Kuukausi kului hitaasti, mutta vihdoin viimein koittivat seuraavat koulutuspäivät. Varasin hotellihuoneen jo paria viikkoa aikaisemmin, kokemus on opettanut että viime tippaan jättäminen ei kannata. Sähköpostit ja tekstiviestit kulkivat ahkerasti koko kuukauden ajan Mikan ja minun väliä, ja pari kolme kertaa juttelimme puhelimessa, jopa myöhään yöhön saakka. Huh, tulipa rikastettua Soneraa paljon kuukauden aikana…

Ekan kurssipäivän aamuna jouduin nousemaan aikaisin ja lähdin ajelemaan sitä reilua kahdensadan kilometrin matkaa. Onneksi keli oli melko hyvä, kymmenen asteen pakkanen ja pilvetön taivas. Itse asiassa sattui täyden kuun aika, aamulla aikaisinkin oli suht valoisaa. Loppumatkasta pysähdyin kahville siinä samalla huoltoasemalla, missä törmäsin Mikaan ensimmäisen kerran. Kahvio olikin aika täynnä näin aamusta, mutta pääsin sentään istumaan ikkunapöytään. Haukottelin ja hämmensin kahvia, väsytti. Yö jäi lyhyeksi, illalla en malttanut mennä tarpeeksi aikaisin nukkumaan ja nyt oli niin aikainen herätys. Katsoin kelloa. Melkein tunti aikaa ja kolmisenkymmentä kilometriä matkaa jäljellä. Ehkä kuitenkin paras jatkaa matkaa heti, liikennettäkin alkoi olla jo enemmän, huomasin kun ikkunasta katselin tielle.

Join nopeasti kahvin ja kävelin ulos. Jonkun auto oli käynnissä ulko-oven lähellä, pakokaasu haisi pahalle näin pakkasella. No, eipä se hyvältä haise koskaan, ajattelin kun kävelin omalle autolleni. Lähdin ajelemaan, aurinkokin alkoi nousta, kalpeana vielä näin talvella. Puut olivat huurteisia tien varrella, kylmän näköistä.

Olin hyvissä ajoin kurssipaikalla, mutta aika pian alkoi muitakin saapua paikalle. Ja kun kello tuli kahdeksan, alkoi taas täysi tohina. Päivän aikana en paljoa ehtinyt ajattelemaan iltaa, niin tiivis ohjelma oli ja vaati kaiken keskittymiskyvyn. Muutama lyhyt tauko, 45 minuutin ruokailutauko ja taas jatkui koulutus. Iltapäivällä alkoi nukuttamaan ankarasti, mutta jotenkin pysyin hereillä kahvitaukoon saakka. Sen jälkeen olikin helpompi pysytellä hereillä. Vihdoin viimein kello oli viisi iltapäivällä, ja koulutus loppui sen päivän osalta. Keräsin nopeasti tavarani ja lähdin kohti ulko-ovea, ettei tarvitsisi kenenkään kanssa jäädä juttelemaan. Vielä pitäisi ajaa kaupungin halki hotellille. Onneksi reitti oli jo tuttu, vaikka kaupunki muuten olikin jäänyt oudommaksi, yksin en ollut viitsinyt lähteä kiertelemään vaikka iltaisin olikin ollut aikaa kun olin parin päivän koulutuksissa aikaisemmin ollut.

Ajoin auton hotellin taakse parkkipaikalle ja kävelin matkalaukun kanssa sisälle. Onneksi parkkipaikalta pääsi suoraan sisälle, ei tarvinnut koko rakennusta kiertää. Ovesta sisään, portaat alas ja olinkin respassa. ”Hyvää päivää”, sanoi virkailija iloisella äänellä. ”Päivää vaan, minulla on huonevaraus”, vastasin ja sanoin nimeni. ”Aivan oikein, täältä tiedot löytyvätkin. Huone 217, toisessa kerroksessa. Tässä avainkorttinne, olkaa hyvä!”. ”Kiitos”, vastasin ja tartuin laukkuuni. Kävelin hissille ja menin sillä toiseen kerrokseen. Hmm, missähän päin… Ahaa, tuolla, käytävää suoraan ensin ja sitten vasemmalle vähän matkaa. Tässä. Ei muuta kuin avainkortti lukkoon ja hiljainen raksahdus kuului kun sähkölukko tunnisti oikean kortin. Avasin oven ja menin sisälle. Ohhoh, antoivat kahden hengen huoneen, vaikka olin kyllä varannut yhden hengen savuttoman huoneen. No, aina parempi kun oli tilaa enemmän. Hmm, oikein sohva ja nojatuoli, pöytä välissä, kaksi sänkyä toisissaan kiinni ja vielä kirjoituspöytä tuoleineen toisella seinällä. TV oli auki hotellin sisäisen kanavan toivottaessa tervetulleeksi ja antaessa ohjeita aamiaisesta ja ravintolasta jne.

Suljin tv:n ja ojentauduin vuoteelle, venyttelin, ajattelin hetken aikaa makoilla ja mennä sitten suihkuun. Silmät painuivat kiinni, oli hiljaista… Heräsin hätkähtäen puhelimeni pirinään. ”Jukka”, vastasin unisella äänellä. ”No moi, jokos sun koulutus päättyi?”, kuului Mikan naurava ääni. ”Joo, ajat sitten, mitä kello on?”. ”Vartin yli kuusi”. ”Ohoh. Olen hotellissa, otin melkein tunnin päikkärit vaikka ajattelin vain hetken makoilla. No, oletko vielä sitä mieltä että haluat tavata?”, kysyin kiusoitellen. ”Totta kait, tuunko mä sinne vai miten?”. ”Tule vaan, käviskö seitsemältä?”, kysyin Mikalta. ”Joo, tule vastaan, mä en oo hotellissa koskaan käynyt.”. ”OK, tule sinne hotellin taakse parkkipaikalle, sieltä päästään helposti sisälle eikä tarvitse respan kautta kulkea. Tulen sinne seitsemäksi.”, vastasin. ”Selvä, moikka!”, Mika sanoi ja lopetti puhelun. Nousin ylös ja kävin nopeasti suihkussa. Vaihdoin vaaleat farkut ja laiton hihattoman t-paidan ja löysän college-puseron sen päälle. Pistin tv:n päälle ja etsin jotain kiinnostavaa katsottavaa. En löytänyt mitään mielenkiintoista, ajatukset harhailivat, jännittikin.

Kellon lähestyessä seitsemää lähdin huoneestani ja menin hissillä yhden kerroksen alaspäin. Kävelin käytävää parkkipaikalle johtavaa ovea kohti. Pysähdyin ovelle. Jännitti. Joku tuli portaita ylös respasta ja oli selvästi menossa parkkipaikalle myös. Annoin hänen mennä edellä ja jättäydyin muutaman askeleen taaemmas. Jäin seisomaan ulos, lähelle ovea. Seurasin katseellani äskeistä miestä, joku hotellin asiakkaista varmaankin, käveli autolleen ja lähti liikkeelle. Parin minuutin kuluttua näin Mikan kävelevän epävarman näköisenä jalkakäytävältä parkkipaikalle. Heilautin kättä ja hän huomasi minut. Vatsaani kouristi, jännitti. Mika käveli reippain askelin luokseni. ”Moi”, hän sanoi ja hymyili. Jalkojani heikotti, taas tuo ihana hymy. ”No moi”, vastasin hänelle ja ojensin käteni. ”Käsipäivää”, sanoin ja nauroin. Mika puristi kättäni ja naureskeli myös. ”Mennäänkö sisälle, minä en viitsinyt pistää takkia päälle ja täällä on kylmä tuuli”, sanoin sitten. ”Joo, mennään vaan”, Mika vastasi.

Kävelimme sisälle ja hissillä kerroksen verran ylös. Hississä katsoimme toisiamme, kumpaakin hymyilytti. ”Tännepäin”, sanoin ja lähdimme kävelemään käytävää huonettani kohti. Kumpikin oli hiljaa, avasin avainkortilla oven ja suljin sen perässämme. Pistin vielä varmuusketjun paikalleen, näin kukaan ei pääsisi häiritsemään. ”Vau, onpa kiva huone”, Mika sanoi ja riisui kenkänsä ja takkinsa pois. ”Joo, tällainen luxushuone se pitää olla kun reissaa”, sanoin naureskellen. Selitin sitten, että en kyllä tällaista ollut varannut, mutta sain kuitenkin, ilmeisesti yhden hengen huoneita ei ollut vapaana.

Mika käveli keskelle huonetta ja silmäili ympärilleen. Menin hänen viereensä, kiersin käteni hänen harteilleen ja käänsin itseäni vasten. Halasin häntä varovasti, ja hän vastasi halaukseen. Seisoimme pitkän aikaa hiljaa, vain halaten toisiamme. Rinnassa tuntui hyvälle. Jännityskin oli kadonnut jonnekin, tuntui ihan luonnolliselta ja "oikealta" olla näin. Lopulta päästin irti ja tartuin häntä olkapäistä, katsoin silmiin, hymyilimme. ”Saa istuakin”, sanoin sitten hänelle ja nauroin. Mika istahti sohvalle, minä vuoteen reunalle.

Aloimme jutella, kerroin päivän koulutuksesta, Mika kertoi omasta koulupäivästään. Koko ajan kuitenkin silmäni ahmivat Mikaa, silmiä, huulia, käsiä. Olin pakahtua hellyyteen, tunsin että on pakko saada olla lähellä Mikaa. Ehkäpä hän tajusi sen ilmeestäni, tai sitten hänestäkin tuntui samalta. Joka tapauksessa hän ojensi kättään minua kohti ja sanoi että "Tuu tänne mun viereen istuun!". Nousin ylös ja astuin ne muutamat askeleet päästäkseni sohvan luo. Ei se hotellihuone silti niin kamalan iso ollut. Istahdin hänen vasemmalle puolelleen ja hän painautui minua vasten. Nostin taas käteni hänen harteilleen ja vedin häntä vieläkin lähemmäksi.

Jatkoimme juttelua. Puhuimme kaikesta mitä kuukauden aikana oli tapahtunut, asioita mistä olimme kirjoitelleetkin, mutta joista silti riitti puhumista. Välillä sattui hiljainen hetki, kun kumpikin mietti mitä sanoisi. Se ei kuitenkaan ollut kiusallista hiljaisuutta, vaan rauhoittavaa läheisyyttä. Tuntui hyvältä Mikan nojatessa kylkeeni ja lämmittäessä sitä. Tartuin vasemmalla kädelläni Mikan käteen, oikea käsi edelleen hänen harteillaan. Mika katsahti minua ja hymyili. Istuimme hiljaa. "Kuule...", Mika sanoi hetken kuluttua, mutta vaikeni taas. "Kerro vaan!", sanoin hiljaa. "No kun... mä haluaisin...", hän jatkoi, punastui vähän eikä sanonut enempää. Silitin hänen hiuksiaan ja hipaisin pari kertaa sormella hänen poskeaan.

Yhtäkkiä hän kääntyi minua kohti, kiersi kätensä kaulaani, suuteli kömpelösti ja vetäytyi sitten kauemmaksi. Nostin kädelläni hänen leukaansa ja katsoin silmiin. ”Haluatko varmasti tätä?”, kysyin ja hän nyökkäsi ujosti. Vedin häntä lähemmäksi ja aloimme suudella. Jatkoimme sitä hetken aikaa, kunnes nousin seisaalleni ja vedin hänet mukanani ylös. Halasin häntä, suukottelin, ujutin käteni hänen paitansa alle ja hyväilin hiljalleen pitkin selkää. Mika värisi. ”Pelottaako?”, kysyin leikilläni. ”Ei, mut jännittää.”, hän vastasi hiljaa. ”Hei, nyt toimitaan ihan sinun ehdoillasi. Jos joku ei tunnu hyvältä, sano se heti. Ja jos haluat lopettaa, sano heti sekin.” ”Joo”, hän kuiskasi ja rutisti minua.

Jatkoin hänen selkänsä hyväilemistä, sitten kiersin kädellä etupuolelle ja sivelin hänen rintaansa ja vatsaansa. ”Ihanaa”, hän kuiskasi. Aloin riisua hänen paitaansa pois ja hän auttoi vetämällä kätensä hihoista pois. Otin omankin neulepuseroni pois, samoin t-paidan. Seisoimme hetken vastatusten, yläkroppa paljaana. Sitten työnsin Mikaa varovasti vuodetta kohti, ja taivutin hänet makaamaan selällään, jalat sängyn reunan yli roikkuen. Kumarruin hänen ylleen ja suukottelin hänen rintaansa, nännejään, vatsaa. Mika ummisti silmänsä ja hymyili. Avasin hänen vyönsä ja vedin farkut pois jalasta. Hänellä seisoi ihan jäykkänä alkkareissa. Hyväilin hänen reisiään ja etenin alkkareita kohti. Mika jännittyi, kun tartuin alkkareiden yläosasta kiinni. ”Voitasko sammuttaa valot?”, hän pyysi. ”Totta kait”, vastasin ja päästin vielä alkkareista irti.

Kävin sammuttamassa kaikki valot. Vain tv:n kuvaruudusta välähtelevä valo valaisi huonetta. Katsoin Mikaa, joka oli hyvin jännittyneen näköinen. ”Sammutanko tv:nkin?”, kysyin häneltä ja hän nyökkäsi helpottuneena. Sammutin tv:n, ja tuli ihan pimeää. Riisuin nopeasti itseltäni loputkin vaatteet pois ja astuin alastomana vuoteen viereen. Kumarruin Mikaa kohti ja vedin varovasti häneltä alkkaritkin pois sekä sukat. Nyt hänkin oli alasti. ”Siirrytkö vähän, tulen viereesi”, sanoin hänelle. Mika kuului siirtyvän makaamaan kokonaan vuoteelle, ja menin hänen vierensä. Painauduin ihan kiinni häneen ja käänsin hänet itseäni vasten. Jäykät kullimme painautuivat toisiaan vasten. Mika henkäisi kiivaasti. Suutelin häntä ja kiersin vasemman käteni hänen selkänsä yli. Aloin taas hyväillä hänen selkäänsä ja sitten takamusta. Sitten käännyin selälleni ja vedin hänet päälleni, jolloin pystyin molemmilla käsilläni hyväilemään häntä selästä ja pepusta. Hänen kullinsa painautui vatsaani vasten ja kun kevyesti painoin hänen takamustaan käsilläni, hän huokaili mielihyvästä.

Sitten käännyin taas kyljelleni ja käänsin Mikan selälleen vuoteelle. Suukottelin taas hänen rintaansa ja vatsaansa ja yhtäkkiä huuleni osuivat hänen kulliinsa. Mika henkäisi, kun aloin kielelläni hyväillä hänen kulliaan ja kiveksiään. Tartuin kädelläni hänen kullinsa juuresta kiinni ja taivutin sitä varovasti taaksepäin. Samassa Mikalta pääsi huuto ja tunsin kuinka hänen kalunsa sykki kädessäni ja lämmintä spermaa valui pitkin kättäni. Odotin hetken aikaa ihan rauhassa, sitten päästin varovasti irti ja kurkotin paperipyyhepakkauksen käteeni. Otin siitä muutaman pehmeän pyyhkeen ja kuivasin käteni. ”Saanko pyyhkiä sinua vai haluatko itse?”, kysyin Mikalta. ”Pyyhi vain.”, Mika vastasi. Pyyhin hänen kullinsa ja vatsansa puhtaaksi ja pudotin paperit lattialle. Ne ehtisi sieltä nostella roskikseen myöhemminkin.

”Mennään peiton alle”, sanoin Mikalle. Hän nousi sängyn päältä pois, ja nostin päiväpeiton pois. Kun avasin vuodetta, hipaisin Mikan paljasta ihoa siinä vieressäni. Käännyin ja vedin hänet itseäni vasten ja halasin. Pimeässä en nähnyt hänen ilmettään. Ohjasin hänet vuoteelle, pujahdin hänen viereensä ja vedin peiton päällemme. ”Miltä tuntuu?”, kysäisin hiljaa. ”Hyvä olla”, Mika vastasi. ”Mut mä en voinut mitään sille, että multa tuli heti”, hän jatkoi. ”Kuule, sillä ei ole väliä ollenkaan. Pääasia, että sinusta tuntuu hyvälle.” Vedin hänet ihan kiinni itseeni. ”Mutta entäs sä?”, Mika kysyi vähän hämmästyneellä äänellä. ”Meillähän on koko yö aikaa, ja kyllä sinäkin saat nauttia vielä monta kertaa. Lämmitellään täällä peiton alla ja sinäkin ehdit vähän toipua äskeisestä!”, vastasin naureskellen.

 

Takaisin