tietää tämän nuoruudessaan tekemästä murhasta, mikä luonnollisesti vaikuttaa Merelin tunteisiin Mardia kohtaan. Mardi näyttäytyi aina Merelille etäisenä ja yksinäisenä tyttönä, jota Merel toivoi voivansa päästä lähemmäs. Mardi herätti Merelissä aina myös syviä surun ja myötätunnon kokemuksia. Merel ei toistaiseksi tiedä Mardin katoamisesta.

Ristiriitaisia tunteita: Frosty Crystal. Aavikkoponien entinen johtajatar, jonka Merel kohtasi vain kerran. Frostylta Merel sai nimityksensä ylänköhevosten johtajattareksi. Merel piti tämän käytöstä varsin epämiellyttävänä eikä voinut sanoa pitävänsä tästä kyynisestä tammasta, mutta silti Frostyn murhasta kuuleminen järkytti Mereliä suuresti.

Rhowaran uhri: Álfagjöf frá Skördugil. Reiðartýrin uhri, joka kuoli käytännössä Merelin syliin. Merel ei tuntenut tätä pientä tammaa millään tavalla, mutta Alva on jäänyt tämän mieleen järjettömän väkivallan viattomana uhrina ja tavallaan symbolina kaikelle sille, mitä Caralia on saanut mafian ja Rhowaran toimesta kärsiä.

Edesmenneet laumatoverit: Lily of Valley, Èternel Anarchie, Arraia. He kaikki olivat Merelille eläviä hevosia, maanmiehiä, tutumpia tai tuntemattomampia. Lizzy jäi Merelin mieleen positiivisena ja hyväntahtoisena nuorena tammana, joka rohkaisi Mereliä tämän johtajuuden alkuaikoina. Acesta Merel ei tiennyt juuri mitään. Arraia oli ystävällinen ja kohtelias tamma, friisiläinen tämäkin, johon Merel olisi mielellään tutustunut paremmin. Merel tietää näiden kaikkien kuolleen, mutta tarkemmista kohtaloista tammalla ei ole tietoa.

ULKONÄKöNSÄ

Merelin perusilme on tyyni ja vakava, katse valpas ja hiljaisen tarkkaileva. Silmät ovat tummat, ja niissä voi nähdä häivähdyksen vihreää. Tamma on väritykseltään kauttaaltaan yönmusta, ja tämän jouhet ovat hyvin pitkät ja kiharaiset. Myös vuohistupsut ovat melko tuuheat. Merelin rakenne on friisiläismäisellä tavalla vankka, mutta silti linjakas: jalat ovat voimakkaat, kaviot suuret ja kaula kaareva. Tamman pää on jalo, ja sen profiili suora. Merel liikkuu voimakkaan lennokkaasti ja pitkällä askeleella.

"Kuinka mikään noin viehättävä voisikin olla noin julma."
-darraiko (© Sarre)

MENNEISYYTENSÄ

"Ensimmäisen kerran näin päivänvalon Hollannissa, pienen maalaisfarmin syyskuisella laitumella. Muistan ensimmäisistä päivistäni vain hämmentävän ihmetyksen tunteen kaikesta uudesta ja omituisesta ympärilläni sekä emäni turvallisen lämmön vierelläni. Äiti kertoi myöhemmin, että otin ensimmäiset, horjuvat askeleeni mustarastaan laulun säestämänä. Siitä kai ihmiset minulle nimeni keksivätkin - Merel, mustarastas.

Sain kasvaa onnellisessa ja tasapainoisessa ympäristössä yhdessä emäni ja muiden, hieman vanhempien tammavarsojen kanssa. Kuinka rakastinkaan laitumella kirmailua niinä kuulaan kirpeinä aamuina ensimmäisenä syksynäni, talven ensimmäisiä lumihiutaleita, jotka saivat minut melkein tolaltani hämmästyksestä, kevään iloisia pikku vesipuroja ja kesän uusia varsoja, joille sain olla isosiskona ja leikkitoverina! Ensimmäiset vuoteni olivat lyhyesti sanottuna yltäkylläisyyden ja huolettomuuden aikaa, enkä olisi voinut toivoa parempaa kasvuympäristöä kuin mitä sain. Aikuisenakin sain viettää aikaa emäni ja tutun laumani kanssa.

Minusta alettiin kouluttaa ensisijaisesti valjakkohevosta. Minulla ei ollut mitään ihmisiä tai työskentelyä vastaan, ja koulutukseni sujui sekä omaltani että ihmisten kannalta luontevasti. Ihmiset pitivät minusta ja minä kärryjen vetämisestä, joten mikäpä siinä. Totuin kuljettamaan kärryjeni kyydissä milloin ihmisiä, milloin tavaraa; kaikki sopi minulle ennakkoluulottomana tammana hyvin. Kuudennen ikävuoteni aikana ihmiset kapusivat vähitellen myös selkääni, mikä oli mielestäni melko kummallista pelkän valjakkotyöskentelyn jälkeen, mutta pääsin pian sinuiksi myös ratsuna toimimisen kanssa.

Yleisesti ottaen elämäni ensimmäiset muutamat vuodet vierivät ohitse iloisesti ja suurempia murehtimatta. Elin selkeää ja huoletonta nuoren tamman elämä - kunnes eränä päivänä hän saapui.

Se ilta oli sateinen ja pimeä, mutta trailerin valot loistivat sadeverhon takaa tallinpihalta ja häikäisivät silmiäni. Muistan, kuinka seisoin aidan vierellä sateen valuessa selkääni ja katselin, kuinka musta friisiläisori asteli ulos trailerista ja katosi nopeasti ihmisten mukana sisälle talliin. Joku kertoi minulle, että tilalle oli saapunut uusi hevonen. Hän oli kotoisin Espanjasta ja hänen nimensä, Mirlo, tarkoitti mustarastasta. Aivan kuten minunkin nimeni.

Seuraavina viikkoina minulle tapahtui jotakin omituista. Parhaiden ystävieni kanssa kirmailu ei ollut enää yhtä riemukasta kuin ennen. Yhä useammin jättäydyin villien laumalaukkojen ulkopuolelle ja jäin yksikseni laitumen aidalle tuijottelemaan tallin pihaan. Saatoin seisoskella paikoillani vaikka kuinka kauan, ja useimmiten jätin vakiopaikkani ainoastaan, kun vasta tilalle saapunut Mirlo kulki pihan poikki. Opin tunnistamaan hänen kavioidensa kopseen muiden askelten joukosta, ja joka kerta kun hän lähestyi pihamaata, käännähdin ympäri ja laukkasin kuin tuulispää laitumen kauimmaiseen nurkkaan. Sieltä tarkkailin vaivihkaa, kun hän asteli pihan poikki, ja vasta kavioidensa kopinan kaikottua palasin hiljalleen vartiopaikalleni.

Kun ihmiset välttämättä vaativat minun kulkevan Mirlon aitauksen ohitse, suuntasin katseeni visusti maanpintaan ja kipitin hänen ohitseen hermostuneena ja mahdollisimman nopeasti. Uskaltauduin vilkaisemaan hänen suuntaansa vain harvoin ja huomaamatta, ja kun hän joskus sattui katsahtamaan samaan aikaan minuun, sekaannuin omissa askeleissani ja kompuroin äkkiä pois katse toisella puolella tietä sydämeni hakatessa häpeää.

Kerran hän tuli aitauksensa laidalle aivan tien viereen, kun kuljin kärryjen edessä ohitse, ja ravasi koko tienpätkän aidanviertä katsellen kulkuani. Silloin en kestänyt - riistäydyin ajajasta piittaamatta laukkaan ja nelistin metsätien suojaan kärryt perässäni rymisten. Sen kerran jälkeen hän tuli aina katsomaan ohikulkuani. Sittemmin en kulkenut hänen aitauksensa vierestä enää kertaakaan ilman piiskan pakotetta, ja ihmiset varmasti ihmettelivät, mikä minuun oli mennyt.

En tiennyt aluksi itsekään, mikä minua vaivasi. Ennen niin yksinkertainen ja huoleton elämäni oli muuttunut jatkuvan hermostuksen ja häpeän siivittämäksi painajaiseksi. Luulen, että äitini ja koko muu lauma, kenties jopa Mirlokin, tiesivät mitä minulle oli tapahtunut - olin itse ainoa, joka ei ollut tilanteen tasalla, ja epämiellyttävät tapahtumat Mirlon edessä olivat omiaan hämmentämään minua entisestäni.

Kaiken huippu oli, kun Mirlo siirrettiin meidän, tammojen, viereiseen aitaukseen. Äiti ja ystäväni lukivat käytöstäni kuin avointa kirjaa, vaikka en itse vieläkään ymmärtänyt tilannetta, ja tammaystäväni kiusoittelivat minua lisäten levottomuuttani. Heidän härnäävien sanojensa myötä aloin kuitenkin vähitellen tajuta, missä mentiin. Ymmärrys sai minut kauhistumaan entisestäni, ja ne muutamat viikot olivat varmasti siihenastisen elämäni kammottavimmat. Ympärivuorokautinen stressi ja hermostus seurasivat minua, minne ikinä laitumella meninkin, ja seisoin kaiken aikaa häntä Mirlon aitaukseen päin, koska en uskaltanut vilkaistakaan häntä kohti.

Loppujen lopuksi Mirlo itse ratkaisi tilanteen. En unohda ikinä hänen sanojaan, kun pakottauduin hiipimään juomapaikalle tarhojen välisen aidan viereen. Hän tuli lähemmäs ja tiedusteli nimeäni - se oli ensimmäinen kerta, kun puhuin hänelle. Ja siitä meidän yhteinen polkumme alkoi.

Tänä päivänä pudistelen päätäni muistellessani hölmöyksiäni Mirlon saapumisen jälkeen. Mutta en ollut koskaan ennen ollut rakastunut, joten kenties voisin suoda itselleni anteeksi.

Mirlon ja minun yhteinen taival tuntui ennemmin unelta kuin todellisuudelta. Välillemme muodostui katkeamaton välittämisen, rakkauden ja luottamuksen side. Vannoimme toisillemme ikuista rakkautta, ja ystäväni alkoivat jo kutsua meitä kiusoitellen "kyyhkyläisiksi". En voi moittia heitä, sillä näin jälkeenpäin huomaan, että käyttäydyimme toden totta kuin nuoret rakastavaiset yleensäkin - kuitenkin sillä erotuksella, että meidän hurmiomme ei haihtunut kuukausienkaan kuluttua. Meillä oli toki huonommat ja paremmat päivämme niin kuin kaikilla pariskunnilla, mutta päällimmäisenä oli aina vahva tunne rakkaudesta ja välittämisestä.

Elomme oli kuin unelmaa seuraavien puolentoista vuoden ajan - mutta sitten kaikki muuttui. Meidät lähetettiin pois kotitilaltamme, meidät kaksi ja pari ystäväämme, ja lastattiin kolisevaan ja huojuvaan junaan. Matka oli pelottava, sitä en kiistä, mutta koska Mirlo oli mukanani, päätin olla huolehtimatta ennen kuin olisi pakko.

Junamatkan jälkeen matkamme jatkui edelleen, tällä kertaa lentokoneessa. Mukana oli tuttujeni lisäksi suuri joukko vieraita hevosia ja poneja, ja joku heistä sanoi, että meidät kaikki oli myyty johonkin. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut tietävän varmasti, minne olimme matkalla, eikä se tieto minulle suuremmin merkinnytkään. Lentokoneessa oli hermostuttavaa seistä, ja ympäriltämme kuului välistä pelottavia ääniä, mutta pysyttelin rauhallisena. En tiennyt meidän olevan kilometrien korkeudella maanpinnasta, joten en ymmärtänyt hermoilla liikoja.

Matkamme sujui rauhallisesti, ja aloin jo hiljalleen arvella, ettei mitään pahaa kenties olisikaan odotettavissa. Yhtäkkiä kesken matkan ympäriltämme kuului yllättäen korvia huumaava pamaus, joka sai meidät kaikki hätkähtämään, ja heti perään kammottava repeytymisen ääni. Samassa kone huojahti valtavasti, ja näin osan hevosista kaatuilevan ympärilläni. Paniikki valtasi koko joukon, minut niin ikään, ja koko lastiruuma oli täynnä kuolemanpelon sekaista kaaosta. Viimeinen muistikuvani on kaamea ujellus ja paine sekä Mirlon kauhusta laajentuneet silmät vierelläni. Sitten kaikki tyhjeni.

Seuraavan kerran löysin itseni hiekkarannalta. Ypöyksin."

HÄNEN POLKUNSA SAARELLA

Merel saapui Caraliaan ollessaan yhdeksänvuotias ja on siis viipynyt saarella jo hieman pidempään. Lähes koko ajan, jonka tamma on saarella viettänyt, on tämä johtanut ylänköhevosten laumaa. Saavuttuaan Caraliaan Merel oli alkuun varsin pitkään aikeissa lähteä pois heti, kun tämä löytäisi kadonneen puolisonsa Mirlon, mutta kadonnutta ei koskaan löytynyt, ja Merel jäi saarelle. Myöhemminkin tamma oli kerran todella aikeissa jättää saaren ja tehtävänsä laumansa johtajattarena, mutta yhä tämä vaeltaa Caraliassa ja on hiljalleen kasvattanut saarelle omat juurensa. Merel kaipaa luonnollisesti entistä kotiaan ja menettämiään henkilöitä, mutta on kotiutunut Caraliaan ja näkee tulevaisuutensa täällä tuulisilla ylämailla, joiden karuutta ja kansaa tämä rakastaa.

järkytysten aika

Merelin ensivaikutelma saaresta oli sanalla sanoen järisyttävä. Tämä rantautui Caraliaan parahiksi keskelle maanjäristystä, joka oli omiaan saamaan muutenkin heikossa kunnossa olevan tamman tolaltaan. Merel ei ollut koskaan kokenut vastaavaa; tämän kotimaassa Hollannissa maa ei ollut järissyt koskaan, ja tapaus jäi mystisenä tamman mieleen.

Huoli numero yksi vasta rantautuneen Merelin mielessä oli tämän puoliso Mirlo, jonka tämä oli kadottanut lentokoneen maahansyöksyssä. Merel sai kyllä kuulla Caraliassa vallitsevista rajavihoista, mutta yritti niistä huolimatta etsiä puolisoaan saarelta voidakseen pian lähteä kotiinsa tämän kanssa. Etsinnässä tammaa auttoi Jawery, joka oli rantautunut saarelle samoihin aikoihin kuin Merel ja jonka kanssa tamma tunsi syvää kohtalotoveruutta. Ennen pitkää tamma kadotti kuitenkin myös Jaweryn, mutta kohtasi tämän sijaan erään, joka muutti tamman tulevaisuuden suunnan kertaheitolla.

Kanjonissa väsyneen Merelin matkan pysäytti Frosty Crystal, aavikkoponien johtajatar, joka selvin sanoin ilmaisi tammalle, ettei tällä saarella kukaan vaeltanut luvatta ympäriinsä, vaikka kadoksissa olisi tusina puolisoa. Tuon tamman kyyninen suhtautuminen ei miellyttänyt stressaantunutta Mereliä alkuunkaan, eivätkä asiaa parantaneet Frostyn hämärät kysymykset tai varsinkaan se, että tämä lopulta hyökkäsi Merelin kimppuun. Vasta Merelin käytyä vastahyökkäykseen Frosty tasoitti tilanteen, ja se, mitä seuraavaksi tapahtui, oli luultavasti Merelin elämän suurin yllätys koskaan. Frosty nimitti tämän ylänköhevosten johtajattareksi ja toivotti tälle onnea uuden laumansa kanssa kadoten sitten tietymättömiin. Kolmantena osapuolena kanjonissa oli myös Wovoozig-haukka, transformaatiokykyinen olento, jota Merel ei kuitenkaan vielä tuolloin tuntenut, mutta myös Wovoozig hämmensi tehokkaasti Merelin mieltä antamalla tälle ohjeita telepaattisesti tapahtumien keskellä.

Tämän välikohtauksen jälkeen Merelillä oli tekemistä toipuakseen henkisesti edes lähelle normaalitilaa kaiken sen uuden, hämmentävän ja käsittämättömän jäljiltä. Tuskin muutama viikko aikaisemmin tamma oli lähetetty pois kotoaan, jossa tämä oli viettänyt koko ikänsä, tämä oli joutunut vakavaan onnettomuuteen ja kadottanut kaikki läheisensä, ja nyt tämä oli yksin tuntemattomalla saarella, jolla tapahtui käsittämättömiä, mystisiä asioita, yksin keskellä vieraita, keskenään vihoittelevia kansoja ja vastuullaan lauma, josta tämä ei tiennyt paljoakaan. Kaiken lisäksi Mirlo oli yhä kateissa. Tähän kaikkeen sopeutuminen vei Mereliltä pitkiä aikoja, eikä tämä mitenkään kyennyt sulattamaan niin paljoa niin nopeasti, mutta joka tapauksessa tamman päämäärät muuttuivat rajusti. Mirlon etsimistä tämä ei lopettanut hetkeksikään, saattoihan friisiläinen johtajattarena nyt kulkea saarella rajojen yli esteittä, mutta pois lähtemisen sijaan tällä oli nyt uusi tavoite: palata ylänköhevosten maille, mihin tämä alkujaan oli rantautunut, ja koota laumansa yhteen nähdäkseen, mitä tällä oli edessään.

Ennen tätä tamma kuitenkin huojennuksekseen löysi Jaweryn, josta oli poikkeuksellisissa olosuhteissa muodostunut tälle lyhyessä ajassa hyvin tärkeä kohtalotoveri ja ystävä. Merel kertoi orille, mitä oli tapahtunut. Jaweryn reaktio tamman johtajuuteen oli varsin järkyttynyt ja torjuva, mikä ei varsinaisesti rohkaissut muutenkin levotonta Mereliä, ja sananvaihtoa käytiin latautuneissa tunnelmissa. Saaren säännöt nyt paremmin sisäistäneenä Merel pyysi Jawerya liittymään välittömästi johonkin laumoista, minkä ori kaikesta huolimatta lupasi tehdä, ja hevoset erosivat hämmentyneinä, mutta sovussa.

Tämän jälkeen Merel suunnisti kiiruhtaen takaisin laumansa maille ja kutsui ylänköhevoset koolle. Lauma oli ollut tuntemattoman ajan ilman johtajaa ja hajallaan, mutta siitä huolimatta väen vähäisyys yllätti Merelin: kokoukseen saapui vain muutama hevonen. Levoton ja paineita tunteva Merel kertoi näille uudesta asemastaan ja kertasi laumalleen Frosty Crystalilta kuulemansa saaren säännöt. Tamman oli itsensäkin vaikea sopeutua noihin sääntöihin ja varsinkin siihen, että tämän olisi valvottava, että muut niitä noudattaisivat, eikä tämän kaiken esittäminen muille ylänköhevosille ollut helppoa. Merel joutuikin ottamaan laumalaisiltaan vastaan torjuntaa.

Myötämielisiäkin henkilöitä kuitenkin löytyi - yksi näistä oli nuori Lily of Valley, jolta Merel lisäksi kuuli riemukkaita uutisia. Tamma oli nähnyt saarella mustan friisiläisoriin, ja Merel oli nyt varma, että löytäisi kaivatun puolisonsa.

pimeä aika

Merelin pää kiskottiin pilvistä kuitenkin nopeasti ja hyvin karulla tavalla, sillä seuraavaksi kaikki kääntyi todella mustaksi. Jälleen ystävänsä Jaweryn kanssa tämä keskellä kirkasta päivää kohtasi henkihieveriin pahoinpidellyn Álfagjöf frá Skördugilin, joka ennen menehtymistään ehti hädin tuskin välittää kaksikolle viestinsä: että Reiðartýr-niminen ori oli tappanut metsäponien johtajattaren, Merillin, ja että tämän lauma, Rhowara - josta Merel ei koskaan ollut kuullutkaan - tulisi tuhoamaan koko saaren. Pieni tamma kuoli käytännössä Merelin syliin, ja kohtaus on jäänyt traagisena Merelin mieleen ja jättänyt tälle syvän järkytyksen ja vihan Reiðartýrin nimeä kohtaan. Toivuttuaan ensishokista Jaweryn tuella Merel hyvästeli orin, ja molemmat lähtivät etsimään jotakuta johtajaa, jolle kertoa kuulemastaan uhasta.

Ainoa johtaja, jonka Merel kuitenkin löysi, oli metsäponien uusi johtajatar, nuori Mardi, jolta Merel kuuli lisää huonoja uutisia. Myös Merillin puoliso Admiral Demta oli kuollut myrkytykseen, ja metsäponien johtajuus oli näin ollen siirtynyt Mardille, jonka traagisesta tilanteesta Merel tunsi syvää myötätuntoa ja huolta yksin jäänyttä nuorikkoa kohtaan. Ja jotta tilanne ei vain olisi jäänyt liian pehmeäksi, Merel löysi matkallaan myös Èternel Anarchien, yhden laumalaisensa, elottoman ruumiin. Merel oli varma, että syyllinen tuohonkin murhaan oli Reiðartýr. Kokemattomalle ja kuoleman kohtaamiseen tottumattomalle johtajattarelle tämä kaikki oli liikaa, ja vastuun taakka kuolleen laumatoverin vuoksi iski friisiläiseen ennen kokemattoman raskaana. Tamman alkoi olla jo vaikea asettaa kaviota toisen eteen.

Lisäksi aikaa oli kulunut, ja Merel oli kohdannut Caraliassa vaikeuksia toistensa perään, mutta vieläkään tämä ei ollut nähnyt jälkeäkään puolisostaan. Lizzyn sanoja muistellen Merel jatkoi yhä jo ponnettomaksi käynyttä etsimistään, mutta ympärillään tapahtuvien tragedioiden lisäksi tammaa vaivasivat yhä useammin tämän omat tunteet ja ajatukset, jotka ristiriitaisuudessaan olivat omiaan sekoittamaan muutenkin stressattua tammaa. Merel ei ollut nähnyt Jawerya sitten Alvan kuoleman, mutta ori oli alkanut tunkeutua tamman ajatuksiin oma-aloitteisesti hämmentävän usein. Jawery oli alusta asti ollut Merelille tärkeä sielunkumppani ja tukija noina aikoina, jotka tuskin muuta tammalle olivat olleetkaan kuin vaikeita, ja nyt Merel huomasi ajattelevansa ja kaipaavansa oria useammin kuin itse huomasikaan. Ei siten, että Jawery olisi aina ollut helppo toveri rasittuneelle tammalle - useaankin otteeseen tämä oli koetellut Merelin kärsivällisyyttä jääräpäisyydellään ja itsepintaisilla mielipiteillään. Ori tapasikin tätä nykyä aiheuttaa tammassa varsin ristiriitaisia tunteita, ja vieraillessaan usein tämän ajatuksissa sai Jawery Merelin olon tuohtuneeksi ja levottomaksi - varsinkin, kun kaiken moraalin mukaan tämän olisi pitänyt kaipailla ensisijaisesti puolisoaan yhden itsepäisen pässin sijaan.

Ei kuitenkaan kulunut kauaakaan, kun Merel sai viimein lakata etsimästä Mirloa. Tamma tapasi friisiläisori Darraikon, jonka kohtaaminen oli tammalle itsessäänkin varsin hämmentävä, mutta orilta Merel sai kuulla myös jotain, mikä pysäytti tamman kokonaan. Lizzyn näkemä friisiläisori ei ollut ollutkaan Mirlo, vaan Darraiko. Merelin ainoa toivo puolisonsa löytämiseen luhistui. Kukaan ei ollut nähnyt Mirloa, kuukausia oli kulunut, eikä Merel voinut enää uskotella itselleen löytävänsä tätä. Jo valmiiksi uupuneelle ja lannistuneelle tammalle tieto johti väistämättä henkiseen romahtamiseen.

Oliko siis millään enää mitään väliä? Niin kauan Merel oli Mirloa tuloksetta etsinyt, ettei tämän loppujen lopuksi ollut kovin vaikea sisäistää sitä, ettei näkisi puolisoaan enää koskaan, mutta se tyhjyyden ja kasvottomuuden tunne, joka tiedosta seurasi, tuntui mahdottomalta sulattaa. Mutta hämmennyksekseen tammalla oli vielä asioita, jotka merkitsivät. Jawery ei vieläkään ollut jättänyt friisiläisen ajatuksia rauhaan, vaan päinvastoin orista oli tullut Merelin tunnemaailmassa yhä tärkeämpi henkilö, mikä oli omiaan saamaan Merelin tuntemaan loukkaavansa menneen puolisonsa muistoa moisilla ajatuksilla. Tamma tekikin kaikkensa työntääkseen Jaweryn pois ajatuksistaan ja vältelläkseen tätä.

Luonnollisesti nämä kaksi kuitenkin tapasivat ennen pitkää, eivätkä lainkaan vähemmän panoraamamaisessa paikassa kuin tulivuori Hoeron laella, mihin kumpikin oli kiivennyt tunteitaan karkuun. Merelin tilanne ja tunnekaaos eivät olleet otollisimmat järkevälle keskustelulle, eikä tämä missään tapauksessa halunnut tavata Jawerya, joten tilanne johti pienen nujakan jälkeen siihen, että romahtamispisteessä oleva tamma karkotti Jaweryn huudollaan tiehensä. Ikävä kyllä vasta katsoessaan orin kääntävän selkänsä ja lähtevän Merel todella sisäisti sen, että kaikessa ristiriitaisuudessaan tämä oli jättänyt sydämensä Jawerylle.

Paljon ei traagisesta romanssista enää aineksia puuttunut. Merel oli repiä itsensä kappaleiksi ymmärrettyään todella puolisonsa menettämisestä huolimatta menneensä ja rakastuneensa toiseen, vieläpä hyvään ystävään, ja kaiken lisäksi rikkoneensa välinsä tähän räiskähtelevällä käytöksellään. Sydämeen sattui, harteilla painoi ennen kokemattoman raskas taakka johtajattaren vastuusta ja laumatovereiden kuolemista eikä ketään ollut, joka olisi enää tammaa ollut auttamassa. Aika sai todella nähdä yleensä niin vakaan ja ylpeän Merelin itsetuhoisimmillaan: siinä ei enää juuri syöty, ei juotu eikä nukuttu, ja tamman viimeisetkin voimat tuntuivat murenevan käsiin. Juuri parahiksi luovuttamaan valmis friisiläinen kohtasi vielä vuoristoponi Fenixin, Jaweryn ystävän, joka tuli ystävällisesti ilmoittamaan tammalle, että tämä oli käytöksellään pahoittanut Jaweryn mielen ikuisiksi ajoiksi ja että ori, joka oli menneisyydessäänkin joutunut kärsimään, oli nyt aivan maassa, ja kaikki oli Merelin syytä. Lisäksi Fenix kertoi tammalle vielä yhden ylänköläisen, nuoren Lizzyn, kuolemasta. Tämä kaikki oli friisiläiselle vihonviimeinen pisara. Merel ei ollut kohdannut saarella mitään onnellista, tämä oli aiheuttanut toimillaan vain vaikeuksia, eikä mitään ollut tehtävissä. Sillä siunaaman hetkellä Merel päätti jättää Caralian ja antaa itsensä merelle, joka oli tämän puolisonkin niellyt. Ylänköhevoset löytäisivät tammaa paremman johtajan, tämän ei tarvitsisi enää koskaan nähdä Jawerya, ja Merel saisi levätä ajassa ja ikuisuudessa. Ratkaisu tuntui oikealta ja huojentavalta.

Joten seuraavan kerran musta friisiläistamma nähtiin kahlaamassa myrskyiseen lokakuun mereen. Tämä todella oli aikeissa lähteä, sillä pelko oli jäänyt kuivalle maalle ja meri kutsui tammaa nyt. Merelistä ei varmasti olisi kuultu sen koommin enää koskaan, ellei Jawery olisi tietenkin sattunut paikalle ja tehnyt omia merkintöjään tamman suunnitelmiin. Merelille orin näkeminen siinä tilanteessa oli kuin jonkinlainen hallusinaatio, ja koska minkään ei pitänyt enää merkitä mitään, tämä raivokkain sanoin tunnusti rakkautensa toiselle, ennen kuin heittäytyi aaltoihin. Pitkälle tamma ei kuitenkaan päässyt, ennen kuin tämä löi päänsä myrskyssä kiveen ja menetti tajuntansa. Eikä seuraava asia, minkä Merel näki ja kuuli, ollut enempää eikä vähempää kuin Jawery, joka vettä valuvin kasvoin kielsi aalloista pelastamaansa tammaa kuolemasta ja kertoi rakastavansa tätä.

yhteinen aika

Se oli siinä. Ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun Merel oli astunut kavioillaan Caralian maaperälle, ilma tyyntyi ja yö oli samettia. Tamman tunteet ja ajatukset saivat hetken levätä.

Pariskunnan yhteisen taipaleen alkua juhlisti kuitenkin mahtipontisesti jälleen uusi maanjäristys, jollaisen Merel oli kokenut jo saarelle tullessaan, mutta jota tämä ei vieläkään kyennyt ymmärtämään ja joka sai hevoset hetkeksi hyvinkin pois tolaltaan. Hieman riitaisia sanoja ehdittiin vaihtaa myös, kun tamman oli lähdettävä tarkistamaan laumansa alueet järistyksen jäljiltä, eikä Jawery tasankohevosena saattanut tulla mukaan.

Silti Merel tunsi ensimmäistä kertaa yli vuoteen olonsa jälleen vakaaksi. Tämä tapasi Jaweryn pian uudelleen, ja talvisen kuutamoyön seurauksena tamma jatkoi myöhemmin matkaansa uuden elämän alku kannettavana kohdussaan. Asia ei toki ollut tammalle yllätys, mutta hämmennys oli silti selvä Merelin tajutessa olevansa kantavana, sillä varsa olisi tamman esikoinen, eikä tämä tiennyt, kuinka Jawery aikoisi asiaan suhtautua. Silti vakain mielin tamma jatkoi taivaltaan saarella nyt salaisuus katseessaan, sillä rakastetulleen tämä ei varsasta vielä toistaiseksi rientänyt kertomaan. Olihan heidän tilanteensa pulmallinen, minkä Merel ylänköhevosten johtajattarena hyvin tiesi: tammalla ei saaren sääntöjen mukaan ollut mitään sekaantumista tasankolaisten laumaan, eikä tämä Jaweryn kanssa voinut näyttäytyä julkisesti missään, mikä väistämättä aiheutti hankaluuksia hevosten suhteeseen. Asia painoi Merelin mieltä, sillä tämä tiesi ilman muuta, ettei näin voisi jatkua pitkään.

Hämmentäviä asioita riitti friisiläisen elämässä lisäksi muutenkin. Merel koki valtaisan yllätyksen, kun metsäponien nuori johtajatar Mardi eräänä päivänä ilmaantui ylängölle, kertoi jättäneensä valtansa JJ Big Sky -nimiselle orille ja tahtovansa liittyä ylänköhevosten laumaan. Merel otti tamman ilomielin laumaansa, mutta ei Mardin vähäsanaisista vastauksista saanut tapahtuneen syyksi selville muuta kuin jotakin hämäristä tahoista laumattomien joukossa. Hieman levottomin mielin Merel siksi matkasi metsäponien maille keskustellakseen metsäponien uuden johtajan kanssa. Orin friisiläinen löysikin, ja samalla tämän seurassa liikkuneen metsäponi Casparin, joka jäi tamman mieleen erittäin epäluuloisen ja torjuvan suhtautumisensa vuoksi. Pikkiksen kanssa Merel vaihtoi ajatuksia ja tietoja saaren tilanteesta, Rhowarasta ja tapahtuneista murhista ja sai myös tietoonsa lisää hämmentäviä asioita Mardista.

Tuo kaikki ei kuitenkaan ollut yhtikäs mitään verrattuna siihen järkytykseen, jonka Merel joutui kohtaamaan jonkin aikaa myöhemmin tavatessaan jälleen Mardin ja nyt toista kertaa myös tämän oppaana toimineen Wovoozigin, joka kuitenkin oli tällä kertaa ponin muodossa ja jota Merel ei alkuun tunnistanut. Tuon kohtaamisen aikana Merel sai tietoonsa kolme asiaa, joita ilman tämän mielenrauha olisi epäilyksettä ollut paremmassa turvassa.

Ensiksikin Wovoozig ja Mardi kertoivat Merelille pysäyttäviä uutisia saaren tapahtumista. Merel kuuli Rhowaran vallan laajenneen valtavasti vuoristoponien ja aavikkoponien laumojen johtoon asti. Tamma kuuli myös tälle ennen tyystin tuntemattomasta järjestöstä, mafiasta, joka oli pitänyt hallussaan metsäponeja ja tasankohevosia ja joka Rhowaran tavoin havitteli valtaa saarella. Lisäksi tämän tietoon päätyi pitkä, musta lista kuolleiden nimiä - näiden joukossa muun muassa aavikkoponien johtajatar Frosty Crystal ja ylänköhevosiin liittynyt ystävällinen tamma Arraia, jonka Wovoozig lisäksi kertoi olleen mafian entisen vallanperijän, Czarna Owcan, emä.

Toiseksi Merel kauhukseen havaitsi Mardin sokeutuneen. Särkynyttä ja yksinäistä tammaa haastateltuaan tämä sai tietää vasta tapaamansa Casparin, jonka Mardi kertoi kuuluvan mafiaan, hyökänneen tamman kimppuun. Lisäksi Merel sai tietää Mardin joutuneen pakkoavioliittoon Czarna Owcan kanssa ja tämän jättäneen tehtävänsä metsäponien johdossa mafian ahdistelun vuoksi. Myös Mardin tarkoin varjelema salaisuus tuli nyt ilmi: että tämä oli nuorena mafian manipuloinnin seurauksena murhannut oman isänsä, metsäponien johtajan Admiral Demtan.

Kolmanneksi Merel sai tutustua Wovoozigin kolmiin kasvoihin. Wovo paljasti transformaatiokykynsä friisiläiselle ja esittäytyi tälle kaikissa kolmessa hahmossaan: ponin muodossa, siivekkäänä ponina ja haukkana. Nyt Merel käsitti sen haukan taannoin kanjonissa olleen Wovo ja muisti myös tämän telepaattiset kyvyt, jotka olivat selittämättöminä kiusanneet tammaa kuukausikaudet. Wovo kertoi toimivansa saarella johtajien välisenä viestinviejänä ja osoitti tietomäärällään olevansa erittäin tehokas ottamaan asioista selvää. Nyt tämä oli tullut saattamaan Merelin ajan tasalle saarella käynnissä olevista tapahtumista.

Ei liene tarpeen mainita, että Merelin olo oli tämän kaiken kuulemisen jälkeen kuin mankelin läpi käynyt. Tamma ei ollut kuullut uusista kuolemista hyvään toviin, asiat olivat viimeinkin tuntuneet rauhallisilta, ja tamma oli toivonut, että se kaikki olisi jo ollut ohi, mutta vielä mitä. Jos informaatioähkyyn olisi mahdollista menehtyä, olisi Merel ollut tämän kohtauksen jälkeen ilman muuta vainaa. Mutta kuoleminen ei ikävä kyllä sopinut nyt, sillä Merelillä oli tehtävänä enemmän kuin koskaan, ja luultavasti vain tämä tieto sai tamman pysymään toimintakykyisenä. Aivan ensi töikseen Merel näki velvollisuudekseen huolehtia Mardista, jonka kohtalosta tämä koki syvää surua ja myötätuntoa. Mardi uskoi Merelin aikovan karkottaa tämän ylänköhevosista, mitä Merel ei kuitenkaan mitenkään saattanut tehdä. Friisiläinen teki parhaansa tukeakseen Mardia ja auttaakseen tämän uuteen alkuun.

Tamman seuraava tehtävä seisoi selkeänä näkyvissä, mutta ennen laumansa kokoon kutsumista oli Merelin tavoitettava Jawery. Tämä ei tiennyt, kuinka asiat koskaan tulisivat ratkeamaan ja kuinka kaikki se uhkaava saatettaisiin voittaa, mutta tämä tiesi tarvitsevansa Jaweryn rinnalleen tuon kaiken edessä.

rekviemi

Merel kiiruhti tasangoille, etsi käsiinsä Jaweryn ja kertoi tälle, mitä oli kuullut. Kyyneleet juovittivat jo tamman poskia, kun tämä kertoi rakastetulleen, kuinka väsynyt tämä oli ja kuinka paljon tätä pelotti läheistensä ja itsensä puolesta. Vähissä olivat sanat, joilla mustaa maailmaa olisi saanut valoisammaksi, mutta niistä osan Jawery löysi ja jälleen kerran läsnäolollaan ja rakkaudellaan valoi Mereliin hieman lisää voimaa.

Merel ei ollut tullut etsimään Jawerya vain kertoakseen tälle tapahtuneista, sillä friisiläinen oli viimein tehnyt ratkaisunsa asian suhteen, joka oli levännyt ilmassa heidän välillään jo kauan. Tämä oli tullut hakeakseen Jaweryn mukaansa yli rajojen, rinnalleen pohjoisen tuulisille nummille. Siihen asti Merel ei kuitenkaan päässyt, sillä kaksikon keskeytti Vinyamar-niminen tamma, joka hädissään kertoi varsansa joutuneen pulaan rannalla ja pyysi apua. Nopealla päätöksellä Jawery lähti auttamaan tammaa luvaten Merelille tulla tämän perässä ylängöille heti, kun mahdollista. Ori ei kuitenkaan koskaan tullut.

Se oli ansa. Ymmärrys lävisti Merelin sydämen vain tuskin tuntia myöhemmin, kun tämä kohtasi lähellä sokkitilaa olevan tasankolaisori Zimbabwen, joka kertoi tammalle ystävänsä murhasta - ja tappajasta nimeltä Vinyamar.

Friisiläinen lensi. Vaan musta yötaivas oli jo maalattu verellä tamman saavuttaessa kolmen hevosen joukkion, joista yksi oli lyöty maahan. Voimakkaampana ei ylänköjen johtajatarta ollut maailma kuunaan nähnyt kuin nyt tämän syöksyessä valittunsa ja kahden mafialaisen väliin. Mutta kun tamma hetkeä myöhemmin sulki kuolevan syleilyynsä, ei tähtien alta löytynyt tätä heikompaa.

Muutama sana, ei enempää. Ori ehti ennen lähtöään vain kuulla rakkaansa kantavan omaa jälkeläistään. Jawery kuoli Merelin syliin.

läpikuultava aika

Mafia oli viimein päättänyt lyödä ylänköhevosiin - mutta ei suoraan johtajattareen, vaan siihen ainoaan, mitä tämä maailmassa omisti. Kuolema tuskin olisi antanut vertaa iskulle, jonka Merel joutui ottamaan vastaan, iskulle, jonka kaltaista hän oli pelännyt, mutta johon ei mikään silti voinut häntä valmistaa. Johtajatar jäi yksin mustan, äärettömän taivaan alle. Arvailun varaa ei ollut siinä, mihin mafia pyrki.

"Tänä yönä tukiverkkosi on poissa, Merel. Kun seuraavan kerran kohtaamme, olet yksin ja peloissasi kuin lapsi pimeässä.”

Seuraavana iltana halki ylängön kiiri hälytys. Peläten myös kansansa olevan vaarassa Merel antoi laumalleen sanan: ylänköhevosia vastaan oli hyökätty, kaikkien tuli hakeutua muiden ylänköhevosten seuraan, ei liikkua yksin, eikä tuntemattomaan saanut luottaa. Airueet kiiruhtivat nummien halki vieden johtajattaren viestiä eteenpäin. Merel, haavoittuneisuudestaan huolimatta, jättäytyi kuitenkin itse muiden seurasta. Uneton yö oli friisiläisen käytävä läpi yksin, yksin kohdattava aamuun sarastava harmaa, läpikuultava maailma.

Pian leski sai kuitenkin odotetun vieraan. Tasankohevosten johtajatar Yadaya, josta Merel oli kuullut puhuttavan paljon, saapui ylängöille mukanaan jo tutumpi Wovoozig-haukka. Merel toivotti vieraan kansan pään tervetulleeksi, mutta joutui ensi töikseen kertomaan vieraille suru-uutisen. Yadayan ja Wovoozigin osanotto sai paikkansa friisiläisen sydämestä, vaikkeivät mitkään sanat voineetkaan muuttaa ohueksi kulunutta maailmaa lämpöisemmäksi. Johtajattaret kävivät saaren tilanteesta lyhyen keskustelun, jonka aikana Merel sai tietää entisen mafian jäsenen, Czarna Owcan, olevan hyvin lähellä tasankohevosten johtoa. Tieto sai tamman henkisesti takajaloilleen, ja tämä ilmaisi ehdottoman epäluottamuksensa tuota oria kohtaan, vaikka Yadaya yrittikin vakuuttaa Owcan olevan heidän puolellaan. Yksimielisyyttä ei syntynyt, mutta johtajattaret erosivat silti tyynen sopuisina. Wovoozig, kuultuaan Merelin aikovan matkustaa laumattomien maille, jäi tämän seuraan ylängöille.

Laumattomien maille Merel oli tosiaan aikeissa lähteä heti, kun mahdollista - etelään rajojen taakse, sinne, missä mafia piti tukikohtaansa. Merel kokosi mukaansa pienen joukon ylänköhevosia, joiden kanssa tämän oli tarkoitus lähteä selvittämään mafian olinpaikkaa ja tilannetta. Ennen kuin johtajatar saattoi lähteä matkalle, jonka tämä hyvin tiesi vaaralliseksi, oli tämän kuitenkin löydettävä eräs hevonen. Merel ei halunnut jättää laumaansa vaille vastuunkantajaa eikä vaille johtajaa siinä tapauksessa, että friisiläiselle itselleen tapahtuisi jotakin. Tamma etsi siis käsiinsä Belshet Stoneheadin, ylänköläisorin, joka oli liittynyt laumaan melko kauan sitten ja joka oli nyt syystä tai toisesta ensimmäisenä Merelin mielessä tämän tarvitessa henkilöä, johon luottaa ja johon uskoa. Kaikessa hiljaisuudessa Merel pyysi Stoneheadia ottamaan väliaikaisesti vastuun laumastaan. Tamma nimitti Stoneheadin sijaisekseen matkansa ajaksi ja ylänköhevosten seuraavaksi johtajaksi siinä tapauksessa, että Merelille tapahtuisi jotakin.

Sen jälkeen friisiläisen matka kävi etelään viiden muun ylänköhevosen kanssa. Taistelu mafiaa vastaan oli viimein todellisuutta myös ylänköhevosten keskuudessa, eikä Merel aikonut levätä, ennen kuin jotakin saataisiin aikaan. Hevosten oli tarkoitus etsiä mafian jäseniä, mutta ensimmäisinä päivinään nämä onnistuivat yhyttämään vain nuoren tasankolaistamman, joka tuskin kuului mafiaan, mutta joka oli väärillä teillä liikkuessaan rajojen takana. Tamma toimitettiin lyhyehkön välikohtauksen jälkeen takaisin oman laumansa alueille. Lopulta useiden päivien matkantaiton jälkeen seurue löysi etsimänsä. Ylänköhevoset onnistuivat piirittämään Ounas-nimisen mafian jäsenen, jonka selkeän ylivoiman edessä oli myös puhuttava ja jouduttava vangiksi. Tältä Merel sai riittävästi tietoa mafian olinpaikasta ja jäsenistä, jotta friisiläinen saattoi lähettää matkakumppaninsa takaisin ylängöille ja lähteä itse etsimään saaren muita johtajia.

...MITÄ TURHIA...

Ranking:

Merel...
...on ensimmäinen roolipelihahmoni kautta aikain
...keikkuu rakkaimman hahmoni jaetulla ykkössijalla Katlan kanssa <3
...on hahmoistani ulkonäöltään omasta mielestäni kaunein

Pala minua, Merelkö?

Saisi olla enemmän kuin on. Kieltämättä kun muistelen, sisällytin joitakin omieni kaltaisia piirteitä siihen hahmoon, joka Merel sitä luodessani oli, mutta hahmo on muuttunut ja selkeytynyt pelattaessa niin paljon, etten enää sanoisi niitä olevan juurikaan jäljellä. Toivoisin kyllä saavani edes osan Merelin tyyneydestä ja kylmäpäisyydestä itselleni. Eniten meissä on samaa varmaankin sen saralla, kuinka paljon luonto ja sen tietynlainen mystifiointi on läsnä Merelin rooleissa verrattuna muihin hahmoihini. Merel on hyvin läheinen luonnon kanssa ja kunnioittaa sitä paljon niin kuin minäkin omalla tavallani.

Milloin sillä on kiva pelata vai onko milloinkaan?

”Kiva” ei ehkä ole oikea sana Merelille. Ilman muuta Merelin pelaaminen on nautittavaa, mutta on myös niitä hetkiä, joina en halua tammaa pelata - yksinkertaisesti siitä syystä, että Merel on varsin raskas pelattava. Vaikka hänellä menisi kuinka hyvin, vaikka sateenkaaret risteilisivät kirkkaansinisellä taivaalla ja koko universumi olisi onnesta litteä, Merelin pelaaminen ei koskaan olisi kevyttä. Ja kun tiedämme, että Merelin synkkä ja melankolinen maailma ei koskaan ole edellä kuvaamani kaltainen, on tietty henkinen vaativuus hänen pelaamisessaan varmaankin ymmärrettävissä. Merelille on tyypillistä hyvin runsas kuvailu (ja tunteiden sekä eleiden lisäksi myös nimenomaan luonnon kuvailu), tietty jatkuva filosofisuus, kaunopuheisuus sekä pakonomainen vakavuus ja melankolia. Pelaaminen hänellä on siis toisinaan kuin tervassa kävelemistä. Merel on sellainen hahmo, jolla ei voi koskaan pistää lekkeriksi. Kunnioitan häntä hahmona liikaa, jotta sellainen olisi mahdollista. Joten kieltämättä Merelin pelaamiselle tarvitaan sopiva vire. Mereliä pelatessani koen muihin hahmoihin verrattuna eniten todella kirjoittavani enkä roolipelaavani. Lyhyesti sanoen tahto pelata Merelillä vain tulee - ja yleensä siihen sisältyy halu nimenomaan kirjoittaa, tehdä kunnolla ja tavallaan myös päteä.

Humpuukia:

Merelin...
...vuodenaika on sydäntalvi
...säätila on pitkäkestoinen, tumma ja vuolas sade
...elementti on maa
...värejä ovat yönmusta, metsänvihreä ja voimakas karmiininpunainen
...soitin on sello

Merelin musiikkia:

Heino Kaski - Yö merenrannalla
Ludwig van Beethoven - Kuutamosonaatti, osa 1, Adagio sostenuto
Enya - May it be
Disney - Love is a song
Annie Lennox - Into the west

GALLERIANSA

HOKSAUS POKSAUS! Jos ystävällisesti selaat tätä sivua firefoxilla, näet allekirjoittaneen mielipiteen gallerioiden kuvista, kun pidät kursoria niiden päällä. ie:n mielestä moinen toiminto on ilmeisesti turha...

© kaZAM, maaliskuu 2009. Sanattomuuteen.

© kaZAM, maaliskuu 2009. Yksi nopeimmin piirrettyjä töitäni. Halusin vain ehdottomasti jotakin liitettäväksi Merelin yksinpeliin, vaikken peleihin liitettäviä kuvia tähän asti ole harrastanutkaan. Mutta nyt minusta tuntui, että kuva kertoi enemmän kuin 198 sanaa. Piirrän hevosia mieluummin niin päin, että ne katsovat vasemmalle, mutta maalaustaiteessa vasemmalla on koti ja oikealla vieras ja tuntematon. Siksi hän laukkaa oikealle. Lyriikat elokuvasta Simba's Pride, kappaleen nimi My Lullaby. En muista itse elokuvasta juuri mitään ja hämmästyin hieman tajutessani, että tämä biisi on oikeastaan Ziran soolo. Kontekstistaan irrotettuna nuo sanat olivat tähän kuvaan kuitenkin täydelliset. Kuvaan tästä.

© kaZAM, maaliskuu 2008. Tämä on ehdottomasti paras piirrokseni Merelistä ja eniten sen näköinen kuin pitäisi. Asentokin jollain tapaa merelmäinen, hänelle eivät sovi sellaiset tavalliset pään sivuprofiilit (sikäli kuin ne nyt yhdellekään hahmolle sopivat). Katsokaa katsokaa pitkää harjaa! Merel olla friisiläinen. Merelillä olla pitkät jouhet.

© kaZAM, syyskuu 2007. Rakennekuva kaikessa yksinkertaisuudessaan. Halusin edes yhden sellaisen, kun niin rakastan tuota friisiläisen linjakkuutta, ja menin sitten moninkertaisesti siitä, missä aita on matalin. Palvelee se kuitenkin tarkoitustaan.

© kaZAM, heinäkuu 2007. Tämä lähinnä naurattaa. Olen onnistunut sörssimään tämän kuvan perspektiivin ja asettelun jotenkin todella erikoisesti, omat silmäni tahtovat mennä kieroon tätä katsoessani. Pitäisin itse hevosesta muuten, mutta kun se ei ollenkaan edes näytä Mereliltä. No, tämä on tällainen hassu kuva.

© kaZAM, toukokuu 2007. Jotakin merelmäistä tuossa asetelmassa kyllä on. Leluheppa muovia, mutta omasta mielestäni jouhet ovat tässä parhaimpaani. Taustasta vaikenen pyhästi...

FAN-ARTTINSA

© Amethyst, kiitän! Merel tusseilla - kivaa mustavalkoista. Tammalla on miellyttävän mietteliäs ilme, ja jouhet ovat hienon pitkät ja tuuheat. Eli juuri sellaista kuin pitääkin.

© Amethyst, kiitän! Jawery ja Merel -pehmot. Tämä on jotain hurjaa. Merel on kaunis... + jos minä saisin käsilläni aikaan jotain tuollaista, nostaisin lipun salkoon ja pitäisin juhlat. Jos saan nuo itselleni, niistä tulee tänne TAATUSTI lisää kuvia.

© Dualess. Itken.

© Dualess, kiitän! Tämä on yhdellä sanalla sanottuna mahtava. 19-vuotispäivänäni rakkaalta ystävältä, myös siksi erityisen arvokas. (Ja pakko vain sanoa, että näkisittepä sen toisen, joka on huoneeni seinällä!) Tässä on paljon upeaa, tartun nyt kolmeen asiaan. Jouhet ja etenkin HÄNTÄ. Tiedossa kyllä on, että Lessietä on aina kadehdittu hänen jouhien piirtämisestään, mutta näköjään sitä pitää vain näyttää uudestaan ja uudestaan. Tahdon sukeltaa tuohon häntään. Sitten Merelin ilme. Katse. Siinä on jotain. Jotain oikeaa. Ja tausta ja yleisesti tunnelma kuvassa. Tässä on jotakin villiä ja salaperäistä. Nuo taustan usvakiehkurat... siellä on aivan varmasti jotain mystistä. Kuvaan tästä.

© Dualess, kiitän! Tässä on upeat värit, mutta minä en nyt anteeksi vain voi kerta kaikkiaan mitään sille, että tuo kuvateksti saa minut hajoamaan kerta toisensa jälkeen. Heil Merel. Kansa hurraa ja polkee jalkojaan. Ei kyllä juu. Mutta pidän sanasta "highlandhorses".

© Dualess, kiitän! TÄMÄ AIHEUTTI YHDEN ELÄMÄNI IKIMUISTOISIMMISTA HAJOAMISISTA. "Hihiihii, Jawe..." Tämä on ykkönen. Kerta kaikkiaan aivan paras. Helmet ilmeet, loistavat replat, ja entä nuo sydänilmapallot tuossa reunoilla. Ja Merelin permis! Nam, rakastan sitä. Uskokaa tai älkää, tämä on minusta vielä jotenkin kokonaisuudessaan niin Lessien näköinen. Melko vahvat maskarat Merelillä.

© Dualess, kiitän! Ah ja voi. Ei muuta voi sanoa. Sydämeni itkee verta tuolle Jawen ilmeelle... yhyy. Ja cool tekstaus muuten. Jawery on tosin tässä viimeinkin tainnut vedellä sitä kasvuhormonia, jota olemme hänelle kaksi vuotta yrittäneet tuloksetta syöttää.

© Dualess, kiitän! Aijai, tämän sain kesällä 2007 kun palasin monen viikon mökkireissulta - ja mukana tuli suloinen synkistelevän Jaweryn yksinpeli. Sitä ei kai Lessie ole missään julkaissut, pitäisiköhän minun laittaa se johonkin? Minä voisin syödä tuon Merelin, se on kaikin puolin yksi ihana sokeripalanen. Ja minä olen jotenkin kuvitellut, että en pidä turkoosista, mutta näköjään se ei pidä paikkaansa.

© Dualess, kiitän! The storm is coming. Siis tuota varjostusta... oi, tämä on hieno. Kaikkea kivaa. Jännitettä. Sähköä. Mustia pilviä. Vuu.

© Dualess, kiitän! Ah, Merelin ja Jaweryn ensimmäinen yhteiskuva, tällä on tunnearvoa. Olen aina pitänyt tästä - tässä on jotain, en tiedä mitä, mutta jotain. Jollain tavalla yksi rakkaimmista arteistani. Muistoja. Etsivä löytää, huolta ja murhetta, mutta he jakoivat sen. Muistoja, yksinkertaisesti.

© Dualess, kiitän! Tämä oli ensimmäinen Merelistä piirretty art ja myös ensimmäinen saamani art ikinä. On siitä niin pitkä aika, eikä minulla ollut vielä mitään aavistusta, mitä kaikkea Merel joutuisi vielä angstaamaan... voi voi voi.

© Jagashina, kiitän! Merel ja Jawery siinä - tämä on yksinkertaisesti suloinen. Vähän harvinaisemmalla tekniikalla tehty näin artteja ajatellen, virkistävää ja huolellista. Siluetit ovat selkeät ja tausta on tuollainen kaunis, ilmeisesti vesiväreillä tehty? Tässä on vain jotakin hyvin söpöä.

© Jagashina, kiitän! Tämä on hyvin abstrakti piirros, hyvin erikoinen ja omanlaisensa. Erottuu joukosta. Idea on koskettava, pidän ehdottomasti... punainen, revennyt nauha, Merel ja Jawery sekä varsan utuinen hahmo... ei tästä näin lyhyesti pysty sanomaan muuta kuin että tämä on jotain hyvin mielenkiintoista ja vaikuttavaa.

© Sarre, kiitän! Sarren taidonnäyte. Olen kovin hyvilläni siitä, että minulla on yksi tällainen gallerioissani. Heidänkin hännistään minä pidän. En tiedä, tämä on sellainen että tästä löytyy koko ajan uutta ihailtavaa. En minä osaa sanoa yhtään mitään...

© Shiipa, kiitän! Hyvin voimakkaan tuntuinen kuva, jonka tyylistä pidän. Lyijykynätyö sopii hyvin kun on musta hevonen harmaassa sateessa, ja muutenkin... tämä on hyvin sävytetty. Plus ihanat jouhet, etenkin häntä.

© Sigitius, kiitän! Pidän todella tämän työn tyylistä, se on... se on mukava. Sellainen mattapintainen. Pidän mattapintaisesta. Pidän vihreästä ja mustasta. Pidän Merelistä. Kauniit varjostukset ja etenkin tamman pää on erittäin viehättävä. Pidän tästä piirroksesta, yksinkertaisesti.

© Ssussu, kiitän! Tässä on varsinainen salkkarilähikuva Merelistä etten ole vastaavaa nähnyt. Huh, toivottavasti on harja hyvin kun on noin läheltä joutunut kuvatuksi!

© TuikKu, kiitän! Tämä on mainiosti onnistunut ja mukavan vauhdikas. Sellainen pirteä. Okei, Merelin mittakaavalla pirteä! Johonkin ollaan menossa ja vauhdilla. Mutta ei sellaisella vauhdilla että henkeä oltaisiin viemässä. Joten se on pirteä. Piste.

© TuikKu, kiitän! Ihan yllätysarttina tuli tämä :D Merel on tosi sympaattisen näköinen, tykkään asennosta ja kuvakulmasta n___n Jouhet on myös huolellisesti tehty. Ihanaa, että joku piirsi Merelin kantavana, näitä ei muita taida ollakaan.

© Zora, kiitän! Zora oli ensimmäinen vastapelaajani ikinä. Taivas, siitä on kauan... kauan... kauan. Tämä on muisto Merelin kannalta jostain erittäin vanhasta. Niin kuin sellainen vanha valokuva.