HEINÄKUU 2003

Heinäkuu kulki puoliväliinsä kesäisissä merkeissä. Päivälämmöt huitelivat säännöllisesti +25...+35 asteessa. Iltaisin oli usein painostavan kuumaa ja hiostavaa, ja monasti auringon laskettua salamat sinkoilivat. Yllättävää kyllä, metsissä kulkiessa linnut olivat yleensä pitkin päivää aktiivisesti äänessä. Poikueet alkoivat sirahdella omituisesti ja toivat retkeilyyn roimasti vaikeusastetta. Varsinaista muuttoa en havainnut, mutta esim. kahlaajia alkoi näkyä harvakseltaan monin paikoin.

Nerokkaasti vanhoja, hyviä kokemuksia soveltaen päätin aloittaa rajatulle alueelle rajattuna aikana kerran kuussa tehtävät retket. Päätin, että alue olkoon Edmonton ja St. Albert, joiden yhteinen raja on selkeästi vedetty kaupungin katukartastoon. Toinen syy ottaa St. Albert mukaan oli kunnon järvi, Big Lake. Kulkuneuvo vapaa, ei avustajia. Retki on aloitettava välillä 5.30-7.00, kesto 12 tuntia, sisältäen ruokailuun ja liikkumiseen käytettävän ajan. Retki alkaa sopivaksi katsottavasta aloituslajista, jota ei voi myöhemmin vaihtaa.

Aloituslajini maanantaina 14.7. oli rengasnokkalokki (klo 5.45 Whitemud Creekissä). Retkeilin hiljaisehkossa jokivarressa ja sen metsissä 7.35 saakka ja ansaitsin 27 lajia, joista hienoimpina maailmanpinna Gray catbird (Dumetella carolinensis), Western tanager, Solitary vireo, Canada warbler sekä yllättäen kaksi Boreal chickadee'ta. Jatkoin kaatopaikan länsipuolisille altaille, joilla hengailin 8.05-8.55 saaden kasaan 29 lisälajia, valtaosa vesilintuja, lokkeja ja kosteikkolajeja. Hyviä haviksia olivat muutama yöhaikara, parvi pitkänokkakurppeloita ja amerikanhuitti, joita tosin vihelteli tämän jälkeen kosteikolla kuin kosteikolla. Cedar waxwing'eja näkyi yleisesti kosteikoilla pääskymäisesti (jep jep!) saalistelemassa.

Jatkoin St. Albertin puolelle Big Laken tarkkailulavalle (järven koilliskulman jokisuu) 9.15-10.25. Pienellä, erillisellä altaalla ui amerikanjääkuikka, mustatiirat lepattelivat lukuisina, Forster's tern'it väeltään vähäisempinä, paksunokkauikku kellui erkillä. Yksinäinen Western grebe oli itselleni yllätys, koska en ollut niitä aiemmin ylipäätään kaupunkialueella nähnyt. Ansaitsin 12 lajia, joista viittä en havainnut myöhemmin "oikean" Edmontonin puolella. Kokonaislajimäärän ollessa 68 menin Mäkkäriin vartiksi syömään aamiaista: pekoni-kananmuna-bagel, röstiperunaa ja tuoppi kahvia. Ja matka jatkui...

Retki jatkui vaisumpana, sillä en tunne cityä niin hyvin, että olisin suoraan tiennyt, mihin kannattaisi mennä seuraavaksi. Olin toisaalta jo saanut mukavasti lajeja, joten en mitenkään yllättynyt tahdin hiipumisesta. Yritin katsella karttaa ja arvailla hyviä kosteikkoja, viljelyksiä ja etenkin metsiä. Ajelin St. Albertista itään, mistä näitä ympäristöjä löytyikin. Eräällä vaatimattomalla kosteikolla jatkoin kottaraisella klo 11.10. Kokosin 11 lisälajia klo 12.13 mennessä, pysähtelemällä pöpelikköjen ja peltopainanteiden äärillä. Yllättäen tienasin mukavasti kahlaajia: erään rypsipellon pienessä, märässä painanteessa ruokailivat bairdin- ja valkoperäsirri sekä Solitary sandpiper (Tringa solitaria) -pari, jotka ilahduttivat suuresti. Puolen päivän jälkeen paikkasin yhden pahan puutteen, House wren'in (Troglodytes aedon), jota tämän jälkeen tyypillisesti tuntui olevan joka paikassa.

Seuraava tuottoisa kohde oli Edmontonin rautatiemuseo, jolta yhytin Eastern kingbird'in, ampuhaukan ja American goldfinch'eja. Jälkimmäisiä havaitsin päivän mittaan seitsemän. Varpunen liittyi listalle vasta 13.20! Tämän jälkeen oli hiljaista: päätin lähteä eteläisille preerioille kahlurihaviksien rohkaisemana, ja puuttuihan vielä "ihan helppoja" avomaalajejakin. Klo 13.50 havaitsemani Brown-headed cowbird'in jälkeen en kuitenkaan havainnut uusia lajeja yli kolmeen tuntiin. Fiiliksiä nostatti löytämäni punapyrstöhiirihaukan pesä yksine lähes lentokykyisine poikasineen. Pesä oli komealla paikalla Saskatchewan-joen jyrkässä rinnemetsässä kaupungin itärajalla. Ajaminen Wayne Gretzky Drivea cityn läpi sekä kiertely eteläisellä preerialla olivat melko masentavia ja aikaa vieviä. Lopulta päädyin lännessä William Hawrelak Parkiin ja havaitsin Albertassa sinänsä ihan kelpo lajin, kalasääsken (laji nro 88). Kello oli jo 17.19, joten kiirehdin täyttä höyryä Whitemud Parkiin toiveenani kohentaa metsälajilistaa, mutta tämä oli jo epätoivoista...

Helpoimmat puutteet 14.7. retkellä olivat Blue jay (rääkyi kotipihassa klo 19), Brown creeper, Alder flycatcher, amerikantuulihaukka ja amerikansipi. Myös warbler-saalis oli vaatimaton. Mutta kyllähän retki kuin retki aina koti- ja työolot voittaa. Kuten Janne S. meilasi, meininkihän oli kuin Pornaisissa ikään (katso Tringa 29: 100-111)!

Heinäkuun 18.-25. kävin Tanskan Århusissa kongressimatkalla - lähellä Suomea siis. Lentomatkat ilman lapsia olivat helpohkoja joskin edelleen raskaita ja todella tylsiä. Esitelmien, sessioiden ja kuoriaisiin kohdistuvien retkeilyjen ohessa ehdin havaitsemaan myös 58 lintulajia. Eniten minua ilahduttivat tutut harmaatakit, varikset (Corvus corone cornix). Parhaaksi havikseksi nousi mustaleppälintu (Phoenicurus ochuros). Linturetkenä matka oli siis vaatimaton, mutta saldoa kohensivat erinomaiselta maistunut eurooppalainen kahvi, kaunis pikkukaupunkimiljöö sekä tuttujen kollegoiden tapaaminen.

Kuun lopulla oli taas hässäkkää töiden puolesta, mutta pakottauduin kahtena peräkkäisenä aamuna Beaverhill Lakelle (30. ja 31.7.) kahlaajia katsomaan "at the time of a sparrow's fart". Oli tyytyminen itäpisteen antimiin, koska eteläpäässä lietteet yksinkertaisesti olivat liian massiivisia ja kahlaajat kaukana. Sana "tyytyminen" on vähättelevä, sillä kahlaajia oli paikalla tuhansia. Valtalajit olivat amerikanavosetti (n400, joista n100 juv), palsasirri (n800), amerikanvesipääsky (n1200), kurppelot (n500, josta määritettyjä pitkänokkia n100 ja lyhytnokkia 2) ja Lesser yellowlegs (yli 1000). Sorsia ja sotkia kellui tyvenessä n4000, mutta kahlaajat olivat ylivoimaisesti kiinnostavampaa katsottavaa. Ne esittelivät kaikkia asujaan juhlallisesta talviseen ja siltä väliltä. Mahtava tilaisuus opetella vaihtelua ja pukuja! Miten viklomaisia amerikanvesipääskyt olivatkaan lennossa... Pitkäkoipisirrit olivat 30.7. runsaita (n200), tundrakurmitsoja ja bairdinsirrejä käppäili lietteillä n40, kanadantyllejä hieman vähemmän. Pienempiäkin piipertäjiä riitti: pari Western, vajaa sata Semipalmated ja 14 Least (Calidris minutilla) sandpiper'ia. Jälkimmäiset olivat Semipalmated'ien kaltaisia, mutta keltakoipisia, selästään ja rinnastaan lämpimämmän värisiä. Kaukoputkella saattoi taivastella lintuja eri etäisyyksillä. Tarkennus lähelle: parvi Lesser yellowlegs'eja, vähän kauemmas: palsasirrejä, vielä kauemmas: amerikanavosetteja ja -vesipääskyjä, ja edelleen kauemmas: särkällä höyhensi saalistaan pinkkirintainen, vanha muuttohaukka! Ekaa aamua sävyttivät myös kolme Hudsonian godwit'ia (Limosa hudsonica) - odotettu maailmanpiste. Nämä jo talvipukuiset kuirit aiheuttivat päänvaivaa: voisiko Marbled godwit olla näin tasavärinen mutta päästään voimakkaasti kuvioitu? Linnut nousivat lentoon, jolloin epäilykset haihtuivat: mustavalkea pyrstö, vahva siipijuova ja mustat siipien alapeitinhöyhenet. Yksi lensi aivan matalalla yli, mutta kameran (Energizer-) paristot hyytyivät ratkaisevalla hetkellä, vaikka niillä oli kuvattu vasta muutama rulla. (Parhaimmillaan olen kuvannut yksillä paristoilla 25-30 rullaa autofocus-kuvia.) Lokeista runsain 30.7. oli Franklin's gull, joita oli satoja - jälleen kaikkia pukuja - mutta seuraavana aamuna niistä oli vain rippeet jäljellä. Retki 31.7. jatkui luontevasti työpäivänä Elk Islandille ET-pyyntien merkeissä. Havaittu linnusto jäi töiden vuoksi vaatimattomaksi.