ELOKUU 2005

Elokuu oli linnustollisesti vaisu, koska en juuri ehtinyt retkeilemään. Kuun lopussa (26.8.) matkustin Suomeen tikkakongressiin ja edelleen syyskuussa Espanjaan. Noista retkistä enemmän syyskuun lintuosuudessa. Tässä kuitenkin elokuun päätapahtuma:

IUFRO-kongressimatka Brisbaneen, Australiaan 5.-14.8.

Brisbane, vajaa 1000 km Sydneystä pohjoiseen oleva, vuonna 1824 perustettu kaupunki tarjoaa hyvät puitteet leppoisille kongresseille. Tämä matkailumainos tuli todettua oikeaksi IUFRO:n ympäristöpoliitikkojen ja -byrokraattien tapaamisessa, mutta myös retkeilymahdollisuudet tuntuivat lyhyellä kokemuksella mahtavilta. Valitettavasti aikatauluni ei sallinut kunnon tykitystä, mutta havaitsin sentään 101 lajia (lista tästä). Merenrannat jäivät kokonaan väliin, enkä myöskään ollut valmistellut matkaa lintumielessä. Siten pari ensimmäistä päivää menivät lintujen osalta hivenen harakoille, sillä katseluaikaa verotti lintuoppaan selailu. Alkuun valtaosa vastaan tulleista linnuista oli sellaisia, ettei minulla ollut aavistustakaan, mistä päin opaskirjaa hakea!

Lyhyesti sanottuna lintuja oli paljon ja niitä oli eri värisiä ja eri kokoisia. Alkuhämmennyksestä selvittyä alkoi lajeja hiljalleen putoilla. Luulisin viikon-parin kunnollisella retkeilyllä saavuttavan reilu 200 lajia. Kohtuullisia tunnistusoppaita on saatavilla. Lintupaikkaoppaita haeskelin kirjakaupoista turhaan, mutta lintuja oli melkein kaikkialla paljon, mihin vain pysähtyi.

Aloitettakoon tarina anekdootilla. Kongressiseuranani olivat Albertan professorit John Spence ja Vic Lieffers. Asustimme hotelli Sebel'issä kaupungin ydinkeskustassa. Spence kertoi hotellin olevan saman, jossa hän, Colin Bergeron ja Tyler Cobb olivat asuneet viime vuonna entomologikongressin aikana. Tuolloin Colin oli nakkeja paistaessaan käynnistänyt huoneen palohälyttimen, ja kohta olivat palomiehet koputelleet oven takana! Nauroimme hyvät naurut, kunnes ensimmäinen hotelliaamu koitti. Tuolloin Vic päätti paahtaa muutaman leivän, jotka kärähtivät hieman. Huoneen täyttyessä savusta alkoi katonrajassa piipata. John heräsi deja vu-tunnelmissa, kun joku hotellin henkilökunnasta ilmestyi ovelle tarkistamaan, miksi hälytin oli piipannut. Kaukana alkoivat hälytyspillit soida. Esitimme oviaukossa radiopuhelimen kanssa seisoskelleelle naiselle, että leivät ne vain kärähtivät ja ettei palokunnan tarvetta ole. Hän ilmoitti palokunnan tulevan joka tapauksessa, ja viiden minuutin kuluttua täysissä varusteissa olevat palosoturit rymistivätkin sisään. He totesivat tilanteen ja poistuivat. Laskua ei esitetty. Jälkikäteen huomasimme keittokomeron seinässä olleen yksityiskohtaisen paahto-ohjeen...

Brisbanen keskustan puistot ja jokivarsi tarjosivat päivittäin ohimennenkin vilkaisten 20-30 lajia. Maailmanlaajuisista vaivoista mainittakoot varpunen, pulu ja kottarainen. Neljäskin tuontilaji, kaakkois-aasialainen Spotted turtle-dove (Streptopelia chinensis), oli runsas. Puistoista hoituivat mm. rastasmainen, harmaanvihreä Noisy miner (Manorina melanocephala), valkosilmäinen mustakaapu Torresian crow (Corvus orru) sekä variksen ja lepinkäisen risteytyksiltä näyttäneet Pied ja Grey butcherbird (Cracticus nigrogularis ja C. torquatus). Hämmästyttävän suuri osa linnuista oli muutoinkin isoja ja kirkkaan värisiä -- lienevätkö pyhiä tai pahan makuisia, kun eivät ole harvinaisempia? Puistolammikoissa pulikoi tummia sorsia (Pacific black duck Anas superciliosa) sekä paikallisia liejukanoja Dusky moorhen (Gallinula tenebrosa). Roskiksia ja nurmikenttiä kolusivat lukuisat iibikset (Australian white ibis Threskiornis molucca), ja katonharjoilla lauloivat mustavakoiset Magpie-lark'it (Grallina cyanoleuca). Ehkä kaunein city-lintu oli japanilaisen puutarhan pensasaidassa lymyillyt Superb fairy-wren (Malurus cyaneus) koiras, metallinsinisen kirjava, pitkäpyrstöinen pikkulintu. Jokivarressa kalasteli muutama räyskä ja hietatiira, saalistelipa muuttohaukkakin keskustassa parina päivänä. Papukaijat kansoittivat muutamia puistoja etenkin iltahämärissä; havaitsimme mm. 6.8. tuhatkunta Rainbow lorikeet'ia (Trichoglossus haematodus) mekastamassa eukalyptuksien latvuksissa erään vilkasliikenteisen pääkadun varressa.

Kaupunkiin ei tietenkään kannata jäädä homehtumaan muutaman eksoottisen näköisen linnun innoittamana. Matka maaseudulle, kaatopaikalle, rannikolle, vuoristoon tai kosteikolle voittaa urbaanin ympäristön koska tahansa. John ja Vic oli helppo houkutella heti 7.8. sisämaahan reitille Ipswich - Toowoomba - Esk - Brisbane. (Itse asiassa he tuntuivat olevan jopa minua innokkaampia sluibaamaan kongressista!) Vasemmanpuolinen liikenne vaati kaikilta totuttelua, mutta onnettomuuksilta vältyttiin. Vuokra-autossamme (pieni Nissan) oli joka tapauksessa kaikenvara-vakuutus. Näimme avaria viljelymaita, kellanruskeiksi kuivuneita laidunniittyjä sekä komeita vuoristometsiä. Eukapyptus tietenkin vallitsi, mutta istutusalkuperää olevia männiköitäkin oli runsaasti. Avomaiden linnustosta mainittakoot jo citystä tutut Magpie-lark ja Torresian crow sekä töyhtöpäinen Crested pigeon (Ocyphaps lophotes) ja paikallinen tuulentallaaja Nankeen kestrel (Falco cenchroides). Erään puronvarren isoissa puissa ruokaili uunilintumaisesti vihertävä Silvereye (Zosterops lateralis). Samankaltainen joskin harmaampi lintu ilmoitettiin muistaakseni viime syksynä Ruotsista Warbling vireo'na. Retken komein avomaalintu oli mahtavan risulinnansa vieressä istuskellut Wedge-tailed eagle (Aquila audax). Pääskyistä runsaita olivat hauskasti nimetty, haarapääskymäinen Welcome swallow (Hirundo neoxena) sekä räystäspääskymäinen Tree martin (H. nigricans). Esk'in kylästä eteläkaakkoon olevalla isolla järvellä näkyi mm. silkkiuikkuja (Podiceps cristatus), nokikanoja (Fulica atra), täkäläisiä merimetsoja sekä australianpelikaaneja (Pelecanus conspicillatus). Metsälinnuston kanssa takkusi vielä, mutta ainakin Miner'it olivat runsaita. Metsien osaltahan kiintoisaa on, että käytännössä kaikki sijaitsevat itä- ja pohjoisrannikon tuntumassa, missä myös sataa eniten, 500-1500 mm vuodessa. Metsäpalot näyttivät merkityksensä metsäekosysteemeille, havaitsimme 7.8. noin 300 km ajelulla viitisen savua.

Kongressin ohjelmaan kuului retkipäivä Brisbanen ympäristöön 11.8. Valitsin retkivaihtoehdoista violetin värisen, jonka piti teemaltaan olla "conservation, research and biodiversity". Aloitimme Brisbanen eteläpuolella olevalta vuoristometsäalueelta (D'Aigle, Jolly's Lookout). Näköalapaikalla norkoili useita Australian magpie'ita (Gymnorhina tibicen) ja kookaburria (Dacelo novaeguineae). Metsässä hääri paljon pikkulintuja (mm. erilaisia Honeyeater'eita) ja löysin päivälevollaan olleen pienen pöllönkin (Southern boobook Ninox novaeseelandiae). Mutta matka jatkui armottoman ohjelman mukaisesti. Ajoimme kaupunkialueelle katsomaan Research Station'ia, missä tehtiin aivan erilaista metsäntutkimusta kuin mihin olen tottunut. Paikka vaikutti pikemminkin kokeelliselta sahalta, ja tutkimus koski lähinnä puulaatujen soveltuvuutta eri käyttötarkoituksiin. Valitettavasti olimme paikassa kolmatta tuntia; lähes kaikki näyttivät heikosti motivoituneilta. Pelkään pahaa, että kymmenen vuoden kuluttua muistan IUFRO:n retkipäivästä vain vanerin lujuutta testanneen laitteen. Söimme eväät; Spence ja minä näytimme olevan ainoat, joiden lunch bag'eissa oli pari tölkkiä olutta, mainiota aussi-sellaista nimeltään Toohey's New. Hyvä niin. Lopulta matka jatkui päivän viimeiseen kohteeseen, Brisbanen lentokentän lähellä olevalle Parklands-nimiselle puistoalueelle. Kohde käsittää mangrovea, rantaa ja kosteikon. Puitteet olivat meluisat, koska lähellä oli päätie ja junarata. Paikalle oli värvätty oppaiksi muutama paikallinen orni kaukoputkineen. (Itse olin jättänyt putken Edmontoniin tilanpuutteen vuoksi. Antaa olla viimeinen kerta!) Yllätyin, kun ainakin yksi oppaistamme teki innokkaasti muistiinpanoja ja jopa laski paikalla olleita kahlaajayksilöitä. Linnuston valtaosa oli kotoisia pitkäjalkoja (Himantopus himantopus). Sain tietenkin useita maailmanpisteitä apuvälineitten ja oppaiden ansiosta. Niistä mainittakoon mm. paikallinen kapustahaikara (Platalea regia), jonka tosin löysin itse, 12 hyvin pitkänokkaista Eastern curlew'ia (Numenius madagascariensis) ja kolme erikoisen näköistä tylliä (Black-fronted dotterel Charadrius melanops).

Retkipäivän jälkeinen kongressipäivä näytti ohjelmansa puolesta aneemiselta -- metsäpolitiikkaa -- joten otimme 12.8. retkiseuraksi uusiseelantilaisen ornin Tim Barnard'in ja lähdimme taas vuoristoon. Nyt kohteena oli Lamington'in kansallispuisto. Tim tunsi aussilinnustoa entuudestaan, koska oli retkeillyt seudulla ja osin lajisto oli saman kaltaista kuin Uudessa-Seelannissa. Kenties juuri näistä syistä tai uskomattomasta munkista johtuen metsien pikkulinnusto alkoi toden teolla avautua. Sain retkellämme peräti 18 maailmanpistettä, joista monet olivat nimenomaan metsien pikku piipertäjiä: paikallisia Honeyeater'eita, sieppoja ja Scrubwren'eja (suku Sericornis). Lamington'in opastuskeskus oli tulvillaan papukaijoja (Crimson rosella Platycercus elegans ja Australian king parrot Alisterus scapularis) sekä komeita Australian brush-turkey'ita (Alectura lathami). Sademetsän latvuskerrosta kiertävä lyhyt "polku" (nk. canopy walk) oli käymisen arvoinen, joskin lintumielessä köyhä. Ironisesti opastuskeskus mainosti polun olevan "for birds". Tosin metsän pohjalla käänteli lehtiä useampi Scrubwren, muutama Logrunner (Orthonyx temminckii) ja bulbulimainen Eastern whipbird (Psophodes oluvaceus). Palasimme parkkipaikalle, jonne lennähti keksien toivossa useita papukaijoja sekä todellisen "hullun kiillon" purppuranvärisissä silmissään omaava Satin bowerbird (Ptilonorhynchus violaceus). Kaunis koiras, kuin paksu kottarainen! Ilta alkoi saapua, mutta yritimme vielä havaita legendaarisen lyyralinnun sen tunnetulla reviirillä. Hämärän sademetsän latvuksista kuului runsaasti erikoisia ääniä. Massiiviset eukalyptukset epifyytteineen ja sammalineen sekä muu sademetsäpuusto tekivät tunnelmasta satumaisen. Pari pientä kengurua (wallaby) loikki laiskasti sivummalle polun varrelta. Lähestyessämme kohdelajin reviiriä kuulimme voimakasta, selkeää lurittelua. Pysähdyimme kuuntelemaan; valitettavasti viheltely loppui ehkä minuutin kuluttua. Tim hehkutti olevansa varma, että lyyralintuhan se, mutta emme saaneet lintua näkyviin huolimatta kovasta komppauksesta auringon laskun hetkille saakka. Palasimme autolle; hetken ajettuamme Kanada-osasto sai vielä maailmanpinnan tienposkessa kököttäneestä kengurusta (Eastern grey kangaroo). Auringon laskettua söimme mainion päivällisen Kanungran kylällä. Tilaviinit jäivät kellonajan vuoksi kokematta (viinitila oli jo kiinni), mutta ravintola tarjoili paikallista Platypus-punaviiniä, joka kruunasi hienon kongressimatkan.