MAALISKUU 2003

Aloitimme maaliskuun retkeilyn oikeastaan helmikuun viimeisenä päivänä, jolloin lähdimme viikonlopuksi kohti Kalliovuoria tavoitteenamme nähdä Banffin kansallispuisto. Ajomatkalla perjantaina näimme mm. neljä valkopäämerikotkaa, kymmeniä korppeja (ne olivat huomattavan runsaita Rocky Mountain Housen katukuvassa) sekä reilun sadan pulmusen parven. Illan hämärtyessä alkoi sataa lunta, ja melkoisessa pyryssä ajoimme sitten hissukseen Canmoreen. Olimme majapaikassamme Bow River Motelissa noin klo 21 aikaan. Emme olleet nähneet vilaustakaan vuorista!

Maaliskuun ensimmäinen valkeni selkeänä, ja verhot avattuamme meitä odotti muikea yllätys: ikkunamme antoi suoraan kohti mahtavaa vuorenseinämää! Lähdin heti lyhyelle kävelylenkille Canmoren hiljaiselle kylälle. Hyviä, puustoisia pihoja, avoin jokivarsi (reilu sata sinisorsaa) sekä tavallisimpina lintuina kotoiset korppi, kottarainen ja varpunen. Harakoita oli melko vähän, samoin Blue jay oli vain muutaman yksilön voimin edustettuna. Uusia tuttavuuksia ei tullut, palasin motellille kahville.

Lähdimme perhekierrokselle Canmore "cityyn". Palasimme sulalle jokivarrelle, lähitalon pihassa oli mahtava ruokinta jolla kävi useita Blue jay’ta sekä uutena lajina Clark's nutcracker (Nucifraga columbiana), kaunis siniharmaa hakki, jonka alaperä ja kyynärsulat loistavat lennossa kauniisti. Talon isäntä tuntui tuntevan lintuja, vaikka väittikin ettei niitä sinänsä harrasta. Kertoipa kuitenkin, ettei hakkeja hänen aikanaan ole kylällä näkynyt kuin muutaman kerran. Nyt niitä oli ruokinnalla ollut parhaimmillaan 18, ja maapähkinöitä oli kulunut talven mittaan yli sata kiloa! Pihalla pyöri vielä korppia melkoisesti muistuttava American crow (Corvus brachyrhynchus), eroina korppiin koko, nokan muoto (enemmän "tikarimainen" kuin korpilla, jonka ylänokka kaartuu aivan kärjestään alas) sekä pyöreä-, istuessa melkein tasapäinen pyrstö. Läheisen talon pihalta löytyi vielä väljästi kottaraisten mukana hengaillut Brewer’s blackbird (Euphagus cyanocephalus). Lintu oli todella hankala, samanlaisia lajeja on useampia, mutta lauloi tosi kauniisti... Se oli kuin pieni mustarastas, mutta kellanvalkea silmä ja naskalimainen nokka. Tämän linnun pää ja rinnan yläosa olivat höyhenykseltään ruskeareunaisia (2kv koiras). Rusty blackbirdista sen erotti vain tertiaalien ja iphien tummuus!

Retki jatkui jokivarren maisemia ihaillen, näimme isokoskelon joessa sekä ohi lentävän Pileated woodpeckerin – Hannalle maailmanpiste. Alkoi olla kiire Banffiin, sehän oli päämäärämme, vaikka Canmoressakin olisi varmasti saanut päivän kulumaan ongelmitta! Ajoimme siis kansallispuistoon ja edelleen Banffin turistikylälle. Käännyimme täällä pohjoiseen, Lake Minnewankan suuntaan. Näimme heti tien poskessa valkohäntäpeuran, mutta metsät tuntuivat muutoin hiljaisilta. Järvi oli komea, paikat täynnä hiihtäjiä ja kelkkailijoita. Palasimme takaisin päin ja pysähdyimme vuorilampaan kohdalle. Otus hengaili tiellä ja ilmeisesti nappaili suolaa. Innokkaasti se myös nuoleskeli kohdalla hidastavia autoja – ah, villi luonto! Päätin piiskuttaa (pishing) kuvaamisen lomassa, tuloksellisesti. Lähipuuhun pölähti puujyrä ja kohta myös upouusi laji, Mountain chickadee (Poecile gambeli), söpö hömppämäinen otus, jonka kalotin "rikkoi" valkea silmäkulmajuova. Alarinteessäkin säpisi jotakin – kiikarilla hetken tapitettuani osui sektoriin kaunis Townsend’s solitaire oikeassa ympäristössään.

Palasimme alas Banffiin ja ihmettelimme kylää. Pääraitti oli toisaalta kaunis, toisaalta toi mieleen etelän aurinkorantojen turisteille rakennetut alueet. Väkeä oli tolkuttomasti, lintuja vähän. Jatkoimme pian matkaa pohjoiseen ajamalla päätien (nro 1) suuntaista pikkutietä. Näimme metsiä, vuoret jäivät puuston taakse. Vuonna 1993 palanut metsäpaloalue ei tuottanut tikkoja, vain pari oravaa naksutteli. Lopulta ylitimme Bow Riverin, pysähdyimme sillalle ja kuittasin Kanada-lajin nro 60: American dipper (Cinclus mexicanus). Tältä lukkarilta puuttuivat valkeat liperit, yleisväritys mustanharmaa, pää ruskeansävyinen. Näimme myöhemmin niitä vielä lisääkin. Ne tuntuivat viihtyvän "suomalaisissa" paikoissa, reipasvirtauksisissa ja kivisissä kohdissa. Ääni sävyltään tutun koskikaramainen "sri-sri-sri-sri-sri".

Illansuussa käväisimme British Columbian puolella (lajeja nolla) ja palasimme Banffiin. Ennen kuumia lähteitä kävimme keskustan reunan suoalueella, johon kuumaa lähdevettä virtaa läpi talven. Hilla ei ihmetellyt hajua, vaan totesi "täällä tuoksuu ihanasti luonnolta" ja nimesi paikan Kananmunasuoksi. Erikoisen näköinen suoalue lietteineen näytti alkuun tyhjältä. Äkkiä kaislikon yllä lehahti kolme Red-winged blackbird’ia (Agelaius phoeniceus) ja aivan vieressä, pienessä ryteikössä smyygasi ruskeanharmaa sirkku. Siivekäs toi väritykseltään ja käytökseltään mieleen lähinnä rautiaisen: kupeilla ruskeita juovia, pää ruskeavoittoinen mutta niskansivut, silmäkulmajuova ja osa poskea harmaat. Samoin selkä näytti lähinnä tasaisen harmaalta, siivet ja pyrstö punertavat. Mukana ollut kirja Fisher & Acorn ei tarjonnut mitään apua! Myöhemmin autolle päästyämme selasimme Sibleytä, havaitut piirteet ja tuntomerkit sopivat Kalliovuorten versioon Fox sparrow’ista, mutta en voinut sulkea pois Song sparrow’ia... Jatkoimme pitkospuita piilokojulle, jonka luona näimme pieniä kaloja (täällä esiintyy uhanalainen Longnose minnow) ja kiikarilla pienen avovesilampareen selattuamme olimme lisänneet lintulistallemme amerikantyllin (Charadrius vociferus). Niitä kahlaili matalassa vedessä kaksin kappalein, digikamera ja putki olisivat olleet ihan kivat mutta jäivät autolle. Kun pääsimme kulkupelille, alkoi olla liian hämärää palata takaisin. Seuraavana aamuna sitten... ja ei kun kuumaan altaaseen!

Maaliskuun toinen ei ennusteesta huolimatta näyttänyt järin pyryiseltä, eikä onneksi sitä sitten ollutkaan. Kävimme taas Canmoren hyvällä paikalla ja kurvailimme lähiseudulla. Uusia lintulajeja ei tullut, mutta vanhat tutut näyttäytyivät hienosti. Jatkoimme Banffin Kananmunasuolle, mutta Hillan ja minun yllätykseksi eilisestä hyvästä lintumeiningistä oli jäljellä vain yksinäinen korppi! Vietettyämme paikalla reilun tunnin palasimme kalat katsottuamme autolle ja jatkoimme päätietä (nelikaistainen moottoritie) pohjoiseen. Matkalla silmiimme osui yksi Whiskey Jack (Gray jay) ja valkopäämerikotka sekä kolme karaa. Korpit partioivat tienvarsia epäilemättä mielessään roadkillit. Eelis pääsi vuorilla ruokkimaan Clark's nutcrackereita ja saimme pari kuvaa lähietäisyydeltä. Maisemat olivat komeita! Ajoimme kohti Edmontonia ei niin suoraa reittiä Banff city – Lake Louise – Road nr 11 – Rocky Mountain House. Lähestyessämme viimemainittua alkoi pyryttää, loppumatkan kotiin ajoimme sitten kurjan ajokelin vuoksi ajoittain kävelyvauhtia. Laskimme Red Deerin ja Edmontonin välillä (noin 120 km) 11 autoa ojassa ja kolme muuten vain tien sivuun hyytyneinä. Olipa ihana tulla perille kotiin "Lätty-Edmontoniin"...

Edmonton, maaliskuun puoliväli lähestyy. Lintuja tuntuu olevan aina vain vähemmän. Hyvännäköiset pientaloalueet ovat hiljaisia, vain jokunen harakka innostuu säksättämään paikallisella murteella "kia, kia, kia" ja yksinäinen Black-capped chickadee könyää puun oksistossa. Harvat lintulaudat lepattavat apean näköisinä hyytävässä tuulessa. Tilhiparvet ovat hiipuneet helmikuun alun tuhansien yksilöiden massoista enintään 50-200 pikkuporukoihin, jotka tyhjentävät pihlajia viimeisistä kuivuneista ja mustuneista marjanrippeistä. Campuksen rastaita tai solitairea en ole nähnyt viikkoihin, liekö "kuolema kylvänyt satoaan", vanhaa lehtiotsikkoa siteeratakseni, vai ovatko kaverit vain siirtyneet (mihin)?

Kävin 9.3. kiertelemässä kaupungin lounaispuolisilla peltoalueilla lentokentälle saakka, tutkien maatilojen pihoja ja siilojen ympäristöjä. Valtaosa maatiloista oli hipi hiljaisia, tienvarsia partioi pari korppia ja muutamalla metsätilkulla orpo Black-capped chickadee tilutteli parusmaisesti "tsy-tiy". Kuitenkin 170. streetin ja 43. avenuen (aukeilla tosiaan risteilee streetejä ja avenueita kuten cityssäkin) kulman maatilalla kävi kova kuhina ja paikalta löytyi noin 30 pulua, 200 kottaraista ja 50 varpusta sekä päällikköinä kaksi korppia. Lentokenttä ilmestyi horisonttiin, ja hetken kiikarilla valopylväitä selattuani huomasin, että yhden nokassa pönötti vaalea hahmo - varmaan helmikuun alussa löytämämme Nyctea? Ajo lähemmäksi paljasti, että nuorukainen tosiaan edelleen sinnitteli paikalla. Kuvaamaan, ekat kuvat otin linnun istuessa pylväässä, josta se lennähti liikenteen ja ehkä omankin häirintäni takia parin kilometrin päähän. Siirryin autolle, jolloin vierestä lehahti noin 20 pulmusen parvi. Täällä on lintujakin! Ajoin ripeästi pöllön lentosuuntaan, ja se löytyikin istumasta multavaraston kasalta. Autolla viereen ja muutama lisäkuva, ennen kuin se siirtyi lentokenttäalueelle turvaan.

Seuraavan kunnon retken tein keskellä viikkoa 12.3., jolloin kävin taas Wabamunilla nähdäkseni, kuinka vesilinnuilla hurisee. Itse asiassa olin toiveikas myös lintujen muuton käynnistymisen suhteen, mutta olot näyttäytyivät heti kättelyssä talvisina. Lunta oli kaikkialla reilusti, mm. Sundancen lauhdealtaalle kahlasin yli polveen ulottuvassa hangessa, pakkanen oli erityisesti aamulla kova (n. -20 C) ja tuuli puhalsi päivän edistyessä idästä todella reippaasti tehden kokemuksesta varsin raikkaan. Samalla ne onneksi puhalsivat vallinneen tuhnuisuuden ja osan pilvistä pois, ja sää sen kuin kirkastui.

Retki oli mainio, vaikka Keephillsin ja Sundancen altaat savusivatkin rajusti. Vesilintuja ei paljoa näkynyt, sinisorsien rääpätys kuului sumusta ja neljä nuorta tai esiaikuista valkopäämerikotkaa istui lauhdejärven laitapuissa tyhjän pantteina. Pari digikuvaa ja varpaat jäässä Sundancen altaan ohi Seba Beachille. Komppasin vanhat tutut pihat Wabamun-järven ja pohjois-eteläsuuntaisen päätien välissä ja havaitsin vanhoja tuttuja lintuja. Blue jay'ta oli enemmän kuin viimeksi, mutta kuukkelit puuttuivat. Kylmä alkoi purra pahasti varpaita, kun kyyhötin puoli tuntia erään ruokinnan äärellä väijymässä Boreal chickadeeta (eikä yhtään kuvaa). Päätin jatkaa autoillen, ja kiertelin tovin aiemmin koluamattomia teitä.

Koluaminen tuotti yllättäen loistavan tuloksen. Mainitun päätien länsipuolelta löytyi erään talon pihasta alkuun urpiaisparvi ja kohta havaitsin, että reheviä ruokintoja (neljä lautaa täynnä herkkuja) hyödynsivät myös tiaiset ja Downy woodpeckerit innokkaasti. Sain kaivattuja kuvia Boreal chickadee'sta (ruokinnalla neljä yksilöä) ja urpiaisista, jotka näyttivät minusta samanlaisilta kuin mihin olen Suomessa tottunut. Ruokinnoilla kävi ennenkokematon kuhina, paikalle pölähti lähimetsästä molempia nakkeleita ja kohta kuului talon takaa pilkallisesti "Hah, hah, hah, hah..." ja läheiseen sähkötolppaan rysähti Pileated woodpecker, komea koiras. Otin paniikkikuvan kaukaa ja yritin lähemmäs, tikka laskikin minut kymmeneen metriin tähtäilemään ja lennähti sitten ylitseni ruokinnalle läskin kimppuun. Ajattelin, etten kuvaa komeaa lintua typerän näköisenä läskillä pönöttämässä, mutta kun pääsin hiipimällä 3-4 metriin, raksutin muutaman ruudun tarmokkaasti heiluvasta kohteesta. Kohta alkoi luikutusta taas kuulua, ja paikalle saapui ensin toinen ja sitten kolmaskin Pileated. Tikkafauna runsastui edelleen, kun pihapuuhun iskeytyi Hairy woodpecker -pariskunta. Laskin yhtä aikaa näkyvissä olleet tikat: kolme Pileated'ia, kaksi Hairya ja peräti viisi Downya! Tiaisia oli kaikkiaan noin 25, urpiaisia noin 30, pari Pine siskin'ia ja yhteensä neljä nakkelia. Blue jayt (pari-kolme) lennähtivät ajoittain ruokintojen yllä mutta arkoina lintuina palasivat heti takaisin metsään minut havaittuaan. Kuvasin tiaisia ja tähtäsin yhtä lautaa, kun siihen pölähti minulle ennennäkemätön lintu - nopeasti pari kuvaa - mustanharmaa, punertavanokkainen, valkovatsainen pikkulintu. Tummajunkko (Junco hyemalis)! Yritin ottaa askelen pari lähemmäs, mutta lintu pyyhälsi saman tien kuusikkoon valkoiset pyrstönreunat loistaen. Tilanne kesti vain muutaman sekunnin ja näin linnun ainoastaan kameran läpi, jälkeenpäin ihmettelin, olinko ihan oikeasti nähnyt mitään... No, saaliina oli pari rullaa hienoa matskua. Hetket paikalla olivat olleet hienoja ja tunnelma upea, mutta lumous alkoi haihtua. Laudan hieman hiljentyessä ja tikkojen siirtyessä takaisin metsiin alkoi kylmyys taas tuntua, ja oli aika lähteä muualle.

Jatkoin retkeä ajamalla Wabamun-järven pohjoisrannan pikkukylien kautta Wabamuniin. Urpiaisia oli pikkuparvina joka paikassa, missä vain oli ruokintoja. Lisäksi näkyi useampi Downy woodpecker ja viiden taviokuurnan parvi. Wabamunin voimalan lauhdevesi oli jälleen laajentanut järven sulaa, mutta vesilintuja oli vähän. Sää oli kirkastunut huomattavasti, joten tarkistin Sundancen altaan - yksi telkkä! Ajoin Keephillsin hyvälle paikalle, jolla raju usva oli vähän hellittänyt, vaikkei järvelle vieläkään nähnyt kunnolla. Tähystin kuitenkin tovin vesiäisiä. Vanhat tutut lajit: muutama tuhat sinisorsaa, telkkiä, pikkutelkkiä, pikkulapasotkia, amerikannokikanoja (nyt reilu 200), Redhead 5/3, Canvasback 3/2 ja isokoskelo 2/1. Kanadanhanhiparvi (11) kauhoi länteen matalalla, amerikantaveja löytyi muutama, a-haapanoita ei näkynyt. Eräs toive toteutui, kun pääsin suoraan vertaamaan punasotkan serkkuja toisiinsa, joskin verraten kaukaa. Canvasback on huomattavan "pitkäpäinen" ja (kovera-) luisuotsainen sekä ui syvemmällä kuin kaikin puolin anasmaisempi Redhead. Naaraiden detaljeja oli vaikea nähdä lainkaan, koiraat olivat aivan erilaisia: Canvasback melkein valkoselkäinen ja -kupeinen, mustanokkainen, kun taas Redheadin selkä ja kupeet olivat keskiharmaat ja nokka sinertävä. Canvasbackin voi ehkä sekoittaa punasotkaan, Redheadia ei vähänkään paremmin nähtynä millään. - Ja sitten kotiin, kellokin läheni viittä...

Alkuvuoden huomioita Albertan retkeilystä ja linnuista... Pöllöt ja muutamat aiempina vuosina tavalliset lajit ovat olleet jo pitempään täysin kateissa: mm. kaivattu Evening grosbeak puuttuu edelleen listalta. Toivossa silti eletään. Viljavaraston pedotkin käyvät paljon muualla saalistamassa. Itse asiassa jo helmikuun lopulla selvisi, missä: kaupungin itäreunalla. Välittömästi Yellowhead Trailin ja Sherwood Parkin taajaman pohjoispuolella on maatila, jolla hengailee satoja sinisorsia ja pari valkopäämerikotkaa, ja ainakin rusti on kuulemma saalistellut siellä ehkä useammin kuin viljavarastolla. - Kummallista muuten, miten paikalliset harrastajat tuntuvatkin seisoskelevan aina vain samoilla paikoilla (viljavarasto ja tämä paikka), en ole törmännyt yhteenkään harrastajaan esim. mielestäni niin erinomaisella Wabamunilla! Kenties se ei olekaan niin erinomainen, ja kaikki onkin suurta hämäystä, kanadalaisten salaliitto ulkomaan ihmettelijöiden varalle?

Maaliskuun puoliväli naksahti plakkariin. Olin 15.3. usean tunnin retkellä maaseudulla St. Albertissa ja sieltä länteen pitkin Big Laken pohjoisreunaa. Aurinko porotti melkein kuumasti, lumi alkoi sulaa lätäköiksi teille ja pälvet aukesivat teiden varsille. Maisemaa kuitenkin hallitsi suunnaton linnustollinen tyhjyys - vain muutama varpunen ja chickadee siellä täällä, pari harakkaa lepattamassa päämäärättömän tuntuisesti. Ei edes yhtään urpiaisia, joita muutaman kymmenen kilometrin päässä Wabamunilla oli ollut melkein joka laudalla. Turhautuminen oli ilmeistä, sillä jo toista päivää vallinnut keväisyys oli herättänyt toiveet kattoon. Kävin kotona hakemassa Hannan ja lapset mukaan kevään etsintään. Menimme Sherwood Parkin suuntaan katsomaan, näkyisikö jännittäviä petolintuja tai jopa muutakin. Saavuimme maatilan tilustielle, jolla seisoskeli jo kolme kanada-ornia. Hiljaista kuulemma. Sorsat pölähtelivät aina välillä jostain syystä lentämään, mutta ainakaan petolinnut eivät olleet syynä. Äkkiä huomasin kaksi kiurun näköistä lintua muuttolennossa, liian kaukana, en ehtinyt putkelle - määritys jäi auki. Muutoin paikalla ei oikein näkynyt mitään erityistä: sorsia toki oli paljon (yhtä lajia), kottaraisia muutama kymmenen, samoin puluja. Sitten havaitsimme 200 metrin päässä maailmanpinnan, lumihangen pinnalla könötti häntäänsä vispaten Richardson's ground squirrel! Enimmillään niitä näkyi yhdellä selauksella kuusi. Missä ne olivat tähän saakka lymynneet? Kenties sulamisen kovettama hanki auttoi niitä nousemaan esille? Ei puuttunut kuin niitä pääravinnokseen saalistava mexicanus, mutta sitä odotimme turhaan.

Kevään tulo sen kuin jatkui, mutta lintuja saapui perin hitaasti. Kävimme lauantain kunniaksi perheretkellä 22.3., retki suuntautui Elk Islandin kansallispuistoon Edmontonista vajaa 50 km länteen. Alue on vahvasti lehtipuuvaltaista ja kuuluisa biisoneistaan, joiden näkeminen ei tehnyt tiukkaakaan. Matkalla pysähdyimme stradalla nro 16 Sherwood Parkin pohjoispuolisilla pelloilla, joille oli saapunut mottipäisesti kanadanhanhia. Laskimme niitä karkeasti 500, lisäksi satoja sinisorsia. Mieliä kuitenkin sykähdytti aivan tien varressa saalistellut ekan talven tunturihaukka sekä kaksi ohilentänyttä tunturikiurua (Eremophila alpestris). Kottaraisiakin oli selvästi saapunut, niitä hengaili nyt lähes maatilalla kuin maatilalla. Sitä vastoin tulvapellot eivät tuntuneet vetävän edelleenkään esim. lokkeja, vaikka olinkin nähnyt ekan Kanada-rengasnokkalokkini (Larus delawarensis) - komean vanhan linnun - kulo-workshopin alkajaisiksi perjantaina Edmontonin Mayfieldissa. Rusti kuitenkin oli niin komea, että riemumielin jatkoimme Elk Islandille. Puisto oli kuitenkin linnustollisesti köyhä, pari harakkaa, korppia ja Black-capped chickadeeta sekä hieman yllättäen tienpientareelta vieruspuuhun noussut tummajunkko, Hannalle maailmanpiste. Mutta biisonit sentään olivat komeita otuksia!

Seuravana päivänä (su 23.3.) kävin taas Wabamunilla. Perhe ei lähtenyt mukaan, koska Hilla oli saanut kovan kuumeen. Retki oli vesilintumielessä mainio, ja lokkejakin näkyi jo enemmälti. Edmontonin kaatopaikalle en päässyt yrityksestä huolimatta, eika portinvartija perustellut kieltoaan kummemmin kuin "this is private property". Millaista soopaa Suomen jokamiehenoikeuksiin tottuneelle! (Muutenkin joka paikkaan viritetyt piikkilanka-aidat ovat lintuharrastajaa loukkaavia. Lintuharrastushan on tärkeydeltään verrannollinen syömiseen, juomiseen tai hengittämiseen! Lankaa on vedetty retkikohteita eristämään kertaluokkaa enemmän kuin sotilasvaltio Israelissa!) Seitsemän harmaaselkäistä lokkia rundaili kasan päällä korppien ja starojen seurana. Jatkoin Wabamunille: ensin Keephillsiin ja sitten Sundanceen. Aurinkotanssi oli surkea, paitsi että pääojassa oli nyt 11 harjakoskeloa. Keephillsissä tuuli aivan älyttömän kovaa, joskin ilma oli muutoin lämmin. American crow'ta näkyi toista kymmentä. Kyyhötin auton suojassa ja katselin sotkia, muutama digikuva Redhead'eista ja epätoivoisia yrityksiä kaukaisuudessa polskuttelevista Canvasback'eista, amerikantukka-, pikkulapa- ja lapasotkista (Aythya marila). (Digikamerasta hyytyivät akut.) Lapasotkat olivat todella haastava pala, helpoimpina eroina pikkuserkkuun kokovalkea siipijuova ja pään muoto! Suomalaisiin lapasotkiin en tällä kokemuksella osaa sanoa oikein mitään, olisiko selän kuviointi aavistuksen karkeampaa? Veikkaisin kuitenkin, että lapasotkaparvessa ameriikanserkku menisi kyllä ohi... No, hanhia ja sinisorsia oli sadoittain pelloilla. Petojen osalta oli käynyt kato, vain kaksi valkopäätä. Sitten äkkäsin kolme joutsenta: nokan ja silmän seutu toivat mieleen kyhmärin, mutta nokan patti puuttui ja vesselit olivat lyhytkaulaisempia. Mustassa nokka-silmäjuovassa oli kahdella pieni, keltainen täplä, yhdellä nokka laajalti pinkki: paikallisia pikkujoutsenia (Cygnus columbianus). Laji ei kartuttanut pistetiliä, sillä jo muutama viikko aiemmin oli kiikarissa ollut parvi lajilleen määrittämättömiä joutsenia. Sitten tapasin pari paikallista lintuharrastajaa. Vanhempi, seitsemänkymppinen patu, kysyi heti nimeni kuultuaan, kirjoitetaanko se M-A-T-T-I. Vastasin kyllä ja ihmettelin, mistä hän tietää. Sain kuulla, että Edmonton Oilersissa oli 70-luvulla pelannut suomalainen nimeltä Matti Hagman. Lapasotkat eivät natiiveja kiinnostaneet, vaan he lähtivät Sundanceen. Päätin itse lähteä Edmontonia kohti, mutta kävin vielä tutkimassa Keephillsistä kaakkoon olevan Geneseen voimalan lauhdejärven. Paikka oli aivan erinomainen, satoja pläidiä ja kanadanhanhia, Kanada-pinna majavasta ja kolme valkopäämerikotkaa. Lisäksi telkkiä, pikkutelkkiä, neljää sotkalajia ja isokoskeloita. Valitettavasti järvelle joutuu tuijottelemaan sitä kiertäviltä teiltä muutamasta pisteestä, kaikki suht kaukana. Kumma kun voimayhtiö Epcor ei ole yhtään satsannut lintuharrastajien mukavuuteen ja pystyttänyt torneja ym.! Järvellä notkui myös lauma lokkeja, harmaalokin värisiä taas mutta toivottoman kaukana edes arvata, mitä lienevätkään. Sitten kotiin.

Maaliskuun lopun retket olivat jo keväisiä, ja lintuja alkoi ilmaantua maastoon. Aluksi saapuivat kottaraiset ja kanadanhanhet, joita löytyi sadoittain Edmontonin itäpuolen sulavilta peltoaukeilta. Jokivarsi alkoi sekin aueta. Keskiviikkona 26.3. kävin työmatkalla pohjoisessa Athabascassa Alberta Pacificin sellutehtaalla tutkimassa House Riverin karttoja ja hakkuumääriä. Matkalla pelloilla näkyi jo kymmeniä American crow'ta. Kevät! Lauantaina 29.3. näkyi mm. pari amerikantavia, amerikantukkasotka ja kierteleviä lokkeja, joista jo vajaa kymmenen näkyi riittävän läheltä ja osoittautui rengasnokiksi. American crow't olivat jo yleisiä. Hanhimäärät olivat Sherwood Parkin pohjoispuolella jo osin laskussa, ja parvia näkyi matkaavan itään - olisiko jo aika suunnata Beaverhills Lakelle? Retkeilin kuitenkin vielä lähellä cityä Elk Islandin eteläpuolella, tavoitteena nähdä lintuja ja toisaalta löytää sopivia tutkimusmetsiköitä tulevan kesän tarpeisiin. Sherwoodissa näin itään menevän pedon: joko siinä olisi odotettu Buteo? Eipä ollutkaan, saatuani pedon putkeen se osoittautui esiaikuiseksi maakotkaksi. No, ei paha! Vähän päästä näin myös isolepinkäisen, mutta siinäpä retken parhaimmisto olikin.

Sunnuntaina 30.3. teimme perheretken Beaverhill Lakelle. Päivä oli pilvinen mutta lämmin, suojakelit olivat jatkuneet jo viikkoja. Matkalla näimme kaksi muuttavaa valkopäämerikotkaa ja eräässä tienposkessa myös uuden lintulajin, Mountain bluebird'in (Sialia currucoides). Itse järvi oli jäässä, samoin siihen laskevat ojat, mutta pelloilla oli paikoin vettä. Kiersimme järven, näimme ehkä 300 kanadanhanhea, toista kymmentä jouhi- ja sinisorsaa. Kottaraisia oli 40-50 parvina siellä täällä, pari pientä tilhiparveakin näkyi. Järven länsirannan viewpointilla oli alkuun hiljaista, sitten päältä kuului ohut "hiit-sy" ja ruskea, kiurumainen lintu putosi harvaan ruderaattiin. Perään, lintu lähti kuitenkin lentoon ennen kuin sain sen putkeen, mutta tuli matalalla yli: tunturikiuru. Jatkoimme lätäköissä hetken kahlailtuamme järven eteläpään pelloille, mistä löytyi uskomattoman kaunis Mountain bluebird -pariskunta sekä vähän hanhia. Ollessamme lähdössä Tofieldista kohti Edmontonia näimme suuren peltoaukean reunapuussa synkänruskean, ison hahmon. Kotka, haukka? Vesseli näytti alkuun hieman maakotkalta, mustanruskea ja siivillä-hartioilla vahvat, vaaleat henkselit, mutta pää oli onnettoman pyöreä ja nokkaosasto heikon näköinen. Buteo siis? Lähemmäksi, valkorintainen lintu osoittautui punapyrstöhiirihaukaksi (Buteo jamaicensis). Samalla alkoi sataa vettä, lapsille tulisi hyvät kurakelit, suuntasimme siis kotiin leikkimään.

Tammikuussa (7.1.) Wabamunilla näkemämme hyvin tumma tunturihaukka muuten sai 8.2. selkäänsä satelliittilähettimen (Geoffrey Holroyd, Canadian Wildlife Service kirj. ilm.). Sen jälkeen yksilö on paikannettu 4-5 päivän välein, ja vaikka kyse on tietenkin vain yhdestä linnusta, on sen liikkuminen talven aikana sinänsä kiintoisaa. Yksilö paikannettiin välillä 13.2.-11.3. kolmesti Big Lakelta (St. Albertista länteen), Stony Plainilta, kahdesti Wabamunilta ja kahdesti noin 10 km Wabamunilta lounaaseen. Toisaalta 19.2. yksilö nähtiin antenneineen Cloverbar Roadin varressa, Sherwood Parkista pohjoiseen (Gord Court kirj. ilm.). Välimatkaa etäisimpien pisteiden välillä on noin 100 km. Yksilö siis saalisteli ja vietti talvea melkoisen laajalla alueella! Maaliskuun 16. ja 20. rusti paikannettiin Wabamunin ympäristöstä, mutta viiden päivän kuluttua, ilmojen todella lämmettyä (25.3.), se oli British Columbiassa 1000 km päässä (390 km Prince Rupertista pohjoiseen, 260 km rannikolta). Toisin sanoen se matkasi keskimäärin vähintään 200 km/päivä - perättäisten paikannuksien välillähän ei ollut paikannusta, joten ei tiedetä, kauanko se vietti välissä Edmontonin lähistöllä. BC:ssä se oli myös 29.3. Seutu on lajin pesimäalueen etelärajalla, joten on mahdollista, että se on jo pesimäpaikallaan.