HUHTIKUU 2004

Kuu alkoi keväisenä: lumet häipyivät parin "hellepäivän" ansiosta, aurinko paisteli, punarintarastaat, lokit ja kanadanhanhet tulivat. Pyöräilyaamut töihin olivat mukavia: ei turhan kylmä, rastaat lurittivat, jokunen (talvehtinut?) junkkokin intoutui sirisemään jokivarressa, tilhiä mahtavina parvina. Retki Wabamunille 4.4. Pat Marklevitzin kanssa kertoi kevään saapuneen, siksi monipuolista oli vesilinnusto. Hehkeimpänä havaitsimme juhlapukuisen Franklin's gull'inkin. Odotin jo innolla suunniteltua matkaa Vancouveriin, mutta sitä ennen...

Huhtikuun yhdeksäs oli kuukausittainen Edmonton-retkipäivä. Aamuyö oli kylmä, eivätkä pöllöt olleet äänessä. Pimeässä oli sitä vastoin muuta kuhinaa: sain punarintarastaan, Black-capped chickadee'n ja useita muita päivälajeja. Aamun jo valjetessa avautui pöllösaldokin, kun Ellerslie Roadin x 141 streetin risteyksen jokivarressa puuskutti - lapinpöllö! Jatkoin hyvällä mielellä vakialoitusmestaan 170 st x 41 SW avenuelle.

Lintuja olikin hyvin. Pileated woodpecker heräsi tienvarren kelosta, viisi Cedar waxwing'ia sirisi lähipuussa, kevään ensimmäinen Song sparrow lauloi. Lajiltaan auki jäänyt hippiäinen, ampuhaukka ja kirjosiipikäpylintu olivat nekin leppoisia. Lähtiessäni pohjoiseen klo 8.05 oli lajisigma jo 25.

Seuraava kohde oli Whitemud Creek. Junkkoja lauloi ja liikkui kuusikoissa, tilhiparvet vyöryivät jokivartta edestakaisin. Yllätyin havaitessani kevään ekan chipmunk'in - lumien häipyminen ja korkeat päivälämmöt lienevät innostaneet kaverin horroksestaan. Noin 40 yli lentänyttä joutsenta (laji avoin) ja työllä hankittu Boreal chickadee olivat seudun timantteja. Ei kun pohjoisemmas.

Saavuin Big Laken rantaan (231 street'in ranta) klo 10.30, mutta toiveet karisivat nähdessäni jo kaukaa järven olevan jäässä. Ei kuitenkaan ihan kokonaan: rantojen tuntumassa oli kapeita sulia, joissa polskutti jo vesilintuja. Canvasback, Bufflehead, Redhead, amerikannokikana, jouhisorsa, pikkulapasotka ym. Taivaalla liikkui muutama sinisuohaukka ja Sharp-shinned hawk, valkopäämerikotka ilmaantui jäälle ihmettelemään. Pari isoa joutsenparvea pohjoiseen, kaksi Great blue heron'ia... Kellon näyttäessä 11.20 oli lajimäärä jo 45.

Sitten hiipui. Läntisen kaatopaikan viereiset altaat olivat täynnä lokki- ja vesilintuja, mutta uutta tihkui niukasti. Big Laken lavalla St. Albertin puolella oli laaja sula, mutta sillä uiskenteli pääasiassa telkkiä. Kuitenkin 3/1 lapasotkaa, nuori kanahaukka hätisti sinisorsia, ja päivän neljäs Song sparrow lauloi.

Jatkoin kaupungin kaatopaikalle, jolla retkeilin 14.30-15.50, mutta havaitsin uutena enää isokoskelon (laji nro 49), vaikka lokkeja oli paljon (L cal n100, L del n300, L smi n30). Viimeiset yritykset Hawrelak Parkissa ja jokivarressa eivät tuottaneet lisää, joten pillit pussiin.

BRITISH COLUMBIA 10.-22.4. oli kevään odotettu tapaus. Lajilista tästä. Uusi hankinta, Nikonin D-100 digijärkkäri, saisi tulikasteen saman tien. Perhe ja parin viikon tavarat autoon ja lauantaina (10.4.) Calgaryyn tervehtimään Veli Niinimaan perhettä. Kaupunki ei odotetusti tarjonnut lintumielessä paljoakaan, peltopyitä sentään. Iltasauna ja aamulla raikkaina matkaan, ensin Banffiin. Päätien (nro 1) varren Lac Des Arcs -järvellä oli joutsenia (Tundra swan) ja muuta vesilinnustoa, ja löysin isosta amerikanhaapanapotista myös kotoisen haapanan (Anas penelope) koiraan. Territorion rajan yli, matkan paras havis kaksi reviirillään leijunutta maakotkaa, katsoimme myös Kelownan seudun laajat metsäpaloalueet. Tiukkaa ajoa (päivän totaali 777 km) B.C.:n etelärajalla olevaan Osoyoos'in pikkukaupunkiin. Tämä seutu (Okanagan Valley) on B.C.:n vähäsateisimpia mutta kenties lämpimin; täältä tuodaan muualle Kanadaan hedelmiä, joita yleensä kasvaa paljon etelämpänä. Itse Osoyoos ja lähiseudut olivat komeita metsiä, viljelymaita ja aavikkomaista pensaikkomaata.

Aamu 12.4. valkeni koleana mutta aurinkoisena. Retkeilin yksin ja myöhemmin perheen kanssa Pocket Desert'in ja Desert Centre'n suojelualueilla. Pankkilajina pitämäni California quail (Callipepla californica) oli sitä: näitä Aku Ankka -lehdissäkin säännöllisesti esintyviä pieniä, otsatöyhtöisiä kanalintuja näkyi ja kuului kaikkialla. Harmittavan vaikeita kuvata! Aamun ihanin kaunokainen oli Black-chinned hummingbird (Archilochus alexandri) -koiras, joka esitteli itseään pari minuuttia herättyään tiheästä puronvarsipensaikosta. Aamupäivän muuta leppeää lajistoa olivat useat Western bluebird'it (Sialia mexicana), pari Say's phoebe'a sekä Meksikosta tuttua Pygmy nuthatch'ia. Nashville warbler oli Kanada-piste, mutta Cape May'sta tuttu. Junkot tuntuivat ylipäätään olevan "oregon"-tyypisiä ruskean, harmaan ja valkoisen kirjavia ryystäjiä.

Iltapäivällä ehdimme tekemään hätäisen happitauon Manning National Park'issa; opastuskeskus oli kiinni mutta lintuja leppoisasti. Pohjantikka (Picoides dorsalis), Western wood-pewee, noin 50 Evening grosbeak'ia, useita kanadankuukkeleita ja mitä kaikkea! No, illaksi saavuimme Vancouveriin, Delta-nimiseen kaupunginosaan, jossa tärkeimmät retkikohteetkin sijaitsevat. Seuraavan aamun retket Boundary Bay'lla ja myöhemmin perheen kanssa jokisuiston Reifel Island Sanctuary'ssa olivat leppoisia, vaikka uutta ja ihmeellistä ei juuri näkynytkään. Boundary Baylla oli runsaasti vesilintuja, toista kymmentä valkopäämerikotkaa ja satoja kahlaajia. Viimemainitut olivat harmittavan kaukana jopa putkelle, ja määritykset jäivät suosirreihin ja tundrakurmitsoihin. Reifel Island osoittautui hyväksi perhekohteeksi kunnon polkuineen, torneineen ja opastuskeskuksineen, ja vesilintuja pääsi katsomaan läheltä. Saaren länsikärjen polulta kilometri-pari ulompana rantaniityllä norkoili satoja lumihanhia. Parhaiksi haviksiksi tipahtivat Hermit thrush, muutama Bewick's wren ja kanelitavi sekä paikallisrariteetti kyhmyjoutsen. Ryökäleet ovat levittäytyneet tännekin!

Vancouverista menimme iltapäivän lautalla Victoriaan. Vancouverin satamassa polski tyvenessä arviolta 3000 sepelhanhea (Branta bernicla nigricans), josta vielä muutama vuosi sitten olisi saanut maailmanpisteen. Hienoilta ne kuitenkin näyttivät. Vesilinnusto lahdella oli muutoinkin rikasta, mm. härkälintuja, mustakurkku-uikkuja, alleja, pilkkaniskoja ja lapasotkia oli runsaasti. Lautalta poimin ensimmäiset Rhinoceros auklet'it, Marbled murrelet'it ja Pigeon guillelot'it. Lokeista Glaucous-winged, Mew ja Bonaparte's gull olivat melko runsaita. Linnuston ohella hylkeitä tuntui olevan reilusti. Saaristo menomatkalla näytti kotoiselta, vähän kuin olisi risteillyt Ruissalon tietämissä...

Seuraavat päivät (14.-15.4.) retkeilimme vaihtelevalla kokoonpanolla Victorian rantoja, metsiä ja taajamia. Victoria on etenkin keskustaltaan ja rantaosuuksiltaan todella kaunis, melkein eurooppalainen, ja sisempänä tuloväylän varressa oleva kanadalainen teollisuushalliviidakko melkein pilasi koko paikan. Onneksi noilla seuduilla ei tuntunut olevan käymisen aihetta! Kaupungin parasta antia olivat muutamat puistot ja tietenkin rannat. Ensin mainituista perheretkelle hyvä kohde on Beacon Hill Park, jossa varmaan sopivan kelin sattuessa kuhisee varpuslintuja, nyt oli hiljaisempaa, mutta viihdettä riitti muutaman kymmenen parin Great blue heron -koloniassa, joka oli perustettu muutamiin suuriin havupuihin (Cedar, Sitka Spruce, Hemlock). Paikallisista asukkaista osa pitää koloniaa tarpeettomana rauhanhäiritsijänä, osalle se taas on "cool" city-piirre. Meille se oli jälkimmäinen! -- Uutiset 14.4. kertoivat, että Edmontonissa oli satanut 25 cm lunta: ajoituksemme matkalle ei siten olisi voinut olla parempi!

Rannoilta löytyi etenkin putkella helposti ja runsaasti Rhinoceros auklet'eja, Pigeon guillemot'eja, Marbled murrelet'eja (näitä etenkin citystä itärantaa pohjoiseen), kolmea lajia merimetsoja, mustia meriharakoita ja karikukkoja (Black oystercatcher ja Black turnstone). Rannat olivat pääasiassa kivisiä, jyrkän oloisia, joten kahlaajia ei ollut liikaa. Rakkolevävalleilla köllötti siellä täällä virta-alleja, ja hylkeiden (Harbour seal) päät pulpahtelivat merellä kuin kohot. Beacon Hill Point'ista löysin spontaanin Anna's hummingbird'in (Calypte anna), kauniin reviiriä pitävän koiraan, jonka Hillakin bongasi. Kaupungin laiteilla olevilta viljelymailta ja metsistä löytyi jonkin verran muuta lajistoa, mutta warbler-muutto yskähteli vielä, eikä kolmea peruslajia lukuun ottamatta mitään ollut tarjolla. Keltamusta Townsend's warbler sentään on niin kaunis, että sen näkeminen korvaa hyvinkin pari harmaankeltaista räpistäjää! Victorian lentokenttä antoi maistiaisen Suomen keväästä, sillä kentän länsipäässä lauloi kaksi kiurua (Alauda arvensis). Laji on istutettu saarelle 1900-luvun alussa, mutta paikalliset ovat huolissaan sen vähenemisestä. Tulostin jopa ennen matkalle lähtöä (turhaan) bongausohjeet, joiden lopussa kehotettiin kiiruhtamaan, jotta ehtisi näkemään tämän kauniin linnun!

Seuraavana aamuna 16.4. heräsimme lähellä Sookea ja ajoimme saaren lounaisrantaa Jordan river'ille. Linnusto oli melko vaatimatonta, rannalla oli kuitenkin hyvin lokkeja ja retken ainoa Band-tailed pigeon lehahti lähipuuhun pörhistelemään. Metsässä tiukutti melkein joka paikassa yleisiä Chestnut-backed chickadee'ita ja Ruby-crowned kinglet'eja. Jatkoimme rantaa pohjoiseen Fort Renfrew'iin, jonka jokisuisto oli hieno mutta 269 asukkaan kylä näytti rähjäiseltä ja jopa kuolevalta. Kenties huono tieyhteys, runsaat hakkuut lähialueilla ja toisaalta kauniin Victorian läheisyys tekivät tehtävänsä? Lounaan jokisuistossa nautittuamme jatkoimme hiekkateitä saaren sisäosiin tarkoituksenamme oikaista Tofinoon johtavalle tielle, mutta puutteellinen opastus ja paikoin huonot tiet saivat meidät pikemmin ajamaan itään Duncan'iin. Matkalla Hanna huomasi ensimmäisen mustakarhunsa, ja kaikki ihmettelimme laajoja hakkuita. Metsänkäsittelyt näyttivät sisältävän isoja avohakkuita, pienaukkohakkuiden variaatioita ja eri kokoisia jättöpuuryhmiä. Valitettavan usein aiemmin jylhän maiseman rinteet olivat ankeita rytöjä. Seikka, joka korostui, kun vieressä saattoi olla verrokkina kirveen koskematon metsä, josta cedar'ien kuolleet latvat törröttivät ja lahopuuta risteili pitkin poikin! Herää kysymys, minkälainen "mass extinction" täällä on menossa, sillä metsiä hakataan ensi kertaa koskaan, hakkuut ovat valtavan laajoja ja eliölajisto pitkälle tuntematon...

Jakson 17.-20.4. vietimme jälleen Tofinossa, saaren keskisellä länsirannalla olevassa kylässä. Seutu oli yhtä komea kuin muistimme: koskemattomia, osin suojeltuja metsiä, upea saaristo temperaattisine sademetsineen, korkeita vuoria; muutaman kilometrin säteellä Tofinosta on useita yli 500 m merenpinnasta kohoavia massiiveja, korkeimmat yli kilometrin. Itse kylä tuntui kasvaneen viime huhtikuisesta käynnistämme: uusia taloja ja asuinalueitakin, keskustan taloja maalattu parempaan kuntoon. Turismi (valas- ja karhusafarit, melonta, huvikalastus ja surffaus) lienevät kylän talouden kivijalat, vaikka troolareitakin lojui satamassa ehkä 15-20. Asustimme tutussa motellissa (Tofino Motel), jonka pihalta Hilla ja Eelis taas keräsivät etanoita ja lähipuussa istui toisinaan valkopäämerikotka aamu- tai iltapäiväkahvihetkeä juhlistamassa, mutta kolibrit olivat poissa (lähiseudulla niitä - Rufous hummingbird'eja - kyllä oli). Ensimmäinen päivä jatkoi siitä, mihin olimme sään puolesta vaarallisesti tottumassa: aurinko paistoi, tuuli oli leppeä ja ilma lämmin! Päätimme hyödyntää tilaisuuden ja uusia viimeksi epäonnisen valassafarimme. Safarijärjestäjä näytti kuitenkin lopettaneen toimintansa, joten kävimme tiedustelemassa toiselta (kylällä niitä on viitisen), joka tarjosi koko perheen matkaa 150 dollarilla. Kiinni veti, kelluntapuvut ylle, isoon alumiiniveneeseen ja ulkomerelle. Merellä matkasi kuikkalintuja ja pilkkaniskoja, pari ruokkilintuakin näyttäytyi, mm. kotoinen etelänkiisla (Uria aalge). Puolen tunnin kyttäämisen jälkeen näimme ensimmäiset suihkut, ja hitaasti hivuttaen pääsimme vain muutaman kymmenen metrin päähän kahdesta harmaavalaasta! Välillä jätit kävivät näyttämässä selkiään pinnassa, välillä ne liukuivat vaaleina hahmoina pinnan alla. Jatkoimme tästä vielä merileijonien luodolle ja edelleen valkopäämerikotkan pesäsaaren lähelle, mutta retki oli huipentunut jo aiemmin.

Seuraava aamu (18.4.) valkeni jälleen kauniina, joten ajoin varhain etelämpänä mutta ulompana sijaitsevan Ucluelet'in kylän majakalle staijaamaan muuttoa. Nappasin matkalla elämänpisteen Blue grouse'sta (Dendragapus obscurus), teeren kokoisesta, harmaan ja ruskean kirjavasta kanalinnusta, joka steppaili majakan pikkutien pientareella. Ucluelet on Tofinoa pienempi ja rähjäisempi (mutta viehättävä), sisälahdet matalia ja lietteisiä. Menin suoraan majakalle, jolla olin klo 7.00-10.20. Aamu oli kuin suomalaista arktikaa, joskin lajisto pääasiassa eri. Mustat, rikkonaiset kalliot, merellä kelluvan loiston ajoittainen matala tyyttäys, kymmenien hylkeiden oinkottelut, kalastelevat merimetsot, mekastavat mustat meriharakat, kaukaiset valaiden suihkaukset sekä lähimetsikössä laulavat niittysirkku (Zonotrichia leucophrys) ja Orange-crowned warbler loivat ikimuistoisen tunnelman. Laskin vaatimattomat mutta siksi kotoiset lukemat Gavia 86 N 2 S, Mel per 537 N 11 S (sex ratio lasketuista parvista 101/78), VL 679, ruokkilinnut 26. Arvolajistoa olivat viisi pikkukajavaa, lajiltaan avoimeksi jäänyt, alapuoleltaan valkea, selästään tumma "Manx"-tyyppinen liitäjä (tällaiset ovat seudulla kovia) ja parin sadan metrin päähän hetkeksi laskeutunut, kohta pohjoiseen jatkanut nuori ruskopelikaani (Pelecanus occidentalis), harvinaisuus sekin.

Iltapäivällä perheretkeilyä laskuvesirannoilla ja Tofinon kylällä. Kalasatama lokkeineen kiinnosti onneksi muitakin kuin minua, ja tutustuimme mm. paikallisten "kalalokkien" (Mew gull) nuoruuspuvun vaihteluun. Yksilöistä osa oli vaihtanut selän ja hartioiden höyheniä osin tai kokonaan, joillakin ne olivat edelleen ruskeita, joillakin ruskeat olivat kuluneet lähes valkeiksi, etenkin siipien peitinhöyhenet. Useilla (myös vanhoilla) oli erityisen selkeä, harmaa, muodoltaan naurulokkimainen huppu. Muut lokit olivat pääosin Glaucous-winged gull'eja ja harmaalokkeja, havaitsin myös yhden 3-kv Western gull'in ja joukon, joka oli parasta jättää identiteetiltään avoimeksi.

19.4. valkeni pilvisenä, ja puolilta päivin sadekuurot piiskasivat Tofinoa - klassinen retkeilysää siis! Ohjelmassa olivat sataman lokit puolille päivin. Sitten löysin hyvän laskuvesirannan kylän eteläreunalla olevan, Dolphin Motel'in kohdalta pohjoiseen vievän Sharp Road'in päästä. Amerikantaveja oli n600, muita sorsia reilu sata, isokeltajalkavikloja 13, tundrakurmitsoja 15, kurppeloita n150, suosirrejä n200 ja määrittämättömiä sirrejä kaukana n250. Veden alkaessa nousta (lasku- ja nousuveden huippujen väli 6,5 h) osa sirreistä nousi muutolle, yksi parvi lennähti lähemmäs ja määritin siksi muutaman pulmussirrin ja Western sandpiper'in. -- Rannassa olevan kalankasvattamon vieressä oli asuntovaunu, jossa asui lintuja katsova mies. Hän myyskenteli kaiketi sivubisneksenään apteekkitavaraa. Pihalla tästä kertoi kömpelö kyltti "Viagra 4 sale", jonka päällä oli lappu "Sold out".

Viimeisen Tofino-aamun kunniaksi 20.4. käyvin taas Ucluelet'in majakalla, missä staijasin rajussa etelätuulessa (yli 15 m/s) ja ajoittaisessa sateessa klo 7.00-9.40. Alkuun näytti, ettei mitään lintumeininkiä ole, pelkkää raivoavaa merta ja komeita pärskeitä. Kuitenkin putkella horisonttiin katsottuani totesin, että liikkeellä on lokkilintuja ja tummia liitäjiä! Laskin aamun kuluessa kaikkiaan pikkukajava 354 N 14 S, pieni lokkilintu 452 N, liitäjä 516 (kaikki lähempää menneet olivat Sooty shearwater Puffinus griseus) ja Gavia 89 N 6 S.

Palasin Ucluelet'ista Tofinoon, missä pakkasimme tavarat autoon, pysähdyimme Ucluelet'in majakalla (liitäjiä sahasi merellä edelleen) ja jatkoimme kohti Nanaimoa. Vettä satoi nyt ajoittain rankasti, tyypillinen British Columbian sää! Nanaimon pohjoispuolisella Qualicum Beach'illa kastuimme kaikki katsoessamme lokkeja ja niukkoja vesilintuja (paikka on tunnettu sepelhanhien kerääntymisestä). Kuusilokit olivat ilahduttavan runsaita (n400), muita oli vaatimattomat n140. Kansistaiji Nanaimon ja Vancouverin Horseshoe Bayn välillä (klo 17.00-18.30) tuotti lähinnä määrittämättömiä lokkeja ja vesilintuja sekä aivan Vancouverin tuntumassa mukavan noin 450 pilkkaniskan lautan. Ajoimme illaksi Hopen kaupunkiin.

Kotimatka 21.-22.4. oli autoilultaan raskasta, mutta pysähdys Kamloopsissa pienelle päätien (nro 5) varren lutakolle oli todella hieno. Muutama Western meadowlark lauloi, kevään ekat Purple martin'it saalistelivat taivaalla ja vesilinnut olivat runsaita. Lampareen vähälukuisesta päästä mainittakoon kaksi kanelitavia ja islannintelkkäkoiras sekä yhtenä retkemme kovimmista haviksista osmankäämikön reunassa kahlailleet kaksi pitkäjalkaa (Himantopus mexicanus)! Tiesin lajin rariksi, joten yritin ensin kuvia kaukaa, väreilyn takia epätoivoisesti, sitten ajoimme lähemmäs, ja yllättäen pieni kylätie kulkikin altaan sivuitse. Hiippailin kyyryssä rantaan, missä mehupillimäiset jalat vatkasivat vettä, räpsin pari kuvaa (digi-SLR tosiaan "räpsyy"), mutta olin joutunut liian lähelle ja linnut lennähtivät kauemmas (minne ne jätettiin rauhassa kahlailemaan). Joka tapauksessa rentouttava lepotauko!

Matka jatkui Kamloopsista tietä nro 5 pohjoiseen. Tienvarren puoliavoimet männiköt paloivat viime kesän isoissa metsäpaloissa: paloalue ulottui Kamloopsista Barrieren kylälle, linnuntietä noin 55 km! Joillakin kylillä oli kärähtänyt useita taloja, uutta rakennettiin ja paljon oli myynnissä. Näimme seudulla useita Rocky Mountain ground squirrel'eita, linnusto oli niukempaa mutta maakotka on sentään aina rock. Valemountissa kävimme Starratt Marsh'in tornilla ja totesimme paikan helposti retkeiltäväksi perhekohteeksi, jolta löytyi monipuolinen kosteikkolajisto. Saavuimme illansuussa Jasperiin, missä ennen kaupunkia näimme jokivarressa retkemme toisen mustakarhun. Viimeinen matkapäivä (22.4.) oli rauhallista ajoa kohti Edmontonia; pätkimme ajoa parilla pysähdyksellä mm. Wabamunin tutulle kylän rannalle. Matkalla kertyi autossa istumista 4236 km, jonka Hilla ja Eeliskin jaksoivat suuremmitta purnauksitta...