JOULUKUU 2003

Tammikuun alussa alkavan "Biodiversity Management" -kurssin opetussuunnittelu painoi siinä määrin, että retkille oli joulukuussa hankala löytää aikaa. Toisaalta lintuja tuntui olevan maisemissa niin heikosti, ettei vahinko liene suuri. Joka tapauksessa joulukuun ensimmäinen kunnon retki ajoittui Suomen itsenäisyyspäivälle, kuinkas muuten, ja Edmontonin alue tuntui sopivalta rajaukselta. Yhdistin siis ralliperinteen ja kuukausittaisen city-retken! Viimeisten parin-kolmen viikon ajan retket olivat lähinnä kertoneet, minne ei kannata mennä ja että siipien havina oli vähissä. Ensimmäistä kertaa kuukausiretkillä minulla oli kuitenkin raaka reitti- ja aikataulustrategia.

Aloitin retken jo aamuyöllä klo 6.30 käymällä potentiaalisilla huuhkajapaikoilla. Huhuilin, kuuntelin ja siirtyilin seuraillen eteläistä Whitemud Creek -jokivartta, mutta kohtalaisesta säästä (kirkas joskin kylmähkö sää, hiljainen tuuli) huolimatta en pöllöjä havainnut. Pari koiraa tai kojoottia kuitenkin innostui haukkumaan. Lopulta klo 7.37 havaitsin ensimmäisen lintulajini, urpiaisen (urpo/turpo), ja vain muutamaa minuuttia myöhemmin, kun aurinko jo kajasti horisontin takaa, näin lumisen peltoaukean päällä saaliinsa kanssa raskaasti lentävän, tumman hahmon: siinä oli amerikanhuuhkaja!

Päivä alkoi kirkastua vauhdilla, joten klo 8.20 olin jo 170 streetin ja 41 SW avenuen tienoilla aloittamassa tositoimet. Kohteessa on metsäinen jokivarsi, punaisina hehkuvia pihlajia, karja- ja hevostila sekä pari taloa tuuheine kuusiaitoineen "pohjanmaalaisessa" viljelymaisemassa. Näytti hyvältä, ja myös oli sitä. Ennen aamuyhdeksää olin haalinut 13 lajia, parhaina puujyrä, yli lentänyt yksinäinen tilhi ja muutama tummajunkko. Karjatilalla oleili edelleen noin 60 kottaraista, satoja varpusia ja puluparvi. Komppasin härskisti tilan pihaa (paikallisillahan pihoihin meno ei juuri ole tapana) ja löysin peltopyyparven jälkivanoja, mutten itse lintuja. Lähdin jatkamaan pohjoiseen pysähdellen siellä täällä. Pienet urpiaisparvet höyhentelivät reheviä rikkaruohostoja.

Ajoin yliopiston koetilan kautta (turha lenkki) Whitemud Creek'iin, jossa retkeilin jokivarren ulkoilutietä reilun tunnin. Heti kättelyssä nappasin kaksi tikkalajia (Downy ja Hairy) ja havaitsin pienen parven Golden-crowned kinglet'eja. Tummajunkkoja löytyi lisää, ja iso kirjosiipikäpylintuparvi (a50) pöllytti kuusten siemeniä. Viereisellä hevostilalla 40 kottaraista tonki hevosenkakkoja. Jatkoin eteläiseen keskustaan, campuksen kupeeseen (Patin ja Hawrelak Parkin ruokinnat). Uusia lajeja ei tullut, ja paikat vaikuttivat yllättävän hiljaisilta. Ajoin cityn viljasiiloille tarkoituksenani nauttia retkilounas ja katsella puluja, salaa mielessä jotakin petolintua toivoen.

Kaarsin klo 12.05 siilojen parkkipaikalle, jolla punaisessa SUV:ssaan jo istuskeli John Acorn. Hän oli lähdössä ja kertoi, ettei siiloilla ollut tapahtunut ainakaan toviin mitään. Hänen saatuaan lauseen loppuun ja autonsa sivuikkunan kiinni pöllähtivät kaikki puolentuhatta pulua ilmaan, ja ylitsemme lensi laiskasti - Prairie falcon. Retken 21. ja Edmontonin kuukausiretkien 150. laji! Nautin eväsleivän, mehua ja kahvia ja jatkoin itään.

Ajoin katsomaan Gold Bar Parkin puhdistamon sulaa joen pohjoisrannalta. Löysin pohjustetut telkän, sini- ja jouhisorsan. Rinteessä oli kolme tummajunkkoa, parvi urpiaisia, ja jokivartta lensi kaksi punarintarastasta lähipuihin istumaan; onnenkantamoinen parhaimmillaan! Tutkin sulaa virtavettä aina tielle 16 (Yellowhead Trail) asti, mutten havainnut uusia lajeja. Telkkiä oli kuitenkin paljon.

Siirryin kaatopaikalle klo 14.00 suunnitellusta hieman myöhässä, mutten antanut sen häiritä, vaan keskityin omaan suoritukseen. Paikka vaikutti aiempiakin kertoja hiljaisemmalta, vaikka joki oli nyt paremmin auki. Kottaraisia oli isohko parvi, ja kohta löytyi valkopäämerikotkakin, odotettu lisälaji. Kaikkiaan havaitsin niitä vähintään viisi eri yksilöä. Sorsia ja kanadanhanhia lensi kaukana, mutta rikkaruohostojen komppaus oli tuloksetonta. Lopulta kaatopaikalla oli jäljellä enää yksi lupaavampi joskin pieni ruderaatti, jota tovin kierrettyäni klo 15.20 edestäni lehahti pakosalle ruskea varpuslintu. Vartissa näin sen useaan otteeseen, mutta aina lennossa. Iso sirkku, olisiko Zonotrichia? Harmin käyrä kohosi, kun lintu lopulta otti siivet kunnolla alleen ja lensi usean sadan metrin päähän puujätekasoille. Perään! Saavuin kasalle varovasti, seisoskelin hetken hiljaa ja piiskutin varovasti. Kuului metallinen, ohut "tiiz", ja sirkku nousi kasan päälle täysin esille. Vaalea naama, nappisilmä, pinkki nokka ja tumma kalotti - sehän on Harris's sparrow, kova talvihavis!

Kaatopaikalta oli helppo lähteä, sillä alkoi pyryttää lunta ja tuulikin oli noussut aamun leppeistä tunnelmista hyytäväksi. Pyry sen kuin sakeni, joten saatoin unohtaa suunnitelman hoitaa metsistä Pileated woodpecker. Laskin todennäköisemmäksi, että löytäisin joelta isokoskelon tai jonkin sotkan, mutta sekin karahti kiville. Jo kello 16 jälkeen oli melkein pimeää, joten ei kun kotiin. Lajimäärällä 29 ei sijoituttaisi Tringan tai edes Sisä-Uudenmaan rallissa kuin negaässäkärkeen, mutta muutama hyvä laji teki retkestä onnistuneen.

Joulun alla kanadalaiset ja amerikkalaiset lintuharrastajat tekevät nk. Christmas Bird Count'in. Edmontonissa se oli sunnuntaina 14.12., ja sain oikein kutsun osallistua projektiin. Mikäs siinä! Aamulla suuntasin tornitalo-keskustan Tim Hortonsille klo 8:ksi sovittuun tapaamiseen, jossa odotin näkeväni pari-kolme kovaksi keitettyä kenttäornia. Paikalle lappoi kuitenkin mitä kirjavin sakki lapsia ja aikuisia, perheenäitejä, nuoria kosseja ja vanhoja starbuja. Riemunkirjavia takkeja, lintukirjoja, mahtavia eväitä, termoksia, muttei kellään kiikaria (vielä) kaulassa. Tämähän olikin koko perheen tapahtuma! Laskenta-alueekseni tuli keskustan tuntumassa, joen pohjoispuolella oleva metsäinen uoma (ravine) läheisine asuinalueineen, 500 m Groat Roadista länteen. Laskin yhdessä Chris Fisherin ja Scott-nimisen kaverin kanssa. Päivän kuluessa selvisi, ettei laskenta-alueita oltu mitenkään vakioitu, saati alueilla käytettävää aikaa, laskijoiden määrää, säätä tai kävelykilometrejä. Jotta materiaalin pohjalta voisi sanoa edes vähän, täytyisi aineistoa kerätä vuosikymmenet (mutta näinhän täällä tehdäänkin). Ehkä vakiointi vain karkottaisi muut kuin hardcore-harrastajat? Enemmän terapiaa kuin tiedettä, mutta hauska päivä kuitenkin.

Christmas Count'in olosuhteet olivat lumiset, pakkanen melko kireää mutta taivas kirkas ja päivä aurinkoinen. Aloitimme komeaa kuusikkoa kasvavan ravinen komppaamisen jokivarresta. Kohdassa on lähde, siinä hieman sulaa vettä ja rinteillä komeita pihlajia. Kaikkien ällistykseksi paikalla ei suinkaan ollut vaatimattomasti enintään paria rastasta, vaan peräti 25 punarintarastasta, noin 35 tummajunkkoa ja Northern flicker! Syvemmältä metsästä löytyi toinen flicker, pari parvea Golden-crowned kinglet'eja ja tiaisia. Red-breasted nuthatch oli runsas. Metsän pohjoispään omakotialueelta löytyi lisää junkkoja, tiaisia ja kaikkiaan yli sata kirjosiipikäpylintua kuusenkäpyjen kimpussa. Havaitsimme kaikkiaan noin 15 lajia. Myöhemmin kuulimme nuijanneemme Townsend's solitairen, mutta se ei haitannut, olihan päivä ollut raikas ja lintuisa muutenkin. - Bird Hotline (tel. 1-780-433-BIRD) kertoi mm., että omallakin reitillämme runsaita Red-breasted nuthatch'eja oli havaittu Edmontonissa kaikkiaan ennätykselliset 1038, Golden-crowned kinglet'eja 18 ja junkkoja hulppeat 622! (Valitettavasti tieto ei kertonut laskijamäärää, reittikilometrejä ym.)

Seuraavat paremmat retket olivat viikonloppuna 20.-21.12. Hilla oli valitettavasti kipeänä, mutta Eelis oli hyvää retkiseuraa. Lauantaina kävimme Wabamunilla katsomassa sinisorsia, koskeloita ja telkkiä. Yllättävän runsaasti oli myös harmaa- ja jouhisorsia, mutta amerikantaveja ja -haapanoita oli vain muutamia ja kanadanhanhia viisi Sundancen altaalla. Näimme kaksi pikkuparvea Evening grosbeak'eja, kuusi pulmusta, kolme lapinharakkaa. Urpiaisia oli liikkeellä sadoittain, ja tilhiä liikuskeli isoina parvina. Koskahan ehtivät Edmontoniin? Eelis katsoi putkella valkopäämerikotkaa ja ihmetteli valtavaa tilhiparvea Wabamunin kylällä. Havaitsimme päivän mittaan peräti 34 lajia, rypistämällä olisi helposti hoitanut viitisen lisää! Sunnuntain ohjelmassa taas oli retki kaatopaikalle. Hiljaista: näimme yhden kottaraisen, sinisorsia oli sulassa altaassa noin 200, joukossa siipirikko kanadanhanhikin. Pieni parvi peltopyitä pärähti pakoon katsastaessamme ruderaatteja, toivottua sirkkua ei löytynyt. Täyttömäen laellakin oli vaisua. Eelis totesi: "Eihän täällä ole yhtään tyttöjä!" Siihen voisi lisätä, ettei ollut liiemmin lintujakaan.

Joulun tienoilla oli hieman vapaata, jota käytettiin tylsästi oleilemalla, mutta myös järkevämmin käymällä 26.12. retkellä. Matka suuntautui taas Wabamunille ja seurana Eelis. Linnusto oli talvisen köyhää, tiaisia, nakkeleita, harakoita ja korppeja, mutta myös tilhiä oli pikku parvina liikkeellä. Evening grosbeak'eja lensi muutama ylitsemme. Wabamunin kylän sula oli köyhtynyt pahasti, mutta Sundance ja Keephills olivat parempia tarjoten sotkia, sorsia ja telkkiä. Myös seitsemän Tundra swan'ia oli Keephills'illä. Näimme myös komeasti vanhan maakotkan istumassa tienvierikuusessa korppien hätyyttämänä. Valkopäämerikotkia näkyi kaikkiaan viisi. Sorsia lappoi isoina parvina koilliseen, liekö sillä suunnalla korjaamatonta viljaa? Voimalasulien jälkeen teimme pienen metsä-peltolenkin Keephillsiltä itään, ja löysimme vanhan kanahaukan nautiskelemassa ilta-auringosta kuusen latvassa. Putki pystyyn, Eelis katsoi haukkaa putkella, sitten digisk-... Ei, peto putosi alas. Digikamera pois... ei kun uudestaan esille! Pienellä laidunaukealla kävi äkkiä mieletön mylläkkä muutaman sinisorsan ja niitä hätyyttävän kanahaukan toimesta. Haukka iski sorsanaaraan ja alkoi kyniä ja syödä vielä elävää lintua! Kamppailua kesti ehkä 5-10 minuuttia, ja sorsa oli hengissä koko ajan. Lopulta haukka otti saaliinsa kantoon ja lensi metsään. Olipa näytelmä!

Albertassa riittää rikkaruohostoja, lahopuustoa, peltoja ja karjatiloja, mutta talvilinnusto on niukkaa Etelä-Suomeen verrattuna. Sellaiset muuttajalajit, jotka olisivat oppineet talvehtimaan (Suomessa kenties mm. naakka, keltasirkku ja viherpeippo), puuttuvat. Ehkä syynä on lyhyt ruokinta- ja taajama-asutushistoria? Rastaat eivät nekään jää marjojen varaan hengailemaan, vaan kaikki jää tilhille. Tiaisia on täällä vain kaksi lajia, Suomessa useita, samoin varislinnusto on niukempaa. Yllättäen edes American crow ei talvehdi kovin säännöllisesti! Sorsat, sotkat, hanhet ja joutsenet kaikkoavat nekin hyvissä ajoin, ja vain muutama sula kerää niitä. Purot ja ruovikot menevät jäähän ja lumi voi peittää pellot jo loka-marraskuussa. Lintujen muutto näyttää olevan pelkkää aikataulupeliä: kun päivä lyhenee ja hieman viilenee, on lähdettävä, koska talvi tulee aina eikä tarjoa kummoisia mahdollisuuksia selviytyä kuin karskeimmille lajeille. Toisaalta niukkuuden ohella ihmetyttää erikoisempien lintujen paikoillaan pysymättömyys. Syy tähän on yhtä hämärä kuin talvilintujen niukkuuskin, mutta huonot olosuhteet eivät ainakaan auta.