MARRASKUU 2003

Marraskuun retkeily alkoi jo lokakuun puolella: kävin Meksikossa 30.10.-6.11. Western Forest Insect Conference'ssa, jonne matkustin muun Spence Lab'in kanssa. Seurueemme oli Colin Bergeron, John Spence, Josh Jacobs, Matti K., Tyler Cobb & Tim Work (kaikki U of A) ja Jan Volney (NoFC). Oppaanamme ja paikallisapuna oli Enrique de Ora, paikallinen entomologi. Itse kongressi oli 4.-6.11. hotelli Fiesta Americanassa, Guadalajarassa. Kaupunki on reilu kolme miljoonaa asukasta käsittävä city eteläisessä keski-Meksikossa. Kokous oli hyvä: mainioita esitelmiä ja postereita, joskin painotus oli "metsätuholaisissa". Vaatimattomista haviksista alla, painotus on muissa riennoissa (pahoittelut!). Matkan ajoitus sattui jaksolle, jolloin Edmontonissa satoi 20 cm lunta ja pakkanen pamahti -20 asteeseen. Lämpötilaero Guadalajaran hyväksi oli 50 astetta!

Asustimme Hotel Del Bosque'ssa lähellä keskustaa. Hotellilla oli kaunis piha uima-altaineen, vanhoine puineen ja rehevine istutuksineen. Täällä viihtyivät Inca dove't (Columbina inca), pihapensaissa pörräili muutama Lucifer ja useampi Broad-billed hummingbird (Calothorax lucifer ja Cynanthus latirostris). Myös warbler'eita, sieppoja ja kingbird'eja näkyi altaalla oleilun ja Sangritan siemailun lomassa. Colin, entinen allaspoika, puhdisti altaan rauhallisin liikkein puista pudonneista kukista ja lehdistä haavilla aina ennen uintia. Viimeisenä aamuna hotellin oma allaspoika saapui kiukkuisena, tuloksena melkein tappelu allashaavista. Kohtauksen jälkeen hotellin kaveri siivoili huolimattomasti allasta vettä räiskien, ja Colin joutui viimeistelemään työn. Öisin meistä useimmat herätti junan pilli; rata kulki hotellin vierestä ja ylitti läheisen ison pääkadun. Ei liikennevaloja tai puomia, joten mahtavasti raikuva, seinistä kaikuileva "MMÖÖÖÖÖÖÖ!!!" sai toimia autoilijoiden huomion herättäjänä.

Välimeren meininki näkyi kaikkialla. Liikenne oli kovatempoista suihkailua, jossa kaistamerkinnät olivat lähinnä viitteellisiä, torvet raikuivat ja jalankulkijat ylittelivät teitä henkensä kaupalla. Arvatenkin gringon yliajamisesta saa lisäpisteitä, koska ylitellessämme katuja autot tuntuivat suorastaan kiihdyttävän vauhtiaan! Rakennukset ja kasvillisuus cityssä olivat Välimeri-osastoa palmuineen muineen. Kaikkialla oli hivenen rähjäistä ja likaista, tulotasohan on täällä eri kuin vaikkapa Kanadassa. Hintatasokin oli selvästi Kanadaa alhaisempi; esimerkiksi vartin taksimatka cityssä kustansi 30-50 pesetaa (4-6 CAD tai 3-5 EUR). Kaupunkien markkina-alueilla oli myynnissä aivan kaikkea: lihaa, vihanneksia, hedelmiä, vaatteita, krääsää, kitaroita, haitareita, astioita, laululintuja (mm. mockingbird'eja oli yleisesti myynnissä), elektroniikkaa...

Morelian kaupungissa tutustuimme 1.-2.11. erikoiseen Noches de Muertas ("Kuolleiden yö", Night of the living dead) juhlaan, johon kuuluu värikäs, meluisa ja iloinen vainajien juhlinta. Mariachi-bändit soittivat vikkelää meksikaanimusaa. Hautausmaat oli koristeltu kukin ja maalauksin, väki kokoontui haudoille laulamaan ja juhlimaan. Kauniit kukkalaitteet somistivat hautoja, joille oli kannettu ruokaa ja juomaa. Hautausmaiden polkuja reunustivat ja paikoin jopa peittivät keltaiset kukkien terälehdet, joita pitkin vainajat löytävät hautapaikalle tuodut antimet. Kylillä eri alojen taiteilijat kauppasivat kuolema-aiheisia maalauksia, luurankopatsaita ja kankaita. Luurankoja ja Halloween-hahmoja näkyi kaikkialla. Meksikolaisten filosofiassa elämä ja kuolema ovat saman asian puolia, iloisia asioita molemmat.

Guadalajaran useista hyvistä ruokaravintoloista suosittelisin kävijälle La Destileriaa ja Santo Coyotea. Ruoka oli tulista ja erittäin maukasta. Ripulia pelkäämättä söimme kaikkea, mitä tarjottiin. Tämä kostautui vain Tylerille, jolta jäi kongressiretki väliin. Häntä tietenkin muistutettiin kanadalaisen ripulilääkemainoksen mukaisesti "Hey Tyler, How's your diarrhea?" Ruokapöydän pääosassa olivat pavut, munakkaat, fajitas, tortillas, liha, hedelmät sekä tuliset mausteet ja kastikkeet. Kahvi oli yllättävän hyvää, samoin mielestäni yllättäen kalaruuat (katkaravut, lohi ym.). Ruuan kanssa kannattaa nauttia tequilapaukku tahi Margarita. Hyviä meksikaanioluita oli liuta, eivätkä parhaat suinkaan olleet lirut vientimerkit Sol tai Corona, vaan Leon, Bohemia, Indio, Tecate ja Negra Modelo (arvovaltaisen Renewable Resources -raadin päätös). Tequilaa oli kaupan satoja merkkejä ja malleja. Laatu paranee värin tummuuden (ja samalla iän) myötä; keskiverto tequila on 2-3 vuotta vanhaa, parhaat Anejo-tequilat jopa yli kahdeksan. Kuten sampanja, myös tequila tulee aivan tietyltä alueelta, Tequilan ympäristöstä. (Sitä ei pidä sekoittaa mezcaliin, jossa on mato.) Sitten vaan: ota esille annos tequilaa, suolaa ja sitrus viipaleina. Sen jälkeen sekoita pikkulasiin seuraavat:

• 2/3 sangrita
• 1/3 Clamato tai V8 tomaattimehu
• muutama tippa sitruunamehua
• ripaus mustapippuria
• hieman tabascoa tai "hot blended salsa".

Suola ja sitrus kämmenselälle, nuolaisu, suuhun siemaus Clamato-sekoitusta ja perään ennen nielaisua saman verran tequilaa. Petollista! - Tequilaan liittyen: ravintola Cantina tarjoili kyytipojiksi tabascoa, nakkeja, kurkkua sekä valkoisia, mauttomia palasia, jotka olivat mielestämme "pork skin" ja jäivät useimmilta syömättä.

Ravinnosta rakkeleihin! Olimme pääajan sisämaassa ja ylängöllä, noin 900-1500 m merenpinnasta. Viljelykset olivat pääsiassa maissia ja perunaa. Langoilla istuskeli yleisesti Loggerhead shrike'ja (Lanius ludovicianus). Karjan seassa saalisteli satapäisinä parvina 40-luvun uudistulokkaita lehmähaikaroita (Bubulcus ibis). Pelloilla pörräsi käsittämättömän suuria pienten lintujen parvia, jotka lopulta osoittautuivat blackbird'eiksi. Pölypilvimäisissä parvissa täytyi olla kymmeniä tuhansia yksilöitä. Täällähän talvehtivat mm. Brewer's blackbird'it, niitäkö? Metsät taas vaihtelivat lehtipuuvaltaisista kuusi- ja mäntymetsiin, ja aluskasvillisuus vaikutti lähes kaikkialla rehevältä. Meksikossa tavataan muuten peräti 72 mäntylajia! Metsien linnustosta enemmän alla.

Guadalajaran ja pienempien kaupunkien helpoimmin havaittavat lintulajit olivat pulu, varpunen, Great-tailed crackle (Quiscalus mexicanus), Inca dove ja haarapääsky. Varislintuja ei näkynyt koko aikana yhtään, mutta komeat, isokokoiset rakkelit tuntuivat korvaavan niiden roolin ainakin asutuskeskuksissa. Kaupungeissa ja maaseudulla näkyi myös runsaasti kalkkunakondoreita.

Yksi matkan kohokohdista oli monarkkiretki 1.11. kauniiseen Angangueon vuoristokylään, noin 400 km Guadalajarasta itään. Yövyimme maailman kauneimmassa hotellissa komeiden, metsäisten vuorten sylissä ja nautimme huipputunnelmallisen illallisen margaritoineen hotellin ravintolassa. Mainiot puitteet valmistautua seuraavan aamun koitokseen, nousuun läheiselle El Rosarion vuorelle katsomaan monarkkiperhosia! Tämä laaja puistoalue on kokonaan pyhitetty monarkeille; niitä talvehtii täällä lukematon määrä, miljoonia? Valitettavasti virkamiesten kontrolliyrityksistä huolimatta paikallinen köyhä väestö hakee alueelta polttopuuta nakertaen siten puistoa vähitellen.

Ennen monarkkipaikalle menoa tein reilun tunnin aamuretken, saldona komeat 15 maailmanpistettä! Mieleen painunein lintu oli harvinainen White-eared hummingbird (Hylocharis leucotis) -koiras. Pelottomia, punavatsaisia mutta muutoin lähes kokomustia Painted redstart'eja (Myioborus pictus) lauloi puissa tiaismaisesti - kamera vain oli hotellilla! Kolme uutta, kaunista warbler-lajia (Hermit, Grace's ja Olive; vastaavasti Dendroica occidentalis, D. graciae ja Peucedramus taeniatus) heilahti plakkariin. Upean punainen Hepatic tanager (Piranga flava) istui näkyvästi jonkin tammen alaoksilla, ja keltasilmäiset Yellow-eyed junco't (Junco phaeonotus) nappailivat syötävää matalakasvuisesta heinikosta. Tiheän, punaisena kukkivan pensaan alla napsi hyönteisiä pieni, punertava rastas: Russet nightingale-thrush (Catharus occidentalis). Kuhinaa, sirinää, siipien havinaa: upea aamu!

Monarkkipuistoalueella tökkäsi: meiltä evättiin pääsy perhospolulle. Emme saaneet erityislupaa edes puiston johtajalta, vaikka valttinamme oli professori kaukaa pohjoisesta. Perusteluita ei liiemmin esitetty. Näimme silti tuhansia monarkkeja jättiparvina puiston mäntyjen latvoja kiertelemässä. Lintuja oli vähemmän, tuttuja warbler'eita pyöri harvakseltaan puskissa ja puissa. Paluumatkalla kapeaa, huonokuntoista, kivistä tietä näimme monarkkeja muutolla. Pydähdyimme katsomaan; siivekkäitä vaelsi tuhansin yksilöin metsäistä jokilaaksoa seuraten kohti puistoaluetta. Jouduimme monasti perhosparvien sisään; kuin hiirihaukkojen massameininki Eilatissa! - Paras vierailuaika monarkkipuistoon muuten on tammi-maaliskuu, jolloin kaikki talvehtijat ovat paikalla.

Kongressiretkeilyllä 5.11. nousimme bussilla Nevado de Colimalle, peräti 3600 m korkeuteen, jolloin muutama merenpinnassa asustava tutkija sai komean päänsäryn ohuen ilman takia. Kovempikuntoisetkin puuskuttivat parin tunnin kävelylenkillämme. Korkealla mäntymetsien kukkivissa pensaikoissa naksutteli, pörräsi ja kimalteli useita Magnificent hummingbird'eja (Eugenes fulgens). Itse metsät olivat melko hiljaisia, joskin havaitsin Ruby-crowned ja Golden-crowned kinglet'eja (ensin mainittu talvehtii, jälkimmäisellä on paikalliskanta vuoristossa), muutaman Pygmy nuthatch'in (Sitta pygmaea), yhden Mexican chickadee'n (Parus mexicanus) ja pari parvea pikkukäpylintuja. Maisemat olivat uskomattoman upeita hulppeiden korkeusvaihteluiden ja vanhan puuston ansiosta. Jäkälä-, sammal- ja epifyyttikasvillisuus oli runsasta, rehevää ja kaunista.

Kongressiretkellä sivuutimme varmastikin yhden maailman parhaista lintukosteikoista, Guadalajarasta noin 70 km etelään olevan Lago Sayulan. Tätä mahtavaa, superlaajaa kosteikkojen ja suolajärvien kokonaisuutta halkoo tie, jolta havainnointi olisi niin helppoa... Turhauttavasti kiisimme alueen halki 120 km/h. Kuikuilin pala kurkussa, alaleuka väpättäen vauhdissa bussin ikkunasta: sorsia ja kahlaajia oli useita kymmeniä tuhansia! Amerikanavosetteja oli vähintään useita tuhansia, pitkäjalkoja (Himantopus mexicanus) vähintään satoja. Tienvartta leijaillen seuraileva vanha liitohaukka (Elanus leucurus) sentään näyttäytyi ikkunastakin erittäin kauniisti.

Guadalajarassakin on varmasti mahdollista tehdä kelvollisia retkiä. Kävin yksikseni 31.10. parin tunnin iltaretkellä Parque de las Colomos'issa, kaupungin keskuspuistossa. Alue oli kaunis, käsittäen monipuolisia istutuksia, hyviä metsiköitä ja avoimen puistomaisia osia. Ihmisiä oli täällä paljon, ja kiikaria ulkoiluttava turisti oli heille outo näky. Sain tosin katsoa lintuja rauhassa, kun opin olemaan välittämättä tuijottelusta. Kotoisia (lue: kanadalaisia) warbler'eita näkyi ja kuului paljon, osahan talvehtii Meksikossa. Yksi runsaimmista ellei runsain oli Yellow-rumped warbler. Kirkkaan punaisia Cordilleran (Vermilion) flycatcher (Pyrocephalus rubinus) -koiraita saalisteli harmaasieppomaisesti siellä täällä, kun taas vaatimattoman harmaanruskeat, punertava-alaperäiset naaraat oli vaikeampi huomata. Kingbird'eja oli toista kymmentä, valtaosa Western mutta poimin lopulta joukosta yhden Tropical kingbird'inkin (Tyrannus melancholicus). Hurja punkkari, mustavalkopäinen ja keltavatsainen Great kiskadee (Pitangus sulphuratus) rääkyi puun latvassa. Aurinko laski valitettavan aikaisin, mutta lähellä alueen porttia (Calle Alberta -kadun varressa) huomasin äkkiä matalassa pensaassa kököttävät kaksi hehkuvan vihreää, mustanaamarista, pitkäpyrstöistä, mehiläissyöjän näköistä lintua. Viritin kameran repun päälle ja räpsin muutaman ruudun piiitkällä valotusajalla. Sibleyn sinänsä mainio opaskirja ei auttanut yhtään, joten retken jälkeen ostin Mexico-oppaan (Peterson Field Guides), josta laji selvisi: Russet-crowned motmot (Momotus mexicanus).

Valitettavasti Meksikosta oli palattava takaisin. Edmontonissa oli tuhdin talvista, mutta kaunista. Hanget hohtivat valkoisina, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Lauantaina 8.11. oli Big Day, jokakuukautinen Edmonton-retki. Aloitin yhtä aikaa auringon kanssa klo 8.00 kotipihasta, jossa kikkaili Downy woodpecker. Tankattuani auton hurautin vaihteeksi eteläisille pelloille. Täällä oli yhtä tyhjää kuin aiemminkin, mutta 170 streetin hyvä maatila oli edelleen hyvä: noin 60 kottaraista, 300 varpusta ja staraparveen syöksynyt nuori kanahaukka kohottivat retkifiiliksiä. Kohta huomasin läheisen kuusiaidan oksilla kolme Rusty blackbird'ia, jotka pian lennähtivät karjan sekaan hakemaan syötävää. Pakkanen kipristi varpaita, täytyi olla ainakin -20 C.

Retkeily jatkui hieman vaisummissa merkeissä, ja lajisto karttui nihkeästi, oli talvi! Kompattuani Whitemud creek'in sekametsiä klo 9.25-10.35 olin koonnut 22 lajia, mainittavimpina creekissa vanha valkopäämerikotka, kolme tummajunkkoa, neljä Northern flicker'ia ja parvi kirjosiipikäpylintuja. Yksinäinen, määrittämättä jäänyt hippiäinen siritti kuusikossa joen väärällä puolella. Jatkoin ajelulla Belgravian omakotialueelle, jossa on paljon seestynyttä, hyvää puustoa ja marjapensaita, mutta laihoin tuloksin. Lopulta näin Hawrelak Parkissa taviokuurnanaaraan. Lyhyen lounastauon (11.40-12.00) jälkeen retki jatkui yhtä vauhdikkaana. Ampuhaukka söi pikkulintua Boreal chickadee -pariskunnan hätyyttämänä. Cityn viljasiiloilla odottelin tapahtumia 20 minuuttia, mutta 700 pulua saivat syödä jyviä tuon ajan rauhassa. Lienevätkö talvehtijapedot vielä tulleetkaan? Seikan epävarmuuden vuoksi jatkoin pian matkaa.

Kaupungin itäiselle kaatopaikalle (Meridian street) pääsin helposti. Viihdyin paikalla 12.55-14.20, vaikka alku vaikutti aivan kauhealta: ei edes yhtään lokkeja! Pari piekanaa ja jokivarressa peräti kuusi valkopäämerikotkaa innostivat jatkamaan takkuamista. Lumipeitteisen täyttömäen päällä oli hyvännäköinen ruderaatti, jonka komppasin loistavalla tuloksella. Pieni sirkku sujahti heti pakosalle, ja etsin linnun näkyviin: Song sparrow! Jatkoin piiskuttamalla, ja kohta hierakoiden latvoissa keikkui kaksi Song ja neljä tree sparrow'ia. Ne lennähtivät pieneen pusikkoon, josta nousi esille nuori Harris's sparrow. Mahtavaa! Hetken päästä edestäni lehahti lentoon 14 peltopyyn parvi, ja havaitsin läheisessä sähkötolpassa istuneen punapyrstöhiirihaukan. Sorsia (määritetyt sinisiä) ja hieman kanadanhanhia lenteli kaukana laskeutuen korjatuille viljapelloille syömään. Avovesi olikin kortilla. Hieno talvituokio!

Ajoin kaatopaikalta vartin Goldbar park'iin. Joen kiivaasti virtaavassa vedessä polskutteli paljon vesilintuja jäälauttojen ja sohjon seassa. Telkkiä, sinisorsia, pikkulapasotkia, pari Redhead'ia ja jouhisorsakoiras. Metsät olivat hiljaisia, samoin läheinen Capilanon omakotialue. Jatkoin jokivartta myöten cityä kohti, mutten havainnut mitään mainittavaa. Lopetin klo 16.45 Belgravian jokivarsimetsään, jossa oli muutama Brown creeper, Golden-crowned kinglet ja tiaisia. Kokonaislajimääräksi tuli 38 - ei huono.

Muun kuun retkeily oli sirottunutta, toisin sanoen retki-pari viikossa, kunnon retkiä kuitenkin. Pat Marklevitz oli hankkinut muutamia laboratoriohiiriä siltä varalta, että Edmontonin lähelle tulisi pöllö, jonka voisi hiirellä houkutella lähelle. Pöllö saapuikin lauantaina 15.11. Eelis oli jo jonkin aikaa halunnut katsoa lintuoppaista "juomapöllöä", ja nyt oli tilaisuus nähdä sellainen oikeasti! Mistä nimitys? Arvaan, että Hanna on selittänyt Eelikselle "juovapöllöstä" (Barred owl). No, Eeliksen mielestä kaikki juovikkaat, ruskeat-harmaat pöllöt ovat juomapöllöjä. Sunnuntaiaamuna matkaan kahdella autolla, yliopiston lintuharrastajia lähti mukaan. Pöllöä ei kuitenkaan löytynyt luvatulta paikalta Edmontonin eteläpuolelta, joten ajoimme pohjoiseen, noin 50 km Edmontonista. Metsäalue täällä on komea joskin rikkonainen, sääkin suosi retkeilyä. Etsimme turhaan pöllöjä monta tuntia, Eelis jaksoi silti hienosti, koska välillä ulkoilutimme labrahiiriä tienposkessa. Lopulta päätimme lähteä pois, mutta tämän ääneen sanottuamme ehdimme ajaa vain pari kilometriä, kun hiiripöllö (Surnia ulula) tökötti tienposken pajussa. Eelikselle juomapöllö! Pysähdys, hiiri juoksemaan piennarta, pari digikuvaa, Eelis katsomaan pöllöä putkella. Lopulta pöllö huomasi hiiren, nappasi sen kynsiinsä ja lensi kauas näkymättömiin. Sen jälkeen kumpaakaan ei nähty! Onneksi Eelis ei tajunnut, että pöllön kantama nyytti oli se sama surusilmäinen hiiri, jota hän oli pitänyt sylissään pari tuntia aiemmin... Retken kruunasi vanha tunturihaukka Edmontonin lähellä: otus sivuutti paniikkipysäytetyn automme matalalla vain 20-30 m päästä!

Marraskuun loppupuoli sujahteli talvisissa oloissa ja aika vähällä retkeilyllä. Käytin 300 mm objektiivin huollossa, koska sen jalustakierteen sisällä oleva "sovitekierre" tarttui Manfrotton pikaliittimeen ja pullahti kokonaan ulos. Mielestäni selkeästi Nikonin kyvyttömyyttä valmistaa kunnollinen kiinnityskierre, mutta niin vain härskisti laskuttivat korjaamisesta 330 CAD! No, retkeilyyn... Junkkoja näkyi kaupungilla vielä melko yleisesti marraskuun loppupuolella. Tein myös lasten kanssa ylimääräisen juomapöllöretken 23.11. Opalin suuntaan. Kiertelimme pari tuntia metsä-peltoaluetta, kunnes auringon jo ollessa melko alhaalla löysimme piskuiselta pakettipellolta pajun latvassa kököttäneen ison, harmaan hahmon: lapinpöllö! Samana viikonloppuna olivat jotkut paikalliset jo havainneet cityn viljasiilolla tunturi- ja preeriahaukan. Viikonloppuna 29.-30.11. aika riitti retkeilyyn sunnuntaina, mutta viljasiilolla näkyi vain ampuhaukka, joka tosin sinnikkäästi yritti puluja saaliikseen. Kävimme perheen kanssa jokivarressa useammassa paikassa, mutta ainoa sula on Goldbar Park'ista itäiselle kaatopaikalle. Täältä löytyi sinisorsia, jouhisorsa, telkkiä ja yksinäinen valkopäämerikotka. Metsät ja pihat olivat hiljaisia. Itsenäisyyspäiväksi suunniteltu Edmonton-rytistys tulee olemaan hankala!