KESÄKUU 2006

Kesäkuu alkoi retkeilyllä, ja oikeastaan jo toukokuun puolella. Lähdimme nimittäin koko perheellä katsomaan eteläistä Albertaa reiluksi viikoksi. Tarkoituksemme oli käydä Drumheller'issä katsastamassa dinosaurukset, jatkaa etelään Cypress Hills'ille ja Wildhorse'n raja-asemalle, minkä jälkeen ajattelimme ajaa Lethbridge'n kautta Waterton'iin ja edelleen Kalliovuoria takaisin Edmontoniin. (Näin myös karkeasti ottaen teimme.) Matkaa suosi erinomainen kesäsää, mitä nyt jokunen ukkoskuuro Cypress Hills'illä. Sain korvaamattomia retkivinkkejä Pat Marklevitz'ilta, Brian Ritchie'lta (Calgary) ja John Acorn'ilta -- thank you! Matkaraportti löytyy tästä.

Toukokuun viimeisenä lähdimme iltapäivästä ajelemaan etelään Camrose'n kautta. Paahteisilla, loputtomilla peltoaukeilla leijaili amerikanhiirihaukkoja, haapametsiköissä notkui variksia ja harakoita, tienvarren kosteikoilla esittelivät Red-winged blackbird'it tulenpunaisia hartialaikkujaan. Jokunen pysähdys kertoi äänimaailman olevan melko yksitotista: Savannah, Clay-colored ja Vesper sparrow'it lauloivat tai surisivat kaikkialla. Illansuussa saavuimme Stettler'in pikkukaupunkiin. Kadut vaikuttivat tyhjiltä, edes autoja ei juuri näkynyt, talot olivat rähjäisen oloisia ja pääosin pimeinä. Kello oli vasta puoli kymmenen! Hilla tiivisti: "This place is creepy!" Olimme jo jatkamaisillamme tunnin-parin ajon päässä olevaan Drumheller'iin, kun vasemman eturenkaan alla rusahteli: olimme ajaneet kadulle jätetyn pullon päältä! Menikö rengas? Kaarroimme kylän keskustassa olevan kolmikerroksisen pikkuhotellin eteen ja tarkistimme tilanteen. Rengas todella sihisi; isoimpia lasinpalasia poistettuamme päätimme yöpyä hotellissa ja ajaa tai kävellä (renkaan statuksesta riippuen) aamulla reilun kilometrin päässä huomaamaamme rengasliikkeeseen. Itse hotelli oli kokemus: alakerrassa oli baari, ehkä parikymmentä asiakasta ja musiikki pauhaamassa raivokkaalla tasolla. Tein huonevarauksen baarissa, 60 dollaria, saimme huoneen kolmannesta kerroksesta. Kalustus oli vanhaa eikä aivan ehjää, ovi ei tuntunut menevän lukkoon, baarista kaikasi musiikki aamu-neljään. Hotellin alkuun kohtuulliselta tuntunut hinta alkoi tuntua todella korkealta... Kaikki kuitenkin onnistuivat nukkumaan edes vähän.

Kesäkuu (1.6.) valkeni aurinkoisena. Lähdimme rock-hotellista varhain. Totesimme, että rengas oli kuin olikin pitänyt sen verran ilmaa, että pakkasimme auton ja ajoimme huoltamolle. Palvelu oli ymmärtäväisen ystävällistä, ja auto luvattiin valmiiksi kymmeneltä. Kävelimme läheiseen Sobey's -sekatavarataloon, mistä löytyi yllättäen Starbucks-kahvila. Lapsille kalkkunaleivät ja mehua, muille kahvit. Kymmenen jälkeen jatkoimme Drumheller'iin ilman linnustollisesti mainittavampia kokemuksia.

Drumheller'issä toteutimme tuttuja kaavoja vajaan kahden päivän ajan. Lapset pääsivät vesipuistoon (1.6.) ja kaikki katsoimme dinot Royal Tyrrell -museossa (2.6.). Tulopäivänä ehdimme kuitenkin myös retkelle: kiersimme autolla, taajaan pysähdellen, noin 20 km pitkän Dinosaur Trail'in. Lisäksi tein yksin iltaretken sivuteille. Mourning dove't, Meadowlark'it, tunturikiurut ja blackbird'it (mukaan lukien cowbird'it ja grackle't) somistivat runsaslukuisina viljelysmaita. Jokunen amerikanhiirihaukka ja Swainson's hawk kaarteli taivaalla, isoja pääskyparvia pyöri hyönteisjahdissa. Alkukesän sateet olivat tehneet kasvillisuudesta yllättävän rehevää, ja pelloilla oli monin paikoin hyviä tulvia. Lätäköillä oli paljon sorsia ja sotkia (mm. jouhisorsa ja Canvasback olivat runsaita) sekä kahlaajia, etupäässä amerikanavosetteja, kuirivikloja, Marbled godwit'eja ja amerikantyllejä. Löysin myöhäisen Baird's sandpiper'inkin. Iltapäivän parhaita haviksia olivat oranssi-mustan hehkuva Baltimore oriole, Western kingbird (etelämpänä tavallinen) sekä pienellä tulvalla polskutellut kanelitavikoiras.

Toinen Drumheller-päivä (2.6.) alkoi dinomuseolla. Kävelimme aluksi Badlands Trail'in ennen paisteen muuttumista porotukseksi. Melko hiljaisessa kumpumaisemassa lauloi joitakin Rock wren'eja ja Vesper sparrow'eita, sainpa muutaman kuvankin. Kiersimme dinomuseon, nautimme hot dog -lounaan ja lähdimme ajamaan etelämmäs. Matkalla pysähdyimme vajaaksi tunniksi Hussar'in pikkukaupungin kupeessa olevalle Deadhorse Lake'lle; täällä monenlaiset vesilinnut olivat runsaslukuisia, mutta havaitsimme myös mm. pari peltopyytä. Järveä pääsi melko hyvin katsomaan eteläiseltä patotieltä, joka alkoi kaupungin reunasta. Matka jatkui Brooks'in kautta Medicine Hat'iin; ajon lomassa havaitsimme mm. Ferruginous hawk'in, yhden Albertan uhanalaisista. Teimme myös spontaanin pysähdyksen "keskellä ei mitään", mikä osoittautui oivaksi ratkaisuksi. Kasvillisuus kukki kauniin vaatimattomalla tavallaan. Hillakin innostui havainnoimaan, huomasi paljon lintuja ja löysi muutamia kovakuoriaisia, mm. ison Calosoma-maakiitäjäisen. Meadowlark'eja ja sparrow'eita oli lukuisia, samoin mustavalkoisia Lark bunting'eja. Lisäksi näimme useita lapinsirkun sukulaisia, Chestnut-collared ja McCown's longspur'eja. Näistä jälkimmäinen (Calcarius maccownii) oli minulle maailmanpiste! Se oli nyt niin runsas, että ihmetytti, miten olimme sen välttäneet aiemmalla matkallamme samoille seuduille. (Pat tosin mainitsi myöhemmin, että monen preerialajin kanta vaihtelee paljon vuosien välillä.) Kuvaamisen lomassa havaitsimme ikävällä tavalla, että heinien ja kukkien joukossa oli runsaasti kaktuksia. Eelis nimittäin hylkäsi kenkänsä autoon ja yht'äkkiä istui kiljuen maahan. Jalassa oli runsaasti ohuita, teräviä piikkejä! Niistä kuitenkin selvittiin pinsettien avulla.

Tankkasimme Medicine Hat'issa, ajoimme kaupungin koillislaitaan ja vietimme reilun tunnin heinikoiden ja viljelymaiden hallitsemassa maisemassa. Havaitsimme täällä Brian'in ounastelemat, listoiltani puuttuneet preerian Ammodramus-lajit Baird's ja Grasshopper sparrow'in (A. bairdii ja A. savannarum), vaikka alkuun takkusikin. Linnut olivat vaitonaisia, mutta näyttäytyivät (itselleni yllättäen) useaan otteeseen avoimesti, piikkilangoilla istuskellen! Illansuussa köröttelimme Cypress Hills'ille, ajoimme Elkwater'in kylään ja edelleen leirintäalueelle. Varasimme telttapaikan (20 dollaria yö) kahdeksi yöksi. Hanna ja lapset jäivät telttailemaan. Ajoin itse illan hämärtyessä suunitellulle aamuretkelle aivan territorion kaakkoiskulmaan. Matkalla pellot loppuivat alkuunsa, ja todellinen preeria alkoi. Pronghorn-antilooppeja ja Mule deer'eja oli kymmenittäin liikkeellä, joten oli syytä ajaa varovasti. Tunnin kuluttua olin Wildhorse'n raja-asemalla. Olin kuvitellut, että paikka olisi pikkukaupunki motelleineen, baareineen ja kauppoineen. Todellisuudessa Wildhorse olikin vain kaksi rajavartiorakennusta, yksi kummankin valtion puolella! Eipä ihme, että Elkwater'issa oli kyltti "No services for the next 145 km", vaikka matkaa Wildhorse'en oli vain noin 90. No, ajoin reilun kymmenen kilometrin päähän (jotten herättäisi epäilyksiä rajavartijoissa), nautin ankean iltapalan (keksejä, kylmä hampurilainen ja mehua) ja nukuin autossa makuupussissa.

Spontaani aamuherätys (3.6.) oli neljän jälkeen; Meadowlark lauloi auton vieressä täyttä kurkkua! Puin hieman vaatteita, vaikkakin aamu oli melko lämmin, ja söin pikaisen aamupalan. Olisipa ollut liraus kahvia! Maisema oli loivasti kumpuilevaa heinämaata joka suunnassa; koillisessa loisti yksinäinen linkkimaston valo, ja pieni rakennus näytti pönöttävän samalla suunnalla. Karttaa vilkaisemalla selvisi, ettei 50-100 km säteellä luultavasti asunut kovin montaa sataa ihmistä. Peltoviljelyä ei juuri ollut, ehkä maaperän laatu ei sovellu siihen? Karjaa oli hyvin harvakseltaan, kuten tilarakennuksiakin. Aurinko ilmestyi horisontin takaa ja värjäsi muutaman pilven kauniisti. Oli aika lähteä retkelle. Kävin alkuun yhdellä perinteisistä Mountain plover-paikoista (Onefour), mutta tavanomaisempien preerialintujen ohella en havainnut mitään erityistä.

Wildhorse'ssa näytti päivänvalossa olevan paitsi raja-asemarakennuksia, myös pari-kolme karjatilaa parin kilometrin säteellä. Linnusto näyttäytyi komeudessaan: preeriakahlaajia istuskeli aidantolpilla, jokunen amerikankuovi haikaili laidunniityllä, Ferruginous hawk nautiskeli aamuauringon lämmöstä pienen karjasuojan katolla. Havaitsin myös Loggerhead shrike'n, mutta tarkoitukseni oli ensisijaisesti tutkia kosteapohjaisia suolatasankoja, "alkaline flats", Mountain plover'in toivossa. Parhaalta näyttänyt paikka oli kuitenkin karjan hallinnassa: vajaa sata sarvipäätä rouskutti heinää ja talloi hyviä kahlaajakenttiä minkä ehti. Skannasin maisemaa kiikarilla useasta kohdasta, ja reilun tunnin kuluttua kaksi vaaleaa kahlaajaa lensi aukeaan maastonkohtaan. Kurmitsamaisia... Putki autosta, suuntaus kohti lintujen laskeutumispaikkaa -- ja siinä piipersi kaksi Mountain plover'ia (Charadrius montanus)! Laji on Albertassa satunnainen pesimälaji, joten nyt kävi todellinen munkki, etenkin kun seutu oli laitumena ja mahdollinen pesintä vaarassa.

Jatkoin Wildhorse'sta Manyberries'in suuntaan. Kuvittelin viime mainitusta löytyvän kaikki palvelut, mutta erehdyin: täällä (-kään) ei ollut edes huoltoasemaa! Pienen pubin vieressä oli kuitenkin kahvila, ja ostin kupillisen mustaa. (Olen jo koko lailla tottunut täkäläiseen laihaan kahviin, jota tämäkin edusti.) Manyberries on kuuluisa Sage grouse -populaatiostaan, mutta innokas usean tunnin preerian tarkastelu ei tuonut toivottua tulosta. Kevät olisi helpompi, huhtikuussa nämä komeat kanalinnut soivat näkyvästi. Tosin Albertan kanta on pudonnut 2000-luvun alun noin 300 linnusta alle sataan, ja tiedossa olevista vuosituhannen alun soidinpaikoista alle puolet oli menneenä keväänä toimivia... No, löysin lisää Ferruginous hawk'eja, jopa kaksi pesää. Niistä toinen oli vain parin metrin päässä tiestä, joskin hautova emo oli vaikea huomata, ellei varta vasten pysähtynyt. Preerian laatulinnusto näyttäytyi muutoinkin, sillä tunturikiurut, Western ja Eastern kingbird'it, Sprague's pipit'it, Lark bunting'it, kaksi Longspur-lajia ja Meadowlark'it olivat runsaita, puhumattakaan sparrow'ien yleisemmästä osastosta, johon kuuluvat Savannah, Clay-colored ja Vesper sparrow. Kenties yllättävin havainto oli tien 501 varren lampareelta löytynyt harjakoskelopari!

Alkuiltapäivällä saavuin Pakowki Lake'n länsiosan laskujoelle; täältä voisi hoitua White-faced ibis (jonka tosin olen aiemmin havainnut Meksikossa). Mutta hienon näköinen kosteikko ei ollut kovin anteliaalla päällä, vaikka kampasin rantoja, pikkuteitä ja laitumia useita tunteja. Kanelitavi oli yllättävän runsas, kortteikoissa säksätti Marsh wren'eja, samoin havaitsin noin 35 American white pelican'ia sekä yksittäiset Double-crested cormorant'in ja yöhaikaran. Sorsia ja sotkia oli monipuolisesti, joskaan ei päätä huimaavia määriä. Jatkoin järveltä Milk River'in varressa olevalle pienelle metsien suojelualueelle, mutta retkeily osoittautui niin vaikeaksi (ei siltoja tai polkuja, mutta sitäkin enemmän piikkilankaa), että lähdin pian kohti Cypress Hills'iä. Koukkauksen parhaaksi havainnoksi jäi tiellä tepastellut Sharp-tailed grouse.

Ajo Cypress Hills'ille takkusi, vaikka reitti näytti GT-kartalla yksinkertaiselta. Polttoaine uhkasi loppua, joten hain asemaa ensin Pakowki Lake'n pohjoispuolisista kylistä, kunnes löysin sellaisen Orion-nimisestä, muutaman kymmenen talon ryppäästä. Täälläkin "asema" oli kyläkaupan pitäjän vanhan kuorma-autonsa lavalle nostama tuhannen litran säiliö! No, tankki täyteen. Isäntä kertoi tankatessa, ettei edes Manyberries'issä olisi ollut menovettä tarjolla, vaikka se isompi kylä onkin... -- Palattuani päätielle havaitsin Cypress Hills'in kyltin: vain 56 km, joten ehtisin perille tunnissa. Kartan mukaan olisi ajettava sivutietä 10-15 kilometriä ja käännyttävä Eagle Butte'en. Viittoja Cypress Hills'ille olisi varmasti, helppo nakki! Kymmenen kilometrin siivu alkoi kuitenkin pian tuntua pitkältä, ja tiehen ilmestyi parin kilometrin välein 90 asteen mutkia -- eikö näitä tosiaan ollut kartassa? Katsoin uudelleen karttaa; mutkat löytyivät, mutta olin muualla kuin minne olin aikonut. Kartan mukaan oikoteitä ei ollut, kaikki näyttivät päättyvän preerialle; olisi käännyttävä takaisin tai ajettava Medicine Hat'iin, missä näytti olevan kaupungin kiertävä oikotie. Kilometrejä tulisi joka tapauksessa sata ylimääräistä! Medicine Hat'in oikotie löytyi helposti, mutta sen alussa oli kyltti "Dead end". Syvä huokaus, olisi sittenkin ajettava Medicine Hat'iin. Läheltä keskustaa kuitenkin lähti viistoon isohko tie, jonne useat autot kääntyivät. Sinne! Rohkea kokeiluluonne vei tikkasuoraan kaupungin eteläpuolitse, ja pääsin lopulta kääntymään Eagle Butte Road'ille. Mutta reittiä ei voi nähdä GT-kartasta -- täällä niihin ei liiemmin ole luottamista.

Saavuin ilta-seitsemältä Cypress Hills'in leirintäalueelle. Läheisellä järvellä kellui seitsemän pilkkasiipeä. Hilla ja Eelis halusivat näyttää löytämänsä "bird-watching spot"'in. Se oli pieni niitty sekametsän keskellä, enkä arvannut pääseväni heti katselemaan maailmanpistettä: läheiseen haapaan laskeutui komea tikka, koiras Red-naped sapsucker (Sphyrapicus nuchalis)! Katselupisteemme vieressä olevassa risukasassa hääri toinen komea lintu, kelta-musta-harmaa Macgillivray's warbler, joka tosin oli aiemmin Waterton'ista tuttu. Ennen ukkoskuuroa teimme Hannan ja lasten kanssa iltapalaa nuotiolla, sitten nukkumaan.

Seuraavana aamuna (4.6.) tarkastelimme hieman Cypress Hills'iä. Leirintäalueen aamua värittivät Chipping sparrow'ien sirinä sekä vihreänharmaa Dusky flycatcher ja pari puna-musta-keltaista Western tanager'ia. Parvi Cedar waxwing'eja pyyhälsi taivaalla. Kukkaloisto näytti olevan aluillaan. Voikukka oli surullisen runsas, vaikkakin teki maisemasta värikkään. Preerian omaa kasvilajistoa sai hakea karkean heinän ja voikukkien seasta melkein suurennuslasilla, mutta jotain sentään löytyi, kun poistui tien varsilta. Siivetkin havisivat. White-crowned sparrow'eita lauloi monessa paikassa; Least flycatcher, Yellow ja Yellow-rumped warbler olivat nekin runsaslukuisia. Matka jatkui Cypress Hills'iltä Pakowki Lake'lle, missä linnusto jatkoi eiliseltä tuttuja ratojaan. Väijyimme Manyberries'issä Sage grouse'ja, mutta havaitsimme vain tutuiksi tulleita preerian pikkulintuja sekä loputtomiin heinää ja kumpuja. Tilasin Manyberries'in baarista kaikille maukkaiksi osoittautuneet hampurilaiset ja limsat. Baarissa oli lisäkseni kolme muuta asiakasta; yksi ihmetteli, mikä on kun en juo olutta. Kerroin olevani autoilemassa, syy kelpasi. Muut asiakkaat tilasivat kukin pullon olutta ja lasin Clamato'a, tomaattijuomaa. Sitten vain juomat sekaisin ja nauttimaan! Kyse ei ollut pienen piirin oudosta tavasta, sillä yksi ukoista ei keskusteluista päätellen tuntenut kahta muuta. Lopulta burgerimme olivat valmiita, ei kun matkaan. -- Ajon lomassa havaitsimme paljon petolintuja, mm. uuden Ferruginous hawk'in pesän, lukuisasti amerikanhiiri- ja sinisuohaukkoja sekä tienposken puussa nukkuneen amerikanhuuhkajan. Iltapäivällä, lähellä Stirling'in kylää, pysähdyimme vajaaksi puoleksi tunniksi yksityisten perustamalle suojelualueelle, joka kantoi nimeä Michelsons' Marsh. Pikkujärvellä oli kymmeniä pelikaaneja ja merimetsoja, joista jälkimmäisillä oli pienessä saarekkeessa maapesäkolonia. Parhaat havikset olivat juhlapukuinen tundrakurmitsa ja vuoden ikäinen kuusilokki. Illaksi ajoimme Lethbridge'en, ja lapset pääsivät kaivattuun uima-altaaseen.

Lethbridge'n motellissa (5.6.) oli alkuun tarjolla "mannermaani", kuten Eelis pienempänä kutsui nk. mannermaista aamupalaa (continental breakfast). Raksujen ja paahtoleipien jälkeen ajoimme Head-smashed-in Buffalo Jump'iin. Paikka on erikoinen preeriajyrkänne, jolta intiaanit ovat aikoinaan ajaneet biisonilaumoja alas ja saaneet siten lihaa ja nahkoja käyttöönsä. Teeman ympärille oli rakennettu hieno näyttely ja polkuverkosto. Vaikka sade uhkasi, kiertelimme myös ulkona. Pääjyrkänteen katselupisteestä saatoimme havaita Vesper sparrow'eita, Yellow warbler'eita ja Say's phoebe -parin. Kivillä kiipeili marmotteja, kissan kokoisia jyrsijöitä, ja Prairie falcon'illa oli pahdassa pesä. Rinnepensaikossa oli Brewer's blackbird'eja sekä Brown thrasher, Albertassa harvinaisehko laji. Parin kilometrin päässä virtasi Oldman River, jonka jokivarsimetsien linnusto oli tuttua (Least flycatcher, Yellow warbler, punarintarastas, Gray catbird jne.). Liikenteeltä suljetun ison betonisillan alla pesi massiivinen Cliff swallow -kolonia, ehkä 500 lintua. Jatkoimme edelleen länteen ja saavuimme hyvissä ajoin Waterton'in kansallispuistoon; valitettavasti vettä satoi nyt kaatamalla. Ostimme vuoden voimassa olevan puistopassin ja ajoimme kylälle, missä hyvätasoinen motelli tarjosi yötä järvinäköalalla hintaan 99 dollaria (normaalisti 145). Jäimme kahdeksi yöksi, koska Hilla vaikutti kuumeiselta emmekä uskaltaneet pistää häntä telttailemaan.

Waterton oli tutun kaunis; aamu (6.6.) valkeni kirkkaana, ja pääsimme tutustumaan Cameron Lake'en ja Red Rock Canyon'iin kunnon säässä. Kylän lukuisat mesiruokinnat viehättivät muutamaa Rufous hummingbird'ia, mutten edelleenkään onnistunut näkemään Calliope-serkkua. Liekö niitä olemassakaan? Cameron Lake'lla teimme usean kilometrin kävelyretken järven rantaa pitkin, Hillakin oli piristynyt flunssalääkkeen ansiosta. Komeissa kuusikoissa lauloi paljon Golden-crowned kinglet'eja sekä pari-kolme Townsend's warbler'ia, ja kolme Varied thrush'ia sirisi ohuesti jossakin. Muutama Gray ja Steller's jay toivat rääkynällään ja leijailuillaan lisää eloa maisemaan. Palatessamme järveltä huomasimme tienposkessa karhun, joka söi -- voikukkia! Pysähdyimme katsomaan muutaman metrin päässä häärinyttä otsoa. Otin pari kuvaa auton ikkunasta -- 300 milliä oli tosin liikaa -- ja yllättäen karhu ampaisi kuono ojossa haistelemaan linssiä! Ikkuna äkkiä kiinni, ja otus palasi voikukkien pariin. Jatkoimme maisemia taivastellen Red Rock Canyon'iin johtavalle tielle. Täällä kukat kukkivat todella komeasti, ja lapset pääsivät viilettämään niityille. Itse Red Rock Canyon osoittautui joeksi, joka virtasi tiilenpunaisessa kalliosolassa. Hyvin erikoinen paikka, joskin punaista kalliota näkyi rinteillä yleisemminkin, ei tosin näin laajalti. Ihmettelimme, miksemme olleet aiemmin käyneet jokivarressa, vaikka tie sinänsä oli aiemmalta matkaltamme tuttu... Joka tapauksessa tien varren haapametsissä etenkin Warbling vireo oli runsas laulaja, muutoin lintuja oli ehkä vähemmän kuin aiemmin päivällä. Näimme kuitenkin hienosti kojootin, joka ei autostamme paljoa piitannut vaan jolkotti tienvieriharjannetta kaikessa rauhassa. Lapset kiljuivat innoissaan "konoottia" hauskana vitsinä. Lintumielessä hiljaista oli myös seuraavassa kohteessamme, Waterton'iin johtavan tien varren ja puiston sisäänkäynnin lampareilla. Mustatiirat ja pääskyt olivat tosin hyvin edustettuina, ja tekopesää näytti asuttavan kalasääskipari. Illansuussa havaitsin vielä Waterton'in kylällä matkamme toisen Red-naped sapsucker'in sekä variksien ja harakoiden avustamana leirintäalueella amerikanhuuhkajan.

Seuraavan päivän (7.6.) ohjelmassa oli heittää hyvästit Waterton'ille ja ajaa foothills'eja pitkin Canmore'en. Waterton'in kylän pääraitin pihoilla ruokaili yksinäinen Blue grouse -koiras, Albertan piste, ja Eelis innostui katsomaan sitä läheltä. Itsekin otin kanasta muutaman kuvan -- makrolla! Ajoimme Pincher Creek'iin ja edelleen pikkuteitä Kananaskis Country'yn ja Canmore'en. Waterton'in jylhät rinteet hiipuivat Pincher Creek'iin mennessä heinikkoisiksi viljelymaiksi ja kukkuloiksi, kunnes Kananaskis'ista eteenpäin vuoristo nousi taas massiivisena eteemme. Päivän parasta linnustoa olivat islannintelkkä (Bar U Ranch), kolme isokoskeloa (Kananaskis), useat Willow ja Alder flycatcher'it (Kananaskis), kolme Violet-green swallow'ia (Waterton), kaksi Varied thrush'ia (Kananaskis) sekä viisi Wilson's warbler'ia (Kananaskis). Asetuimme Canmore'ssa tuttuun Bow Valley Motel'iin.

Matkamme viimeisenä aamuna (8.6.), lasten katsoessa piirrettyjä, pakkasimme auton ja kävimme sitten kaikki katsomassa, onko perinteisessä sorsapaikassamme ruokittavia. Sorsia oli, mutta itse paikka oli rajusti myllerretty ja pari uutta taloa nousemassa! Paikka oli pilalla! Meidän sorsapaikkamme! Ei auttanut kuin lähteä, ostaa kahvit ja suklaakeksit Coffee Mine'sta ja ajaa Banff'iin. Täällä tarkastimme Cave & Basin'in suoalueen kalat, havaitsimmepa jokusen linnunkin, mm. Willow flycatcher'eita, Townsend's ja jokusen muun warbler'in sekä kanelitaviparin. Läheiseltä hevostilalta oli lähtenyt useita hevoskulkueita kiertelemään alueen lukuisia polkuja. Hilla ja Eelis olivat niistä innoissaan, kuten kaloistakin. Liikkeellä oli myös eläkeläisporukka kiikareineen, ilman hevosia, linturetkellä. Heidät huomattuaan Eelis meni kysymään: "Have you lost your horses?" Lintuharrastajat olivat muutaman sekunnin aivan äimänä, sitten joku heitti, että niin oli tosiaan päässyt käymään, oliko Eelis nähnyt niitä? Eelis osoitti varmasti polkua eteenpäin ja kertoi, että hevoset olivat menneet tuonne. Ornit pyysivät, että jos Eelis havaitsisi hevoset, hän kertoisi asiasta heti. Eelis lupasi, ja hajaannuimme taas eri teille.

Käytyämme vielä Minnewanka Lake'lla ja Bow Valley Parkway'lla (havaitsimme mm. kalasääsken pesän joen ylittävän maantiesillan rakenteissa), jatkoimme Icefields Highway'ta pohjoiseen ja käännyimme Rocky Mountain House'en. Matkalla linnusto jäi vähiin, joskin katselimme mm. korppeja, Clark's nutcracker'eita ja cowbird'eja. Jatkoimme Rocky Mountain House'sta pohjoiseen tietä nro 22. Pari kilometriä ennen Alder Flats'in tienhaaraa juoksi tien yli iso, mustahko, oravan ja minkin risteytykseltä näyttänyt otus. Arvelimme sitä harvinaiseksi Fisher'iksi...

Loppukuun mainittavin retki oli 19.-21.6. Calling Lake'lle suuntautunut matka, jonka päätarkoitus oli osallistua lintujen pistelaskentoihin ja muuhun seurantaan. Calling Lake sijaitsee noin 45 minuutin ajon päässä Athabasca'sta suoraan pohjoiseen; Fiona (Schmiegelow) on tehnyt tai teettänyt laskentoja yli kymmenen vuotta ja rakentanut Alberta-Pacific'in hallinnoimalle alueelle miltei omin käsin pienen tutkimusaseman. Asema on erittäin huonokuntoisen tien varressa, mutta alle sadan metrin päässä itse järvestä. Paikka käsittää pienen, ehkä 30 neliön, päärakennuksen ja viisi "käkikelloa", muutaman neliön koppia, joissa kussakin on pieni hylly, tuoli ja kerrossänky. Sähköjä ei ole, tunnelma on siten lintuasemamainen; ympärillä on vaihtelevaa metsää, joissa tuntui ainakin nyt käyvän kova kuhina ja kilpalaulanta. Aseman miehitys koostui Simon Slater'ista (mm. House River'iltä tuttu) ja hänen kahdesta avustajastaan. Pistelaskentoja tehdään toukokuun alkupuolelta heinäkuun alkuun. Lisäksi tänä vuonna seurattiin erityisesti Black-throated green warbler'ia (katso myöhemmin), josta tosin on jo yli kymmenen vuoden aineisto. Itseäni hieman harmitti, etten ollut vieraillut paikassa aiemmin, koska koejärjestely -- eri kokoisia (1-100 ha), eri asteisesti hakkuiden ansiosta eristyneitä sekametsiä -- tarjoaisi paljon kiinnostavia mahdollisuuksia muullekin kuin lintututkimukselle.

Ajoin siis 19.6. aluksi Athabasca'an, missä Simon ja muut odottelivat Neighbours Pub'issa. Katsoimme siellä jännittävän NHL-loppuottelun, joka valitettavasti päättyi Edmontonin niukkaan tappioon (3-1) Carolina Hurricanes'ia vastaan. Pettynyt tunnelma onneksi keveni kauniissa kesäillassa ja saapuessamme iltamyöhään asemalle. Seuraavana aamuna (20.6.) tein pistelaskentareitin; lintuja oli hulppeasti, samoin hyttysiä märissä paikoissa. Mieleen jäivät eritoten hienosti näyttäytynyt Mourning warbler, useat Black-throated green warbler'it sekä lukuisat Rose-breasted grosbeak'it ja Catharus-rastaat. Myös Pileated woodpecker on aina ilahduttava näky: nyt sellainen pärrytti komeasti hakkuulle unohtuneessa vankassa pökkelössä. Laskennan jälkeen yritimme BT-green'ien käyttäytymisseurantaa, mutta kaiketi kovaksi yltynyt tuuli pilasi yrityksen; havaitsimme vain yhden vaisusti laulaneen koiraan neljän tunnin yrityksellä. Seuraava aamu (21.6.) oli tämän lajin osalta jo paljon parempi, ja hyvä niin, koska päivä oli pyhitetty BT-green'ien seurannalle. Simon ja minä tutkimme reilun neliökilometrin laajuisen alueen ja havaitsimme päivän mittaan 11 koirasta, kaksi naarasta ja yhden pesän (jäkälätuhero koivun oksanhaarassa viiden metrin korkeudessa). Käyttäytymistutkimuksen idea on havainnoida yksilöitä mahdollisimman intensiivisesti (noin 30 min per yksilö) eri kokoisilla metsäalueilla ja pyrkiä tekemään pesintään viittaavia havaintoja. Tietyllä tapaa "quick and dirty", mutta rajallisin resurssein ja yhdessä pistelaskentojen kanssa kukaties järkevin tapa koota tällaista aineistoa. Koiraat tosin lähinnä lauloivat korkeiden puiden latvuksissa liikkuen ehkä 4-5 hehtaarin alueella. Naaraita oli vaikea havaita; ehkä hautoivat, ehkä niitä olisi enemmälti vain suurimmilla yhtenäisillä metsäalueilla, ehkä lajin sukupuolijakauma on vahvasti koiraspainotteinen, ehkä... Parhaita paikkoja etsiä lajia ovat käsitykseni mukaan vanhan sekametsän keskellä olevat tuulenkaato- tai muusta syystä pienialaiset, nuorempaa puustoa kasvavat laikut. Lajia pidetään vanhojen metsien lajina, ja ilman muuta se kärsii hakkuista, mutta täsmentäisin lajin olevan nimenomaan häiriöspesialisti -- ei se metsä, vaan sen rakenne!