++ Idea
Hari kantaa myös mukanaan pientä ideaa, kuten monet roolipelit. Jos idea tuntuu kovin löysältä / tylsältä, ei kannata tuomita heti koko roolipeliä. Kun pääset mukaan pelaamaan, voit solmia hahmollesi millaisia suhteita, tapahtumia jne, ja näin hahmosi ympärille kehittyy pienoinen "sivujuoni".

Kauon sitten, kun ajanlaskua ei ollut vielä keksitty, eli tämänhetkisellä Harin alueella kaksi koiraa, harjallinen ja harjaton. Tästä pienestä erosta huolimatta kaksikko viihtyi hyvin yhdessä. Nuoruudesta varttuen he saivat pian kaksipäisen pentueen; molemmilla pennuilla kasvoi päässään harjas. Pentujen äiti, joka myös oli harjakoira eli Sorojika, tykästyi harjalliseen jälkikasvuunsa paljon, kun taas pentujen isä, joka oli harjaton, piti moista harjaa rumana, joka loukkasi hieman Sorojikan mieltä.
Perhe kuitenkin pysyi yhdessä, "maanosassa" meren ympäröimänä. Aikojen saatossa tämä "maanosa" liukui kauemmas toisesta, valtameren keskustaa kohden. Saareksi laskettavalle alueelle jäi kuitenkin harjattomiakin koiria, jotk asaivat pentueita. Täten saarta, jota myöhemmin alettiin nimittää nimellä Hari, asuttivat nyt harjalliset ja harjattomat - Sorojikat ja Hirjokat.
Pian alkoi aika, jolloin harjalliset ja harjattomat alkoivat molemmat asuttamaan omaa aluettaan; tämän eron takia "laumat" erottuivat, niistä syntyi kaksi eriä kansaa. Välit jäätyivät entisestään, vaikka hyvän hengen puolella olevat Sorojikat olisivat halunneet hieroa takaisin entisen sovun.
Juoni kuuluu, että saadaanko Sorojikojen ja Hirjokoiden kansat elämään enää sovussa? Yhdistymään yhdeksi suureksi kansaksi? Löytyykö kansojen keskuudesta se oikea, joka kykenee nousemaan johtoon, ottamaan ohjat tassuihinsa?
Onko se juuri sinun hahmosi?