Akin eräretken loppu sujui mukavasti. Sää pysyi syksyisen kauniina, ei ollut liian kuuma eikä liian kylmäkään. Sunnuntain ja maanantain välisen yön Aki vietti laavulla erämaajärven rannalla. Ketään muuta vaeltajaa ei sattunut yöksi siihen, vaikka muutama henkilö oli tullutkin vastaan päivän mittaan. Laavun edustalla oleva nuotio hiipui yön kuluessa, mutta makuupussissa tarkeni silti hyvin. Maanantaiaamuna Aki heräsi päivän valjetessa ja sytytti nuotion uudelleen. Hän kävi pesemässä kasvojaan kylmällä järvivedellä ja keitti nokipannulla aamukahvit. Syödessään hän tutkaili karttaa, ja sopivaa reittiä kohti autoa, joka odotti parkkipaikalla metsäautotien varressa. Maasto oli soista, jonka välissä kohosi korkeita harjanteita. Niitä pitkin olisi hyvä kävellä. Vaellusreitti olisi jatkunut vielä kymmeniä kilometrejä, mutta Aki ei aikonut seurata sitä tämän pidemmälle.
Aamupalan jälkeen Aki istuskeli niin kauan että nuotio sammui itsekseen. Ei ollut kiire minnekään. Ihana rauha, ei melua, ei kiireisiä ihmisiä, ei kireitä kasvoja, ei puhelimen pirinää. Tänne pitäisi päästä useamminkin, Aki mietti. Sähkötyöt olivat useimmiten urakoita, töissä oli koko ajan kiire, asiakkaat hoputtivat vielä lisää. Iltaisin oli toki vapaata, mutta ei silti kovin usein päässyt lähtemään luontoon, ainakaan pidemmäksi aikaa. Kavereiden kanssa Aki vietti paljon aikaa. Hän olikin suosittu kaveripiirissä. Toiset luottivat Akiin, joka ei koskaan puhunut pahaa kenestäkään, kuunteli, mutta ei koskaan kertonut kuulemiaan asioita eteenpäin. Silti sellainen sydänystävä puuttui, jolle olisi voinut kertoilla omista haaveistaan ja syvimmistä tunteistaan. Huokaisten Aki asetteli rinkan selkäänsä, ja lähti matkaan.
Vähitellen suunta kääntyi takaisin lähtöpistettä kohti. Maasto oli välillä helppokulkuista kangasta, välillä louhikkoa, välillä pehmeää suota. Akin matka eteni rivakasti, vaikka välillä hän pysähteli, katseli ja kuunteli, välillä piti ruokailutauon ennen kuin jatkoi taas matkaa. Päivän jo hämärtyessä hän pääsi perille suunnittelemaansa yöpymispaikkaan. Se oli isohko kota koukun mallisen lammen rannalla, lähellä sitä järveä jonka rannalla olevalla kämpällä hän tapasi Jaakon ja Samulin. Ei kodalta enää olisi ollut pitkästi autollekaan, mutta Aki halusi viettää vielä yhden yön poissa asunnoltaan. Siellä ehtisi taas olla ihan riittävästi. Kodan sisällä oli leveät, kodan ympäri kiertävät laverit, ja keskellä tulisija. Kodan vieressä oli liiteri täynnä rankoja, joista sai itse sahata ja pilkkoa polttopuita. Aki teki tulet ja lähti tekemään lisää polttopuita iltaa ja yötä varten, sekä jonkin verran valmiiksi seuraavia kävijöitäkin ajatellen. Se oli hyvä tapa, jota lähes kaikki noudattivat.
Kota oli nopeasti liiankin kuuma, ja Aki päätti käväistä uimassa. Hän riisui kaikki vaatteensa pois eikä viitsinyt edes uikkareita kaivaa rinkasta. Tuskinpa tänne ketään tulee, tai jos tuleekin niin kuulen äänet jo hyvissä ajoin, hän vähän huvittuneena mietti. Vesi oli kylmää, mutta virkisti mukavasti päivän vaelluksen jälkeen. Oli mukava huuhtoa hiet pois ja tuntea olonsa puhtaaksi. Lämpimässä kodassa oli mukava kuivatella. Ajatukset kääntyivät taas Samuliin, kuten pitkin päivää oli tapahtunut. Muisto Samulin pehmeästä ihosta ja läheisyydestä pari iltaa aikaisemmin sai aikaan nopean erektion. Aki nauroi itsekseen. Olisipa jollekin yllättäen tulevalle henkilölle shokki nähdä alaston nuorukainen muna pystyssä yksikseen kodassa. Ajatus sai hänet kiihottumaan lisää. Oli pakko vähän kädellä kosketella itseään. Eihän se lopulta enää kosketteluksi jäänyt, vaan Akin oli melkein pakko antaa tuntemusten viedä mennessään. Hän hyväili itseään joka puolelta ja kuvitteli siihen jonkun toisen tekemään sitä itselleen. Jonkun... Niin, Samuli tuli mieleen taas. Kuvitelma sai aikaan tuntemusten hyökyaallon ja hän purkautui rajusti. Jalat täristen hän istahti laverille ja nojasi seinään. Tuntui hyvältä, mutta toisaalta inho itseään kohtaan alkoi herätä. Pitkän aikaa hän vain istui silmät kiinni, yrittäen olla ajattelematta mitään. Lopulta, kehon rentoutuessa, inhon tunnekin alkoi kadota.
Pukeuduttuaan Aki keitti vielä vettä ja valmisti teetä. Sitä juodessaan hän pohti miksi oli niin kiinnostunut Samulista. Ehkä se, että Samuli niin luottavaisesti oli tullut hänen viereensä, halannut, ja olisi ollut valmis johonkin enempäänkin, oli herättänyt kiintymyksen tunteen syvällä sisimmässä. Aki tiesi, että kaveripiiri luotti häneen, mutta ensimmäisen kerran kukaan oli päässyt näin lähelle häntä. Ei vain fyysisesti, vaan henkisestikin. Toisaalta Akilla ei ollut minkäänlaisia seksuaalisia kokemuksia kenenkään kanssa, joten pelkästään alastomana halaaminen oli raju kokemus. Sekin herätti ristiriitaisia tunteita, että hän tunsi vetoa naisiin, mutta jossain määrin myös miehiin. Oikeastaan vasta viime aikoina tällaiset tuntemukset olivat nousseet pintaan ja hämmentäneet hänen aikaisemmin niin suoraviivaista maailmaansa. Aki huokaisi. Oli niin vaikea lokeroida itseään johonkin kategoriaan. Edellisenä päivänä hän päätyi käyttämään termiä bi-curious, ja edelleen se tuntui parhaalta selitykseltä.
Yö kului hitaasti. Aki heräili vähän väliä, mietti asioitaan ja elämäänsä, kaipasi jotakin, nukahti uudelleen ja heräsi taas. Oli paha olla, halutti puhua jonkun kanssa, halutti tuntea joku siinä vierellä. Turhautuneena ja vihaisenakin hän nykäisi alkkarinsa alas ja alkoi runkata. Se oli rajua, mekaanista työskentelyä, tunteet eivät olleet mukana. Laukeaminen tapahtui nopeasti, mutta ei tuottanut samanlaista tyydytyksen tunnetta kuin tavallisesti. Huohottaen ja hikisenä Aki avasi makuupussin vetoketjun, nousi istumaan ja etsi paperia jolla puhdisti itseään parhaansa mukaan. Oli vielä pimeää. Kodassa ei ollut suoranaisesti kylmä, vähän viileää. Aki laittoi pari puuta tulisijaan ja sytytti tulet. Liekkien valossa hän puhdisti itseään lisää, ja istahti sitten makuupussin päälle. Vihan tunne ja turhautuminen olivat poissa. Huokaisten hän kallistui makuulleen ja nukahti viimein syvään uneen.
Aamu oli jo pitkällä kun Aki heräsi. Yön tapahtumien jäljiltä hän oli alasti, mutta kylmä ei silti ollut. Hän pukeutui siltä varalta, että joku sattuisi tulemaan kodalle. Muuten olisi ollut mukava olla alastikin, ja kiihottavaakin, mutta parempi olla ottamatta riskejä, Aki mietti. Aamutoimien jälkeen hän pakkasi tavaransa, siisti kodan, kantoi vielä sylillisen polttopuita seuraavia kävijöitä varten, ja lähti kävelemään lammen rantapolkua pitkin. Muutaman sadan metrin päässä polku yhtyi pitkospuihin. Siitä oli vielä kilometrin kävely sinne, mihin hän oli jättänyt perjantaina autonsa. Aki ei pitänyt kiirettä. Kävellessään hän kaivoi kännykän esille taskusta, ja alkoi naputella viestiä Samulille. 'Moi. Kohta autolla. Hyvä reissu kaikin puolin. Lähden ajelemaan kotiin. Miten meni sunnuntai? t. Aki'. Myös Jaakolle hän laittoi viestin, jossa kiitti mukavasta seurasta ja kertoi oman reissunsa olevan kohta ohi.
Auto oli siellä, missä pitikin, ja kaikki oli kunnossa. Pari muutakin autoa oli parkkeerattuna samassa paikassa. Muitakin vaeltajia oli siis vielä liikkeellä. Pakatessaan rinkkaa autoon, Aki kuuli kännykän piippaavan takin taskussa. Hän kaivoi sen taas nopeasti esille, ja vilkaisi ruutua. Viesti oli Samulilta. 'Moi. Kiva ja erikoinen sunnuntai oli. Kerron kun nähdään. Ikävä sua ;-). -Samuli'. Akia nauratti. Vai ikävä. Nopeasti hän pisti vastauksen menemään: 'Tule torstaina käymään, voit olla yötä jos haluat. Ikävä täälläkin!!!'. Tällä kertaa vastaus tuli melkein heti. 'Soitellaan illalla, mulla kiire nyt. -Samppa'. Aki kuittasi viestin lyhyesti. Lähtiessään ajamaan häntä hymyilytti ja maailma näytti valoisalta. Miellyttävä odotuksen tunne ja hyvä olo täytti rinnan. Yön tuskailut ja paha olo oli Samulin viestin myötä häipynyt jonnekin, mistä se ei koskaan palaisi takaisin.