TAMMIKUU 2003

Vuodenvaihde 27.12.-02 – 5.1. 2003

Retkeilimme lähinnä kotikulmilla (Edmonton, Old Strathcona) vaihtelevalla perhekokoonpanolla. Säät suosivat: maassa ei juuri ollut lunta, aurinko paistoi ja lämpötilat pysyttelivät nollan kieppeillä.

Ensimmäisenä aamuna (28.12.) lähdin Hillan kanssa kävellen tutustumaan kotikulmien lintuihin aikaeroväsymyksestä huolimatta. Pienet, hauskat elämykset ja kaunis sää siivittivät kuitenkin askeliamme, ja Hillaa myös lupaus käydä lelukaupassa jos sellaisen löytäisimme. Lukumääräisesti suurin osa vastaan tulevista siivekkäistä oli Suomesta tuttuja: puluja (Columba livia), varpusia (Passer domesticus) ja harakoita (Pica pica). Ehkä hollantilaiset joskus splittaavat ne? Sitä odotellessa... Harakoiden äänet ovat erilaisia kuin suomalaisilla veljillään. Niiden innokas melskaus takapihamme viereisessä kuusessa sai meidät huomaamaan oksalla kököttäneen jalohaukan. Peto pyrähti siivilleen ja lenteli lähistöllä eestaas. Pieni, lyhytpyrstöinen, hiekanruskea, vatsa juovikas, pään kuviot heikot – ampuhaukka (Falco columbarius)! Vai onkohan täällä muita sitä muistuttavia lajeja? (Myöhempi kirjojen selaaminen kertoi, ettei ole.) Lähdimme kujanteille ja hiljaisille lähikaduille, ja pian havaitsimme jo maailmanpinnojakin: kaksi lajia nakkeleita (Sitta canadensis ja S. carolinensis), löytyivät helposti äänien perusteella: innokasta, nenäsointista honottelua. Etenkin tiedenimeltään kanadalaisempi on tosi sympaattinen ja kaunis lintu! Kohta kuului myös erikoisen oloista rääkynää "krrääng", ja hassunkirjava, sinivoittoinen, närhimäinen otus lensi viereiseen puuhun ihmettelemään: Blue jay (Cyanocitta cristata). Niitä löytyi aika pian lisääkin, eikä aikaakaan, kun lähipuissa hengaili kaksi hömötiaismaista Black-capped chickadee’ta (Poecile atricapilla). Se näyttää olevan yksi tavallisimmista linnuista lähes kaikkialla. Itse lintu on hyvin hömppämäinen, leukalappu isompi ja siipipaneeli voimakkaan valkoinen. Söpö ja hauska! Retki täydentyi vielä pikkutikan kaltaisella Downy woodpecker'illä (Picoides pubescens). Filmillekin tarttui reilu 70 näkymää ja lintua, mutta vielä aika vaatimatonta...

Eka retki on aina eka retki, täynnä odotuksia, ja kun liikkeelle on päästy, kaikki onkin yllättävää, ennakoimatonta ja erilaista – ainakin näin kaukana kotomaasta. Huolimatta lajistollisesta vaatimattomuudestaan retki oli sekä Hillan että minun mielestä hieno. (Lelukaupan löytymiseen meni vielä muutama päivä.) Seuraavana iltana kävimme illallisella tutkimusryhmäni johtajan prof. John Spencen luona, ja kaikin puolin miellyttävän illan aikana mm. Johnin poika Brendan kertoili linnuista ja lainasi pari lintuopusta käyttöömme. Omat kirjamme seilaisivat Edmontonia kohti vielä puolitoista kuukautta...

Kanadalaisilla tuntuu olevan hyviä opaskirjoja joka lähtöön, markkinat varmaan vetävät paremmin kuin Suomessa ja siksi kirjoja myös kannattaa tehdä? Saatuani autolle (Ford Escort farmari vm. –93) vakuutuksen ja itselleni paikallisen ajokortin oli sitten suht helppo ottaa opus käteen, katsoa sopiva kohde ja suunnata sinne! Kävin Hillan kanssa heti kättelyssä Tomaksen (Roslin) ja Karin (Vepsäläinen) suosittelemalla Lake Wabamunilla, jonne matkaa on suunnilleen 70 km, eli vähän kuin kävisi Hangossa retkellä. Lintuja kohteessa on tosin niin yltäkylläisesti, ettei paikkoja oikein voi verrata. Wabamunin retki alkoi summittaisen kartan takia hieman väärästä paikasta, mutta näimme heti Black-capped chickadee’ita, Downy woodpeckerin ja pienen parven taviokuurnia (Pinicola enucleator). Löydettyämme lopulta järven alkoi lajeja ropista lujaan tahtiin: telkkiä (Bucephala clangula), isokoskeloita (Mergus merganser), kanadanhanhia (Branta canadensis), sinisorsia (Anas platyrhynchos) sekä pikkulapasotkia (Aythya affinis), määrät sadoissa. Kovasti viimemainitun kaltaisen olin nähnyt viikko-pari aiemmin Teneriffalla, mutta jatkoa oli tulossa.

Tammikuu 2003

Tammikuun säät olivat vaihtelevia, kovista paukkupakkasista (-40 C) plussakeleihin. Yllättävä piirre säässä on, että kirkkaan tähtitaivaan vallitessa ei välttämättä ole pakkasta tai että harmaan pilvisenä, lumipyryisenä päivänä voi olla parikymmentä astetta pakkasta! Etelän leveyksiltä puhaltavat ilmavirtaukset määrittelevät säätä enemmän kuin mihin Suomessa on tottunut. Virtauksien ulottuminen Edmontoniin tuntuu epäennustettavalta, mistä syystä viralliset sääennusteet usein menevät miten sattuu. Vaikeuttaa retkien suunnittelua...

Tammikuun aikana teimme useita retkiä Wabamunille ja retkeilimme muutenkin Edmontonissa. Pihat tuntuvat yleisesti ottaen linnustollisesti köyhiltä. Ruokinnat vetävät vain varpusia ja harakoita, muutamassa paikassa myös kottaraisia (Sturnus vulgaris). Campuksen kupeessa talvehtii Kalliovuorten laji Townsend’s solitaire (Myadestes townsendi) sekä 7 linnun parvi punarintarastaita (Turdus migratorius). Kuvaamisen kannalta valitettavasti linnut smyygaavat enimmän osan aikaa tiheissä kuusissa ja lennähtävät välillä pihlajiin syömään, mutta ensimmäisen auton tai kävelijän sivuuttaessa puun ne ovat takaisin piiloissaan.

Paikalliset tietenkin ajattelevat linnuista hieman eri tavoin kuin minä. Itseäni kiinnostavat erityisesti lajit, joita voi teoriassa nähdä Euroopassakin (toki muutkin kiinnostavat). Albertalaiset saattavat olettaa minun olevan heidän tapaansa ensi sijassa kiinnostunut Albertan vähälukuisesta lajistosta. Esimerkki: kuun lopulla campus-rastaiden kuvaamisen lomassa paikalle saapui yliopistolla työskentelevä lady, joka huomasi minun kuvaavan rastaita, vaikka samassa puussa istui (korkealla vastavalossa) harvinainen solitairekin. Ystävällisellä äänellä hän ensin kysyi, tutkinko lintuja ja huomautti sitten varovasti "The one that you are shooting is a Robin, the solitaire sits over there!" Thanks.

Tilhiparvet (Bombycilla garrulus) ovat tammikuun puolivälissä alkaneet kasvaa ja kuun lopulla niitä pyörii jo tuhatpäisinä jättiparvina siellä täällä, eritoten hyvän tuntuisella, puustoa ja istutuksia täynnä olevalla Belgravian alueella. Joukossa on ollut lähinnä yksittäisiä Cedar waxwing’eja (B. cedrorum), mutta onpa okulaareihin sattunut niitä jo 35 yksilön parvikin. Paikalliset ornit kertoilivat, että joinakin talvina laji voi olla tavallisempi kuin "tavan" tilhi! Tilhien kuvaamisyrityksien lomassa retkillä löytyivät mm. Hairy woodpecker (Picoides villosus), "pinari" eli Pine siskin (Carduelis pinus) ja paikallinen puujyrä Brown creeper (Certhia americana). Hillan kanssa tehty pulkkamäkireissu tuotti myös paikallisen palokärjen Pileated woodpecker (Dryocopus pileatus), joka on palokärjen kokoinen ja samalla lailla horjuvasti lentävä joskin mustavalkopäinen ja siipilaikullinen, aivan mielipuolisesti kuikuttava ilmestys!

Yksi cityn kiintoisimmista paikoista löytyi Tomaksen vinkistä (kiitos), kaupungin viljavarasto. Paikka on talvella kuin Eilatin North Beach, vähemmän lintuja mutta jonne kokoonnutaan vaihtamaan haviksia. Tein paikalle välittömästi 15.1. iskun. Hämmästyksekseni näin heti kättelyssä komean vanhan tunturihaukan (Falco rusticolus) ja heti perään preeriahaukan (Falco mexicanus) jahtaamassa useampisatapäisen puluparven heikkoja lenkkejä! Kelpo kuvia tarttui filmille, vauhdissa olisi digiskouppaaja jäänyt nuolemaan näppejään. Lisäfilmin hankinnalle tuli kiire, sillä Foto Fennicasta ennen lähtöä haalittu pieni varasto alkoi huveta. Diafilmi tuntui alkuun olevan kiven alla ja kallista sekä harvat kehityspaikat nekin tolkuttoman hintavia. Fujin paikallinen labra oli aivan ylihintainen verrattuna yhtä hyvää jälkeä ja samaa filmiä melkein puoleen hintaan kauppaavaan London Drugs –ketjuun. Tämä halvinkin hintataso ylittää joka tapauksessa Suomen filmi- ja kehityshinnat melkein puolella. Ei taida diakuvaus olla oikein suosittua täällä.

Sitten takaisin Wabamunille. Itse järvi vetäytyi jäähän jo tammikuun alussa, eikä sulia enää löytynyt kuin voimalaitoksien luota. Tammikuun 7. päivän retkellä lähtivät kaikki kanadanhanhet etelään, tuolloin näimme niitä satojen yksilöiden parvina ottamassa vähän korkeutta ja katoavan horisonttiin. Komea näky sinänsä, joskin tunnelma oli haikea – tähänkö tämä riemusaatto loppuisi? Wabamunin kylän laitoksen sula oli aivan onneton: muutama telkkä, pläidiä ja harmaasorsia (Anas strepera). Huoli oli aiheeton, sillä järven kaakkoispuolella sijaitsevat Sundance ja Keephills osoittautuivat aivan käsittämättömän hyviksi paikoiksi. Sundancen lauhdevesialtaalla polskutteli useita Redhead’eja (Aythya americana), Western grebe (Aechmophorus occidentalis), pikkulapasotkia, telkkiä, isokoskeloita sekä niitä saalisteleva komea tunturihaukka ja – ketjua jatkaakseni – rustin saaliita väijyvä vanha valkopäämerikotka (Haliaetus leucocephalus). Voimalan lähiojissa uiskenteli 7 harjakoskeloa (Mergus cucullatus). Rustiin liittyy episodi. Lintu istui saaliineen voimajohdon tolpassa melkein automme yläpuolella, ja kaivoin tietysti kaukoputken esiin katsoakseni uljasta lintua tarkemmin. (Digikameraa ei ollut mukana, ja satoi räntää aika lailla.) Lintu ei mahtunut kokonaan kuvaan kuin 20 x suurennoksella, ja Hanna tuli autosta ihailemaan petoa. Avasin Hillan oven ja kysyin, haluaako Hilla katsoa haukkaa putkella. Hilla ei halunnut! "Mä katon kotona kirjasta. Se näyttää kirjassa paljon kauniimmalta!" Ja jätti katsomatta. Oli turha selittää, että kyllä ne luonnossa ovat aina hienompia...

Entäpä Keephills! Vielä parempaa. Tammikuun lopun retket tuottivat 1-2 neliökilometrin laajuiselta lauhdevesijärveltä parhaimmillaan parikymmentä pikkutelkkää (Bucephala albeola), satoja telkkiä, tuhansia sinisorsia, noin 30 amerikantavia (Anas (crecca) carolinensis), amerikanhaapanoita (Anas americana), noin 130 amerikannokikanaa (Fulica americana), 7 Canvasback’ia (Aythya valisineria), 11 amerikantukkasotkaa (Aythya collaris), jouhisorsia (Anas acuta), kymmeniä harmaasorsia ja yli sata pikkulapasotkaa. Eikä retki ole mitään ilman petolintuja: järvellä hengaili parhaimmillaan 6 valkopäämerikotkaa (eri ikäluokkia), kaksi vanhaa maakotkaa (Aquila chrysaetos) ja pari kanahaukkaa (Accipiter gentilis). Yli lensi vielä pulmunen (Plectrophenax nivalis), retken koristekirsikka.

Tammikuun lopun retkillä osoittautui, että Edmontonin ampuhaukat ovat melko vähissä verrattuna vaikkapa Kari V:n kokemuksiin, joskin laji on edelleen cityn helpoimmin havaittava peto. Toisaalta viljavaraston mexicanus kipuaa aika lähelle yhden yksilön voimin... Lajilistalta puuttuvat sellaiset "helpot" lajit kuin Evening grosbeak, käpylinnut ja Accipiterit – mutta mitä tuo tullessaan helmikuu?