Maastoesteellä   Kisaryhmä                          

  Tallillamme jatkaa Hevosenkengässä toimintansa aloittanut kisaryhmä, joskin jatkamme kolmella ryhmällä - yksi pikkuponeille (alle 125cm), yksi isoille poneille ja yksi hevosille. Kisaryhmät ovat avoimia kaikille aktiivisesti kilpaileville ratsukoille joiden taidot riittävät valmennustunneillemme ja joilta löytyy tarpeeksi innostusta.

  Kisaryhmän ohjelmaan kuuluu noin kerran kuussa estevalmennustunti ja samoin noin kerran kuussa tunti kouluvalmennusta. Estevalmennuksessa hyppäämme myös välillä maastoesteitä. Tuntien ohjelmat ovat kaikilla ryhmillä periaatteessa samat, estekorkeudet tosin tietysti vaihtelevat ratsujen säkäkorkeuksien mukaan ja muutenkin ohjelmaa voidaan sen mukaan, mistä mikäkin ryhmä on kiinnostunut. Lisäksi on ohjelmassa teoriatunti kerran kuussa. Sen saa jokainen kisaryhmäläinen vuorollaan pidettäväksi ja se on sama kaikilla kolmella ryhmällä. (Paljon pidettävää ei siis tule - jos kaikki ryhmät tulevat täyteen, on mukana 15 ratsukkoa ja kun jokainen pitää tunnin kerran kuussa, se tarkoittaa että yhdelle se tulee pidettäväksi harvemmin kuin kerran vuodessa...) Valmennukset pitää pääosin Outi, välillä myös Tepa.

  Lisäksi kerran kuussa valitsen kilpailut, joihin sitten koko ryhmä menee, ellei sitten jollain ole jotain tärkeää syytä ettei niihin voi tulla.

  Jokaiseen ryhmään otetaan mukaan viisi ratsukkoa. Ryhmästä voidaan pudottaa pois, jos ei joko kisaa aktiivisesti tai ilmoita kisoistaan/tuloksistaan, kirjoita kertomuksia valmennustunneista ja/tai pidä teoriatunteja vuorollaan.

  Jokaisen kisaryhmäläisen velvollisuus on pitää kilpailusivua, jolle kokoaa kaikki kilpailut joihin on menossa kisaryhmäratsullaan, tulokset niistä sekä valmennustuntikertomukset. En aina automaattisesti tuntien jälkeen niitä katsele, joten jos on jokin "akuutti" ongelma, mailatkaa mieluummin. Teenkin lähinnä "pistotarkastuksia" sivuillenne, mutta kuitenkin mahdollisimman usein.

Jos haluat mukaan, lähetä Tialle sähköpostilla ( tiarope@hotmail.com ) seuraavat kysymykset vastattuina. Vastaa siis niin, että myös kysymys tulee näkyviin.

1. Oma nimesi ja sähköpostiosoitteesi
2. Ratsusi nimi, rotu ja säkäkorkeus
3. Mihin ryhmistä olisit tulossa
4. Seura jota edustat sekä "kotitallisi"
5. Oma tasosi esteratsastuksessa
6. Oma tasosi kouluratsastuksessa
7. Ratsusi taso esteratsastuksessa
8. Ratsusi taso kouluratsastuksessa
9. Tavoitteenne esteratsastuksessa
10. Tavoitteenne kouluratsastuksessa
11. Kummasta pidät enemmän ja kumpaa kisaat enemmän, esteitä vai koulua

 

Ryhmissä mukana:

  1. Pikkuponit
    -
    -
    -
    -
    -

  2. Isot ponit
    -
    -
    -
    -
    -

  3. Hevoset
    -
    -
    -
    -
    -

 

Etusivulle