Kielti vanha Väinämöinen
epäsi suvannon sulho
kielti kolmesta pahasta:
yksin öillä kulkemasta,
humalassa huutamasta,
maantiellä makoamasta,
syänyöllä soutamasta 		Faerie K Vaan ei kiellyt Väinämöinen,
evännyt suvannon sulho
hukkuvata huutamasta,
kuollutta makoamasta.

 

Faerie K Vielä kielti Väinämöinen
epäsi suvannon sulho
kullalle kumartamasta,
hopialle horjumasta,
vanhan nuorta tahtomasta,
kaunista käkeämästä.

 

Faerie K Nouse, lempi, liehumahan,
kunnia, kukoistamahan!
Kule, kuu, palate, päivä,
pala, nuorten miesten mieli!
Syän, syttyös tulehen,
povi, polttohon kovahan,
vatsa, valkian väkehen,
mieli, melki heltehesen;
jott' ei oisi öissä maata
eikä päivällä levätä!

 

Faerie K

Heräsi susiki suolta, nousi karhu kankahalta
petäjäisestä pesästä, kutiskosta kuusisesta.
Susi juoksi suuret matkat, karhu kankahat samosi;
viimein aiallen asettui, veräjälle vieretäikse:
aita kaatui kalliolle, veräjä aholle vieri.
Siitä kuusehen kuvahti, petäjähän pyörähytti
soitantoa kuulemahan, iloa imehtimähän .

Väinämöisen soitto, Yhdesviidettä runo.

 

Faerie K

Susi juoksi suota myöten, karhu kangasta samosi;
suo liikkui suen jälessä, kangas karhun kämmenissä
siihen nousi rautaruoste ja kasvoi teräskaranko
suen sorkkien sijoille, karhun kannan kaivamille.

Faerie K

Susi juoksi suota myöten, karhu kangasta samosi;
suo liikkui suen jälessä, kangas karhun kämmenissä
siihen nousi rautaruoste ja kasvoi teräskaranko
suen sorkkien sijoille, karhun kannan kaivamille.

 

Faerie K Vaan en mä suruinen liene
enkä huolella eläne;
olkohon susi suruinen,
metsän hukka huolellinen.