SYYSKUU 2006

Syyskuu sujui kuin kuulemma Etelä-Suomessa: verrattain lämmintä, ajoittain pieniä sateita ja monin tavoin leppoisaa. Töissä jatkoin tuttuun tyyliin, joskaan en aivan joka päivä vaivautunut yliopistolle, koska matka Millwoodsin kotoa campukselle kestää yli tunnin suuntaansa (ellen ota autoa). Vaikka matkan voi käyttää hyödyllisesti lueskelemalla artikkeleita tai editoimalla tulostettuja tekstejä, saman voi tehdä mukavammin pysyttelemällä sisätiloissa. Itse toimistotyö ei eroa muutoin kuin että yliopistolla ramppaa väkeä edes takaisin kuka milläkin asialla. Etenkin lukukauden alettua syyskuun alussa.

Jakso oli siitä mainio, että ehdin tekemään muutaman retken. Setti alkoi 3.9., jolloin suuntasin hyville Edmontonin lähijärville. South Cooking Lake oli tuttuun tapaan erinomainen paikka katsoa uikkuja, sorsia, sotkia ja kuparivartteja (vai mitä nykyään nimeltään lienevät). Kaikkiaan näitä kelluskeli järvellä pitkin syyskuuta tuhatmäärin. Valtalajeina olivat lapa- ja jouhisorsa, molemmat tavilajit, kuparivartti ja telkkä, mutta muutkin tavalliset lajit sai vaivatta haalittua muistivihkoon. Amerikannokikanoja polskutteli 3.9. järvellä n700 keilapalloa. Tämänkertaisen retken paras sorsa oli vuosipiste: kanelitavi, vaihtopukuinen koiras. Lokkejakin oli runsaasti. Preerianaurulokkisumma n2500, kuusilokkeja samaan aikaan n650, muut lokit kymmeniä. Mustatiiroja lepatti järvellä satakunta. Kahlaajiakin näkyi notkuvan maisemissa: molempia keltajalkoja kaikkiaan n150, sirreistä havaitsin pulmus- 7, bairdin- 35 ja pitkäkoipi- 1; amerikantylli 26, amerikanavosetti n170, Marbled godwit 4, amerikansipi 1 ja pitkänokkakurppelo n120. Erityismaininnan ansaitsee Edmontonin seudulla harvoin nähtävä lyhytnokkakurppelo, joista toinen ruokaili Lakeview'in purjehduskerhon ja toinen kylän venerampin lietteillä. Muuta leppoisaa linnustoa olivat valkopäämerikotka, molemmat pienet Accipiterit, kaksi Buteo-lajia sekä syksyn ensimmäiset muuttavat lapinsirkku ja useampi tuhkakirvinen. Pääskyjäkin pyörähteli taivaalla kymmenittäin, etupäässä haara-.

Jatkoin Hastings Lake'lle, missä tutkin järven länsipään ja Kawtikh'in leirintäalueen rannan. Sen jälkeen hurautin etelärannan kautta alueen itäpäähän, missä en ollut aiemmin käynyt. Paikka vaikutti erinomaiselta: vähän asutusta, tie lähellä järveä, hyviä katselupisteitä, metsiä ja vaihtelevia rantoja. Länsipään lokki- ja haikarakolonia oli jo autio, mutta selällä näkyi n300 kuusilokkia ja saman verran kanadanhanhia sekä satoja sorsia, sotkia ja amerikannokikanoja. Uikut ovat järvellä lähes aina runsaita, niin nytkin; viisi lajia, joista valtalajina Western grebe n300 yksilöllä. Metsiköissä hääri runsaasti keltaperäkerttuleita, tavallisia sirkkuja ja tiaisia. Päätin järvikierroksen South Cooking Lake'n koillisosaan, paikkaan, jonka melkein hallitsee päätieltä (Wye Road). Täällä oli kaikkiaan parisen tuhatta sorsaa ja lokkia, jokunen viklo ja n30 bairdinsirriä.

Viikonvaihde 9.-10.9. kului Boyle'ssa Karvosten tiluksilla ja lähiseuduilla. Leppoisaa päästä pitkästä aikaa saunomaan! Viikonlopun sää oli syksyinen ja sopivan linturikaskin. Ehätin kiertämään arvostamani Skeleton Lake'n pariin kertaan. Lauantai-iltapäivällä parhaaksi havikseksi nousi kymmenien kuusilokkien mukana lepatellut nuori tiiralokki. Järvellä oli myös 14 Forster's tern'ia ja kymmeniä sorsia, sotkia ja uikkuja. Lietteitä tonki kaksi keltajalkaviklolajia, amerikantyllejä ja bairdinsirri. Syksyn ensimmäinen amerikannokkavarpunen kutsui lajitovereitaan; junkkoja, sirkkuja ja keltaperäkerttuleita liikkui pikku parvina monessa paikassa. Sunnuntain kattavampi kierros antoi paremman kuvan vesilintulajistosta, joskaan määrät tällä muutaman neliökilometrin lutakolla eivät kohonneet Edmontonin hyvien lähivesien luokkaan. Silti satoja kanadanhanhia, amerikannokikanoja, perussorsia ja -sotkia! Lisänä soppaan tulivat lukuisat härkälinnut ja amerikanjääkuikat. Kahlaajalajisto pysytteli vakiona, joskin uusina tuli n120 pitkänokkakurppeloa, yhdeksän palsasirriä ja kanadantylli. Eräällä pellolla ruokaili seitsemän Sandhill crane'a, muutama tundrahanhiparvi siirtyi etelämmäs ja järvellä kalasteli 14 amerikanpelikaania.

Kuun puolivälissä (15.9.) tarkastin taas South Cooking ja Hastings Lake't. Lajisto oli samaa kuin edellisvisiitilläkin, mutta määrät jonkin verran erilaisia (silti huiman korkeita). Klassinen retkeilysää: melkein nollakeli, kovaa tuulta sekä veden, rakeiden ja lumen sekaista sadetta. Lentokentän laiturilta etelään katsomalla löysin kaksi pilkkaniskaa sekä lietteellä muiden lokkien kanssa vaisusti liikuskelleen nuoren tiiralokin -- syksyn toinen. Myöskään nuori mustatiira samalla paikalla ei mitenkään pilannut tunnelmaa. Kahlaajiakin oli tarjolla: pikkukeltajalka 4, amerikantylli 3, pulmussirri 16, palsasirri 8, tundrakurmitsa 11, amerikankurmitsa 2 sekä Marbled godwit 1. Tuhkakirvisiä oli kovasti liikkeellä; laskin noin 80. Hastings Lake oli sekin antoisa, joskaan uusia lajeja ei montaa karttunut. Täällä oli kuitenkin amerikannokikanoja n750 sekä sorsia ja sotkia kaikkiaan n850. Amerikanpelikaaneja viivytteli paikalla yhdeksän, ja järven itäkulman kiviltä löytyi 39 Double-crested cormorant'ia. Hanhiparvia (lumi- ja tundra-) matkasi hiljakseen etelään ja kaakkoon.

Seuraava päivä (16.9.) pakotti ajamaan George Lake'lle, missä järjestettiin historian neljäs House River Beer Festival. Sää pysytteli edelleen sateisena ja melko kylmänä; kenties siksi okulaareihin osui useita satojen hanhien parvia lepäilemässä pelloilla. Parvet oli helppo huomata vahvan lumihanhikomponentin ansiosta, mutta kanadan- ja tundrahanhikin olivat lähes yhtä runsaita. Muutamat Swainson's hawk'it ja amerikanhiirihaukat lekuttelivat vielä pelloilla ja tienpientareilla myyrien toivossa. Kohta tulisivat piekanat ohikiitäväksi hetkeksi samoihin maisemiin... -- Itse Beer Festival täytyi sateen takia pitää aseman päärakennuksessa, joskin ulkona roihusi koko yön valtava kokko. Orkesterimme Pinned soitti ehkä 20-30 henkilölle täyden setin; basistimme Aleks oli juuri varmistanut, ettei muutakaan Edmontonista kuten oli aiemmin suunnitellut, joten tilanne vakiintui hetkeksi. Juhlan tiimellyksessä John (Spence) kertoi minulle, että hän maksaa minulle apurahaa vuoden loppuun, olinpa Suomessa tai Edmontonissa. Mantereen vaihto tuli askelen lähemmäksi!

Karvoset kaavailivat kovaan ääneen ajamista Vancouver'iin alkaen 20.9. Heille matka olisi liiketoimintaa, mutta pääsisin mukaan samalla hinnalla. Ajatus jäähyväisten heittämisestä Tyynellemerelle tuntui kiinnostavalta, joten hoidin töissä asiat sopivalle mallille ja pakkasin tavarat Pirkon ja Albertin autoon. Keskiviikkona 20.9. ajoimme Jasper'iin. Matkalla ei paljoa havainnoitu, mutta jo Edson'ista länteen oli korkeammilla paikoilla lunta. Valkea tavara oli jäänne edellisviikonlopun pienestä lumimyrskystä. Ruska tuntui olevan parhaimmillaan, haavikot komean keltaisina, joskaan harmaa sää ei tehnyt loistolle kunnolla oikeutta. Ajettuamme sisälle kansallispuistoon havaitsimme nuoren maakotkan ja tienvarressa kököttäneen piekanan. Kaupungilla liikkui jokunen junkko, keltaperäkerttuli ja sirkku.

Torstai 21.9. oli sekin kiivasta ajamista, eikä taukoja juuri pidetty. Nyt ajoimme British Columbiaan ja edelleen Kelowna'n pieneen sisämaakaupunkiin. Täällä Karvosilla oli bisnesneuvotteluja, mikä sopi minulle, ja livahdin pienelle retkelle. Maalinnusto oli harvalukuista, mutta vesillä oli perussorsia, -sotkia ja -uikkuja. Lokkeja oli hyvin; etupäässä niitä edustivat n600 rengasnokkalokkia, mutta löysin joukosta nuoren preerianaurulokinkin. Rantaviivaa seuraillut nuori kalatiira on seudulla hyvä havis.

Perjantaina 22.9. saavuimme hurjan ajon päätteeksi Vancouver'iin. Kävimme ensin hoitamassa Pirkon käsityöbisneksiä keskustan taideputiikkialueella ja sitten syömässä maukkaan kalalounaan. Sen jälkeen ajoimme keskustan Hertz-autovuokraamoon, josta vuokrasin auton. Tästä eteenpäin jatkaisin omin nokkineni Vancouverin ja Victorian tutkimista. Karvoset jatkaisivat pohjoiseen, sitten Victoriaan ja edelleen mahdollisesti Vancouver Island'in pohjoispäässä sijaitsevaan Sointulaan; oma aikatauluni ja ennen kaikkea budjettini ei kestäisi reilun viikon rytistystä. Autovuokraamo pieneksi yllätykseksi suostui järjestelyyn, että palauttaisin auton (Ford Focus; noin 70 CAD / päivä) Victorian lentokentälle. Illaksi ajoin vielä Karvosten perässä kaupungin pohjoislaidalla asuvien John ja Irene Lukkarisen kotiin illalliselle. Nautimme maukkaan ja runsaan aterian sekä keskustelimme lähinnä siirtolaisuudesta ja suomen kielen omituisuuksista.

Viikonloppu 23.-24.9. kului eteläisessä Vancouver'issa tai oikeammin Delta'n alueella. Lauantaina ajoin Stanley Park'in saarelle, joka sijaitsee aivan Vancouver'in keskustan tuntumassa. Täällä oli linnustollisesti vilkasta; etenkin kerttulit ja Ruby-crowned kinglet'it sekä sirkut olivat runsaita. Rannikon pakolliset kerttulit, Townsend's ja Black-throated gray warbler, hoituivat kättelyssä. Löysin myös puskassa tiukasti piileskelleen mustavalkoisen pikkulinnun, jollaista en ollut aiemmin nähnyt. Jonkin aikaa väijyttyäni lintu tuli hieman esille, otin muutaman kuvan, ja tilanne oli ohi. Sirkkumainen olemus, mustanruskeat höyhenet, vahva nokka ja pitkähkö, pyöreäpäinen pyrstö toivat lähinnä mieleen osittain albiinon Spotted towhee'n. Pikkukäpylintuja kilkatti yli useita parvia. Vielä pari Varied ja Swainson's thrush'ia, ja linnut tuntuivat nähdyiltä. Stanley Park'in jälkeen tutkin legendaarisen Reifel Island'in polut ja lampareet suippopyrstösirrin toivossa, mutta paikka vaikutti melko autiolta ja hiljaiselta. Perussorsat ja -sirkut löytyivät; parhaiksi haviksiksi hiipuivat nuori tundrahanhi, vesipääsky ja pitkäkoipisirri.

Viikonlopun suurprojekti oli koluta järkälemäinen Boundary Bay massiivisine lietteineen ja heinikkoineen. Homma onnistuikin teknisesti oikein hyvin. Löysin useita hyviä, helposti saavutettavia katselupaikkoja. Maineikkaimmat 64 ja 72 Street'ien pisteet olivat minusta kaikkein huonoimpia sikäli, että vesi ja lietteet olivat melkein kilometrin päässä sankan ja märän heinikon takana. Muut kelvolliset paikat, etelästä lukien, olivat 12 ja 16 Avenue (64 ja 72 Street), 88, 96, 104 ja 112 Street sekä lahden pohjoiskolkka, jota katsoin valtatieltä. Kolkan poikki kulkee jonkinlainen laiturirakennelma, jonne myös menee tie; en vain löytänyt reittiä.

Boundary Bay'n linnusto oli määrältään superia, joskin kahlaajat tuottivat valtavan pettymyksen, vaikka tiesin massojen jo menneen. Tässä valtalajit: amerikanharmaahaikara n130, amerikanhaapana n2000, jouhisorsa n800, amerikantavi n1200, muut sorsat n4900 ja kottarainen n2600. Pedoista löytyivät amerikansuohaukka 8, muuttohaukka 3 ja ampuhaukka 1. Pensaikkoja ja heinikoita kansoittivat kymmenet sirkut, tuhkakirviset ja keltaperäkerttulit. Blackbird'it olivat harvassa; havaitsin vain muutaman Brewer's ja Red-winged'in. Haarapääskyjä lenteli lahdella satakunta. Lokkeja lojui lietteillä tuhatmäärin, pääasiassa Glaucous-winged, American herring, California ja jokunen Mew. Kahlaajafauna oli, kuten ilmaistu, vaisua; viisi amerikan- ja 69 tundrakurmitsaa, 7 kanadansirriä ja 20 Western sandpiper'iä. Jokunen määrittämätön sirri matkasi etelään. Lauantai-illan huumaa tarjosi kaksi (kenties neljä) räyskää. Yövyin Tsawwassen'in kylällä pienessä hotellissa; halvat paikat olivat kaikki täynnä.

Koluttuani sunnuntaiaamuna Boundary Bay'n siirryin puolilta päivin Tsawwassen'in lahdelle. Kauhukseni lahdella oli sankka sumu, ja näkyvyys vaihteli 200-500 metrin välillä. Suunniteltu iltapäivä seutua tutkien karahti kiville, joten ajoin saman tien ostamaan lauttalipun Victoriaan. Lautta lähtisikin reilun puolen tunnin kuluttua. Pysäköin lauttajonoon ja kävin turistimyymälässä ostamassa hot dog'in, laihaa kahvia ja matkamuistoksi intiaanitaidetta, puisen korpinkuvan. Parituntinen lautalla ei sumun vuoksi antanut paljoakaan; päällimmäisenä ajatuksena sumuun tuijottaessa oli legendaarinen "tää on tätä", eli pelkäsin Vancouver Island'inkin olevan täyttä sumua. Pelko oli turha; sää kirkastui koko loppumatkan ajaksi, kun lautta saapui pääsaaren lähisaaristoon.

Vietin jakson 24.-27.9. Victoriassa. Majoituspaikat olivat järjestään täynnä, ja jos tilaa olikin, hinnat olivat kovia. Alle sadan dollarin yöpymisestä ei näyttänyt olevan tietoakaan, mutta lopulta päädyin Hannan ja lasten kanssa tutuksi tulleeseen Blue Ridge Motel'iin; tarjous 75 dollaria yö tuntui parin tunnin hakemisen jälkeen loistavalta tarjoukselta. Buukkasin kolme yötä.

Heti tuloiltanani retkeilin Victoriasta luoteeseen. Ajoin ensin Esquimalt Lagoon'in äärelle, laskeskelin lokkeja ja ruokkilintuja sekä harmittelin kyhmyjoutsenen menestystä. Meren puolella kellui runsaasti etelänkiisloja, Pigeon guillemot'eja sekä Rhinoceros auklet'eja; jokunen Heermann's gull seisoskeli ajopuiden päällä. Belted kingfisher säksätti närkästyneen oloisesti; syy selvisi, kun kalasääski liiti laguunin ylle lekuttelemaan. Täältä jatkoin Witty's Lagoon'in suulle; löysin uuden reitin havainnoida paikka helposti. Pieni sirriparvi -- 4 Western sandpiper'ia ja 14 kanadansirriä -- jäi kuitenkin kohteen parhaaksi vedoksi. Läheisellä Albert Head Lagoon'illa ei ollut yhtään mitään. Suuntasin edelleen rohkeasti Sooke'n kylälle, vaikka aurinko oli jo laskemassa. Pysäköin kauniin Whiffin Spit'in tyvelle ja kävelin laskevan auringon loisteessa, tyynessä syyssäässä niemen kärkeen ja takaisin. Matkalla räpsin pari ruutua melko lähelle eksyneestä hylkeestä (Harbor seal); erilaiset perussirkut olivat niemessä runsaita, ja laskuvesirannalla kitisi 18 alaskankarikukkoa sekä neljä Black oystercatcher'ia. Muutama House finch kutsui varpusmaisesti, hietikolla tepasteli tuhkakirvisiä, ja massiivisen kelppilautan kupeessa ui noin 80 kuusilokkia seuranaan muutama Mew ja Glaucous-winged gull. Lajisto ei ollut mitenkään ihmeellistä, mutta hetket palauttivat mieleen muita lintuharrastuksessa tärkeitä aspekteja: lintuja näkyi hyvin ja läheltä, ja olosuhteet katselulle tai ylipäätään olemiselle olivat ihanteelliset. Tyyntä, lämmintä, kaunis iltavalo!

Seuraava aamu (25.9.) alkoi visiitillä motellin vieressä olevaan Starbucks-kahvilaan. Ostin erinomaiselta maistuneen kalkkunasämpylän ja "grande"-kokoisen tummapaahtoisen kahvin, ja ajoin läheiseen Beacon Hill Park'iin. Sämpylä taskuun, kamera olalle, kiikari kaulaan ja muki käteen, ja ei kun tutkimaan tätä retkeilyn kannalta uskomattoman laadukasta puistoa. Puusto on paikoin mielettömän suurta ja arvatenkin hyvin vanhaa; tiheitä, isoja pensaita kasvaa monin paikoin, paikoitellen on matalan männikön somistamaa kalliomaastoa ja hienon oloista, hoitamatonta niittyä. Kaikki Victorian keskustassa! Ei ole ihme, että kohde kerää muutolta tipahtavat linnut kuin Suomessa Juhla-Mokka juojansa. Paikallisen amerikanharmaahaikarakolonian edustajista tosin vain kolme oli paikalla. Puissa kuitenkin liikkui runsaasti hippiäisiä, keltaperäkerttuleita, tummajunkkoja ja sirkkuja. Jokunen kultatikka väläytteli punertavia siivenalusiaan. Pensaissa hääri useita Bushtit-parvia. (Kanadalaiset mielellään nauravat eurooppalaisten linnunnimille, kuten Blue tit: "Must be cold in Europe if the tits are blue, ha ha!", mutta minusta Bushtit nimenä hakkaa kaikki aina Great tit'iä myöten.) Useampi partakolibri piti reviiriä laulamalla kitisten sekä hätistämällä pakosalle kaikki rastasta pienemmät linnut.

Puiston jälkeen kolusin tärkeimmät kaupungin linturannat aloittamalla Ogden Point'ista ja siirtymällä hiljakseen itään Gordoba Bay'lle. Perusruokkilinnut (etelänkiisla, Pigeon guillemot ja Rhinoceros auklet) olivat runsaita, mutta Marbled murrelet'eja löysin vain muutaman. Sama meno ruokkilintujen osalta muuten jatkui seuraavinakin päivinä. Lokeista Glaucous-winged, Heermann's ja Mew gull sekä kalifornian- ja amerikanharmaalokki olivat lukuisia. Rengasnokkalokkeja näkee täällä jostain syystä nihkeästi. Kalliorantoja kolusi muutama virta-alli, alaskankarikukko ja Black oystercatcher; Ogden Point'in itäpuolisen hietikon eduskivillä oli neljä Surfbird'iä. Ylitseni lensi massiivinen 76 kalkkunakondorin parvi pohjoiseen! Merellä näkyi härkälintuja, mustakurkku-uikkuja ja kolme lajia merimetsoja. Sorsat ja sotkat olivat hyvin harvassa. Gordoba Bay'lla menin tuttuun näköalaravintolaan, tilasin fish 'n' chips ja mukillisen paikallista olutta sekä nautin tyynen merenpinnan ja aurinkoisen sään aikaan saamasta pysähtyneestä tunnelmasta. Lopulta retkeily voitti, ja suuntasin lentokenttää kohti Gordoba Spit'ille, jossa oli reilu viikko aiemmin ollut suippopyrstösirri. Lintu oli kuitenkin kadonnut, joskin paikka sinänsä näytti lounaisen British Columbian mittapuussa ainakin välttävältä kahlaajapaikalta. Auringon jo suunnatessa vahvasti horisonttiin selasin vielä merenselkää Island View Beach'illa. Lajisto jatkoi muiden pysähtelyjen viitoittamalla tiellä. Sain tosin vahingossa kelvollisia kuvia lähelle eksyneestä tuhkakirvisestä!

Matkaan täytyy aina mahduttaa yksi pitempi retki. Sellainen oli 26.9., jolloin ajoin aluksi Jordan River'ille (noin tunti Victoriasta rantaviivaa luoteeseen) ja edelleen Port Renfrew'iin (toinen tunti samaan suuntaan). Jordan River antoi heti vahvaa näyttöä laadukkaasta lintukohteesta, kun kilometrin päässä kellui yksinäinen -- jääkuikka! Lintu kuitenkin ui nopeasti kauemmas, ja kuvat jäivät haaveeksi. (Digiscoping-vehkeet menivät Hannan mukana jo Suomeen.) Lokkeja ja ruokkilintuja oli satamäärin, muutama kalkkunakondori heräili rantapuissa, ja pensaissa pyöri kerttuleita, sirkkuja ja Spotted towhee'ita. Kelppilevää kellui suurina lauttoina; niiden tuntumassa vilahteli vähän väliä pyöriäisten selkiä ja eviä. Saukkoperhe kolmine nuorukaisineen ruokaili jokisuun lähellä. Vesillä oli vielä lukuisia amerikanjääkuikkia, kymmenisen Pacific loon'ia sekä pilkkaniskoja. Steller's jay'iden räkätys täytti ilman vähän väliä. Leppoisaa!

Ajoin Port Renfrew'iin ilman mainittavia keskeytyksiä. Täällä tarkastin aluksi kylän ja leirintäalueen valtavat hietikot, mutta rantalinnut eivät olleet kohteen muistettavinta antia. Ehei! Lahdelle nimittäin lensi paikallisiksi kahtena parvena peräti 74 ruskopelikaania, joista vain kaksi oli vanhoja lintuja. Lienevätkö Washington'issa pesivien populaatioiden kiertelijöitä? Määrä oli itselleni valtava yllätys, sillä Victorian rari-nettisivut mainitsivat yhden yksilön viikko-pari aiemmin. Kenties juuri kukaan ei vain retkeile täällä? Merellä lojuneet kymmenet lokit, uikut, pilkkaniskat, ruokkilinnut ja merimetsot hävisivät kiinnostavuudessaan pelikaaneille kertaluokalla. Lopulta jatkoin retkeä viitisen kilometriä pitkälle kävelyluupille, joka kiertää Botany Bay'n ja Botanical Beach'in. Löysin lisää pelikaaneja, nyt 76 useina pikkuparvina, ja sain ihailla virta-allien syyssoidinta. Valitettavasti kuvausetäisyys jäi toiveen asteelle. Metsän puolella vilskettä tarjosivat Chestnut-backed chickadee't, jotka saarella käytännössä korvaavat Black-capped chickadee't, sekä kymmenet hippiäiset, punarintarastaat, tummajunkot ja muutamat Steller's jay't. Kiepin tehtyäni palasin vielä kylän hietikolle tarkistamaan, etten ollut laskenut samoja pelikaaneja kahdesti. Pelko oli aiheeton, sillä lähietäisyydelläkin oli edelleen 41 lintua. Seisoskeltuani siinä hetken eväsleipiä ja tuoremehua nauttien havaitsin ison parven isoja lintuja lähestyvän koillisesta, Washington'in Olympic Peninsula'n suunnalta. Linnut putkeen: massiivinen 78 pelikaanin parvi lensi suoraan yli, kierteli hetken lahdella ja jatkoi lounaaseen. Perässä tullut kymmenen haavinokan potti täydensi päivän pelikaanisaldoksi noin 238. Olipa summa, kun paikallishälyssä oli aiemmin maininta yhdestä!

Päivä jatkui vielä ajolla takaisin sekä pysähtelyillä Jordan River'illä, Sooke'ssa ja Esquimalt Lagoon'illa. Linnusto oli kuitenkin jo tullut esiteltyä edempänä joitakin harvemmin nähtyjä lajeja lukuun ottamatta, kuten pilkkasiipi ja lapasotka. Auringon laskiessa käväisin vielä pikaisesti Victorian Ogden Point'issa, mutta linnut olivat vähissä. Kaksi vakaasti länttä kohti uinutta merileijonaa kuitenkin ilahduttivat jo kaikenlaista leppoisaa päivän mittaan kokenutta mieltä.

Seuraava päivä (27.9.) oli viimeinen lomapäivä, joskin lento Victoriasta Edmontoniin olisi vasta illalla, klo 19:30, enkä edes tiennyt lennon olevan yli tunnin myöhässä. Edellisillan pohdinnat Victorian rantojen köyhyydestä saivat tekemään päätöksen osallistua aamulla valassafarille. Meninkin Beacon Hill'ille suuntautuneen aamulenkin jälkeen ostamaan lipun, ja safari starttasi kymmeneltä. Puplityynessä säässä seilasimme toista tuntia näkemättä muuta kuin runsaasti etelänkiisloja, Pigeon guillemot'eja, Rhinoceros auklet'eja ja jokusen pyöriäisen. Edellispäivänä seudulla kuulemma oli ollut miekkavalasparvi. Lopulta aluksemme suuntasi aivan Washington'in rannikon tuntumaan, missä miehistön tiedossa oli melko paikallinen harmaavalas. Se onneksi näyttäytyikin. Päätimme turneen katselemalla merileijonakoloniaa muutama kilometri Victoriasta lounaaseen. Aivan hirvittävä mädän raadon tai kalan haju, mutta itse otukset erittäin komeita! -- Loppupäivän kulutin myöhäisellä lounaalla Mäkkärissä, Island View Beach'illa ja Gordoba Spit'illä. Lintumaailma tosin oli jo ihmeellisyytensä tarjonnut.

Ennen muita uutisia kerrottakoon vielä, että kävin 30.9.-1.10. Simon Slater'in (House River'in kenttäpäällikkö 2004) kanssa House River'illä keräämässä kääpiä ja nappaamassa syksyisiä kuvia maisemista. Tavoite oli löytää Anne Ollilan vuoden 2004 näytepuiden käävistä niin monta kuin suinkin. Sää oli vaihteleva, enin osa ajasta pilvistä, mutta sekaan mahtui sadetta ja aurinkoakin. Aloitimme lauantaina alueen länsiosasta (nk. Wandering River). Muutama hietakurkiparvi ronkotti korkealla, kaksi lajia hippiäisiä selasi kuusia, sirkkuja pöllähteli mönkijän edestä lentoon kymmenittäin. Havaitsimme myös muutaman piekanan, Ruffed ja Sharp-tailed grouse'n. Nuori Yellow-bellied sapsucker tuntui molemmista myöhäiseltä. Työn kannalta yllätyksellisesti löysimme ensimmäisessä metsikössä kaikki Annen käävät, vaikkei meillä ollut edes puiden koordinaatteja! Seuraavassa metsikössä jo tökki, ja saimme tyytyä metsiköstä kerättyyn satunnaisnäytteeseen. Sitten ajoimme alueen pohjoispuolitse klassisen Conklin'in kylän maisemiin. Alkuun havaitsimme hiiripöllön ja keräsimme suurimman osan vielä yhden Annen metsikön käävistä. Hämärissä tienviereltä lennähti mustakuusikkoon iso pöllö, jota arvelimme lapinpöllöksi, muttemme nähneet laskeutuvassa pimeydessä enää juuri mitään.

Palasimme Conklin'iin. Huomasimme, että toinen truck'imme takarengas vuoti hurjasti sihisten. Vaihdoimme renkaan, tankkasimme, ja varasin meille huoneen Conklin Corner'in motellista. Hinta oli huoneen karuuteen nähden kova, 140 dollaria. Kenties ajoittain hyvin mutainen piha sekä metsurien ja öljyfirmojen työläisten saappaiden sisään kuljettama saasta pakottavat vaihtamaan lattiamateriaaleja usein, ja hinta on siksi korkea? Heitimme henkilökohtaisen omaisuuden huoneeseen ja menimme Conklin Corner'in baariin iltapalalle. Baarin puolella oli hillitön meteli; kello oli vasta hieman yli kahdeksan, mutta asiakkaat jo aivan turvat täynnä! Syötyämme liityimme joukkoon aikeenamme ottaa yksi-kaksi leppoisaa olutta. Asiakkailla -- jotka miltei kaikki taisivat olla öljy- ja kaasuyhtiöiden listoilla -- oli raivokas meno. Pöytiin kannettiin olutta valtavilla tarjottimilla, ja monet tarjosivat paukkuja koko baarille. Pidimme varovaista linjaa, koska seuraavana päivänä olisi tehtävää, mutta muita asiakkaita tuleva päivä ei tuntunut huolettavan. Monet jopa kertoivat tohkeissaan olevansa seuraavana aamuna kuskeja! Onnittelimme itseämme, ettemme olleet jättäneet yliopiston maastoautoa baarin viereen; moni sankari varmaan ajoi itse paikalta. Ilta-yhdeltätoista baari tyhjeni kuin taikaiskusta. Poistuimme samaa matkaa. Ulkona loimottivat niin komeat revontulet, ettemme olleet nähneet parempia moneen vuoteen! Räiskimme kuvia toista tuntia, sitten nukkumaan. -- Seuraavana päivänä keräsimme näytteet vielä neljästä metsiköstä. Kylmä yö lienee ajanut lintuja maisemista, sillä sirkkuja tuntui olevan eilistä harvemmassa. Löysimme 14 Sharp-tailed grouse'a ja useita Ruffed grouse'ja, joista yksi kukko soi tiellä täyttä päätä, kaulahöyhenet puuhkana! Hakkuulta lennähti tunturikiuru, ja ajaessamme Conklin'in uutta päällystettä pitkin kohti Lac La Biche'ä näimme matkan toisen hiiripöllön. Mutta nämähän ovat jo lokakuuta!

Entä Kanadan ja maailman tapahtumat? Kanadalaisille oli tarjolla jännitystä, kun Lukas Rossi otti osaa televisiossa kesällä ja alkusyksyllä pyörineeseen nk. reality show'hun nimeltään Rockstar Supernova. Lopulta 13.9. Rossi voitti kisan; palkintona oli jäsenyys Supernova-nimisessä bändissä, jonka muut jäsenet olivat (ja ovat edelleen) Jason Newsted (ex-Metallica), Tommy Lee (ex-Mötley Crüe) ja Gilby Clarke (ex-Guns 'N' Roses). Samaan aikaan jostakin ilmaantui samanniminen (Supernova) orkesteri, joka oli ollut olemassa jo 1980-luvulla, ja jenkkityyliin se haastoi television ja Rossin orkesterin oikeuteen huimine vaatimuksineen. Tiedä häntä, miten kamppailussa käy, ja onko sillä väliäkään.

Supernova-kisasta muistui tietysti mieleen muukin musiikki. Vanhat kunnon ostarimetalli- ja kyykkyhevibändit tuntuvat hiljalleen katoavan. Uudempana ilmiönä on nk. "emo" (lausu "imou") eli emotional rock. Keskeistä on laulaa metalli-tyyppistä musaa erityisen pateettisin sanoin, puku päällä, käsivarressa tatuointi ja silmien kehyksinä paljon kajalia. Sanoituksien ei tarvitse olla ihmeellisiä; laulun voi tehdä vaikkapa siitä, miten juuri tämä päivä on laulajalle yksinäisin päivä koko elämässä. Ei kun Kleenex-pyyhkeitä kuluttamaan! -- Muutoin, Seattle'sta mahdollisesti alkunsa saanut grunge on lopultakin muuttumassa muiksi tyyleiksi, ja nk. "old school"-orkestereista on suosiossa enää albertalaisten oma Nickelback. Tämä ei ole mitenkään valitettava trendi, koska nyt radiossa soi muutakin!

11.9. tuli kuluneeksi viisi vuotta nk. "nine/eleven"-tapauksesta. World Trade Center'in tornit suhahtivat kasaan monta kertaa parin päivän kuluessa. Uutena asiana itselleni oli "rakennuksen nro 7" -- joka oli huomattavasti päätorneja matalampi -- sortuminen samassa rytäkässä. Televisiosta tuli myös pari ohjelmaa, joissa spekuloitiin mahdollisuudella, että USA:n hallitus olisi organisoinut tornitalojen purkamisen, mikä tuntuu hivenen kaukaa haetulta. Videokuvassa kuitenkin näkyi tornitalojen sortuessa kulloistakin sortumakohtaa alemmista kerroksista purskahtelevia savuja ja liekkejä. Räjähdyksiä? Kuvaruudun eteen kiikutettujen insinöörien mukaan ne tosin sopivat nopeasti romahtavaan rakennelmaan. Lisäksi Pentagoniin ei olisi törmännyt konetta lainkaan: rakennuksen yhdellä sivulla näkyi vain pyöreä reikä, mikä ei dokumentin mukaan sopisi koneen törmäykseen, onhan koneessa isot siivet, pyrstö ja moottorit. Pennsylvanialaiselle pellolle pudonneesta koneesta taas ei ollut käytännössä mitään jäljellä, mikä sekin herätti epäilyjä huijauksesta, vaikka lentokonetuntijat esittivät, että kone vain pamahti maahan monta kertaa suuremmalla nopeudella ja kenties eri kulmassa kuin esimerkiksi pakkolaskutilanteissa. Oli miten oli, mutta maan hallitus mitä ilmeisimmin teki useita virheitä pitkin matkaa. Konekaapparit saivat lentokoulutusta ilman kyselyitä, osa pääsi viimeiselle lennolleen puutteellisin dokumentein, osa oli FBI:n etsintälistalla, mutta organisaatio ei kommunikoinut asiassa muiden viranomaisten kanssa. Pelastushenkilökunta alkoi myöhemmin sairastella oudosti... Luultavasti suurin huijaus asiassa oli, että niin monet keskeiset organisaatiot ja viranomaiset peittelivät epäonnistumisiaan... -- Tästä maaperästä on hyvä demokraattien ponnistaa seuraaviin vaaleihin. Bill Clinton jo kävi kuumaa väittelyä Fox Channel'in ankkurin kanssa terrorismin torjunnasta (kanava ei ole tunnettu laadukkaista uutislähetyksistään) ja Hillary Clinton on samaan aikaan ollut kovastikin esillä. Enää pari vuotta ja sitten!

Muut uutiset jatkoivat valitettavan tuttuja ratojaan. Irakin-Afganistanin sota oli kovasti esillä. Kanadalaisten kuolleiden summa kipusi nopeasti kohti 40 rajapyykkiä. Koulujen alkaminen toi omat murheensa: 13.9. Montrealissa sattui ampumistapaus, jossa kaksi koululaista kuoli ja 20 haavoittui. Mukavampi uutinen oli NHL-kauden läheneminen. Päästään eroon televisiota saastuttavista amerikkalaisesta "jalka"- ja pesäpallosta!