LOKAKUU 2003

Lokakuu alkoi ilmoiltaan komeana: päivisin enimmillään reilu +20 C, aamuisin usein pikku pakkasta. Lopultakin optimisää, jolloin voi retkeillä takki päällä mutta (vielä) ilman hanskoja ja pipoa! Kuun lopulla kylmeni, ja ensilumi saatiin 28.10.

Kuun ensimmäinen tosiretki oli 5.10. the Big Day, retki Edmontoniin. Aurinko nousi vasta klo 7.45, enkä itsekään vaivautunut juuri aikaisemmin baanalle. Nappasin kotipihasta klo 7.40 seitsemän lajia, aloituksena Red-breasted nuthatch. Ampuhaukkakin sujahti yli. Siirryin Saskatchewanin laaksometsään, jossa oli kyllä kuhinaa, mutta meininki yksipuolistunut syyskuisesta. Junkkoja, White-throated ja American tree sparrow'eita sekä punarintarastaita oli kymmenittäin. Taivaalla kaakatti itään komea 150 lumihanhen parvi, joukossa 6 tundra- ja 6 kanadanhanhea. Kahden tunnin kuluttua aloituksesta olin kasannut 23 lajia, joista parhaina kolme Yellow-rumped warbler'ia ja nuori Sharp-shinned hawk. Joella räpiköi kymmenittäin rengasnokkalokkeja ja isokoskelo. Jatkoin Whitemud creekiin, mutta siellä oli niin tukkoista, ettei siitä sen enempää!

Lyhyen Tim Hortons -lounastauon siivittämänä jatkoin läntisen kaatopaikan altaille ja Big Lakelle. Sorsalajisto napsahteli helposti plakkariin. Big Lakella (231 streetin päässä) klo 11.55-13.00 meininki oli totuttuun tapaan hyvää. Amerikannokikanat ja -haapanat hallitsivat vesilinnustoa, molempia lähemmäs tuhat. Kuusilokkeja lipui tyyntä järven pintaa pitkin tasaiseen tahtiin länteen. Nuoria Franklin's gull'eja matkasi samaan suuntaan yksittäin - niiden päämuutto lienee jo takana. Lähes kaikki kuusilokit näyttivät olevan vanhoja, kauniin valkovoittoisia. Niiden hauskaa, Aku Ankan ja tiiran väliltä olevaa "brreä-brreä-brreä"-ääntä pääsi kuulemaan yllin kyllin. Taivaalle ilmaantui sinisuo- ja punapyrstöhiirihaukkoja sekä lajiltaan auki jääneitä Buteoita. "Arvolinnustoa" edustivat pari valkopäämerikotkaa, piekana ja kruununa vanha maakotka, joka lopulta lipui myötävaloon kaartelemaan aivan erkille. Pensaassa äyski Lincoln's sparrow seuranaan yleisen tuntuisia American tree sparrow'eita.

Jatkoin 170 streetille, missä katsastin kaatopaikan läntisiä altaita vajaan tunnin. Kaatiksen kukkulalla raakuskeli noin 120 varista, enemmän kuin koko päivänä muutoin yhteensä, ja muutama korppi. Kanadanhanhien (noin 350) joukossa polskutteli nuori lumihanhi ja mustasorsan näköinen Anas, joka valitettavasti myöhemmin paremmin nähtynä näytti pikemminkin hybridiltä. Linnun ulkonäkö oli muutoin mustasorsaksi OK, mutta silmän takana oli hieman liikaa vihreää, siipipeilin ulkoreunassa hyvin ohut, valkea reuna ja rinta hieman punertavasävyinen. Lokkien tapitus sitä vastoin kantoi komean hedelmän. Retken kovin havis, nuori Thayer's gull, lepuutti kymmenien amerikanharmaa- ja rengasnokkalokkien joukossa! Luoteiset altaat paikkasivat sotkia, kuparivarttejakin löytyi täältä, ja lokkeja ynnääntyi lisää. Ei kun Big Laken tarkkailulavalle (St. Albert). Köyhän miehen Finno, matkalla oleva isohko allas, oli taas hyvä. Sen rantojen tuntumassa ui ja kahlaili yhdeksän isokeltajalkavikloa, kuusi- ja rengasnokkalokkeja oli reilu 200, paljon telkkiä, pikkutelkkiä, islannintelkkiä (1/3), harjakoskeloita, sorsia, sotkia ja uikkuja. Itse järvellä vesilinnut kelluivat niin kaukana, ettei tapitus kannattanut; lavalla seisoskelleet maallikot kertoivat hirven kahlanneen vastikään järven poikki ja karkottaneen linnut kauemmas. Rantapensaikossa vikisi ja särähteli lapinharakka. Takaisin autolle 15.05 ja siirtyminen kaupungin eteläosiin.

Matkustaminen cityssä on todella aikaa vievää, niin nytkin. Yritin pysähdellä ja siten noudattaa hyvää retkitapaa "mahdollisimman paljon ulkona havainnoimassa, mahdollisimman vähän autossa", mutta retkeily tuntui rantalintupommituksen jälkeen takkuiselta. Metsät ja etenkin pellot ammottivat edelleen tyhjinä - liekö viljelyksillä lintuja missään oloissa? - ja lopulta ajoin hieman toivon jo menettäneenä 170 streetin eteläpään maatilalle. Kottaraisparvi oli pienentynyt rajusti, mutta joukossa oli vielä pari Brewer's blackbird'ia. Pariin otteeseen pysähdellen ajoin kotiin lopettaen retken 17.15. Blackbird oli laji nro 67, ei paha huomioiden hyönteissyöjien ja kahlaajien miltei täydellisen puuttumisen!

Kun puolivälin retkillä linnusto oli niukentunut roimasti, ja talvi oli selvästi tulossa. Puista karisivat lähes kaikki lehdet vain päivässä-parissa, vaikka ruska oli kestänyt viikkoja. Wabamunin retki 6.10. Pat Marklevitzin kanssa oli kuitenkin etenkin sään puolesta nautittava, ja vesilintuja oli monipuolisesti esillä. Ensimmäiset tilhiparvet - tavan tilhet - pyörivät jo maisemissa, muita mukavia olivat lapinharakka, muutama islannintelkkä, useat pilkkaniskat ja amerikantyllit.

Seuraava leppeämpi jakso oli viikonvaihde ja Thanksgiving 11.-13.10., jolloin olimme legendaarisen luontodokumenttien kuvaajan Albert Karvosen kotona Boylessa. Albert on toisen polven kanadalainen, mutta osaa hämmentävän hyvin suomea - no, onhan hänen vaimonsa suomalainen. Talo on noin 10 km Boylesta itään, upealla paikalla hienon järven rannalla, komeiden metsien ympäröimänä. Ehkä parasta oli kunnollinen rantasauna! Vesi oli jo kylmää, mutta Eeliksen johdolla uimme amerikanjääkuikkien seurana. Retkeily ei jäänyt satunnaiseen ikkunoista vilkuiluun: kuusilokkeja, junkkoja ja American tree sparrow'eita oli maisemissa paljon. Karvosten pihalla oli kymmenen Evening grosbeak'ia ja koiras Purple finch, jotka hyödynsivät ruokintaa. Metsistä löytyi helposti kaksi tiais- ja nakkelilajia, paljon tikkoja sekä Golden-crowned kinglet'eja ja muutama Whiskey Jack (= Gray jay). Läheinen Skeleton Lake oli vesilinnustoltaan mahtava: satoja pikku- ja tavallisia telkkiä sekä sorsia, isokeltajalkavikloja, amerikantylli sekä sokerina pinnalla naaraspukuinen virta-alli, vanha lumihanhi sekä islannintelkkä!

Hanhimäärät Albertan ja Saskatchewanin peltoaukeilla osoittautuivat varsin hulppeiksi kongressimatkallani Saskatooniin 16.-18.10. Enemmistö tuntui olevan kansallisia (kanadanhanhia), mutta useampituhatpäisessä joukossa oli tuntuva prosentti myös lumi-, rossin- ja tundrahanhia. Rengasnokkalokit sinnittelivät vielä kuun puolivälissä melkein joka paikassa, niitä oli mahtavina parvina etenkin jokivarsissa ja järvillä. Sorsat ja sotkat tietenkin lisäsivät intoa kuikuilla järville. Metsät ja asutut seudut sitä vastoin olivat jo melko talvisia, vaikkakin junkkoja ja American tree sparrow'eita oli vielä hyvin. Muuta linnustoa sai hakea tosissaan.

Kuun loppupuolella oli töitä niin että tuntui, onneksi välillä pääsi maastoon lepäämään. Lepomielessä mainio viikonvaihde oli 25.-26.10. Lauantai-iltapäivän ohjelmassa oli (Hillan jumppakerhon jälkeen) retki Beaverhill Lakelle. Retkeilin vaihtelevassa säässä: ilma oli kylmä, lähellä nollaa, järvellä oli jo kasautunutta jäätäkin, ja välillä satoi railakkaasti vettä. Tapasin itäpisteessä legendaarisen Dick Dekkerin, alkujaan hollantilaisen ornin, joka muutti Kanadaan 1963 ja on kotiutunut eritoten Beaverhillille. Kerroin hänelle viime toukokuisesta hienosta hanhimuutostani (10.5. noin 43.000 hanhea), johon hän, että niitä on joku arvioinut järvellä enimmillään luokkaa 100 - 200.000. Lumihanhia oli nytkin epäilemättä kymmeniä tuhansia, ja vaikkei 200.000 lukua uskoisikaan (nehän pitäisi laskea ilmakuvasta!), on määrä käsittämätön ryväs järvelle, jonka koko tosin on karkeasti 5 x 10 km. Järvellä oli myös kymmeniä tuhansia sorsia, pääasiassa sinisorsia ja taveja. Lapasorsiakin oli yllättävän paljon, olin pitänyt niitä kylmänarkoina. Pieni kahluriparvi - ehkä palsasirrejä - lennähti taivaalla, esiaikuinen maakotka istuskeli kupu täynnä rantapuussa, ja lietteellä jökötti kuusi valkopäämerikotkaa. Pulmusia matkasi pikkuparvina länteen. Hyvästelin Dekkerin ja jatkoin etelään, tien 514 rantaan. Näin täältä yli 200 amerikanavosettia; mitä ihmettä ne vielä täältä siivilöivät? Eteläisillä altailla oli hiljaista, mutta neljä piekanaa ja sinisuohaukka somistivat peltoja. Koska oli vielä valoisaa, jatkoin Cooking Laken etelärannoille, missä oli muutama sata lokkia ja tuhansia vesilintuja. Yllättäen järvelle lensi kahden amerikanavosetin parvi pudoten särkälle ruokailemaan!

Seuraavan päivän (26.10.) ohjelmassa oli retkeilyä Big Lakella ja Edmontonin yleisellä kaatopaikalla. Pat M. lähti mukaan, mikä oli hyvä, koska en tiennyt kaatopaikan sijaintia (läntinen kaatopaikka, jolla olen tähän asti käynyt, on yksityinen). Anyway: Big Laken lavalla oli paljon katsottavaa vesilintujen muodossa, sorsia, sotkia ja telkkiä. Joutsenia ja kanadanhanhia oli muutolla pikku parvina. Yllättäen lavan vierusaltaalla oli viisi vikloa, joista neljä isoja keltajalkoja, yksi näytti pieneltä, mutta potti nousi siivilleen ja häipyi. Yksinäinen blackbird muutti ylitsemme. Jatkoimme järven pohjoispuolen pienelle kuusikonpalaselle. Täällä kuhki vielä junkkoja ja punarintarastaita. Löysin myöhäisen Hermit thrush'in, joka alkuun smyygasi näreiden alla ja oli jäädä määrittämättä, mutta näyttäytyi lopulta todella kauniisti. Metsästä löytyi vielä puujyrä, pari Boreal chickadee'ta ja Pileated woodpecker. Jatkoimme vähän matkaa länteen ja palasimme takaisin suunnaten Edmontonin julkiselle kaatopaikalle kaupungin itälaitaan. Yllätyksekseni pääsimme sukkana sisään, jouduimme tosin pukemaan turvaliivit yllemme. Hurautimme suoraan täyttömäelle, jolla notkui 400-500 lokkia, pääosin harmaita ja rengasnokkia, joukossa kymmeniä kalifornialaisiakin. Lokkinuorison tarkkailu ei tuottanut muuta kuin tavanomaista ihmettelyä, että ovatpas ne vaikeita! Kaatopaikan muu linnusto oli niukkaa: vain harakoita, yksinäiset varis ja korppi, muutama tree sparrow ja Black-capped chickadee sekä yksinäinen Downy woodpecker -koiras. Saa nähdä, onko mahdollisten pakkasien jälkeen, marraskuussa, parempi lokkimeininki thayereineen?