Cape May warbler, Edmonton AB 26.11.2005

MARRASKUU 2005

Kuten lokakuu, myös marraskuu oli poikkeuksellisen lämmin, eikä pelkästään oman lyhyen kokemukseni nojalla. Normaalisti päivälämpöjen olisi pitänyt olla pakkasen puolella koko kuukauden, mutta lämpöennätyksiä rikottiin monena päivänä (tilastoja on noin sadalta vuodelta). Mitä sanotte kuun puolivälin yli +15 C iltapäivistä? Pakkasia saatiin kunnolla vasta kuukauden viimeisten noin kymmenen päivän aikana. Lunta sateli kuun viimeisenä noin sentin kerros, ja pakkanen painui alle -10 asteen.

Valitettavasti leppoisat kelit eivät juuri näkyneet linnustossa, vaikka pientä kivaa ropisi havikseen, kunhan jaksoi tahkota. Aiemmin heitin, että viivyttelijöitä ei ehkä ole (paljoakaan) siksi, että maatalouden lantapatterit ja viljasiilot sekä talviruokinta ovat niin tuoreita ilmiöitä verrattuna Eurooppaan. Toisaalta marjoja ei ole samalla tavoin tarjolla kuin Suomessa; pihlajat ovat istutustavaraa ja tyrnit harvinaisia ja hyvin paikoittaisia. Siemenpotentiaalia tuntuisi olevan, mutta komeat, kymmenienkin hehtaarien rikkaruohostot ammottavat (lintu-) tyhjyyttään, vaikka miten komppaisi. Myöskään sulat puronvarret eivät tunnu vetoavan lintuihin; ne kylläkin umpeutuvat hyvissä ajoin. Kuvaavaa on, että karskeilta näyttävät amerikanvariksetkin (American crow) katoavat lokakuun loppuun mennessä, vaikka Mäkkärien, tienvarsien, kaatopaikkojen ja maatilojen seutuvilla varmasti olisi ruokaa.

Kuun alussa (2.-6.11.) minulla oli (entomologinen) kongressi eteläisessä Albertassa, Canmoressa, Kalliovuorten sylissä. Lähdimme koko perhe, koska Spence oli luvannut kattaa majoituksemme. Hommaa haittasi pahaksi äitynyt flunssani poskiontelon tulehduksineen, mutta retkeilyllähän ne vaivat ovat ennenkin lähteneet. Edmontonin eteläpuolella oli kuun ensimmäisenä tullut muutama sentti lunta, joten maisemat vaikuttivat talvisilta, etenkin kun suurehkotkin järvet olivat saamassa jääkannen. Yksinäinen kojootti tonki lumista heinikkoa moottoritien kaistanvälissä, muutama korppi kyttäili autojen alle mahdollisesti jääneitä otuksia ja muuta roinaa. (Tienvarrethan ovat täällä aika sotkuisia vuoden ympäri, vaikka niitä ajoittain siivotaankin.) Pysähdyimme Red Deer'in kohdalla tarkistamaan Calgaryyn menevän valtatien varren lutakon. Sorsia ja kanadanhanhia oli runsaasti, myöhäisistä mainittakoot pari sinisiipitavia ja tundrahanhi. Calgaryssa hanhia oli satamäärin sänkipeltoja koluamassa, sitten laskeutuikin hämärä.

Seuraavana aamuna (3.11.) retkeilimme Canmoren tuntumassa. Kylällä oli Song sparrow, amerikanvaris, täkäläinen koskikara ja Evening grosbeak tavanomaisemman linnuston joukossa. Lac Des Arcs, kymmenisen kilometriä Canmoresta Calgaryyn, on kuuluisa joutsenkerääntymistään, mutta nyt järvi oli suurelta osin jäässä; silti mm. 157 kanadanhanhea, 207 pikkujoutsenta, 249 amerikanhaapanaa ja vähälukuisempaa perusvesilinnustoa. Jäällä kökötti kaksi vanhaa valkopäämerikotkaa. Sitten kävimme Banffin Cave & Basin'in kananmunan katkuisella suolla, missä oli erityisen hiljaista; vaivalla löysin Song sparrow'in, muutoin muutama sinisorsa ja pari korppia olivat paikan ainoat linnut, oravat vain rätisivät ilkkuen! Ajoimme ylemmäs, koska lapset halusivat käydä ajamassa gondolalla Sulphur Mountain'ille. Täällä ei lintuja hirveästi ollut, mutta metsäisen laakson pohjalla etelään kauhonut vanha maakotka ilahdutti oikein kovasti, samoin taustalla rääkynyt, matkan ainoaksi jäänyt Clark's nutcracker. Iltapäivän viimeisinä valoisina hetkinä ajoimme vielä likeisen Lake Minnewanka'n luupin; itse järvi oli kokonaan auki. Selältä löytyi mm. neljä lajia uikkuja, pilkkasiipi ja islannintelkkäkoiras. Seuraavan päivän vietinkin sisätiloissa; pidin esitelmän House River'in maakiitäjäisten yhteyksistä "pelastus"hakkuisiin (salvage logging).

Sulphur Mountain (vas) ja Grey-crowned rosefinch Leucosticte tephrocotis, Banff National Park AB 3. & 5.11.2005

Matkan toiseksi viimeinen päivä (5.11.) oli jälleen retkeilypainotteinen. Kävimme lasten kanssa ruokkimassa sinisorsia Canmoren avovesialtaan äärellä. Linnuston osalta uutta ei ilmennyt, mutta sää oli kaunis. Jatkoimme kahvilan kautta Banffiin ja kävimme katsomassa Cave & Basin'in sekä Lake Minnewanka'n. Linnuston parhaaksi jäi tienpenkalla ruokaillut kolmen Grey-crowned rosefinch'in parvi. Minnewanka'lle oli tipahtanut pari pikkutelkkäparvea, muutoin lajilista kutistui edelliseen käyntiimme nähden. Palasimme Canmoreen ajatuksenamme kiertää Kananaskis County'a ja etenkin katsella hiekkatien varressa luikertelevaa Spray Lake'a, joka olikin auki. Järvi osoittautui lintujen kannalta ankeaksi, joskin näimme mm. nuoren Great blue heron'in ja yksinäisen harjakoskelon. Intuitio on suunnistuksessa huono; ajatus oli huristella hiekkateitä nopeasti Trans-Canadian Highway'lle ja edelleen Canmoreen, mutta pimeä saapui ennen kuin olimme lähelläkään. Ajoimme varovaisesti, tiellä könysi kaikkiaan kolme isoa tokkaa wapiteja! Kun auton valoissa vilahti jotain epämääräistä, jarrut kannatti aina lyödä lukkoon...

Kotimatkalla 6.11. havaitsimme, että Lac Des Arcs oli melkein ummessa, mutta jokunen hanhi ja joutsen sinnitteli railossa. Kohta niidenkin olisi pakko jatkaa etelään. Ennen Calgarya havaitsimme voimajohtotolpassa istuneen piekanan ja Calgaryn jälkeen keskellä peltoaukeaa pienessä puussa könöttäneen vanhan maakotkan. Red Deer'in lutakko oli melkein kokonaan jäässä, mutta kaksi sinisiipitavia sentään viela pörhisteli jäällä sinisorsien ja kanadanhanhien seurana. Rengasnokka- ja amerikanharmaalokkejakin löytyi jonkin verran. Innostuimme tästä tekemään poikkeaman reitiltä Sylvan Lake'lle. Veto oli oikea, joskin järvi on hyvin iso ja kiertämiseen olisi ollut syytä varata koko päivä. Nyt ajoimme hät'hätää itäistä rantaa pohjoiseen ja pysähtelimme missä voimme. Paikalla oli mm. toista tuhatta kanadanhanhea, satakunta pikkujoutsenta, satoja telkkiä ja sinisorsia, kymmeniä uikkuja, sotkia ja muita sorsia, pari amerikanjääkuikkaa ja valkopäämerikotkaa, parhaana neljän lapasotkan parvi. Eelis innostui käymään kaikissa paikoissa rannassa saakka! Hämärässä pysähdyimme vielä lupaavasti nimetyn Gull Lake'n etelärannalla. Avovesi oli kaukana, joten saatoin vain todeta paikalla olleen pari tuhatta kanadanhanhea ja vähintään satoja muita vesilintuja. Järven pohjukassa oli komea tyrnikkö; pihapihlajan kokoiset puskat suorastaan leimusivat kellanoransseina, ja valkea joskin ohut lumipeite vain korosti vaikutelmaa. Mustapääkerttuja ja rastaita tuli ikävä.

Rengasnokkalokki Larus delawarensis, Edmonton AB 10.11.2005

Retkiä oli pitkin kuuta pari-kolme kertaa viikossa. Kävin usein kaupungin kaatopaikalla, jolta lokit katosivat ennen kuun puolta väliä; mm. 19.11. tai sen jälkeen lokkeja ei näkynyt ainuttakaan. Toisaalta pari retkeä Whitemud Creek'in kuusikoihin ja Big Lake'n ympäristöihin tarjosi talvisia elämyksiä. Esimerkiksi 8.11. Big Lake'lla oli enää pari pientä sulaa, mutta niillä oli satoja sorsia ja sotkia (peruslajeja) sekä parisen sataa pikkujoutsenta ja kanadanhanhea. Saman päivän härski käynti tietyömaan yli järven itäpään katselulavalla tarjoili syksyn viimeiset kuusilokit; sain myös seurata viiden kojootin puuhia niiden kuljeskellessa jäällä ja tonkiessa kasvillisuustuppaita ja piisaminpesiä. Visiitti 13.11. tutulla 170 street x 41 SW avenuen maatilalla kaupungin eteläreunassa tuotti myöhäisen Brown-headed cowbird'in. Whitemud Creek taas muistutti 22.11., että lintuja voi pienellä munkilla näkyä cityssäkin. Kävin tuolloin Patin (Marklevitz) ja Eeliksen kanssa kuljeksimassa seudulla pari tuntia kauniissa syyssäässä. Tavanomaisten lintujen -- mm. kaksi lajia nakkeleita ja tiaisia, Blue jay, harakka ja korppi -- ohella havaitsimme viisi lajia tikkoja (mm. noki- ja kultatikka), Townsend's solitaire'n, nuoren kanahaukan, kolme amerikankiipijää ja sokerina pohjalla polun vieruskuusessa silmien tasolla kököttäneen soman Saw-whet owl'in!

Pakollinen Wabamunin retki oli 11.11. Kaunis, tyynenpuoleinen sää suosi. Lukemat:
Wabamun Lake. Common loon 1 juv 2 ad, Double-crested cormorant 1 juv, Western grebe 54, Slavonian grebe 7, Black-necked grebe 1, Tundra swan 5, Canada goose n2000, Mallard 25, American wigeon 80, American coot 46, Common goldeneye 482, Bufflehead 287, Long-tailed duck 10 (2a), White-winged scoter 3, Common merganser 173, Red-breasted merganser 14, Hooded merganser 27, Redhead n400, Ring-necked duck 1, Lesser scaup n200, VL n485, American herring gull 22, Ring-billed gull 69, Larus sp 22.
Keephills ponds. Western grebe 4, Red-necked grebe 4, Trumpeter swan 3 ad, Tundra swan 2, Canada goose n2050, Mallard n920, American wigeon 6, Gadwall 44, Shoveler 3, American green-winged teal 40, Common goldeneye 24, Bufflehead 61, Redhead 35, Ring-necked duck 6, Canvasback 18, Lesser scaup 76, American coot n260.
Sundance ponds. Double-crested cormorant 1 ad, Red-necked grebe 1, Tundra swan 14, Canada goose n690, Mallard 210, American wigeon 2, Pintail 3/-, Common goldeneye 42, Barrow's goldeneye 1, Bufflehead 14, Hooded merganser 16, Canvasback 8, Lesser scaup 80, VL n150, American coot 3, Bald eagle 2 ad, Hal/Aqu 1, Snow bunting n300.

Kiintoisana lopetuksena Wabamunin retkelle oli illansuun pieni lokkiryntäys. Kenties Edmontonin seudun kaatopaikat tyhjenivät kylmän rintaman painaessa päälle? Staijasin Wabamunin kylällä klo 16:30-17:05 laskien kaikkiaan 720 lokkia W-SW.

Tunturipollo Bubo scandiacus, Morinville AB 28.11.2005

Kuun lopullekin osui kiinnostavia lintuja. Bongaukset eivät ole olleet heiniäni Edmontonin seudulla, mutta 26.11. hoidin kaupungin länsiosan jokivarressa asuvan arkkitehdin pihasta myöhäisen Cape May warbler'in. Heppu vaikutti puhelimessa oudolta ja mielestäni antoi ymmärtää, ettei halua ketään pihalleen. Hoidin siis lajin kadulta aidan yli kuikkien, mutta ollessani jo häipymässä kaveri tulikin ulos ja pyysi kuistilleen katsomaan lintua lähietäisyydeltä! Otin pari muistikortillista kuvia (käytän useampaa 256 MB korttia), otoksista jokunen olikin kelvollinen (ks. yllä). Hauskana lisänä olivat pihan vesialtaassa käyneet kaksi valkokurkkusirkkua ja läskin kimppuun pamahtanut kultatikka. Päivää ei mitenkään pilannut myöhemmin kaupungin itäosasta löytämäni vanha tunturihaukka! Maanantaina 28.11. tein pohjoisemmas pienen pöllöretken. Egg Lake'lta (puolisen tuntia Edmontonista St. Albertin ohi pohjoiseen) oli kuulunut havaintoja useammista suopöllöistä, mutta kenties pakkaset olivat pakottaneet ne eteenpäin, sillä löysin kohteesta vain tunturipöllökoiraan, toista sataa pulmusta ja kaksi American tree sparrow'ia. Palasin etelämmäs pysähdellen siellä täällä. St. Albertin tuntumassa olevalta Silver Chief Estates -nimiseltä asuinalueelta löysin muutaman Golden-crowned kinglet'in, junkkoja, tiaisia ja mukavasti tilhiä. Big Lake'n länsiosan jäällä istuskeli kaksi tummanpuhuvaa, nuorta tunturipöllöä... -- Lopuksi mainittakoon Hillan 30.11. koulunsa pihasta huomaama vanha valkopäämerikotka!