Pari kuukautta edellisen mökkireissun jälkeen Jukka soitti ja esitti, että lähtisimme syyslomalla kahdestaan mökille pariksi päiväksi. Minähän tietysti innostuin asiasta. Sovimme että menisin seuraavana iltana käymään Jukan luona, ja suunnittelisimme reissua. Seuraava päivä tuntui pitkältä töissä. Pitkin päivää ajatukset karkasivat Jukkaan ja tulevaan lomaan. Tulihan se iltakin kuitenkin, ja ajelin naapuripaikkakunnalle. Ilta vierähti nopeasti erilaisten suunnitelmien parissa, mutta molemmista tuntui parhaalta ajatukselta lähteä patikkareissulle ja yöpyä reitin varrella olevassa Metsähallituksen ylläpitämässä mökissä.

Syyslomaan oli aikaa vielä reilu viikko, ja vähän jännitti millaiset sääolosuhteet silloin olisivat. Syksy oli sateinen ja suhteellisen lämmin, mutta lumikin saattaisi tulla maahan milloin vain. Joskus oli maa ollut valkoinen jo syyskuun lopussa. Loman alkaessa oli sää edelleen samanlainen, kylmä tuuli oli vain sateen lisänä. Pakkasin rinkkaan eväitä ja juomista, lämmintä vaatetta, pyyhkeen, tulitikut ym. pientä tavaraa mitä mieleen juolahti. Ajoin Jukan luokse ja jatkoimme yhdessä matkaa. Patikkapolun alkuun oli automatkaa Jukan luota n. 40 km, mikä meni nopeasti. Patikkareitti oli kaikkiaan lähes 80 km pitkä, mutta emme ajatelleet tällä lomalla vaeltaa siitä kuin osan. Auton jätimme parkkipaikalle, ja lähdimme kävelemään.

Alkumatka oli korkean harjun päällä, välillä reitti kulki pitkospuita pitkin suon yli, välillä lammen tai vähän isomman järven rantamaisemissa. Ajoittainen kevyt sade ei menoa haitannut. Pitkospuilla kävelimme peräkkäin, Jukka edellä. Katseeni osui väkisellä hänen verkkareiden peittämään peppuunsa, ja tunsin kuinka omissa verkkareissani tuli ahdasta. Näkyihän se päällekin päin, ja huomasin Jukan vilkaisevan etumustani kun hän kääntyi välillä sanomaan jotakin. Jostain syystä en välittänyt vaikka hän huomasikin, olihan jo edellinen mökkireissumme antanut molemmille viitteitä siitä missä mennään.

Perillä jätimme rinkkamme mökkiin ja lähdimme ensimmäiseksi tekemään polttopuita illaksi ja yöksi. Siinä touhutessamme iltakin pimeni ja tuntui, että tuulikin yltyi. Mökissä oli peltikamiina, johon virittelimme tulet. Mökki lämpeni nopeasti, ja saatoimme vähentää vaatetta. Söimme eväitä ja keitimme kahvit. Ehdotin Jukalle, että kait me lämmitämme saunankin, kun kerran sellainen on. Jukka nauroi ja sanoi että ilman muuta. Menimme yhdessä sytyttämään tulet saunan kiukaaseen ja kannoimme varaajan täyteen vettä. Haimme vielä lisää polttopuitakin, ettei enää myöhemmin tarvitsisi ihan pimeässä hakea.

Parin pesällisen jälkeen sauna olikin jo kylpyvalmis. Riisuimme suurimman osan vaateista mökkiin, ja kävelimme saunalle. Pukuhuoneessa otimme loputkin vaatteet pois. Seurasin Jukan riisuutumista ja mieli teki halata. En kuitenkaan uskaltanut, ainakaan vielä. Saunassa oli pimeää, joten sytytimme muutaman tuikun ja asettelimme niitä ikkunalaudalle ja kaiteelle. Tuli ihana tunnelmavalaistus. Heittelimme löylyä, juttelimme, mutta istuimme pitkiä hetkiä ihan hiljaakin. Jukka istui jalat koukussa lauteilla, miettivä ilme kasvoillaan. "Mitä mietit?", kysyin naureskellen ja tönäisin kyynärpäälläni häntä kevyesti. "Ajattelin vain, että mennäänkö uimaan", hän vastasi hymyillen. "Mitä, tuollaisessa säässä ja kylmään veteen vielä", tokaisin hänelle ja puristin häntä niskasta kevyesti ravistellen. Hän vain naureskeli ja sanoi että mennään vaan, kyllä kait aikuiset miehet uskaltavat uimassa käydä milloin vain. "Okei, sinä edellä", vastasin. Jukka nousi ylös ja käveli kumarassa ohitseni ovea kohti. Lähdin perään, käteni hipaisi hänen peppuaan. Jukka ei sanonut mitään, vilkaisi vain taakseen virnistäen. Astuimme pukuhuoneeseen ja sieltä ulos saunan kuistille.

Tuuli oli yltynyt lähes myrskyksi ja sade ryöppysi jäätävinä puuskina lähes vaakasuunnassa. Iho jäähtyi nopeasti ja alkoi palella. "Kyllä minulta jää uintireissu tekemättä", sanoin Jukalle. "Ei kait tuonne voi mennä", Jukkakin totesi väristen. "Munatkin jäätyvät", hän lisäsi virnistellen. "Niitähän täytyy sitten lämmittää", nauroin hänelle ja tartuin kädestä kiinni. Käännyin menemään takaisin sisälle ja vedin hänet perässäni. "Mene tuohon lauteille makaamaan", komensin leikilläni. Jukka meni selälleen makaamaan, nosti vasemman jalan koukkuun ja pisti oikean kätensä muniensa peitoksi. Vasemman kätensä hän taittoi niskansa alle tueksi. "Äläpäs piilottele mitään", naureskelin ja tartuin hänen kädestään kiinni. "Ei muuta kuin esille vain", jatkoin kiusoittelua, kun hän vastusteli. Siirsin hänen kätensä sivuun. "Hmm, niin pitikös näitä vähän lämmittää", jatkoin vielä leikilläni ja ojensin omaa kättäni. Jukka punasteli vähän ja virnisti sitten. "Ehdottomasti pitää", hän sanoi ja pisti silmänsä kiinni. Tartuin hänen pehmeästä kullistaan kiinni ja puristin käteni sen ympärille. Toisen käteni laitoin hänen kiveksiensä alle ja nostin niitä vähän. "Kylmältä tuntuu", naureskelin Jukalle. "Mmm," hän mumisi ja hymyili, silmät edelleen kiinni.

Aloin varovasti liikutella kättäni hänen kullinsa ympärillä, ja pian se alkoikin kovettua ja kasvaa pituutta. "Oho, johan alkaa lämmetä", totesin ilkikurisesti. Itsellänikin jämähti jäykäksi samalla. Jukka hapuili kädellään jalkaani ja nosti hitaasti kättään ylöspäin. Värisin, se tuntui niin hyvältä. Hänen sormensa hipaisi ylöspäin sojottavaa kovaa kulliani. "Mikäs se täällä on", hän sanoi ja tarttui kiinni. Uh, tuntui että polvet pettävät, hänen kevyt puristuksensa lähetti mielihyvän aaltoja pitkin jalkojani. "Odota vähän", sanoin käheästi ja kumarruin alaspäin. Nuolaisin hänen nyt jo kivikovaa kulliaan, joka sykähteli kädessäni. Jukka säpsähti. "Haluan imeä sinua, saanko?", kysyin häneltä hiljaa. Hän nyökkäsi. Vedin varovasti hänen esinahkansa kokonaan taakse ja hyväilin kielelläni ensin, tunnustelin makua. Sitten otin hänen kullinsa pään suuhuni ja aloin imeä ja samalla liu'utin sitä sisään ja ulos suustani. Jukka alkoi huokailla. Painoin toisen käteni hänen peppuaan vasten ja ujutin sormeni hänen aukolleen. Hieroin sitä kevyesti samalla kun jatkoin imuliikettäni. Näin, kuinka Jukan kivekset kiristyivät ihan kullin juurelle ja arvasin hänen olevan lähellä laukeamista. Painoin varovasti sormeani hänen sisäänsä ja samalla hän saavutti huipun. "Aaah", Jukka  voihkaisi. Paksua lämmintä spermaa ryöppysi suuhuni ja hänen peräaukkonsa supisteli sormeni ympärillä. Nielin kaiken, ja muutaman purskauksen jälkeen Jukka rentoutui ja hänen kullinsa alkoi hiljalleen pehmetä suussani.

Nousin ylös. Jukka avasi silmänsä. Katsoimme toisiamme silmiin, hymyillen hiukan. "Kiitos", Jukka sanoi sitten. "Olen halunnut tätä jo kauan", hän jatkoi. "Niin minäkin, jo vuosia, mutta en ole uskaltanut ehdottaa tai vihjatakaan mitään," vastasin hänelle. "Odota vielä hetki, olen kohta valmis tekemään saman sinulle", Jukka sanoi hiljaa. Siirsin hänen jalkojaan hiukan ja istahdin lauteille. Heitin vähän löylyäkin. Aloin hivellä Jukan reisiä kevyesti, sormien hipaistessa hänen palliensa pehmeää ihoa välillä. Tuntui hyvältä saada kosketella toista miestä. Jukka ei ole kovin karvainen, kuten en minäkään. Jonkin ajan kuluttua Jukka nousi istumaan. "Nouse seisomaan", hän sanoi. Nousin ylös ja menin hänen eteensä. Kullini oli kivikovana, tuntui että olin jo melkein valmis vaikka siihen ei oltu kuin aluksi vähän koskettu. Jukka tarttui siitä taas kiinni ja alkoi nuolla joka puolelta. "Ime sitä!", sain sanottua, ja Jukka otti sen suuhunsa. Tunne oli taivaallinen. Toisella kädellään hän hyväili selkääni ja peppuani. Tartuin kiinni hänen hiuksistaan ja painoin enemmän itseäni vasten. Tunsin Jukan kielen karheuden hänen pyöritellessään sitä kullini ympärillä. Tunsin että huippu alkoi olla käsillä. "Tulee", voihkaisin ja samalla hetkellä tajuntani räjähti. Jalat tärisivät samalla kun aina vain uusi aalto syöksi spermaa Jukan suuhun. Viimein alkoi orgasmi hellittää ja vetäydyin taaksepäin ja lysähdin istumaan Jukan viereen. Valkoinen sperma valui Jukan suupielistä. Hän ei ollut ehtinyt niellä kaikkea. Jaksoin vain tuijottaa, kun Jukka otti vettä ja pesi kasvojaan.

"Kiitos, se oli ihanaa", sain sitten sanottua. "Nyt pesulle", Jukka komensi leikillään. Pesimme taas toistemme selät. Viimeisen huuhtelun jälkeen sammutimme tuikut ja menimme kuivattelemaan. "Anna kun minä kuivaan sinut", sanoin Jukalle. Otin pehmeän pyyhkeen ja kuivasin hellästi joka paikasta. Jukalla alkoi taas jäykistyä, kun niitä paikkoja kuivattelin. "Kas kas, tämähän ei vielä saanut tarpeeksi huomiota", virnistelin Jukalle. O"dotahan vain, meillä on koko yö aikaa", hän vastasi ja nauroi. Sitten hän halusi kuivata minut. Tuntui miellyttävältä kun hän kuivasi joka paikan. Ja samoinhan minulle kävi kuin hänellekin. "Huomionkipeänä ollaan täälläkin", Jukka sanoi ja tarttui taas kovaan kulliini tehden muutaman runkkausliikkeen. "Joo, eihän monen vuoden odottelu hetkessä pura paineita pois", vitsailin hänelle. Laitoimme pyyhkeet ympärille ja juoksimme takaisin mökkiin. Lisäsimme kamiinaan vielä muutaman puun, menimme vuoteeseen. "Tule tänne samaan makuupussiin", sanoin Jukalle. Hänkin heitti pyyhkeensä pois, ja tuli viereeni makaamaan. Mökissä oli miellyttävän lämmintä, joten makoilimme alastomina makuupussin päällä. Käännyin kyljelleni Jukkaa kohti ja vedin hänet kiinni itseeni. "Vai koko yö aikaa", kuiskasin hänen korvaansa, "ei hukata siitä hetkeäkään". Kovat kullimme koskettivat toisiaan samalla kun Jukka painoi huulensa hitaasti omiani vasten. Hän katsoi silmiini. "Koko yö", hän vastasi ja aloitimme pitkän suudelman.

Takaisin