Oli (vuodenaikaan nähden) melko lämmin tammikuun päivä Kotkassa (kaupunki Suomen etelärannikolla) vuonna 1993. Satoi räntää, mutta kadut oli jäässä. Oli 11. päivän ilta. Kello löi kakhtakymmentäviittä vaille kahdeksan. Silloin näki päivänvalon ekaa kertaa syntymästään kasteessa Sofiaksi nimetty pikku tyttönen, joka näitä sivujakin ylläpitää ja tätäkin tekstii kirjottaa. Siis mä, täällä OFia. Vanhempieni esikoinen (.D).
Opin puhumaan (nojoo siis ehkä jotai sanoja solkkaamaa :/) ) ja kävelemään (molemmat) hiukan alle vuoden vanhana, aikaisemmin ku pikkuveljeni, josta oon aina ollu ylpee (...). Paljon oon kuullu tarinoita siitä ajasta ku mä olin vasta tollane taapero. Esim. et olin aikaslaisen rauhallinen vaavi ja iha pikkusena en muuta ku syöny ja nukkunu. Mä ja mun iskä ja äiti asuttii sillo siis Kotkassa semmosessa kolmekerroksisessa rivitalossa (kolmannessa kerroksessa), meren lähellä. Siellä sitte (kai) kävin ruokkimassa sorsia :)
Muutamaa päivää lukuunottamatta päivälleen puoltoista vuotta mun syntymästä, maailman keskelle (--- siis pelkkä vertauskuva joo xD) pöllähti - edelläkin mainittu - pikkuveljeni. Kävin moikkaamasssa häntä ja mun äitii isäni kanssa tarkistamalla että onko kaikki tallella pientäkin pienemmältä veljelläni; "Silmä," - (*tökkää veljeään silmään*) - "toinen silmä," - (*tökkää toiseen silmään*) - "nenä," - (*tökkää nenään*) - "suu." (*tökkää suuhun*). Näin. Sisarusrakkautta (joka on säilynyt samoissa - ehkä vain vähän tasapuolisemmissa - merkeissä tähän päivään saakka .D) ensisilmäyksellä.
Noin puoli vuotta veljeni syntymästä vanhempani erosivat. Olin silloin pikku isosisko, kaksvee. Mä ja mun veli mentii asuun äitin kaa, ku sillon pikkuveljeni (pieni kun oli) ei viel tullu toimeen ilman äitii, ja sit oli kai jotenki "fiksumpaa" et lapset menee samaan paikkaan asuun. Noin meille se selitettii. Me muutettii Jyväskylään, josta mun ekat OMAT (siis omat = ne jokka mä ite muistan) lapsuusmuistot on.
Uuen kotitalon - viisikerroksisen kerrostalon - takapihalta mä (kuulemma) löysin mun mielikuvitusystävän Poohin. Eksoottinen nimi joo x) Kaksvuotiaan aivotyön tulos, kaiketi xD Sen kaa mä sitte aina joskus leikin ja hauskaa oli :) Lisäls kaikki "paha" (siis ajatellaa et mä vaik rikon kukkaruukun ni se on sitte Poohin vika...) jonka mä tein, oli Poohin syytä. "En se mä ollu, se oli Poohi"... :) (somaa..)
Meiä asunto oli ekassa kerroksessa, joten sinne oli aika vaivatonta kulkee kaikenmaailman rattaillaki. Naapurin lasten kaa me aina leikittii pihalla hiekkalaatikossa, liukumäessä, keinuissa ja kiippikses (siis kiipeilytelinees, jos jollekki ei auennu :) ) Mä näin myös mun iskää aina sillon tällön, kuten vielki. Vielä tohon aikaan mulla ja mun veljellä oli yhteinen huone. Ei se viel noin pikkusena haitannu, mut sit jo kouluikäsenä ja etenki siit kolkista ylöspäin se alko ottaan pannuun et ei ollu kauheesti yksityisyyttä - ainaskaan siel meiä huonees (josta vuosien saatossa tuli "Lastenhuone" :D).
Lukemaan opin jo ennen ku menin kouluun. Maitotölkkien kylkiä tavaillen :D Ruokapöyässä sit aina: "V - va - val - valio? Valio." ... Kaikenlaista.. Mut se kyllä toimi, kokeilkaa vaan kaikki jokka ette viel osaa lukee :) Nii, ja pikkuveljenikin sanainen arkku (toi vertauskuva on kiva .D) aukesi maitopurkkien edessä, taitavan (ja ihanan ja kauniin ja hyvän.....) isosiskon mallittamana (jännä sana) (*röyhistää rintaansa*).
Koska oon syntyny alkuvuodesta (tammikuussa), alotin koulun seittemän vanhana. Muistan vielki, ku me meiän koulun silloset eput huuettii opejen perään luokiks. Kuten meiän kuukin "jäähyväispuheessaki" oli, kaikki tuntu uuelta ja jännältä. Erityisesti mä kuiteski olin onnellinen siitä, et koulussa ei tarvinnu nukkuu päiväunii, toisin ku päikkärissä. Toisaalta, näin jälkikäteen ajatellen, kyllä mä nukkusin mieluummin ku opiskelisin *haukotus*. Sillon olin "ahkera pikku koululainen", kaikki lähti hyvin käyntii jne. :)
Epulla ja topulla mä kävin iltapäiväkerhossa, jonne siis mentii aina koulu jälkee, sit syötii ehkä vähä välipalaa ja sit sai tehä mitä halus. Sählyy, fudista, piirtämistä, leikkimistä noi yleensä... Mä muistan lähinnä leikkineeni Pikachuilla yhen meiän luokkalaisen kaa ;D ;D ;D ... Ja kyl mä piirsinki *nyökyttää*.
Kolkille päästessä ((?)) meiän kolme kakkosluokkaa (a,b ja c (ite olin siihe asti c:llä)) yhdistettiin kaheks (a ja b). Musta ja kahdestakytäyheksästä muusta sillosesta kolkkiluokkalaisesta (+ uuesta opesta) tuli sen koulun 3b. Voin sanoo, et ku meit sillon oli kolmekymmentä, ni tunnit ei mitää hermoheikon unelmii ollu. Aika moista sählinkii. Ja ku viel meiä koulu oli sen alkusyksyn remontissa homeen takii, ni me jouduttii evakkoo yhtee toiseen kouluun (joka on ny remontissa homeen takii...). Ja mentiin sinne linkillä. Siitä vasta sitä sählinkii tuli, mutta se kestettiin xD
Kolkilta siirryttii nelkille (kukaa ei jääny luokalle, mut porukkaa häipy), viikille ja kuukille. Eli nyt siis oon seiskaluokkalainen koululainen (joka kylläkin viettää jo henkisesti kesälomaa <3). Mitäs mitäs, mullon olkapäille ulottuvat tosi vaaleen ruskeet hiukset joittenka vasemmal puolel vähä vaaleenpunasta ja vihreet silmät. Käytän melko "tavallisii" vaatteita; yleensä mut näkee farkuissa ja lyhythihases T-paias tai topis (talvelki) ja kyl mul nykyää o yhet maastohousut ja pari hamettaki ;> ;>.
Harrastan pianon soittoo ja partioo (jokka alotin epulla) ja kuvataidekouluu vuoden 2005 syksyllä (siis mulle kuukin syksyllä). Vapaa-ajallani (siis esim. lomilla ja koulun jälkeen sillo ku on kouluu) tykkään piirtää, lumilautailla (talvella), surffaa netissä (väsätä Haphaata ja pelata Cub Penguinia (;D ;D ;D)) ja hilluu kamujen kaa :) Tietty mä myös käytän vapaa-aikaani esim. partioon, ku kerta johtaja oon... (*leija*) ja pianon soittoon. Tietsikal tykkään myös kuvanmuokkauksest, sillon tällön. Vapaa-ajalla mä kuuntelen myös musiikkii, radioo nii usein ku voin (se ei kuulu aina).
Ny on sit seiskaki ohi ja fiilikset katossa! :D :D Kyl ootan sitä, ku pääsen lopulta ysiltä... Mut vähä arveluttaa, keksinkö sit jotai paikkaa, mihi mennä. Isona haluisin auttaa ihmisii, mut en tiiä viel mite, ku ongelmana on se, et ihmisil o nii paljo ongelmii nykyää. Ja sit jos jotai auttaa, ni alkaa ahistaa, ku ei oo reiluu, ettei auta sit jotai muuta. Enkä mää(kää) voi sataa asiaa tehä :>
Siinähän se elämä (tuli ja) meni :) Tai ei menny (elänhän mä vielki...)
Onnittelut siis niille jokka jakso lukeen ton kokonaan ja hyvää päivänjatkoa! ;> ;> ;>