HUHTIKUU 2005

Huhtikuu oli säiden puolesta vaihteleva: täydestä talvesta kesähelteisiin. Kuun lopussa oltiin taas menossa talvea kohti. Lintuja tipahteli hitaasti, mutta jo kuun alkupuolella oli aamuisin mukava kuunnella pihassa laulavaa punarintarastasta. Työkiireiden vuoksi retkille oli vaikea ehtiä, ja kuun lopussa iskenyt paha flunssa esti tuolloin senkin vähän. Jotain sentään...

Rengasnokkalokit ilmaantuivat jalkapallo- ja varastokentille sankoin joukoin. Rastaita ja junkkoja näkyi harvakseltaan, vaikka lämpenevien ilmojen myöätä olisi odottanut Suomen kaltaista rytinää. (Tänä keväänä Suomessa tosin lienevät rytisseet enimmäkseen takatalvet.) Pari retkeä Edmontonin ja St. Albertin rajalla olevalle Big Lakelle tuotti leppoisasti saapuneita vesilintuja ja vähän muutakin. 10.4. sotkia oli jo kymmenittäin, mm. viisi lapasotkaa, ja sorsia muutama sata (enimmäkseen jouhi- ja sinisorsia sekä amerikanhaapanoita) ja lokkejakin satoja. Iloiset preerianaurulokkien (Franklin's) naukunat täyttivät ajoittain ilman isohkojen parvien kierrellessä vielä pääosin jäässä olevalla järvellä. Tulvat järven pohjoisreunassa olivat komeita. Lisää sorsia ja sotkia, amerikannokikanoja, amerikanhiirihaukkoja... Sammakotkin olivat heränneet kurnuttamaan raikuvasti. Löysin yhden tavallisen haapanan (koiras), peltopyitä ja sinisuohaukkoja. Edmontonin puolella, lähellä läntistä (yksityistä) kaatopaikkaa oli vanha muuttohaukka paikallisena. Mainio retki! Seuraava retki kohteeseen (17.4.) Eeliksen kanssa oli sekin hyvä, mutta järvi oli nyt miltei kokonaan auki. Sulaa lienee paljon muuallakin, sillä vesilintuhuippu oli tasaantunut. Lapasotkia tosin löytyi komeasti 14/8. Pysähdys läntisen kaatopaikan viereisillä altailla tarjosi 3-4 Common gracklea, nekin jo saapuneet. Eelis nautti eniten viimeisestä pysähdyksestä Hawrelak Park'issa, missä katselimme sorsia, lokkeja, telkkiä ja kanadanhanhia. Sen jälkeen havainnointi jäikin lähinnä duunimatkojen ja toimiston ikkunan varaan...

...mutta viikonloppuna 22.-24.4. kävimme sentään Karvosten kotona Boylessa. Lumet olivat pääosin häipyneet, järvi auki ja päivälämmöt mukavia. Pihassa viihtyi mm. Red-winged blackbird'eja, Common grackle'ja, noin 25 Purple finch'ia ja lauantaina 17 Evening grosbeak'ia. Seurana oli tavallinen ruokintalajisto tikkoineen, nakkeleineen ja tiaisineen. Yellow-bellied sapsucker'it olivat tulleet, havaitsin niitä sunnuntaiaamun (24.4.) kävelylenkillä viitisen. Samalla kiekalla löytyivät myös Albertan kevään ensimmäiset Yellow-rumped ja Orange-crowned warbler'it. Parasta oli kuitenkin, kun Albert näytti minulle rummuttavan kauluspyyn! Katsoimme kymmenen metrin päästä, kun punaruskea, pyymäinen pieni kanalintu asettui ensin maapuun päälle istumaan. (Monia lintuihmisiä tökkii, kun sanotaan että lintu "istuu", mutta tähän tilanteeseen termi on täysin oikea.) Se tosiaan istui alas, jalat hieman eteenpäin, tukien itseään viuhkaksi levittämällään pyrstöllä. Sitten se kohotti siipensä kuuppamaisesti hieman etuviistoon ja pörrötti kaulahöyhenensä isoksi puuhkaksi. Tätä seurasi erikoinen, hyvin matala, konemainen humpsutus, jonka lintu teki siivillään. Ensin kaksi kokeilevaa siiveniskua -- humps, humps -- ja sitten muutamia sekunteja kestävä kiihdytys, joka huipentui tiuhaan sarjaan. Sen jälkeen lintu muutti muotonsa ja asentonsa jälleen pyymäiseksi. No, havaitsimme retkellä vielä paljon muutakin, mm. kurkia (Sandhill crane), samoin hippiäiset (Ruby-crowned) olivat saapuneet.

Huhtikuun paras havainto ei kuitenkaan ole omani, ei edes Kanadasta saati Suomesta. Tähän liittyen ostin vajaa kuukausi sitten Amazonista kirjan nimeltään "Ivory-billed woodpecker" (suomeksi rämetulikärki), tekijä James Tanner, julkaistu 1942. (Teos on Tanner'in väitöskirjaan pohjautuva raportti.) Vajaa viikko sitten aloin lukea kirjaa iltaisin opiskellakseni, miksi laji hävisikään Amerikasta 60 vuotta sitten (ja Kuubasta luultavasti 1980-luvulla). Vain pari päivää myöhemmin, 28.4., Science-lehti julkaisi nettiartikkelin, jossa tutkijat kertoivat tehneensä useita havaintoja lajista vuosina 2004-05 Arkansas'issa! Tarinaa ryyditti lyhyt videonpätkäkin. Voit katsoa artikkelia ja sen liitteitä (mm. kohuvideo) klikkaamalla tästä.

Onpahan melkoinen sensaatio! Itse antaisin suunnilleen mitä tahansa, että saisin olla osallisena tuollaisessa tikkaprojektissa! Havainnot koskevat "vähintään yhtä koirasta", mutta loogisesti maailmassa on täytynyt olla vähintään kaksi yksilöä aivan hiljattain. Löytö tietenkin antaa vahvaa tukea 1940-luvulta näihin päiviin tihkuneille yksittäishavainnoille koko historiallisella levinneisyysalueella: osa niistä on epäilemättä oikeita. Mutta muutama kysymys tietenkin herää. Esimerkiksi

• Miksi julkaistiin tällainen juttu, jossa analysoitiin suttuista kuvanauhaa, eikä odoteltu paikallisen varesvuon pesäpotrettia? Yksi tekijä varmasti on, että presidentti Bush oli hieman aiemmin siunaamassa tälle alueelle mittavia hakkuita, joten ei ehkä katsottu olevan varaa odotella pidempään vahvemman evidenssin toivossa.
• Miksi kunnolla dokumentoituja haviksia Arkansas'in kohteesta on kertynyt parissa vuodessa alle 10? Tanner'in mukaan laji on melkein mahdotonta havaita kesäaikaan, sen reviiritiheys lienee aina ollut hyvin alhainen ja elinympäristö vaikeasti retkeiltävää ja hallittavaa. Myös etenkin pesimättömät linnut lienevät liikkuneet laajalti, ja normaalistikin elinpiiri on useita neliökilometrejä. Mielenkiintoinen on myös Tanner'in kuvailema "siesta", jolloin tikat kesäaikaan saattoivat oleilla passiivisina paikoillaan klo 10-15! Laji ei Tanner'in mukaan kuitenkaan ollut erityisen arka verrattuna vaikkapa Pileated woodpecker'iin, mutta ehkä nyt havaittu yksilö (-t) esi-isineen on selviytynyt nimenomaan olemalla poikkeuksellisen arka ja välttelemällä ihmisiä?
• Miksei Meksikossa esiintynyttä Imperial woodpecker'ia harkittu vakavasti, vaan pulistiin vain Pileated'ista? Katsoin Meksikon linnuston esittelevää teosta Howell & Webb (2004; Oxford University Press), mikä kertoi tuon lajin olleen (olevan?) vuoristometsien lintu ja viimeisen luotettavan haviksen tehdyn vuonna 1956.
• Ivory-billin häviämisen syyt? Metsästys on yksi; mm. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Arthur T. Wayne onnistui "keräämällä" tuhoamaan useammankin paikallispopulaation, ja myös intiaanit suosivat nokkia koristelussaan. Toinen, alueellisesti ratkaisevampi olivat vanhojen suopohjaisten metsien hakkuut. Tanner'in kirjan mukaan tikka näytti ruokailussaan suosivan vain paria puulajia, suuria yksilöitä, joista se kaarnaa kuorien haki meheviä toukkia. Iso tikka myös vaati ison pesäpuun. Lajin suosimat, paljon isoa, vast'ikään kuollutta -- ei siis pidemmälle lahonnutta! -- puuta sisältävät jättimäisen suuret metsäalueet hakattiin eteläisestä USA:sta melkoisella tarkkuudella jo ennen vuotta 1950. Tikan katoaminen monilta alueilta, Tanner'in datan mukaan, seurasi tätä "kehitystä". Sopeutuminen paikallisiin lahopuupiikkeihin saattoi myös olla syy pitkään pesimäkauteen; ruokaresurssi saattoi ilmaantua koska vain. Munintakausi oli helmi-toukokuussa. Luettuani Tanner'in hyvät ekologiset kuvaukset käsitykseni on, että laji oli erikoistunut vanhojen metsien häiriötekijöihin: tulviin, metsäpaloihin ja myrskytuhoihin, ja hyödynsi äkillisesti runsastunutta lahopuuresurssia vain sen aikaa, kun aivan kaarnan alla elävät isot jääräntoukat olivat runsaita ja kaarna vielä tiukassa. Toisaalta suopohjaiset metsät tuottavat varmaan melko tasaisesti hiljalleen kuolevaa puustoa.
• Oliko tikalla myös huono onni? Tanner'in julkaistessa kattavan teesinsä suojelusuunnitelmineen USA oli juuri joutunut Toiseen Maailmansotaan. Kansakunnalla oli muutakin ajateltavaa kuin tikka, ja luonnonsuojelu lienee muutoinkin ollut melko uusi idea. Toisekseen kanta lienee jo 1942 ollut niin alhaalla, että melkein kaikki sopivat metsät olisi pitänyt suojella?
• Kuinka ihmeessä mitä ilmeisimmin vain muutama pari on selviytynyt vuosikymmenet? Ehkä lajin geneettinen vaihtelu on aina ollut vähäistä, eikä se siten liene kärsinyt sisäsiittoisuudesta. Siihen se on saattanut evolutiivisesti jopa sopeutua, koska sen suosimat ympäristöt (ks. häviämisen syyt) ovat aina olleet laikuttaisia ja kaukana toisistaan, ja kanta perinteisestikin lienee ollut hyvin harva.
• Miksi Arkansas, mistä Tanner'in tietojen mukaan 1930-luvulta oli vain yksi luotettava havis, joka sekin koski yksittäistä lintua? Historialliset ydinalueet näyttivät olevan tyystin muualla. Ei tietoa!
• Missä nykyään olisi potentiaalisin pesimäseutu? Ei aavistusta - Arkansas'issa? Yksilöhän on voinut tulla kaukaakin, vaikka lienee viihtynyt Arkansas'in kohteessa parisen vuotta. Toisaalta Jerome Jackson'in tuoreehko kirja "In Search of Ivory-billed Woodpecker" paljastaa, että potentiaalisia alueita on paljonkin -- koska aikoinaan hakattuja alueita on palautumassa -- joskin hyvin hajallaan eteläisessä USA:ssa.
• Miksi uusista havainnoista suuri osa on blotalla (paljain silmin) tehtyjä, miksei tutkija käyttänyt kiikaria? Kenties ei liene sattuma, että "tutkija" ja "törppö" alkavat samalla alkukirjaimella (vrt. "researcher" ja "rutabagas"), vaan yhtäläisyyksiä on muitakin?

Sellaista USA:ssa. No, ehkä tänä keväänä me Albertassa löydämme Beaverhill Lake'lta eskimokuovin...