SYYSKUU 2005

Olin lähes koko kuukauden matkoilla. Alkuun Suomessa, sitten Espanjassa, taas Suomessa ja lopulta Kanadassa. Maailmankiertue oli alkanut oikeastaan jo elokuussa Australiassa, ja syyskuun lopussa alkoi matkustus tosissaan painaa! Voinette uskoa, että parhaita näkyjä pitkään aikaan oli maanantai-iltana 26.9. klo 23.55 Hillan ja Eeliksen juoksu halaamaan Edmontonin lentokentällä... Joka tapauksessa tässä linnustollisia ja muita "korkeita valoja" (engl. highlights). Aloitan elokuun puolelta, koska nuo muutamat päivät sopivat asiayhteyteen.

Sixth International Woodpecker Symposium, Mekrijärvi 27.-31.8.2005

Matkustin Suomeen viime tipassa 27.8. Lentokentältä käväisin äitini luona Pasilassa syömässä maukasta punajuurikeittoa, sitten junalla Joensuuhun ja edelleen taksilla reilu tunti Mekrijärvelle. Esitelmäni tikkakongressissa oli jo seuraavana päivänä. Aikaero tuntui, tosin sitä lievitti heti tuloyönäni Mekrijärvellä resunnut iloinen saunaseurue. (Olin perillä puolenyön tietämissä.)

Tikkakongressi oli sikäli leppoisa, että kaikki osallistujat olivat ainakin jossain määrin kiinnostuneita työstäni -- samaa ei voi aina sanoa suuremmista kongresseista, joissa (tiukassa mielessä) kollegojen sattuminen samaan sessioon on enemmän onnea kuin mitään muuta. Keskustelua herättivät hakkuut palaneissa metsissä. Niihin ovat syinä politiikka (hakkaamatta jättäminen vaikuttaa metsäyhtiöiden seuraavan vuoden hakkuukiintiöihin) ja metsäteollisuuden kehittyminen niin, että hieman palanuttakin puuta voidaan käyttää (ilmeisesti selluun). Toki kongressin päähuomio oli rämetulikärjessä eikä nokisissa maisemissa, olihan Cornell University'sta paikalla useampi henkilö ja aiheesta kaksi esitelmää. Täytyy sanoa, että vaikka kritiikkiä rämetikkaa vastaan on jo esitetty aikamoisillakin foorumeilla, todistusaineisto oli minusta vakuuttava. Video, maastomuistiinpanot useista tilanteista, äänitallenne... Ainoa, mikä tuli mieleen (mutta jota kukaan ei tainnut kysyä) oli osittaisalbiinon Pileated woodpecker'in mahdollisuus...

Kongressin puitteissa ehdin retkeilemään lähinnä Mekrijärven aseman pihassa. Kahtena päivänä oli tosin bussiretkeilyäkin. Organisaattori Philippe Fayt oli onnistunut retkijärjestelyjenkin osalta: kohteita oli sopivan vähän, joten aikaa oli tarkempaankin katsomiseen. Kävimme iltapäivällä 29.8. rajavyöhykkeellä. Erityisesti itseäni kiinnostivat lukuisat palojen merkit ikivanhoissa hongikoissa. Lintuja ei ollut kovin paljoa, mutta silti nappasin muutaman vuosipisteen, kuten pyyn (Bonasa bonasia), järripeipon (Fringilla montifringilla) ja kulorastaan (Turdus viscivorus). Seuraava päivä 30.8. oli kongressin isompi retkipäivä. Aloitimme Koivusuon luonnonpuistosta, missä oli selvästi syksyn merkkejä ilmassa, satoipa välillä ravakasti vettäkin. Poimin rämeiltä mm. teerikukon (Tetrao tetrix) ja lapinharakan (Lanius excubitor). Vanhasta, rämeisestä kuusikosta löytyi pohjansirkkuja (Emberiza rustica) kaikkiaan seitsemän yksilöä kolmesta kohtaa. Kauas jonon hännille jääneet muutamat jenkit ja saksalaiset saivat hankalan maailmanpisteen! Kirvisiä, västäräkkejä, peippoja (Fringilla coelebs) ja vihervarpusia (Carduelis spinus) liikuskeli pikkuparvina latvoissa ja taivaalla. Koivusuolta siirryimme Patvinsuolle, missä oli alkuun evästauko. Löysin lähilammelta kuikan (Gavia arctica), mikä liikutti Pohjois-Amerikan kansalaisia. Itse massiiviselta suoalueelta löytyi lapinharakoita, tiaisia, hippiäisiä, ohi lentänyt metsähanhiparvi (Anser fabalis) ja kauempana kauhoneet noin 25 kurkea (Grus grus). Reilun kolmen kilometrin päässä lintutornilla porukka sai ihastella muutaman nuolihaukan (Falco subbuteo) saalistusnäytöksiä. Leppoisan päivän jälkeen palasimme asemalle, sauna lämpeni, makkaraa ja Koffia kannettiin tarjolle. Seuraavana aamuna Helsinkiin...

Seikkailuja Etelä-Suomessa 1.-13.9.2005

Asustin Suomessa äitini luona Pasilassa, mistä käsin tein erilaisia trippejä kaupungille ja kauemmaksikin. (Suuri kiitos majoituksesta ja muusta!) Suomi tuntui toisaalta tutulta, toisaalta tunsin itseni turistiksi. Paikat olivat tuttuja, osasin kieltä aivan kelvollisesti, näin tuttuja ihmisiä. Silti en voinut mitään jonkinlaiselle ulkopuolisuuden tunteelle. Mitään pakahduttavaa "kotimaan ikävää" ei tuntunut, mutta nautin joka hetkestä. Kaipa sitten koti on siellä missä kulloinkin sattuu asumaan? Kiertelin Kauppatorilla turistina, joskaan en ostanut mitään. Nautin munkkikahvit kahvikojulla ja katselin ihmisiä. Japanilaisia, kiinalaisia, saksalaisia, venäläisiä... Asematunnelissa oli myös leppoisa kierrellä. Tunnelin Levyssä olivat samat kaverit duunissa kuin aiemminkin, morjestin Timon ja ostin hieman suomalaista musiikkia. Ilokseni Tuomari Nurmio oli levyttänyt yhdessä Alamaailman Vasaroiden kanssa klezmer-tyylistä mäiskettä, Nylon Beat oli julkaissut kelvollisen livelevyn, ja YUP:n tuore julkaisu "Keppijumppaa" oli kerrassaan mainio.

Koin muutaman kulttuurisokin. Kävellessäni Arkadiankatua 7.9. kohti ravintola Ateljeta tapaamaan vanhoja opiskelija- ym. tuttuja en löytänyt ravintola Pikku-Parlamenttia lainkaan, vaan tilalla oli massiivinen nykyarkkitehtuurin kukkanen. Eduskunnan lisärakennus! Mikähän sen nimi on? Toivottavasti sitä kutsutaan Pikku Parlamentiksi. Vilkaistessani Simonkenttää ja bussiaseman aukiota en havainnut kumpaakaan. Aukean peitti kookas betoni- ja lasirykelmä nimeltään Kamppi! Tutustuin myöhemmin kolossiin matkustaessani 9.9. Lohjalle ja on myönnettävä, että busseille löysi hämmästyttävän helposti... Kolmantena anekdoottina mainittakoon uuden mallinen matkalippusysteemi. Heti Suomeen saavuttuani, Pasilan aseman kioskilla, pyysin myyjältä kymmenen matkan sarjalippua, johon tämä ihmetellen huomautti, ettei sellaisia olekaan. Lopulta hän myi minulle ladattavan matkakortin, johon latasin 25 Euroa. Matkustelin pari päivää kortilla todeten sen käteväksi. Sitten yritin 7.9. puolilta öin Helsingissä junaan mennäkseni Pasilaan. Laiturilla junailijat pysäyttivät: lippu on leimattava oheisessa laitteessa. Eipä mitään, leimasin kuten aiemminkin, johon toinen ukoista: "Ei kuulunut piippausta!" Ihmettelin, mitä ihmeen piippausta; selvisi, että laite piippasi onnistuneen maksun merkiksi. Olin matkustanut monta päivää ilmaiseksi! Neljäntenä tapauksena huomasin kerran ratikkaan tunkevan kolme mustaa kaveria: yksi somali ja kaksi afroamerikkalaista. He istuivat alas ja alkoivat paukuttaa -- stadin slangia! Yhteinen kieli oli löytynyt...

Retkeilyyn. Tikkakongressin jälkeen neljä kanadalaista Quebec'ista oli jäänyt Helsingin seudulle aikomuksenaan retkeillä 1.-2.9., ja liityin seuraan ikään kuin paikallisoppaaksi. Ekana aamuna aloitimme Viikin pelloilta, ja lintuja olikin paljon. Etenkin kirviset, västäräkit ja pensastasku (Saxicola rubetra) olivat runsaita, valkoposkihanhia (Branta leucopsis) laidunsi ehkä 50 yksilön parvi. Petoja muutti hiljakseen: varpus-, hiiri- ja mehiläishaukkoja (Accipiter nisus, Buteo buteo ja Pernis apivorus). Siirryimme keskelle aukeaa, jolloin taivas repesi: suoraan ylitsemme laitumille alkoi laskeutua sadoittain valkoposkihanhia! Karkeasti pari tuhatta lintua, kuin arktikalla... Ihailtuamme parvia puolisen tuntia jatkoimme Mölylän tornille, minne kokoontui pian kaikkiaan kymmenisen henkilöä. Vesilintuja, harvakseltaan kahlaajia ja petoja. Löysin lännen puolelta klo 11.10 ehkä kilometrin-parin päässä matalalla kaarrelleen ison pedon, jota ihmettelimme kohta kaikki. Pitkät, roikkuvat, tasaleveät siivet, joiden yläpinnoilla vaaleat lautumat, tasapäiseltä näyttänyt pyrstö, tummanruskea yleisväri, vatsa vaaleampi, punertava, vaalea pää... Lopulta ehdotin varovasti, että haarahaukka (Milvus migrans). Hyväksyviä mutinoita; soitin Jannelle (Södersved), joka pisti tiedon piippiin. (Kiitokset muuten Jannelle viestitysavusta ja seuraavan päivän opastuksista!)

Retki jatkui; havaitsimme mukavasti hyönteissyöjiä (sieppoja, leppälintu Phoenicurus phoenicurus, kerttuja, uunilintuja, tiaisia, kirvisiä). Lisäksi kanadalaiset ottivat riemun irti komeista maailmanpisteistä yksinäisestä palokärjestä (Dryocopus martius) ja uuttukyyhkyistä (Columba oenas), joita Vanhankaupunginlahden voimalinjan langoilla oli liki sata. Kävimme lounaalla Gardeniassa, missä kohtuuhintainen 7 Euron lohikiusaus, ja jatkoimme Lintuvarusteen myymälään, mistä kanukkien mukaan tarttui kotiin viemisiä.

Päivä jatkui Viikin jälkeen Laajalahdella, missä viiksitimalit (Panurus biarmicus) pysyivät näkymättömissä, joskin niiden pingauttelua kuului harvakseltaan. Vihelsin erotuomarin pillillä luhtakanaa (Rallus aquaticus), joka kohta vastasikin aivan Maarin uuden tornin viereltä. Vesilintuja oli paljon, kahlaajiakin kymmeniä. Etujoukon muodostivat töyhtöhyypät (Vanellus vanellus). Laajalahden jälkeen ehdimme vielä kiertämään Finnon altaan; täällä liejukana oli runsas (1 ad 7 juv), harmaasorsia löytyi neljä, ja pikkulepinkäisiä (Lanius collurio) havaitsimme kolme nuorukaista.

Seuraavana aamuna 2.9. huristimme Hankoon. Matkalla pysähdyimme ihailemaan paria paikallista kurkea Ingarskilan tienhaaran pellolla, ja yli matkasi useita parvia merihanhia (Anser anser). Hankoon saavuttuamme ajoimme suoraan Varisniemeen, missä kaksi merikotkaa (Haliaeetus albicilla) aiheutti kanadalaisille kaivattuja onnen tunteita. Kirvisiä, västäräkkejä, vihervarpusia ja peippoja matkasi ylitsemme, ja niiden ääniä kuului taivaalta jatkuvasti. Kanadalaiset olivat tyytyväisiä, kun peipon lentoääni alkoi olla betonissa! No, matka jatkui kalasataman kallion kautta Neljän Tuulen Tuvalle, missä katsoimme hetken vesilintuja. Sitten huomasin klo 10.15 Falcon lähestyvän idästä. Kehotin katsomaan, sillä lintu tulisi aivan vierestä. Haukan ohittaessa alle 50 metrin päästä myötävalossa kaikkien huomio oli kiinnittynyt hyvin vaaleaan päähän ja pisaramaiseen, mustaan silmänseutuun (muitakin yksityiskohtia toki näkyi). Siinähän meni nuori punajalkahaukka (Falco vespertinus)! Lintu oli päivän ensimmäinen jalohaukka, mikä herätti pientä ruputusta kanukeissa: olisi ollut helpompi katsoa vesparia, jos olisi nähnyt vaikkapa tuuli- ja nuolihaukan ensiksi!

No, ei auttanut kuin jatkaa retkeä. Kolusimme Långörenin tyven, Täktomin lentokentän ja Vedagrundetin. Lintuja oli paljon, havaitsimme kymmeniä varpushaukkoja ja hieman niukemmin muita petoja. Merikotkia näkyi pari lisää. Tiaisia oli liikkeellä, kirviset ja västäräkit jatkoivat menoaan. Lyhyt kiepaus Svanvikin tornilla ei antanut oikein mitään; lahti oli näköjään kasvamassa vauhdilla umpeen.

Siirryimme Tammisaaren puolelle Prästkullaan. Sinisorsa- ja tavivoittoinen vesilintumassa lillui lahdella. Osin kynnetyillä pelloilla ruokaili paljon västäräkkejä, lokkeja ja töyhtöhyyppiä. Jatkoimme Finbyn aukealle, jolloin sain tekstiviestin Pohjassa hetkeä aiemmin havaitusta pikkukotkasta matkalla lounaaseen. Puolisen tuntia merihanhia, laulujoutsenia (Cygnus cygnus), sorsia ja ruskosuohaukkoja (Circus aeruginosus) tapitettuamme joku huomasi matalalla lähestyvän tumman, siipiään suunnilleen vaakatasossa pitävän ison pedon. Ylimääräisiä sydämenlyöntejä aiheutti, että siipien tyvillä loistivat vaaleat täplät, pikkukotkan "ajovalot"! Siinäkö saapui Pohjan lintu? Hieman hätäisesti soitin Jannelle ja kerroin, että meillä on hyvän näköinen peto, joka... laskeutui juuri paikalliseksi! Ei, ei ole määritetty, mutta näyttää hyvältä... Tieto piippiin mahdollisena pikkukotkana. Peto jäi piiloon metsän reunaan. Keskustelimme, mitä itse kukin oli linnusta nähnyt. Näkikö kukaan yläpuolta kunnolla? Louis Imbeau sanoi nähneensä, muttei ollut kiinnittänyt huomiota vaaleisiin lautumiin. Niiden olisi pitänyt näkyä, etäisyyttä oli vain kilometri. Soitin taas, ettei lintu luultavasti ole pikkukotka. Jäitä piippiin, onneksi bongareita ei ollut ehtinyt paikalle... Lohdutuksena 25 kurkea lipui matalalla ylitsemme. Soitin Jannelle; sovimme tapaavamme Karjaan Shellillä, mistä jatkaisimme kahvien jälkeen Jannen johdolla Myransiin ja Lempansiin, missä oli aiemmin nähty punajalka- ja arosuohaukka.

Myrans huipensi kahden päivän sessiomme hienosti. Petoja oli erittäin runsaasti: peräti 11 tuuli- (Falco tinnunculus), 7 sinisuo- (Circus cyaneus) ja 4 hiirihaukkaa sekä joukko yksittäisiä muita lajeja. Lopulta Janne löysi paikallisen punajalkahaukan, jota kanukit nyt pääsivät katsomaan ennakkoharjoittelun kera. Sitten soi piippi: arosuohaukka oli paikallisena Lempansin aukealla. Kanadalaiset pääsivät osallisiksi bongauskokemuksesta! Kuumeinen ajo mutkaisilla sorateillä päättyi lopulta pienen harharetken jälkeen onnellisesti, ja ilta-aurinko todisti ehkä 10-15 henkilön onnea: nuori arosuohaukkakoiras (Circus macrourus) istui pellossa vajaan sadan metrin päässä, kaukoputkessa 60-kertainen suurennus, t-paitakeli...

Muutama seuraava päivä kului Helsingissä. Kävin useaan otteeseen Yliopiston Kasvitieteellisessä Puutarhassa, missä nuori heinäkurppa (Gallinago media) viipyi useita päiviä kuvauksellisesti. Hyönteissyöjät olivat lukuisina edustettuina, mikä olikin hyvä, koska vuosipisteitä ei ollut kertynyt aiempien vuosien malliin. (Mistähän syystä?) Havaitsin mm. muutaman pikkusiepon (Ficedula parva) ja 8.9. Tähtitorninmäeltä sirittäjän (Phylloscopus sibiliatrix). Harmaasiepot (Muscicapa striata) olivat koko jakson hyvin runsaita, samoin västäräkkejä oli nurmikot piukassa.

Osallistuin myös raskaan sarjan retkeilyyn, sillä lauantaina 10.9. oli Hakki ry:n syysralli Lohjan seudulla. Joukkueemme (Janne S., Jukka Ollila ja minä) aloitti terävästi joskin niukkalintuisesti heti aamukuudelta Lohjan kirkonkylältä ja edelleen Gunnarlan golfkentältä. Lintuja oli liikkeellä melko vähän verrattuna aiempien päivien tunnelmiin Helsingissä. Kartutimme silti peruslajistoa tasaisesti. Keltavästäräkki tuotti tuskaa, sillä puoleen päivään mennessä kaikki olivat havainneet lajin, mutta kertaakaan ei kaksi joukkueen jäsentä samaa yksilöä (pisteen edellytys rallissa)! Poistuimme golfpallojen viuhinasta Kukkumäelle, missä kohdallemme osuivat ensimmäiset onnenkantamoiset yli lentäneiden kolmen kangaskiurun (Lullula arborea) ja yksinäisen nokkavarpusen (Coccothraustes coccothraustes) muodossa. Nautimme eväitä pienen peippomuuton siivittäminä ja jatkoimme Myransin aukeille. Peltotien mutkassa oli porukkaa, jotka tapittivat putkineen alas pellolle, ja ehkä viisivuotias poika osoitti suoraan yläpuolellemme. Vilkaisin ylös: siellä rundasi iso Falco, joka heti osoittautui vanhaksi muuttohaukaksi! Käyntimme kruunasi paikallinen nuori haarahaukka.

Kävimme tämän jälkeen Lohjan kaatopaikalla, missä etenkin rautiaisia (Prunella modularis) oli kymmenittäin. Paras laji oli kuitenkin parin yksilön voimin sinirinta (Luscinia svecica). Palasimme Lempansiin, missä havaitsimme taas haarahaukan (arvattavasti Myransin lintu), ja edelleen takaisin Myransiin. Komppasimme apilaniityn, emme havainneet mitään (myöhemmin samana päivänä Tringan bussiretkue tietenkin komppasi siitä heinäkurpan). Kilpajoukkueemme ampaisi radikaalisti kahville, koska haarahaukka oli Jukalle elis, ja edelleen Karjalohjalle (Kattelus) ja Sammattiin. Vaikka aikoinaan Tringassa olleesta kuntakisajutusta voisi muuta päätellä, nämä kohteet eivät suinkaan olleet turhia, vaan saimme mm. pensaskertun (Sylvia communis) ja käen (Cuculus canorus). Viime mainittu istui Sammatissa puhelinlangalla! Tämän jälkeen Jukkaa hiljattain vaivannut flunssa vaati veronsa ja hän lähti viiden maissa kotiin. Tykitimme Jannen kanssa loppuun asti: varttia ennen kisan loppumista (17.45) hoidimme tukkakoskelon ja kolme minuuttia ennen loppusummeria töyhtötiaisen (Parus cristatus)! Rytistys kannatti, sillä purkutilaisuudessa ilmeni, että voitimme, tosin vain yhden lajin marginaalilla. Saldoksemme kertyi tasan sata ihanuutta! Hakin rallin tulokset löytyvät täältä; klikkaa "Havainnot" ja sitten "Syysralli 10.9.2005".

Lohjan kisan jälkeen oli syytä jäähdytellä, mihin Helsingin puistot tarjosivat hyvät puitteet. Hyönteissyöjärintama hiljeni radikaalisti. Heinäkurppa sinnitteli YKP:ssa ainakin 13.9. saakka. Tuolloin lyhyellä YKP-iltakierroksella minulle sattui onnenkantamoinen. Saavuin paikalle ilta-seitsemän jälkeen, paikka tuntui vaisulta. Puolisen tuntia puskia ja puita koluttuani saavuin puutarhan lounaisnurkkaan. Kymmenisen ornia tapitti tiukasti matalaa lehtipuuta; kysyin, mitä täällä oikein katsotaan, ja minulle osoitettiin -- taigauunilintu (Phylloscopus inornatus)! Lintu liikuskeli aktiivisesti edes takaisin ehkä 5-10 minuuttia, kunnes katosi. Suomi toivotti komeasti spondelajilla tervemenoa Espanjaan!

XII European Carabidologists' Meeting, Murcia, Espanja 14.-23.9.

Espanjan Murciassa järjestetty kuoriaiskongressi oli sijainniltaan niin otollinen, että retkeilin muutaman päivän ennen istumista kokoussalissa. Havikset tästä. Lensin Alicanteen jo 14.9., vuokrasin auton (pieni Skoda Fabia, 200 EUR / 4 vrk, max 2000 km, täysvakuutus) ja ajoin satakunta kilometriä etelään La Mangaan. Seuraavat päivät retkeilin La Mangan ja Valencian välillä. Paikat olivat etäisesti tuttuja kierreltyäni täällä Hannan kanssa tasan 11 vuotta aiemmin. Rannikkoseutu ylipäätään oli varsin kuivaa, aavikkomaista, karua. Ylängöt ja osin metsäiset vuoret taas edustivat hieman rehevämpää, tosin pääasiassa mäntyä kasvavaa seutua.

La Mangan paras seutu olivat kaupungin eteläpuoliset suola-altaat lähiviljelyksineen. Havaitsin 14.9. altaiden tuntumassa olevan yökerhon (jota luulin ensin moskeijaksi!) pihapalmuissa 28 munkkiarattia (Myiopsitta monachus). Laji oli aiemmin Floridasta tuttu, mikä olikin hyvä, koska kuvaa ei mukana olleesta kirjasta (Svensson ym.: Euroopan linnut) löytynyt. Itse altailla oli runsaasti (n1000) mustakottaraisia (Sturnus unicolor), varpusia (n1000), n150 flamingoa (Phoenicopterus ruber), n500 etelänharmaalokkia (Larus michahellis) ja muutama sata kahlaajaa ja muuta lokkia. Luin kolmen Audouin's gull'in (Larus audouinii) värirenkaat, kaukana lennähti kolme paksujalkaa (Burhinus oedicnemus).

Seuraavana aamuna aurinko nousi melko tarkkaan kahdeksalta. Kolusin aamun La Mangan peltoja ja siirryin hitaasti Punta Bravan kautta Los Alcazares'in kylälle. Töyhtökiuruja (Galerida cristata), viherpeippoja (Carduelis chloris) ja tiklejä (C. carduelis) oli kymmenittäin, satoja mustakottaraisia, muutama kymmenen turturi- ja turkinkyyhkyä (Streptopelia turtur ja S. decaocto), satoja pääskyjä, rantalietteillä ja levävalleilla muutamia kymmeniä kahlaajia ja nokikanoja, lisäksi kala- ja riuttatiiroja. Heinäkerttuja (Cisticola juncidis) pöllähti ruohonkorsien nokkiin melkein aina, kun huvikseni piiskutin heinämaan tuntumassa.

Los Alcazares'issa havaitsin kauempana oudon lokin, jonka halusin nähdä paremmin; siispä ajoin hiekkatietä rantaan. Auto juuttui hiekkaan, eikä lähellä ollut kuin iäkäs pariskunta. Yritin selvittää heille tilannetta. Alkuun rouva oli innoissaan, kun saattoi näyttää minulle ohi lentäneen riuttatiiran, olihan minulla kiikari kaulassa ja ilmiselvästi kyselin, missä ihmeessä niitä lintuja oikein näkyisi. Vanha isäntä sitä vastoin oivalsi paremmin, että ongelmani oli muu, ja elekielellä selostettuani hän lähti mukaani todetakseen, ettemme saisi autoa kahteen pekkaan liikutettua. Hän kirjoitti minulle paperilapulle jotain espanjaksi ja osoitti kauempana olevaa taloryhmää. Kävelin sinne ja huomasin leirintäalueen. Toimiston seinässä olivat espanjan, saksan ja -- mahtavaa! -- englannin liput. Astuin sisään, "Hola", selitin englanniksi tilanteen, johon virkailija katsoi ihmeissään ja tiedusteli, enkö tosiaan puhu yhtään espanjaa. Annoin paperilapun; nainen otti puhelimen ja soitti jonnekin. Sitten hän kysyi jotain: piirsin hänelle summittaisen kartan näyttääkseni, että autoni on puolen kilometrin päässä. Hetken kuluttua hän näytti seinäkellosta, että "half an hour". Menin viereiseen kahvilaan odottelemaan, join hyvät kahvit (Espanjassa saa hyvät kahvit melkein mistä vain) ja lopulta pihaan kaartoi hinausauto. Kuskin tuoksahdus paljasti, että hän oli ollut menossa siestalle parin oluen jälkeen saadessaan virkailijan soiton. Hän kyseli jotain, levittelin käsiäni, ja virkailija tuli paikalle. Kuski keskusteli hetken tämän kanssa, viittasi minut autoon ja ajoimme rantaan. Minuutissa hän nyppäsi auton irti, ja espanjan ja englannin kohtaamattomuuksien jälkeen ajoimme pikkukaupunkiin, josta kuski arvatenkin oli tullut. Hän kirjoitti lapulle "50 EURO", nostin rahaa ja maksoin; sain kuitinkin. Auto alle ja retkelle!

Retki jatkui kohtuullisena, vaikka aurinko porotti ja varmastikin hiljensi pahimpia menohaluja. Tavallinen, vaalea- ja alppitervapääsky (Apus apus, A. pallidus ja A. melba) saalisteli useiden yksilöiden voimin, satoja pääskyjä. Lopulta saavuin taas hyvälle kohteelle, Salinas de San Pedron suola-altaille. Paikalla näkyi toista sataa mustakaulauikkua ja ehkä 250 flamingoa, kymmenisen mustatiiraa ja pari sataa kahluria. Jatkoin läheiseen Torreviejan kaupunkiin, buukkasin motellihuoneen ja ajoin vielä iltaretkelle Embalse de Pedreraan. Täällä turkin- ja turturikyyhkyt olivat melko lukuisia, samoin viherpeipot ja keltahempot (Serinus serinus). Muista lajeista mainittakoot 17 punapyytä (Alectoris rufa), harjalintu (Upupa epops), kivikkokiuru (Galerida theklae) ja pari parvea pyrstötiaisia (Aegithalos caudatus). Auringon laskiessa ylitseni matkasi komea 70 yksilön mehiläissyöjäparvi (Merops apiaster)...

Seuraavana aamuna (16.9.) ihailin lintupaljouksia Santa Polan suola-altailla. Joitakin tunnuslukuja: flamingo n1000, silkkihaikara n30, harmaahaikara n35, ristisorsa (Tadorna tadorna) n60, etelänharmaalokki n500, naurulokki (Larus ridibundus) n250, mustanmerenlokki (L. melanocephalus) n120, riuttatiira n30, pääskyt n300, sirrit n110, viklot n20, pitkäjalka n35 ja avosetti (Recurvirostra avocetta) peräti n500! Jatkoin Santa Polan männikköalueelle, missä lintuja oli hyvin vähän, tosin mm. muutama harjalintu, kerttuja, viherpeippoja ja pajulintuja oli havaittavaksi asti.

Päätin 16.9. päiväni retkeilemällä Alicanten länsipuolisilla vuoristoalueilla reitillä tie nr. 340 - Alcoy - Font Roja - Penaguila - Alcoleja - Sella. Matkan ainoa mustatasku (Oenanthe leucura) näyttäytyi täällä; samassa kohdassa ihailin kahta vuorikotkaa (Hieraeetus fasciatus) ja määrittämättä jäänyttä kotkalajia. Ylängöllä näin myös mm. vanhan niittysuohaukkanaaraan (Circus pygargus) ja vihertikan (Picus viridis). Varsinainen päivän päätös oli varata huone hotelli Rosinante'sta Calpen kaupungista ja käväistä katsomassa kaupungin ja meren väliin jäävää valtavaa kalliopaatta, jonka rinteillä ja etenkin huipulla oli satoja etelänharmaalokkeja.

Lauantaina 17.9. aikomus oli mennä staijaamaan merilintuja Cap de la Nau -nimiseen niemenkärkeen. Kartalla lyhyeltä näyttänyt ajomatka oli kuitenkin kymmeniä kilometrejä ja matkalla näkyi lintujakin, joten aikataulu heitti häränpyllyä. Ajomatka tuotti mm. neljä alppivarista (Pyrrhocorax pyrrhocorax) ja peukaloisen. Itse staijipiste löytyi sekoilujen jälkeen; hispaanot tuntuvat kutsuvan mitä tahansa kylä- tai merinäkymää nimellä "Mirador". Mitä ihmeen miradoria on katsoa määrittämisen kannalta toivottoman kaukana olevia ulapoita? Lopulta oikea piste majakoineen löytyi, mutta liitäjät menivät kovin kaukana. Uskalsin määrittää vain kolme välimerenliitäjää (Calonectris diomedea), joskin lintupaikkaoppaan (Palmer & Fidel 2001) mukaan mitään muita ei tähän aikaan pitäisi nähdäkään. Ei kun pois; läheisistä puutarhoista löytyi tiaisia, sieppoja, kerttuja ja kolme mustaleppälintua (Phoenicurus ochuros). Sepelkyyhky (Columba palumbus), joita sivumennen sanoen oli useissa paikoissa, näyttäytyi yli kymmenellä yksilöllä. Ajoin pysähdyksien tahdittamana Pegoon, joka paikkaoppaan mukaan oli katoava kosteikko. Arvio oli oikea! Kohteen runsain laji oli varpunen (n1000), ja sitä seurasivat muutamien kymmenien yksilöiden voimin liejukana, tikli ja lehmähaikara (Bubulcus ibis). Havaitsin myös mm. pikkuvarpusen (Passer montanus), ruskohaikaran (Ardea purpurea) ja viisi kuningaskalastajaa (Alcedo atthis). Iltaretki Valencian eteläpuoliselle Albuferan kosteikolle meni ajeluksi kovassa kaatosateessa. Paikkaoppaan katteeton majoitusmahdollisuuksien hehkutus tympäisi; onneksi täältä etelään olevassa Culleron kaupungissa oli 35 Euron merinäköalahuone suht siistissä ja rauhallisessa hotellissa.

Sunnuntai ja teknisesti ensimmäinen kongressipäivä 18.9. alkoi retkeilyllä. Tutkin peltoalueita reitillä Cullero - Sueca - Alzira. Kaatosateiden jälkeen keli oli pilvipoutainen ja paranemaan päin. Ruskosuohaukkoja leijui ojanvarsilla, yllättäen viljapellosta ponkaisi myös nuori pikkuhaikara (Ixobrychus minimus), joka lensi aivan editseni kadoten korjaamattomaan peltoon. Silkki- ja lehmähaikaroita, nauru- ja etelänharmaalokkeja, harmaahaikaroita, yksinäinen ruskohaikarakin. Varpusia, mustakottaraisia, sepelkyyhkyjä, pääskyjä, västäräkkejä. Retkipiste pamahti myös neljän yksilön pensassirkkuparvesta (Emberiza cirlus). Jatkoin Alzirasta tietä nro 340 kyliin Xativa ja Alcoy. Puutarharinne tarjoili samettipää- ja rusorintakerttuja (Sylvia melanocephala ja S. cantillans), ja taivaalla pyöri kaikkiaan kolme pikkutuulihaukkaa (Falco naumanni). Auto piti palauttaa Alicanten lentokentälle klo 18 mennessä, joten iltapäivän retkeily hiipui akselille Alcoy - Ibi - Tibi - Balsarez. Retken ensimmäinen pikkukotka (Hieraeetus pennatus) kaarteli viime mainitussa pelottaen parven naakkoja (Corvus monedula) ja lehmähaikaroita lentoon. Ja sitten kongressiin...

Murcia tuntui olevan linnustollisesti erittäin vaatimaton kaupunki. Mustakottaraisia ja varpusia tosin näkyi hyvin. Onneksi 21.9. oli kongressin retkeily. Ensimmäinen kohde, Elchen palmumetsä, oli linnustollisesti vaisu, joskin puisto sinänsä hieno. Erikoisuus oli, että kaikki kävijät kuvattiin ja ulosmenoportilla oli myynnissä avaimenpieriä, joihin kuvat oli painettu. Joku oli kuitenkin ostanut minun avaimenperäni! Jatkoimme läheiselle El Hondon suojelualueelle, missä söimme eväitä opastuskeskuksella, minkä jälkeen kiersimme puolen kilometrin luontopolun kosteikkoalueella. Flamingoja, silkki- ja lehmähaikaroita oli muutama kymmenen, kaksi pikkukotkaa ja ruskosuohaukkaa, mustatiiroja, 70 nokikanaa. Retkipiste irtosi pikkukiurusta (Calandrella rufescens) ja sulttaanikanasta (Porphyrio porphyrio). Täältä siirryimme reilun tunnin ajon päähän Sierra Espunan vuoristometsäalueelle. Mäntyvoittoinen seutu oli linnustoltaan niukkaa. Illan laskeutuessa palasimme Murciaan, missä vietimme vielä yhden kongressipäivän. Seuraavana aamuna (23.9.) oli aikainen bussikyyti Alicanten lentokentälle. Aikaisuudesta huolimatta en ehtinyt koneeseeni, "Gates are closed 45 minutes before takeoff", mutta yhtiö tarjosi 15 Euron palkkiota vastaan korvaavaa lentoa tuntia myöhemmin. Hyväksyin, mitenkäs muuten, ja tämä lento oli Helsingissä 10 minuuttia ennen alkuperäistä lentoa...

Loppukuu

Ehdin Espanjan jälkeen vielä kiertelemään Helsingin puistoja 24.-25.9., mutta linnusto oli jo harventunut. Parhaasta päästä olivat hernekerttu ja pikkusieppo Kasvitieteellisessä. Olin myös onnistunut palauttamaan mieleeni Bongariliiton Lntutiedotuksen salasanani, joten pääsin tsekkaamaan netistä viimeaikaiset rarihavikset. Tarkistin myös Albertan tilanteen sikäläisestä lintutiedotuksesta. Kummassakaan ei ollut mitään hätkähdyttävää. Oli helpompi palata Kanadaan, kun Suomessa oli rauhallista! Ei kun näyttämään retkeilyn mallia rapakon taakse.

Aikaerosta toipuminen vei yllättävän kauan (itse asiassa olo on vielä lokakuun alussa väsynyt). Eelis oli kuitenkin kärppänä lähdössä retkelle, joten kävimme 28.9. katsomassa Big Laken linnut. Molemmat katselupisteet (231 street ja St. Albertin lava) olivat kaasuputki- ja tietyömaina, joten katselu oli hankalaa. Silti näimme kolmatta tuhatta harmaasorsaa, pari tuhatta muuta vesilintua, kaikki peruslokit, hieman kahlaajia ja myöhäiset nuoren mustatiiran ja Common grackle'n. Sirkkuja ja sen tapaisia oli liikkeellä, havaitsimme White-throated, American tree, Song ja Lincoln's sparrow'it. Seuraavina kahtena päivänä sirkkuja oli kotipihassammekin kymmeniä, mikä yllätti, koska aiemmin pihamme on ollut linnustollisesti kauniisti sanottuna vaatimaton. Sirkkujen joukossa oli 20-30 tummajunkkoa ja kolme keltaperäkerttulia. Sateisessa illassa 29.9. löysin pihapuustamme myös harmaan, kellanvihreäselkäisen kerttulin, jolla oli ruosteraita kupeessa: Chestnut-sided warbler, nuori koiras! Olipa kaunis laji, myöhäinen sellainen, syyskuun päätteeksi! Seuraavana aamuna lintu oli edelleen paikalla ja päästi kuvaamaan; kuvia tästä.