KESÄKUU 2004

Kesäkuu oli ilmoitaan vaihteleva. Vesisateita, kylmiä öitä, hellettä. Retkeily painottui työhön (House Riverin lintulaskennat) ja pariin kunnon retkeen.

Olin jo tehnyt 11 kuukausiretkeä Edmontonissa, ja nyt tulisi vuosi täyteen. Päiväksi valikoitui 5.6. Aloitin päivän hämärissä ajelemalla kaupungin eteläisillä pelloilla. Sää oli kirkas, puolipilvinen, joskin kylmä. Tasan 4.30 lähti tienpenkasta iso lintu, joka pysäytyksen jälkeen osoittautui punapyrstöhiirihaukaksi. Olkoon se aloituslaji. Paikassa lauloi muutama sparrow ja punarintarastas, ja sänkipellon pintaa liihotti outo, äänetön, mustavalkoinen hahmo. Ihmetys loppui otuksen ehtiessä pellon laitaan ja häipyessä haavikon suojiin: haisunäätä painatteli häntä puuhkana kohollaan!

Ajoin Ellerslie road'in hyville kohteille ja huhuilin huuhkajaa, joka vastasikin, vaikka päivä oli jo valjennut. Päivälinnutkin olivat hyvin äänessä, ja kanadanhanhia liikkui pieninä parvina pohjoiseen. Myös Cedar waxwing sirahteli monessa paikassa, niilläkin oli vauhti päällä. Seuraavaksi 170 st x 41 SW avenuelle.

Lintuja ropisi jokilaakson haavikoista ja maatilojen ympäristöistä hyvin. Mitään hurjempaa ei näkynyt, mutta parhaimmistona mainittakoon muutama American goldfinch, kirjosiipikäpylintuja, Eastern kingbird, Warbling vireo ja amerikantuulihaukka. Lähtiessäni pohjoiseen saldo näytti 43 lajia.

Hyvä meno jatkui Whitemud Creek'in kuusikoissa. Isokoskelonaaras käkki joessa paikallisena. Löysin Pileated woodpecker'in pesän kaksine poikasineen, amerikanvarpushaukka sujahti yli pikkulintujen hätäilyn saattelemana. Yllättäen löysin myös Belted kingfisher'in, vaikka jokiuoma tältä kohdin oli melkein kuiva!

Seuraava kohde oli klassinen kahvipiste, 231 streetin pohjoispäässä oleva luhta Big Laken rannassa. Kahvi maistuikin mainiolta, lienen hieman tottunut täkäläiseen makuun, ja sen alas menoa siivitti runsas lintufauna. Forster's tern, sotkat, uikut ja sorsat olivat monipuolisesti esillä. Yllättävän iso lautta (a9) Western grebe'ja kellui kaukana, juhlapukuinen amerikanjääkuikka lensi itään ja amerikanharmaahaikara näytti haeskelevan omaa paikkaansa. Yksinäinen Purple martin ilahdutti, vähälukuinen kaupungissa.

Läntisen kaatopaikan viereisillä altailla oli lintuja niukemmin kuin toukokuussa, mutta vesilintuja ja lokkeja edelleen hyvin. Muutama amerikanvesipääsky, viisi amerikanavosettia ja yhtä monta Common grackle'a olivat kaikki hyviä lajeja. Lähtiessäni kohti St. Albertia, suuntana Big Laken lava, lajimäärä oli kivunnut jo 89:än. Mahtavaa! Menisikö tänään sata poikki?

Pilviä kasaantui taivaalle, tuuli yltyi melko kovaksi (noin 10 m/s), mutta Big Lake jatkoi hyviä esityksiään. Nuori (2kv) kuusilokki oli kelpo kesälaji, kaksi amerikanhuittia vihelteli harvakseltaan, Marsh wren säksätti. Lähtiessäni jatkamaan löysin etelään painaltavan neljän Double-crested cormorant'in parven. Siirryin Sturgeon River'in vastarannalla olevaan kuusikkoon, jossa oli hyvin hiljaista, vain muutama Black-capped chickadee ja Ruby-crowned kinglet. Lopulta yksinäinen latvuksessa jankkaava vireo kiinnitti huomiota, ja löydyttyään se osoittautui Solitary vireo'ksi. Jotakin uutta sentään... Palasin autolle, kaukana kaarteli suurehko parvi valkovoittoisia lintuja. Pelikaanejako? Juoksin 300 metriä autolle ja katsoin putkella. Niitähän ne, parvi lipui hitaasti itään korkeutta samalla ottaen. Laji nro 97, kello vasta yksi, hyvältä näytti!

Iltapäivällä alkoi kuitenkin tökkiä pahasti. Peruslajeista puuttui vain muutama, ja yritin teemaretkeillä niitä kasaan. Metsät olivat haudanhiljaisia, avomailla ei tuntunut olevan senkään vertaa. Kosteikkolajistohan oli käytännössä kasassa. Käytyäni tukun kohteita kaupungin koillisessa metsä-pelto-tilkkutäkissä jatkoin Edmontonin kaatopaikalle. Kasalla liehui rengasnokkalokkeja, muutama harakka ja varis. Altailla lojui tuttuja vesilintuja, kanadanhanhilla oli aika isoja poikasia, ja avosettipari ilahdutti. Ei kuitenkaan uutta. Lopulta klo 15.20 nappasin jokivarresta amerikansipin, laji nro 98. Sata oli lähellä! Retkeilyaikaa oli vain reilu tunti, joten suuntasin puukiipijä ja yllätyskerttuli mielessä cityn jokivarsimetsiin. Harmittavasti vain vaisuus jatkui hamaan retken loppuun asti. Optimaalinen retki touko-kesäkuun vaihteessa epäilemättä katkaisisi rajapyykin helposti, puhumattakaan tehotykitys parin-kolmen hengen voimin. Silti vuoden paras Edmonton-retki lajimäärällä mitattuna!

Tässä 12 kuukauden Edmonton-retkien statistiikkaa (lajilista, klikkaa tästä). Yhteenvetona todettakoon, että meininki tosiaan oli kuin Pornaisissa aikoinaan! Kaikkiaan havaitsin 170 lajia, keskimäärin 58,1 lajia/retki. Paras kuukausi oli kesäkuu (98). Alle 30 lajin jäin kahdesti, joulu- ja helmikuussa, mutta 80 lajin raja katkesi viidesti. Tarkasteltaessa kuukausittaisia lajimääriä vuosikäyrä (oheisen kuvan pylväät) on samankaltainen kuin Suomessa kautta aikain kuukausittain havaittujen lintulajien käyrä (kuvan punainen käyrä). Vertailussa lokakuun piikki jäi Edmontonissa puuttumaan, ja myös toukokuu oli suhteessa köyhä. Jälkimmäinen johtunee päätöksestä ajoittaa retki aina noin 10. päivälle; esim. toukokuun retki kuun lopulla olisi epäilemättä poikinut kovemman tuloksen kuin nyt.

Kuun puolivälin molemmin puolin ehdin tekemään muutaman vaatimattoman retken. Etenkin muutaman tunnin aamuvarhainen retki 19.6. Whitemud Creek'iin jäi mieleen. Heti retken alussa kuulin rastaiden tinttailevan hädissään, ja löysin Barred owl'in läheltä pääpolkua. Se piteli kynsissään mustaa myttyä, liekö cowbird päättänyt päivänsä? Seuraavien parin tunnin aikana näin saman tai eri yksilön saalistamassa kirkkaassa päivänvalossa, sainpa muutaman kelvollisen kuvankin. Jakson 21.-23.6. taas vietin House Riverillä. Yöt olivat kylmiä (+5 C), päivät vastaavasti kuumia (auringossa yli +25 C), joten keskimäärin oli hyvä retkeillä. Linnusto tuntui viime vuoteen verrattuna hivenen köyhemmältä, ja keskustelut Wildlife Service'n laskijoiden ja oman ryhmäni kanssa vahvistivat kuvaa: trooppiset talvehtijat lienevät tosiaan vähissä. Melkoista vuotuista vaihtelua! Esimerkiksi Connecticut warbler'eita havaitsin vain yhden (viime vuonna kahdessa aamussa n20), mutta Tennessee warbler'eita kymmeniä (kuten viime vuonnakin). Jakson paras havis ehkä oli löytämäni Mountain bluebird'in reviiri. Laji on vähentynyt Albertassa nopeasti, joten sen löytyminen hiiltyneestä mustakuusikon reunasta oli hauska yllätys.

Päätimme kesäkuun tekemällä perheretken 27.-30.6. etelään reittinämme Edmonton - Drumheller - Cypress Hills - Waterton Natural Park - Edmonton. Ajoa kertyi valitettavan runsaasti perillä vietettyihin hetkiin nähden, ja linnustollisestikin matka oli odotuksiin nähden suorastaan iso pettymys. Ehkä parasta matkassa oli käydä Drumhellerin Tyrrell Museum'issa kertaamassa dinotietoutta, nähdä erikoiset, kumpareiset, eteläiset preeriamaisemat sekä kokea Cypress Hills'in preeriakedot, nummet ja männiköt. Kaikki nauttivat Waterton Park'in maisemista (Kalliovuoret) ja etenkin näkemistämme useista mustakarhuista.

Mitäpä linnustosta?

Cypress Hills oli erikoinen korkea, metsäinen saareke alavan preerian keskellä. Korkeimmilla paikoilla kasvaa Lodgepole pine, alempana on lehtimetsää ja kuusikoita, kaikkialla metsää kirjovat erikokoiset, komeasti kukkivat niityt. Niityillä oli runsaasti mainittuja sparrow'eita, myös Mountain bluebird oli runsas. Metsistä kaikuivat junkkojen, vireoiden, Yellow warbler'ien ja Veery'jen laulut. Seudulla elää pieni, eristynyt populaatio Dusky flycatcher'eita (Empidonax oberholseri), joista havaitsin yhden pitkäpyrstöisen laulavan (tsy-iist!). Kalkkunoita näimme kaksi leirintäpaikassamme, mikä lie alkuperä? Ainakin täällä elää toinen Albertan luontaisista populaatioista. Linnut olivat melko ujoja, mutta motkottivat lähimetsissä kovasti aina, kun leirintäalueelta kuului oven paukahdus tai kovempi huuto. Cypress Hills'in sisällä olevalta laajalta nummialueelta taas löysimme ihanasti neljä preeriakahlaajaa, jotka hivenen kuovimaisesti livertäen lensivät soidintaan.

Ehkä mieleen painuneimpia seikkoja oli tunturikiurun tavaton runsaus eteläisellä preerialla, havaitsimme ehkä reilu 200 (jep, kaksi sataa) yksilöä. Täällä Savannah, Vesper ja Clay-colored sparrow olivat nekin runsaita, puhumattakaan Western meadowlark'eista. Kymmenisen Chestnut-collared longspur'ia (Calcarius ornatus) aiheutti nytkäyksen maailmanpisteiden listalla. Aivan etelärajalla taas näimme kymmeniä mustavalkoisia lepattajia Lark bunting'eja (Calamospiza malanocorys). Joinakin vuosina laji saattaa puuttua melkein tyyten, kerrankin tuuria! Etelärajaa länteen ajaessamme havaitsimme myös kolme amerikanisolepinkäistä (Lanius ludovicianus), joka on harvinaisuutensa vuoksi Albertan punaisessa (sinisessä?) kirjassa.

Retkemme viimeiseksi varsinaiseksi kohteeksi jäi (rajujen vesisateiden takia) Waterton Park Albertan lounaiskulmassa. Seutu onkin komea jyrkkine, noin 2500 metriin kohoavine huippuineen, kauniine järvineen ja erikoisine metsien ja preerian sirpaleineen. Parhaat havikset mainittiinkin jo yllä. Linnuston viehkeintä antia oli kauan kaivattu McGillivray's warbler (Oporornis tolmiei), jonka havaitsin rynnätessäni jyrkkään puronvarsirinteeseen jonkin mitättömän harmaan siepon perään. Upea keltavatsainen lintu, pää tumman grafiitinharmaa, valkeaa silmän päällä ja alla! Sieppokin (sieppari) selvisi sen alettua laulaa, siinä oli Pacific-slope flycatcher (Empidonax difficilis). -- Yritimme vielä tihkusateessa löytää Watertonin pohjoispuolella olevaa pientä suojelualuetta, mutta tie sinne loppui pahasti kesken. Sade yltyi kovaksi, ja ennuste lupaili samanlaista huomiseksi, joten urakoimme kotiin. Se kesäkuusta!