HUHTIKUU 2003

Huhtikuun alussa oli Edmontonissa vielä melko talvista, lunta paikoin yli polven, joskin pälviä paljon etenkin teiden varsilla. Retket suuntautuivat valitettavan usein jo potentiaalisille kesän koealueille, mutta lintujakin näkyi jonkin verran. American crow't (tästedes tylysti varikset) yleistyivät nopeasti, ja tunnin retkellä niitä näkyi helposti kymmeniä. Samaan tahtiin katosivat kaupungista korpit, arvatenkin pohjoisemmille metsäalueille tai Kalliovuorille pesimään. Elk Islandilla näkyi 1.4. vanha maakotka, House Riverillä 3.4. maailmanpinna Ruffed grouse (Bonasa umbellus). Kuun alussa myös tilhet rysähtivät takaisin kaupunkiin, ja parvikoot pyörivät taas monin paikoin sadoissa. Kevätuuttoa? Ainakin mustuneet, surkean näköiset marjanrääppeet kelpasivat niille.

Maaliskuun lopun jutuissa olleet satelliittitunturihaukan seikkailut saivat jatkoa. Huhtikuun alussa lintu olikin singahtanut Alaskaan, ja Wildlife Servicen tyypit jo ehtivät toteamaan, että siellähän se sitten pesii. Huhtikuun puolivälissä se oli kuitenkin palannut tutuille British Columbian seuduilleen.

Jälleen 5.4. oli aika käydä Wabamunin suunnalla. Päätietä ajaessani näin suuria lokkiparvia suuntanaan länsi. Laji(t)? Parvet tuntuivat seuraavan päätietä (nro 16), sillä pieni haarukointi kauemmas tiestä ei tuottanut parvia. Ei kun staijaamaan pienelle sivutielle, tunnissa yhteensä 865 yksilöä eri kokoisissa parvissa. Muutama parvi tuli läheltä ja kaikki määritetyt (vajaa sata) olivat rengasnokkia. Matka jatkui Keephillsiin, pikku pakkanen sai usvan nousemaan sankkana ja vesilintujen kuikkiminen oli tuskaista. Fauna oli kuitenkin monipuolistunut, jouhisorsia 15, lapasorsia (Anas clypeata) 2/1 ja sotkien määrä sekin vähän kasvanut - eikä kaikkia lintuja voinut millään edes nähdä. Sundancekin oli petraantunut roimasti, ja paikalla kaklatteli hivenen kaukana 320 juhlapukuista, harmaalokin tapaista lokkia, joista muutaman lähelle lentäneen lopulta määritinkin harmaalokeiksi (Larus argentatus). Pääojassa oli harjakoskeloita 1/1, kanadanhanhia pelloilla satoja. Matkasin Seba Beachiin mielessäni kuvata ruokinnoilla käyviä lintuja. Lyhyen kiertelyn jälkeen suuntasin parhaalle paikalle (ks. maaliskuun turinat) eikä talossa tuntunut olevan ketään kotosalla. Ei kun terassin viereen istumaan kameran kanssa. Urpiaisia, Pine siskineja, muutama Downy woodpecker, nakkeleita ja vähintään seitsemän junkkoa, joukossa yksi mustahuppuinen, lämpimän vaaleanruskea yksilö. Sibleyssä se löytyy nimityksellä "Oregon" - mikseivät jenkit käytä oppaissaan tieteellisiä nimiä muodoille tai alalajeille? Kai niillä kuitenkin sellaiset on? Pikkukäpylintuja kipsutteli lähikuusissa 18 yksilön parvi, ruokinnalle rytisteli taas Pileated woodpecker. Pari rullaa kuvia ja Seba Beachin päälaiturille katsomaan, mistä päin kanadanhanhien tööttäily oikein kuului. Yllätyksekseni järvi olikin jäässä, ja jäällä istuskeli tummia hahmoja. Mikäs pilkkiskaba täällä on menossa? Putki pystyyn ja katsomaan: jäällä olikin kaikkiaan 5800 kanadanhanhea! Jatkoin sitten järven pohjoisreunaa Wabamunin kylälle, missä sula oli auennut jo parin kilometrin mittaiseksi, ja kauempana lännessä näytti olevan rutkasti lokkeja. Ajoin Kapasiwinin kylälle ja kolmesta eri pisteestä havaitsin yhteensä noin 400 rengasnokkalokkia (kaikki vanhoja), 40 harmaalokkia (joista yksi iältään 2kv) ja uutena lajina California gull (Larus californicus), joita oli noin 200, jälleen kaikki vanhoja. Tällä harmaalokkeja vähän pienemmällä mutta muutoin samankaltaisella lokilla oli pyöreä pää, tumma punareunainen silmä ja melko tuhdissa nokassa punainen täplä, jonka edessä musta, ohut pystyjuova. Olisiko ainakin osa Sundancen lokeista ollut näitä? Varmaankin. En välittänyt enää palata sinne...

9.4. Päätimme lopultakin ottaa riskin ja lähteä British Columbiaan autolla. Hillan päästyä koulusta auto täyteen tavaraa, itse sekaan ja matkaan. Kaikki näytti hienolta: aurinko paistoi, ja Wabamunin ohitettuamme oli tienvarsiojassa jo ensimmäinen maailmanpinna, Great grey heron (Ardea herodias). Hieman kaukana tavalliselle kameralle, entä digille? Ei prk... putki oli jäänyt Edmontoniin! Amatöörimäistä, mutta ei muuta kuin U-käännös ja takaisin Edmontoniin. Yli kaksi tuntia hukattua matkustusaikaa. Näimme kuitenkin vuoristossa sinisuohaukan (Circus cyaneus) - naaraslintu, jonka kyllä habituksesta ja yläperän laikusta helposti tunsi, mutta suomalaisiin "väsymättömiin" verrattuna ainakin tämä lintu oli selkäpuoleltaan paljon harmaampi. Iltapäivän ajoimme kohti Kalliovuoria. Illan hämärtyessä saavuimme Jasperiin. Lapsille ja isommillekin tuli hauska elämys, kun kaupungin hämärtyvillä pihanurmikoilla ja pallokentällä laidunsi kymmeniä wapiteja! Motellin etsinnässä käytimme periaatetta "tuo näyttää aika rapistuneelta ja kämäseltä, mennään sinne" ja yövyimme Amethyst motelissa.

10.4. Aamupalan jälkeen matkamme jatkui Kalliovuorten yli. Havaitsimme matkalla hienoja lintuja lyhyiden pysähdyksien tuloksena, mm. vanhan maakotkan sekä 22 linnun parven maailmanpinnaa Evening grosbeak (Coccothraustes vespertinus) - lopultakin!. Metsissä kuului kaikkialla Pine siskin'in kitinä ja surahtelut, junkkojen ryystö ja pari Brown creeperiäkin notkahteli tienvarsipuissa. Valemountin kylällä pyöri kolme pääskyä, onneksi yhteistyöhaluisesti ja pääsimme katsomaan niitä läheltä - Violet-green swallow (Tachycineta thalassina). Laji on delumainen: valkovatsainen ja tummaselkäinen (mutta vihreä hohto), yläperän laikku, joka keskeltä "halki". Iltapäivällä saavuimme lähelle Kamloopsia - tämä pikkukaupunki lähialueineen osoittautui käsittämättömän hyväksi paikaksi, vaikka sijaitseekin suunnilleen "keskellä ei mitään". Satunnainen pysähdys pikkutauolle kuusikon läpi vievälle metsäautotielle tuotti useamman maailmanpinnan: Golden-crowned kinglet (Regulus satrapa), Steller's jay (Cyanocitta stelleri) sekä Northern flicker (Colaptes auratus), omalaatuinen tikkalintu. Yritin hetken pishailla hipinkäisille kuvien toivossa, mutta ne eivät reagoineet muutoin kuin siirtymällä kauemmaksi. Valotin pari ruutua yli lentäneestä punapyrstöhiirihaukasta ja havaitsin äkkiä taimikon keskelle jääneessä kelossa väriläiskän. Vähän kuin latvaan olisi unohtunut kirkkaanpunaisena loistava ongenkoho (outo sanonta, kuka voisi unohtaa kohon puuhun?). Mikä kumma...? Kiikari silmille: kirjava tikka, jonka pää oli kokonaan punainen! Kiikari pois silmiltä, hengähdys - ei tuollaista ole olemassa, näin varmaan väärin - ja vilkaisu uudelleen. Siinä se yhä jökötti, outona ja ihmeellisenä, mutta lennähti sitten alas maahan. Yritin kahlata perään, mutta välissä oli laaja räme. Autolle ja kirja esiin, ja sieltähän se löytyi: Red-breasted sapsucker (Sphyrapicus ruber)! Jatkoimme matkaa, parin kilometrin päässä pellolta löytyi neljä Sandhill crane'a (Grus canadensis). Yes!

Kamloops tuli vastaan, lintuja oli paljon. Pysäytin kylmästi moottori(?)tien varteen katsoakseni viereisen kosteikon linnut: satakunta amerikannokikanaa, sotkia ja sorsia sekä Blackbirdeja. Uusina lajeina Yellow-headed blackbird (Xanthocephalus xanthocephalus) sekä yli sata Tree swallow'ia (Tachycineta bicolor) hyönteisjahdissa. Kuparivarttipari (Oxyura jamaicensis) oli Kanada-piste. Pidimme lyhyen tauon Kamloopsissa ostoskeskuksen parkkipaikalla, Hilla havaitsi kaikille maailmanpinnan American Kestrel (Falco sparverius) - hyvä, Hilla! - ja lähimännikössä pyöri pikkukäpylintu. Illaksi Hopeen yöpymään...

11.4. Kanadan koko alkoi valjeta karulla tavalla jatkaessamme aamulla Hopesta kohti Vancouveria ja edelleen lauttasatamaa (Horseshoe Bay). Olimme satamassa vähän ennen puolta päivää. Autojonon piristyksenä kylällä pyöri pari peukaloista (Troglodytes troglodytes) laulaen lähes tunnistettavasti joskin rautiaismaisesti murtaen. Petomuutto kulki sataman yli, puolessa tunnissa noin 50 punapyrstöhiirihaukkaa, sinisuo sekä maailmanpinna kalkkunakondori (Cathartes aura). Purjeveneiden lomassa suihki iso kalastaja, Belted kingfisher (Ceryle alcyon). Sataman lokit näyttivät erikoisilta: kuin argareita, joiden käsisulat ovat ruskeanharmaat. Lajinimikin löytyi, Glaucous-winged gull (Larus glaucescens) ja filmiä paloi metritavarana. Lajilleen määrittämätön merimetso jökötti suolapatsaana jonkin matkan päässä, lopulta lautta lähti ja me mukana. Kansistaiji tuotti määrittämättömän pikkuvalaan tai delfiinin sekä 200 yksilön parven pilkkaniskoja (Melanitta perspicillata).

Saavuimme Nanaimon satamaan Vancouver islandille iltapäivällä kolmen aikaan. Lähdimme välittömästi jatkamaan kohti länsirannalla sijaitsevaa Tofinoa, jonne olisi noin 200 kilometrin ajo. Massiivinen saari! Retkeilypaineet olivat kovat ja pysähdyimmekin melkein heti ihmettelemään lahtea, jossa ui komeat viisi vesilintua (telkkä, pari pikkulapasotkaa ja pari Redheadia). Parin kilometrin päässä päätimme, että Hilla pääsee poimimaan kukkia ja isi katsomaan matalaa lahtea, joka näytti lupaavalta (ja oli oikeastaan enemmänkin). Pari sataa lokkia olivat melkein kaikki kalalokkeja (Larus canus). Niitä tuntui Vancouver islandilla olevan paljon enemmän kuin rengasnokkalokkeja, joita taas oli mantereella (pelloilla ja jalkapallokentillä) mutta kanikoita ei niinkään. Onko kyse muuttavista vai normaali pesimäpatterni? Monilla juhlapukuisilla kanikoilla oli vaalea silmän värikalvo, ja vaihtopukuisilla erikoisen selkeärajainen, viirukas huppu. Oppaisiin lajille piirretty naurettavan hento ja pieni nokka oli minusta melkein samaa kaliberia kuin suomalaisillakin, eli Sibleyn ja paikallisten oppaiden kuvissa aivan liian pieneksi piirretty. Rannalla tsuppaili viela Great grey heron, kaksi Bonaparte's gull'ia (Larus philadelphia) sekä musta meriharakka (Black Oystercatcher Haematopus bachmani). Viereisessä pusikossa lymyili innokkaasti pishingiin reagoinut Song sparrow sekä iiihana Spotted towhee (Pipilo maculatus) -pariskunta. Pilkkaniskaparvi (50) ja muutama amerikanjääkuikka (Gavia immer) olivat nekin jees, samoin Western grebe vaikkei maailmanpiste ollutkaan. Parvi kalkkunakondoreita (7) pyöri päällä. Ja matka jatkui...

Ensimmäinen kosketus kolibreihin oli hämmentävä, siksi hyönteismäisiä ne tuntuvat voivan olla. Metallista sirinää, vilahdus kukan luona ja häviäminen kuin tuhka tuuleen. Ensimmäiset näyttivät valkovatsaisilta, punaruskeilta, osalla selässä vihreää kiiltoa. Sibley tarjosi todennäköisimmäksi vaihtoehdoksi Rufousta, mutta varma määritys jäi odottamaan iltaan. Sitä vastoin eräällä tien varren suurella ja alkuun tyhjältä näyttäneellä järvellä kellui yksinäinen, pieni vesilintu, joka kaukoputkella paljastui paksunokkauikuksi (Podilymbus podiceps). Alkoi sataa... Lepotauko saaren sisäosissa tuotti kuitenkin Varied thrushin (Ixoreus naevius), parven American Robineja, muutaman kettusirkun (Passerella iliaca) sekä muutaman Golden-crowned sparrow'in (Zonotrichia atricapilla). Pysähdyimme myös sateesta huolimatta ihmettelemään massiivisia, useampikymmenmetrisiä punapuita, aivan uskomaton keijumetsä! Illaksi saavuimme Tofinoon, sade lakkasi, motellimme oli kallis ja hieno. Isäntä huomasi, että olimme luontoihmisiä ja pisti heti kolibriruokinnan pihalle. Illalla katselimme lasten kanssa kolibreja (määritetyt Rufous hummingbird Selasphorus rufus) sekä nurmikolla könyäviä etanoita. Näyttivät aika lailla espanjansiruetanoilta, mitä lienevätkään olleet...?

12.-13.4. Vietimme Tofinossa kaksi päivää. Suuren osan ajasta satoi, ja loppuosa oli pääsääntöisesti pilvistä, joskin aurinkokin vilahti jälkimmäisenä. Motellin parvekkeeltamme näimme House finch'eja (Carpodacus mexicanus), Pelagic ja Double-crested cormorant'eja (Phalacrocorax pelagicus ja P. auritus) sekä parven Black turnstone'ja (Arenaria melanocephala). Retkeily laskuvesirannoilla ja pikkulahdilla tuotti pulmus- ja suosirrejä (Calidris alba ja C. alpina), pikkukuoveja (Numenius phaeopus), isokeltajalkavikloja (Tringa melanoleuca) sekä joukon lajilleen määrittämättömiä vikloja, pari kymmentä Great grey heronia sekä juhlapukuisen lyhytnokkakurppelon (Limnodromus griseus). Mainittuun lajiin päädyin lähinnä vatsapuolen juovituksen rajoittuessa kupeille, vatsan ollessa hyvin vaalea, ääni toi kovasti mieleen hätääntyneen metsäviklon: "kluuit-vit-vit", ja kyllähän se nokkakin näytti lyhyeltä... Myös pihoilla, puistoissa ja metsissä kävi kova kuhina: punarintarastaita, Varied thrush'eja, peukaloisia sekä Ruby-crowned kinglet'eja (Regulus calendula). Paikalliset varikset edustavat Sibleyn mukaan omaa lajiaan Northwestern crow (Corvus caurinus), mutta Americaneja käheämpää ja varismaisempaa ääntä lukuun ottamatta en itse keksinyt niissä mitään eroa. Kovin perusteettomalta tuntui lajistatus! No, pinnamielessähän tämä oli pelkästään suurta juhlaa. Muutama warblerkin sattui kiikariin. Onneksi monilla lajeilla on jossakin kohtaa pukuaan kirkasvärinen laikku tai useampikin, josta ne tunnistetaan - erotuksena moniin Euroopan lajeihin. Nyt kykenin tunnistamaan Orange-crowned (Vermivora celata), Yellow-rumped (Dendroica coronata) ja Townsend's (D. townsendi) warblerit. Kylällä lauloi muutama White-crowned sparrow (Zonotrichia leucophrys).

Syvemmissä vesissä ui paitsi suurempia kaloja, myös suurempia lintuja: härkälintu, mustakurkku-uikku (Podiceps auritus) ja pikkutelkkä olivat mielettömän runsaita (kaikkia satoja), kahta lajia merimetsoja, kymmeniä amerikanjääkuikkia, pilkkaniskoja, pilkkasiipiä ja mustalintuja (Melanitta fusca ja M. nigra). Jälkimmäisen koirailla nokan tyvipatti loisti usein kuin keltainen spotti todella kauas. Lisäksi ilmeisesti ekan kevään pilkkaniskakoirailla niskalaikku oli diffuusi, otsatäplä saattoi puuttua ja nokan tyven kuviointi näytti tuhruiselta joskin yhä tunnistettavalta. Pilkkaniskanaaraat näyttivät kuin valkeavatsaisilta, luukuttomilta luukkunaarailta, silmän etupuolinen täplä oli usein jyrkkärajainen ja voimakas kuin lapasotkanaaraalla ikään. Kuikkalintuja oli selvästi neljää lajia: lähes talvipukuinen kaakkuri (Gavia stellata) näytti tutulta joskin suomalaisia harmaammalta, talvisen näköinen jääkuikka (Gavia adamsii) massiivisine, vaaleine nokkineen oli komea, immereitä oli melkein vaivaksi asti, joskin valtaosa oli kovasti talvipukuisen kuikan näköisiä lintuja. Opaskirja Birds of Coastal British Columbia väitti rintaäänellä näiden olevan Pacific diver'eita (Gavia pacifica), ja muutama läheltä nähty sellaisia mielestäni hyvinkin oli: posken alaosassa näillä oli poikkeuksetta harmaanruskea varjostuma, osalla poski muutoinkin suttuinen. Sibleyn mainitsema toinen tuntomerkki, tavan kuikan vaalean kupeen näkyminen uidessa saattaa olla suhteellinen, mutta oikeastaan kaikilla kunnolla näyttäytyneillä yksilöillä vaaleaa ei uidessa kyljillä erottunut.

Toisen Tofino-päivämme valasretki epäonnistui sikäli, ettemme nähneet valaita, hylkeitä ja merileijonia kylläkin. Kävimme myös kuikuilemassa paria valkopäämerikotkan pesää. Paikalla oltiin. Merilinnuista olivat edustettuina pikkukajava (Rissa tridactyla), Marbled murrelet (Brachyramphus marmoratus), Rhinoceros auklet (Cerorhinca monocerata), Pigeon guillemot (Cepphus columba) sekä virta-alli (Histrionicus histrionicus). Valasretken vetäjä lupasi meille vielä ilmaisen valasreissun, jos palaisimme syksyllä Tofinoon - paikka on niin upea, että olimme varmoja paluustamme. Valtavat korkeuserot, luonnontilassa olevat, komeat metsät, paljon lintuja... Hivenen vaikea oli suunnata illansuussa lauttasatamaa ja edelleen Vancouveria kohti.

14.4. Päivä valkeni harmaana, matka jatkui nuhruisesta motellista Vancouverin laiteilta kohti Kalliovuoria ja Canmorea. Harmillisesti lähes koko päivä kului autossa, mutta Canmoressa seuraavana aamuna alkava Forest Health workshop painoi jo päälle. Hanna ja lapset jäisivät Canmoreen päiväksi touhuamaan mitä mielisivät. Mutta päivä oli linnustollisesti ainakin meille kiintoisa. Näimme useita kalkkunakondoreja, amerikantuulihaukkoja, punapyrstöhiirihaukkoja, löysimme oman valkopäämerikotkan pesän ja maailmanpistekin napsahti Kamloopsissa Western meadowlark'ista (Sturnella neglecta): keltavatsainen ilmestys, habitukseltaan kuin paksu kottarainen, lehahti huoltoaseman viereiseltä niityltä lähipuuhun laulamaan. Selkeä, hauska vihellys toi elävästi mieleen Levyraati-ohjelman vanhan tunnussävelmän alun. Sinisuokoiras, muutama komea valkopäämerikotka sekä Hopen kylältä maailmanpisteeksi söpö Chestnut-backed chickadee (Poecile rufescens). Illan alkaessa hämärtää emme olleet edes kovin lähellä Canmorea, mutta pysähdyimme levennykselle ihmettelemään. Kuului mekaanista, korkeaa ääntä "hrrriii", jota alkuun luulimme läheisen junaradan ääniksi, mutta pian alkoi kuulua aavistuksen eri korkuista, muutoin samanlaista ääntä. Menin katsomaan äänten tulosuuntaan; kuului kolmas ja neljäskin samanlainen ääni, ja lopulta äänilähdekin löytyi korkean kuusen latvasta: Varied thrush. Sitten Canmoreen...

15.-16.4. Canmoren sää oli kaksi päivää puolipilvinen mutta kaunis, kuinkas muuten pääosin sisätiloissa vietettävässä kokouksessa! Workshopin ohjelmaan kuului onneksi heti ensimmäisenä päivänä retkeilyä, ja Banffin hoodoo'ita katsoessa kolahti plakkariin Grey-crowned rosefinch (Leucosticte tephrocotis), joita pyöri hiekkaisessa maanvyöryrinteessä noin 50 yksilön parvi. Harmaapäisiä, punaruskeita, ainakin tällä erää äänettömiä kuhkijoita! Samaa lajia näkyi myöhemmin Canmoressa peräti sadan potti. Mahdollisesti muutkin pari isoa pikkulintuparvea olivat samaa kamaa? Ekan Canmore-päivän illansuussa kävimme Banffissa, mutta Kananmunasuo oli hiljainen paikka, vain muutama kanadanhanhi ja metsässä punarintarastaita. Laulun perusteella se muuten on "köyhän miehen mustarastas", siksi yksinkertainen ja jankkaava joskin sävyltään samanlainen säe sillä on. Illalla kävimme kuumassa lähteessä perheen voimin köllimässä, ja palatessani hämärissä Eeliksen kanssa parkkipaikalle näimme autojen välissä isohkon nisäkkään. Kissa? Otus hiipi lähemmäksi ja osoittautui - näädäksi!

17.4. Hanna ja lapset palasivat 16.4. Edmontoniin, jatkoin itse Johnin (Spence) kanssa Icefields highwayta samana päivänä Jasperiin ja seuraavana aamuna Hintoniin, missä Dave Langor, Jim X ja Tyler Cobb odottelivat. Seikkailimme muutamia tunteja eri ikäisillä paloalueilla ja katsastimme seudun mahdollisuuksia. Hienolta näytti, etenkin kun näimme muutaman Townsend's solitairen, Varied thrusheja, Ruffed grousen ja itselleni uunituoreena lajina Yellow-bellied sapsucker'in (Sphyrapicus varius). Tämä hieno, päästään punavoittoinen, kellertävävatsainen tikka näytti lennossa melkein käpytikkamaiset siipilaikkunsa. Kaukana rummutti toinenkin tikka, lajista ei aavistustakaan, mutta kohtapuoliin samasta suunnasta kuului Northern flicker'in kiivas kuikutus. Palasimme iltapäivällä Edmontoniin, matkalla näimme toista kymmentä punapyrstöhiirihaukkaa. Viikon reissu oli ollut linnustollisesti hieno, 112 lajia, joista 45 maailmanpistettä (katso lajilista).

Huhtikuu jatkui raivokkaassa tutkimusasetelmien puristuksessa, joskin retkillekin täytyi ehtiä. Kävimme 20.4. perheretkellä Whitemud Creekissä, missä olikin lintuja aivan eri malliin kuin talvella. Black-capped chickadeet, junkot ja punarintarastaat olivat milteipä runsaita, löysin Pileated woodpecker'in kaivamassa pesäkoloa ja maassa pomppi harmaanruskea, juovikas ja siten kotoisen oloinen sirkku. Lintu oli levoton ja arka, joten räpsin nopeasti muutaman kuvan ja yritin sen jälkeen imeä tuntomerkkejä tai ainakin linnun piirteet havikseen. Jälkikäteen se tuntui Sibleyssä sopivan vain Savannah sparrow'iin, jonka kuitenkin pitäisi olla ruohostomaiden parvilintu - nyt tiheässä sekametsässä. (Kuvat ovat vielä tätä kirjoittaessa kehityksessä.) Toisaalta ärsyttää, että retkillä jää niin paljon lintuja määrittämättä, kaikkia sählinkejä ja siivekkäiden vilauksia en tietenkään ole tänne kirjannut, mutta toisaalta retkeily on toisinaan nopea paluu harrastuksen alkumetreille, jolloin kaikki oli uutta ja ihmeellistä, joka sirahduksen perään täytyi mennä ja kaikki linnut tuntuivat yhtä hienoilta. Sama ihmetys jatkui, kun kävin Eeliksen kanssa Strathcona countyssa staijaamassa pari tuntia 19.4. Petoja oli runsaasti - yli 50 punapyrstöhiirihaukkaa, valkopäämerikotkia, sinisuo, Accipitereita ja lopulta uskalsin määrittää ensimmäisen Sharp-shinned hawk'ini (Accipiter striatus). Läheisellä lutakolla oli kymmeniä vesilintuja, muutama amerikantylli ja pensaassa lauloi vaihtelevasti Song sparrow.

Beaverhill Lakea on kehuttu niin paljon ja niin monesta suusta, että lähdimme pääsiäisenä (ma 21.4.) katsomaan luvattuja lumihanhia. Muistin Kari V:n maininneen jossakin meilissään, että "lintuja on niin paljon, ettei siinä suomipoika tahdo perässä pysyä", ja sellaisen vaikutelman minäkin sain. Aloitus järven pohjoispuolisilla pelloilla tosin ei lupaillut ihan niin paljoa, joskin petoja pyöri taivaalla kymmeniä ja näimme yhdellä lutakolla muuttavina pari sataa Tundra swania ja pienen parven Double-crested cormorant'eja sekä saimme maailmanpisteen Trumpeter swan'ista (Cygnus buccinator), lutakolla oli muutama paikallinen. Saavuimme sitten Beaverhill Laken itärannalle, missä alkuun ihmettelimme paljain silmin, että onpas järvellä hauskannäköinen lumi- ja jääkieleke, monta kilometriä pitkä! "Kieleke" kuitenkin osoittautui tuhansien lumihanhien (Anser caerulescens) muodostamaksi nauhaksi. Taivaalla törähteli lisää parvia, ja kanadan- ja tundrahanhiakin (Anser albifrons) oli vähintään useita satoja. Mieletöntä! Lumihanhien joukossa oli yllättävän vähän tummia "sinihanhia", näimme kymmenisen. Vajaan tunnin ihmeteltyäni aloin erottaa joukosta muutamia rossinhanhia (Anser rossii) - erot lumihanheen olivat vähän kuin laulu- ja pikkujoutsenen välillä. Kooltaan ne olivat vähän pienempiä, lyhyempikaulaisia, pyöreämpipäisiä ja nokka reilusti lyhyempi tuppi. Sibleyn mukaan rossiin pään pitäisi olla valkoisempi, mutta ainakin nyt lumihanhienkin päät loistivat useimmiten puhtaan valkoisina. Lopulta oli aika katsoa muitakin lintuja: lietteellä kuljeskeli ja lepatellen lennähteli myös 15 amerikanavosetin (Recurvirostra americana) parvi, vaalean ruskeapäisiä avosetteja. Franklin's gull (Larus pipixcan) oli runsas, ja yksilöitä tuntui lappavan järvelle jatkuvasti pohjoisesta ja jatkavan kaakkoon. Taivaalta kuului koko ajan niiden "pjiää"-ääntä, joka toi toisaalta mieleen pikku-, toisaalta kalalokin. Siivet olivat päältä yllättävän tummat, silmän valkea rengas loisti tosi kauas mutta siiven kärjen musta poikkijuova erottui vasta linnun lentäessä lähemmäs, joten kauempaa ne olivat hyönteisjahdissa lepatellessaan hyvinkin pikkulokkimaisia. Näin myös kaksi lokkia, joiden käsisiiven kuvio oli naurulokkimainen, mutta määrittämättähän ne etäisyyden ja taidonkin puutteen vuoksi jäivät. Lietteellä pyörähti muutama lapinsirkku (Calcarius lapponicus) ja pulmusia matkasi etelään reilu sata. Juuri ennen paikalta lähtöä katsoin putkella pienen lumihanhiparven, jossa oli mukana selvästi pienempi (vertailu myös linnun laskeuduttua muiden lumihanhien joukkoon!) ja tummavoittoinen hanhi. Sen pyrstö, pää ja vatsa olivat valkoiset, siivenkärjet mustat, kyynärsulat tummanharmaat ja kyynärsiiven peitinhöyhenet helmenharmaat, hartiahöyhenet valkeat muodostaen erikoiset "henkselit". Sibleyn kuvaus tummasta rossinhanhesta ei täysin sopinut, mikä sitten lienee ollut? Etäisyyttäkin oli enemmän kuin olisi toivonut... No, retki jatkui vielä tovin, näimme mm. kauniin Mountain bluebird -pariskunnan ja amerikantuulihaukan. Kotimatkalla kävimme Hillan toivomuksesta Elk Islandilla katsomassa biisoneita. Pysähdys metsätiellä tarjosi jälleen uuden luontoelämyksen: kovaäänisen sammakkokonsertin! Olimmekin ihmetelleet hieman, kuinka kanadalaisessa Pikku karhu -piirrossarjassa ankka ei muka saanut unta sammakoiden kurnutuksen vuoksi, mutta emmepä ihmettele enää. Meteli oli tosiaan korvia huumaava! - Beaverhillin veden pinta muuten oli niin alhaalla, etta yleensä jokavuotinen hanhifestivaali oli tältä vuodelta peruttu, eikä paikalla olisi tosiaan tehnyt mitään ilman kaukoputkea.

Kuun loppupuolella painoivat työkiireet sen verran, että retkeily jäi useimpina päivinä työmatkan pyöräilyyn. Tällöinkin saattoi kuitenkin havaita mm. punarintarastaiden runsastumisen. Kuun lopussa niiden yksinkertaista, hieman bulbulimaista (joskin minuutteja jatkuvaa) toistelua kuulee miltei kaikkialla. Tiaiset, Blue jayt ja nakkelit ovat melko hiljaisia, rengasnokkalokit kiertelevät aamuvarhaisella parkkipaikoilla, varastopihoilla, kauppojen lastauslaitureilla ja pallokentillä. Hippiäisiä on näkynyt aivan kotikulmillakin kahta (lue: molempaa) lajia, Golden- ja Ruby-crowned kinglet. Teimme 28.4. 2-3 tunnin iltaretken perheen voimin kaupungin länsilaidalle, tavoitteena nähdä kaatopaikkaa ja sen viereisiä altaita. Kaatopaikalle ei ollut asiaa, mutta viereiset ruderaatit valtavine vesilätäköineen keräsivä tuhatkunta lokkia, massana eli ainoina määritettyinä harmaa- ja rengasnokkalokki sekä Franklin's ja California gull, kaikkia satoja ykdilöitä. Lutakoilla polskutteli Kanada-piste sinisiipitavi (Anas discors), sinisorsia, Redhead'eja, jouhi- ja lapasorsia sekä kauniin kanelinhohtoisena komea koiras kanelitavi (Anas cyanoptera), joka on Albertassa erittäin vähälukuinen. Kaatopaikan rinteen sähkölangalla istui erikoisen näköinen Buteo, jolla oli harmaa huppu, valkea naama, punainen vatsa ja siipien alapeitinhöyhenet, harmaanruskea selkäpuoli, pieni mutta circusmaisen valkea yläperä ja siipisulat alta "savunharmaat". Lajinimikin löytyi, Swainson's hawk (Buteo swainsoni)!

Beaverhill Lake kohisi taas kutsuvasti 30.4. Mikäpä onkaan parempi tapa viettää vappuaattoa kuin etsiä tutkimusalueita ja katsoa samalla lintuja minkä kerkiää! Jälkimmäisen painottuessa vahvasti retkeilin järven ympäristössä koko päivän. Tuulta ei juuri ollut, pilviä nimeksi, aamulla pikkupakkasta mutta villapaita ja takki jäivät päältä jo ennen puolta päivää. Viime päivien sateet (pari päivää sitten maahan satoi Edmontonissa 10 cm lunta) olivat pitäneet peltojen tulvat hyvinä. Beaverhill Laken pohjoispuolisilla lutakoilla oli paljon sorsia ja sotkia, ja lähes kaikissa osmankäämiköissä pitivät mekaanisen kuuloista surinaansa Red-winged blackbird'it. Tree swallow'eita pyöri hyönteisjahdissa, mutta edes ehdokasta muuksi lajiksi ei näkynyt. Hanhia oli täällä niukasti, punapyrstöhiirihaukat alkoivat kaarrella jo varhain. Jatkoin järven itäreunan pisteeseen, missä lietteet näyttivät entistäkin massiivisemmilta, mutta kahlaajia oli hyvin vähän. Hanhipuoli sitä vastoin korjaantui: paikallisina oli tuhansia lumihanhia, vähintään satoja rossin-, kanadan- ja tundrahanhia, vellovia massaparvia koko ajan taivaalla. Laskeminen olisi ollut lähinnä naurettavaa, siksi paljon lintuja oli, kertaluokkaa enemmän kuin reilu viikko sitten! Kymmeniä tuhansia? Varmaankin. Staijasin ja komppasin heinikkoa ja lietteitä muutaman tunnin. Killdeer'ejä oli kymmenisen, viisi Marbled godwit'ia (Limosa fedoa). Nämä kuirit ovat hieman kuin talvipukuisia punakuireja, mutta koko selkäpuoli on kellanruskean kirjava ja siipien alapinnat oranssit. Pari sirriparvea - lapinsirrin tapaisia - pyyhälsi koilliseen. Heinikoista kuului murskaantuvan lasin jauhantaa: "zi-zi krshrrii-zisy", vaatimattoman viiruisen laulajan esiin kaivaminen ei ollut vaikeaa: Savannah sparrow (Passerculus sandwichensis). Lapinsirkkukin seikkaili lietteellä. Ihailin hanhia, tällä kertaa aika monella lumihanhella näkyi kellertävä naaman väri, rosseilla pää näytti puhtaanvalkealta. Tummia lumihanhia oli edelleen niukasti. Rantaniityllä laidunsi 59 Sandhill crane'a, ja muutollakin korahteli ja törähteli neljä parvea. Franklin's gull'it saalistelivat niityillä. Niillä on paljon kalalokkimaisia haukahduksia, mutta usein kuulee myös "lajityypillisen" nenäsointisen, laskevan sarjan "kjii-kjyy-kjuui-kjuui-kjuuu". Tuhkakirvisen (Anthus rubescens) näkeminen kunnolla sitä vastoin teetti töitä. Niiden niittykirvismäistä lentoa pääsi kyllä näkemään ja kiivasta "tsy-tsy-tsy"-lentoääntä kuulemaan lietteiden reunaheinikoiden tuntumassa, eteeni sattui yli 50 yksilöä. Sitkeydellä niitä pääsi lopulta myös katsomaan, vaikka ne mielellään smyygasivat heinikon rajassa. Selkäpuoli ja päälaki harmaat, pään kuviot hyvin heikot, ohut nokka ja koivet mustat, tertiaalien sisähöyty musta mutta ulkohöyty varsin leveälti vaalea, aivan reunastaan valkoinen. Kupeilla oli kaikilla näkemilläni viiruja, osalla vatsa punertava (buffi) ja viirut samalla heikommat. Pari sinisuota, amerikantuulihaukka, piekana (Buteo lagopus), useita punapyrstö- ja lajilleen määrittämättömiä hiirihaukkoja - siinä pedot. Rantaniityllä saalisteli myös suopöllö (Asio flammeus), jota pääsin katselemaan aivan vierestä, luultavasti siksi, että kamera oli puolen kilometrin päässä...

Retki jatkui järven eteläpuolisille pelloille ja lutakoille. (Järven lounaiskulman havaintopiste on veden vähyyden vuoksi monen kilometrin päässä rantaviivasta ja jäi siksi väliin.) Bluebird'eja näkyi useita, ja minua ilahdutti myös kaksi Western meadowlark'ia. Lokkifaunaa hallitsivat rengasnokka ja Franklin, petoja ilmaantui taivaalle enemmän. Amerikantuulihaukkoja näkyi useita, yksi ampuhaukkakin, sekä sinessä pyörinyt Swainson's hawk. Tämä oli vatsapuoleltaan vaaleampi kuin 28.4. näkemäni, kermanvärinen, mutta värikentät muutoin samanlaiset. Yläperä oli vaalea, kärjistään kapenevat siivet olivat kaarrellessa V-asennossa ja näytti, että siivet jopa taipuivat vielä hieman ylös käsisiiven tyveltä. Tuulella ei ollut osuutta, sillä oli lähes tyyntä. Ehkä laji vielä runsastuu ja saan käsityksen "normaalista" vaihtelusta. Lutakoilla polskutteli amerikannokikanoja, kuparivartteja, sinisiipitaveja (yli 20 koirasta, mutta vain yksi naaras!) sekä viime päivinä valtavasti runsastunut lapasorsa, tavallisten sotkien ja sorsien ohella. Yhdellä tulvalla kahlaili seitsemän amerikanavosettia, kahdeksan Marbled godwit'ia sekä maailmanpiste Willet (Catopthrophorus semipalmatus), liekö kuirivikla suomeksi. Otus oli aika mitättömän näköinen harmaana kahlatessaan, mutta oikoi sitten komean mustavalkoisia siipiään, mikä antoi heti tilanteelle hohtoa. Sitten ei kun kotiin, johan tässä oli tullut painettua töitä...