TOUKOKUU 2003

Toukokuun alku kului paljolti työn merkeissä. Tämä tietenkin käytännössä tarkoittaa, että jouduin harjoittelemaan myös lajintunnistusta s. o. retkeilemään. Kuun 4. kävin taas kaatopaikan länsipuolisilla ruderaateilla ja hyvillä altailla. Paikka oli linnustoltaan miltei samaa kuin edellisellä käynnillä 28.4. Lokkeja oli vähemmän, joskin harmaalokit olivat edelleen runsaita, muun massan muodostuessa Franklin's ja California gull'eista ja rengasnokkalokeista. Altaiden reunoilta pölähteli muutama taivaanvuohi (Gallinago gallinago) lentoon kotoisasti äyskäisten, ja samankaltaisilta ne näyttivätkin. Harmittavasti en kylläkään nähnyt niitä maassa, joten detaljit jäivät odottamaan. Blackbird'eja lennähteli ja surahteli: ilmeisen muuttavia Brewer's tai Rusty blackbird'eja, paikallisina kymmenittäin Red-winged ja nelisen Yellow-headed blackbird'ia. Osmankäämien nenässä lauloi pari Song sparrow'ia. Vesilintupuoli oli edelleen hyvää joskin yksilömääriltään vaatimatonta. Uutena lajina iskeytyi okulaareihin Wood duck (Aix sponsa) ja kanelitavi näytti pariutuneen. Naaras oli nuhruisen harmaanruskea, siipien peitinhöyhenkenttä harmaansininen. Liekö vika ollut yksilötasolla, mutta naaraasta jäänyt mielikuva nimenomaan oli sameus ja suttuisuus! Digiscopattuani sinisiipitaveja havaitsin myös, että Swainson's hawk oli edelleen paikalla, sama haalean punaruskea lintu. Pari Tree swallow'ia lehahteli altailla.

Kuun 5.-7. vietin aluksi Alberta Pacific'in sellutehtaalla neuvotteluissa ja mönkijöiden ajoharjoittelussa. Vempeleitä kutsutaan kanadalaisille tyypillisesti kirjainlyhenteellä ATV (All Terrain Vehicle), onneksi Suomessa keksitään uudissanoja! Mutta olipahan hauska päivä kikkailla, kiihdytellä ja treenata erilaisia temppuja! Räntäsadekaan ei liiemmin haitannut tahtia. Sellutehtaan lumipeitteisillä pihanurmikoilla parveili sadoittain punarintarastaita, metsänreunoissa junkkoja ja Song sparrow'eita ja pieneltä peltotulvalta lähti neljä taivaanvuohta. Illalla jatkoimme Athabascan ohi läheiselle biologiselle asemalle yöpymään. Illan lumisateisessa hämärässä huomasin auton ikkunasta eräällä niityllä, pienen risun nokassa istuvan tumman, kookkaan hahmon. Pysähdys: Kanada-piste lapinpöllö (Strix nebulosa)! Matka jatkui asemalle leppoisasti, illalla oli hienoa kruunata päivä muutamalla oluella.

Seuraavana aamuna jatkoimme varhain House Riverille, jonne oli 3-4 tunnin ajo. Ennen ajorutistusta ehdin hieman komppaamaan aseman pihaa. White-throated sparrow (Zonotrichia albicollis) lauloi ohuella äänellään "Sweet sweet sweet Canada Canada Canada", muutama Evening grosbeak äänteli lähikuusissa kovalla, hieman peippomaisella "pjyt"-äänellä, Yellow-rumped warbler äyskähteli hyönteisiä etsiessään ja aivan eteen lumisille kuusenoksille nousi maasta Veery (Catharus fuscescens). Lintu oli valkovatsainen, rajun punainen, pyrstön korostuessa kaikkein punaisimpana. Pyrstön ja selän kontrasti oli noin satakielen luokkaa, rinta heikon täplikäs. Näkisinkö lisää Catharuksia? Toiveet nousivat ja matka pohjoiseen alkoi, vaikkakin alkuun satoi lunta ja pohjoisempana silkkaa vettä.

Matkalla havaitsimme tuhansia lokkeja (Franklin's ja dela) pelloilla ja karjan juottoaltailla. Samoin punarintarastaat ruokailivat massiivisina satojen yksilöiden parvina teiden varsilla ja avomailla. Lac La Bichen pikkukaupungissa täytimme bensatankit ja vesikanisterit, samalla lintujakin vilkaisten, ja toden totta - Catharus-rastaat olivat todella runsaita! Ennakkokuvani smyygaavista, vain vilaukselta nähtävistä salaperäisistä metsän otuksista ei näyttänyt pitävän paikkaansa, vaan havaitsimme helposti kolmea lajia ajoittain täysin avoimesti metsänreunoissa ruokailemassa. Itse asiassa niiden käytös toi itselleni mieleen lähinnä laulurastaan, eikä ulkonäkökään ole oikeastaan kovin kaukana. Runsausjärjestyksessä pikkurastaat olivat Hermit, Grey-cheeked ja Swainson's thrush (vastaavasti Catharus guttatus, C. minimus ja C. ustulatus). Kaikki nämä ovat ensinäkemältä samanlaisia, harmaanruskeita "kääpiö-lauroja", joilla täplät rajoittuvat rintaan. Erot löytyvät silmärenkaasta, pyrstön väristä ja selkä-pyrstö-kontrastista sekä mahdollisesta siipipanelista. Eräällä pihalla pyöri buffi- ja viirurintainen, pieni sirkku tonkimassa lumen peittämiä siemeniä lintulaudan alla: Lincoln's sparrow (Melospiza lincolnii). Läheisen lehtipuumetsikön reunassa smyygasi maan rajassa, kasvillisuuden joukossa paljon kovempi laji: huomiota herättävimmät piirteet olivat kokokeltainen vatsapuoli, vihreä selkäpuoli, harmaa pään huppu ja loistavan valkea silmärengas. Vesseli paljastui Connecticut warbler'iksi (Oporornis agilis)!

House River osoittautui todella mahtavaksi seuduksi linnustonsa suhteen. Palaneissakin metsiköissä pyöri useampikymmenpäisiä varpuslintuparvia maassa ruokailemassa. Hermit thrush, tummajunkko ja White-throated sparrow olivat valtalajeja, parvet kuitenkin mitä ilmeisimmin muutolta pudonneita porukoita. Myös Song sparrow oli hyvin runsas, metsiä elähdyttivät Ruby-crowned kinglet'ien säkeet "hiit-hiii, hjyly-hjyly-hjyly". Tikkoja kuikutti, kiljahteli, rummutteli ja lennähteli kymmenittäin, mikä tuntui itsestäni tottakai mahtavalta, lupailihan se paljon dataa kesän maastotöistä! Pystytimme pysyvän leirin kuloalueen itäpäähän, lähelle Conklinin vaatimatonta parakki-cityä. Kymmenisen telttaa ja pari telttatraileria sekä kookas "juhlateltta" muodostivat vaatimattoman tutkimusaseman. Paikan valinnan osoittivat kiistatta oikeaksi viitisen Yellow-breasted sapsucker'ia, saman verran Northern flicker'eita sekä vain 200-300 metrin päässä pesäkolollaan häärineet mustaselkätikat ja useat pohjantikat.

Retkeily House Riverin "tutkimusaseman" lähistöllä tuotti paljon lisälajeja. Kosteikolla oli vesilintuja, muutama amerikantylli ja molempia keltajalkavikloja (Tringa melanoleuca ja T. flavipes), joita nyt pääsin vertailemaan todella herkullisesti. Rakenne-erot olivat huomattavat, kuin lirolla ja valkoviklolla. Pukutuntomerkeistä en löytänyt "helppoja" eroja lainkaan, mutta nokan pituus, muoto ja tyven väri sekä silmäkulmajuova (voimakkaampi pikkuveljellä) olivat selkeimmät. Samalla kosteikolla saalisteli piekana, muutama sinisuohaukka sekä 7.5. komea vanha muuttohaukka (Falco peregrinus). Vanha maakotka (6.5.), muutama Sandhill crane -parvi sekä kosteikkojen rantamutia erikoisesti hyppimällä tutkineet Swamp sparrow'it (Melospiza georgiana) loivat lisää tunnelmaa, jossakin lauloi Le Conte's sparrow (Ammodramus leconteii) kiukkuisesti surahtaen. Daven (Stepnisky) mielestä lintu huutaa tukahtuneen äkäisesti "I can't sing!!", ja sehän pitää paikkansa.

Jouduin valitettavasti palaamaan Edmontoniin 7.5., vaikka sää- ja lumiolot (noin +5 - +10 C, lunta nolla) olivat huomattavasti siedettävämmät House Riverilla. Edmontonissa oli satanut samaan aikaan kymmenisen senttiä lunta ja lämpötilat nollassa. Lähtöpäivän aamuna tein maasto-orjien kanssa lyhyen retken mustaselkätikan pesäkololle, mutta näyttikin, että koiras oli tehnyt kolon naarasta huonosti tyydyttävään paikkaan ja ahersi nyt uuden puun kimpussa. Metsikössä kiipeili puiden rungoilla kaksi Black-and-white warbler'ia (Mniotilta varia), lisäksi havaitsin pari White-crowned sparrow'ia. Vastahakoisesti lähdin ajamaan massiivisella neliveto-truckilla etelään päin, mutta pysähdyin Conklinissa katsomaan tienvarren sirkkuja. Eräs isokokoinen ja kömpelön oloinen yksilö kiinnitti huomion, ja ensi vilaukselta luulinkin sitä Calcarius-lajiksi, sitten jonkinlaiseksi hybridiksi kunnes tajusin, mistä oli kysymys: Harris's sparrow (Zonotrichia querula). Selkäpuoleltaan otus oli tyypillisen sirkkumainen, mutta kupeilla oli epämääräisiä, mustia juovia ja eritoten pää oli erikoinen: posket olivat mustan ja harmaan suttuiset ja kurkku-naama suttuisen mustat. Läheisessä kuusikossa liikuskeli vielä suuri parvi Rusty blackbird'eja (Euphagus carolinus). Nämä mustarastasmaiset viikarit jupisivat rastasmaisesti puissa, ja lennossa kutsuivat toisiaan "pjyk". HYYYVIN samannäköisiä kuin aiemmin muualla näkemäni Brewer's blackbird'it! - Kotimatkalla näin tuhansittain Franklin's gull'eja ja punarintarastaita sekä isohkon tundrahanhiparven (noin 220) ja Lac La Bichessa paksunokkauikun, amerikanjääkuikan ja paljon muita vesilintuja, sekä kahdeksan Evening grosbeak'ia.

Mieltä kalvoi hieman, että kohtahan Suomessa ihaillaan hanhien menoa. Siksi päätinkin suunnata 10.5. Beaverhill Lakelle, josko järven hanhimassoista olisi vielä edes rippeitä jäljellä. Kello soimaan viideksi (aurinko nousee noin 5.40), mutta Eelis raukka sairastui yöllä vatsatautiin ja herätti kaikki jo neljältä. Siivoustuokion jälkeen kahvinkeittoon ja viideltä matkaan. Jo ennakkoon kerrottakoon, että Eeliksen epäonni oli minun onneni! Huristin valaistuvassa kevätaamussa Elk Islandin puistoalueen läpi, räpsin muutaman kuvan aamuauringon ensi säteissä ruokailevista hirvistä ja biisoneista. Sitten saavuin Beaverhillin pohjoispuolisille altaille ja tulville. Havaitsin muutaman ison hanhiparven ja yritin keskittyä muuhun linnustoon ajatellen, että järvellä voisi olla vielä enemmänkin hanhia. Muutama kuva ylilentävistä amerikanavoseteistä ja merimetsoista (Double-crested cormorant) ja täyttä vauhtia järvelle: hanhiahan lappoi aivan käsittämättöminä parvina järven suunnalta pohjoiseen! Merkitsin havikseen parvet, jotka havaitsin ajaessa pohjoispäästä järven itäiseen havaintopisteeseen sekä varsinkin itäpisteessä staijatessani. Meininki oli aivan sanoin kuvaamaton! Valtava kaklatus, vingahtelut, siipien suhina sekä katkeamattomana, leveänä virtana pohjoiseen suuntaavat, jättimäiset hanhiparvet - valtalajeina lumi- ja rossinhanhet, mutta parvissa paljon myös tundra- ja kanadanhanhia. Läheisillä pelloilla oli tuhansittain hanhia vielä lataamassa akkujaan ja odottamassa sopivaa hetkeä lähteä kohti tundraa. Oliko muutto alkanut jo yöllä, sitä en varmaan saisi tietää. Väliäkö tuolla, sillä havaitsin muuton rajun kiihtymisen, joten uskoisin havainneeni parhaan muuton. Beaverhill Lake ja kenties muitakin vähempimerkityksisiä hanhipaikkoja tyhjentyi parissa tunnissa, ja itse staijasin koko muuton paalupaikalta! Osa parvista meni katveessa, vain mekastuksen kuuluessa. Hanhisummat klo 5.45-9.00 (muutto hiipui selvästi jo 7.40) olivat Anser/Branta 16665, A. cae/ros 24404, tundrahanhi 2139 ja kanadanhanhi 320. Kaikkiaan yli 43500 yksilöä! Myöhemmin selvisi, että vaikka oli lauantai, järvellä ei ollut juuri ketään retkeilemässä, ja rengastusasemallakin järven eteläpäässä oltiin onnellisen tai onnettoman tietämättömiä mahtavasta muutosta. Toisaalta paikallisethan eivät staijaa yhtään, saati yleensä merkitse havaintojaan muistiin. Saatoinkin pitää tätä henkilökohtaisena arktikanani täydestä syystä.

Arktikan jälkeen ehdin taas keskittymään muihinkin lintuihin, massojen menossa en ehtinyt katsomaan saati rekisteröimään muita kuin hanhia ylipäätään. Piikkilangalla istui Eastern phoebe (Sayornis phoebe), Savannah sparrow'it sirisivät, lokkeja oli melko vähän, kaikkiaan satakunta. Kahlaajia liikkui pikkuparvina. Eteeni lietteelle tipahti muutama palsasirrien (Calidris melanotos) parvi sekä iso sekaparvi, josta ehdin ennen parven häipymistä määrittää vain palsat ja pulmussirrit sekä yhden Semipalmated plover'in (Charadrius semipalmatus), suomeksi muistaakseni kanadantylli. Kuirivikla (Willet) pyyhälsi yli, amerikantyllejä, Marbled godwit'eja ja amerikanavosetteja oli muutamia. Kurppeloparvia matkasi pohjoiseen. Lennossa ne olivat mielestäni habitukseltaan taivaanvuohimaisia: melonimainen ruumis, pitkä nokka ja lyhyet koivet. Käsi- ja kyynärsiiven taipeessa siiven takareuna häilähti vaaleana, takaselkä oli valkea. Usein parvista kuului hento "vit"-lentoääni. Pari parvea laskeutui lähellekin, mutta määritysvaikeudet olivat valtavia. Sibleyn kirja kului kovassa käytössä: vatsan väritys, kupeiden kirjailu, kaulan viirutus, nokan pituus... Olisiko tuossa kaksi pitkänokkakurppeloa (Limnodromus scolopaceus), entäs nämä muut? Keltajalkaisia vikloja ruokaili kauempana toista sataa. Vesialueella polskivat useiden kymmenien yksilöiden voimin lapasorsat ja sinisiipitavit.

Beaverhillin eteläpuolisilla alueilla saattoi jo päivän edistymisen vuoksi olla meininki hiipumassa, mutta nähtävää toki edelleen paljon. Amerikannokikanat, kuparivartit, sinisorsat, sinisiipitavit, lapasorsat ja keltajalkaviklot olivat lukuisia. Sain maailmanpisteet amerikanvesipääskystä (Phalaropus tricolor), Cliff swallow'ista (Petrochelidon pyrrhonota) ja lehmälinnusta (Brown-headed cowbird, Molothrus ater). Välillä 9.20-10.35 laskin vielä taivaalta hanhien rippeitä, 1490, joista vain 40 lumihanhea, valtaosa oli nyt tundraa. Jatkoin järven eteläpuoliselle Bird Observatorylle toiveenani nähdä paljon kahlaajia. Kävelymatkaa parkkipaikalta oli kuitenkin melkein 2 km ja itse alueella vielä kilometrin verran kunnolliseen havaintopisteeseen. Tree swallow oli runsas, ne pesivät täällä pienenä koloniana niille parimetristen seipäiden nenään asetetuissa pöntöissä. Näitä pönttöjä on maaseudulla yleensäkin tiheässä aidantolppiin kiinnitettynä. Pääskyparvessa pyöri punavatsainen haarapääskykin (Hirundo rustica). Kahlaajia ei edes tästä näkynyt vielä yhtään, joten suuntasin lietteelle. Kuivat ja märät niityt, osmankäämi- ja muu kosteikkokasvillisuus loppuivat ehkä kilometrin komppauksen jälkeen, sitten alkoi harvan lietekasvillisuuden vyöhyke, jota satakunta metriä. Itse järvi on enimmillään vain parisen metriä syvä ja veden pinta nyt poikkeuksellisen alhaalla, joten lietteiden massiivisuuden ymmärtää. Liete upotti koko ajan 10-15 cm ja kasaantui paksuksi kerrokseksi saappaiden ympärille. Nyt näin, että kaukana väreilyssä oli kahlaajia - ja paljon, vähintään useita satoja! Sinne oli päästävä, mutta oliko matkaa sata metriä vai useampi kilometri? Rämmin lietteellä putken ja kameran kanssa pari sataa metriä, linnut näyttivät olevan vähän lähempänä, mutta vertailun vuoksi katsoin kiikarilla kulkemaani matkaa ja ymmärsin, että olin tullut ehkä viidenneksen tarvittavasta. Aurinko porotti kuumasti, kulku oli raskasta ja muuttui koko ajan raskaammaksi. Optiikoita ei voinut tietenkään laskea lietteelle lepotauon ajaksi, nehän olisivat humahtaneet mutien syvyyksiin saman tien. Tästä ei tulisi mitään, kahlaajia pääsisi katsomaan vain ruuhella tai kanootilla. Käännyin takaisin, olin aivan tuhannen poikki päästessäni kuivalle maalle ja saadessani optiikat pois kaulalta!

Kuun puolivälin seudun havaintoja... Chipping sparrow (Spizella passerina) tuli pihapinnaksi 11.5. Sittemmin laji yleistyi cityssä nopeasti, ja kuun lopulla niitä ryystää siellä täällä. Retkeily Elk Islandin ja Cooking Laken alueilla (Edmontonista itään) antoi 14.5. mm. Purple finch'in (Carpodacus purpureus) ja muutaman Purple martin'in (Progne subis). Viimemainittu yllätti minut kömpelyydellään: pääsky oli kuin hieman venytetty kottarainen, lensi melko suoraviivaisesti ja suhteellisen hitain siiveniskuin. Samassa paikassa pääsin katselemaan ja kuuntelemaan taivaanvuohiakin kunnolla. Tikutus kuulosti tutulta, samoin äyskäisyt, mutta mäkätys olikin melkein helmipöllömäistä puputusta! Sivuutin Ardrossanin lähellä olevan parin neliökilometrin kokoisen järven, jonka saaressa oli vähintään 18 pesän Double-crested cormorant -kolonia, yli tuhat rengasnokkalokkia ja pari kalatiiraa (Sterna hirundo). Alberta-pinnaksi naksahti melkein samassa paikassa Mourning dove, jonka olin saanut maailmanpisteeksi jo Vancouver Islandilla huhtikuussa. Metsissä ja reunoilla lauloivat Song ja White-throated sparrow'it, heinikkoisia alueita sävyttivät Clay-colored (Spizella pallida) ja Savannah sparrow'ien kuivat surahtelut. Päätin työpäivän (olin tosiaan etsimässä sopivia koealueita erästä reunavaikutuksia ja tallausta selvittävää yhteistutkimusta varten!) Cooking Laken kylän yleiseen rantaan. Pienellä lietteellä norkoili viisi pitkänokkakurppeloa ja kuusi kanadantylliä. Itse järven vesialue riisui suomuja silmiltä: leppeillä leineilla pulikoi kokonaista 470 mustakaulauikkua (Podiceps nigricollis), 22 mustatiiraa (Chlidonias niger) painalsi ylitse länteen, yksinäinen pilkkasiipi polskutteli selällä ja sorsia oli useita satoja, mm. Canvasback 220, Redhead 320, pikkulapasotka 510 (+ Aythya sp. n500), amerikantukkasotka 40 ja Anaksia kaikkiaan n220.

Seuraava kokopäivän rytistys oli taas samojen koealueiden etsintää ja kartoitusta 17.5. Sää oli nyt huomattavasti kylmempi, ja päivällä sain niskaani kaikkea rakeista lumeen ja jääkylmään veteen. Maahankin jämähti ohut rae- ja lumikerros hetkeksi. Retki suuntautui tällä kertaa Strathcona Wilderness Centren ja Elk Islandin alueille. Luontokeskuksen piharuokinnalla kävi kuhina, kun sille tunki yhtä aikaa kolmatta kymmentä Red-winged blackbird'ia - kosteikko- ja pensaikkolinnut yllättivät! Samalla ruokinnalla norkoili myös peloton Rose-breasted grosbeak (Pheucticus ludovicianus). Yellow-rumped warbler'eita liikuskeli monikymmenpäisinä parvina, joukossa yleisenä Yellow warbler (Dendroica petechia) laulaen mielestäni sinitiaismaista säettä "tsi-tsi-tsi tsy-tsy-tsy tsiri". Näin myös yhden Blackpoll warbler'in (Dendroica striata), ja parvien mukana liikkui väljästi myös paljon Chipping ja White-throated sparrow'eita. Päivän kovin haaste oli seitsemän pienen sirrin parvi, jotka osoittautuivat kolmen vartin tapituksen jälkeen Western sandpiper'eiksi (Calidris mauri; terveiset appiukolle). Näillä pikkusirrimäisesti värittyneillä otuksilla oli pitkähkö, lievästi alaspäin käyrä nokka, punertava päälaki ja poski sekä hartiat, selässä V-kuvio, rinnassa harmaita täpliä/viiruja ja koivet mustat. En jaksanut pettyä pahasti, vaikka lintuopas kertoi sen olevan aivan räkälaji... Jatkoin vaihtelevassa säässä Elk Islandille, Astotin Lakelle. Yllättäen sain taas heti maailmanpinnan: järvellä hengaili kaikkiaan 108 American white pelican'ia (Pelecanus erythrorhynchos)! Juhlapukuisilla linnuilla oli ylänokassaan erikoinen pieni, ylös sojottava heltta. Hetken staijattuani olin lisännyt lajilistalle myös yöhaikaran (Nycticorax nycticorax). Saarilta löytyi 24 paikallisen merimetson pesää. Kalatiiroja oli ainakin 34, mustatiiroja peräti 220 ja pääskyjä (viisi lajia määritetty) n3500. Bonaparte's gull'eja löytyi 23, eri ikäluokkiakin pääsin katselemaan mainiosti. Elk Islandin puistoalueen eteläisempi järvi (Tawayik) tarjosi vielä muuttohaukan saalistusnäytöksen...

Palasin seuraavana iltana Elk Islandille perheen kera. Kävimme eilisiä paikkoja ja näimme eilisiä lintuja, tosin määrät olivat hieman pudonneet. Uutuuksina näimme valkopäämerikotkan, kalkkunakondorin ja maailmanpisteiksi Broad-winged hawk'in (Buteo platypterus) - sivumennen 200. Kanada-pisteeni - sekä Least flycatcher'in (Empidonax minimus) ja islannintelkän (Bucephala islandica), joita näimme peräti kaksi pariskuntaa todella kauniisti. Huono puoli asiassa oli, että nyt täytyy alkaa keksiä uusia perusteita matkustaa Islantiin: meillähän on Kanadasta jo virta-alli, islannintelkkä ja kuumat lähteet. Aamulla 19.5. palasin taas puistoalueelle aikeenani kuvata biisoneita aamuvalossa, mutta hanke meni osin pummiin, koska en löytänyt kunnon laumaa kunnollisesta paikasta riittävän nopeasti. Menin tilannetta paikatakseni Astotin Lakelle (en tosin edelleenkään ymmärrä, miten se olisi auttanut biisoniongelmassa), jonka itärannalta laskin nyt peräti 6/5 islannintelkkää, kolme mustakaula- ja n40 mustakurkku-uikkua, satakunta härkälintua, joista yksi lähes täysin valkoinen!, 26 Western grebe'ä, viisi juhlapukuista, upeaa amerikanjääkuikkaa, 18 pilkkasiipeä, 12/9 pilkkaniskaa, n600 kuparivarttia ja n120 pikkutelkkää. Putkella lähisaaresta löytyi yksi Great blue heron'in sekä kaksi yöhaikaran pesää. Jeba! - Uusi retki Elk Islandin Astotinille 22.5. kohensi vesilintusummia entisestään: nyt 750 kuparivarttia, 180 pikkutelkkää ja 110 telkkää. Islantilaisia oli nyt näkyvillä 4/3. Pelikaanit olivat kaikonneet, niitä löytyi 12. Samana päivänä oli Hairy woodpecker'illa jo äänekkäät poikaset pesässä.

Ei kannata unohtaa lokkejakaan. Tein toukokuun loppupuolella useamman käynnin Edmontonin kaatopaikan länsi- ja luoteispuolisille hyville altaille. Retket tuottivat mitä erinäköisimpiä harmaa-, rengasnokka- ja kalifornianlokkeja. Kehtasin lopulta määrittää yhden Thayer's gull'inkin (Larus thayeri). Tuttuun lokkitapaan alku oli katastrofaalista ihmettelyä, eikä missään tuntunut olevan tolkkua. Sitä seurasi selkiytymisvaihe, jolloin näytti, että nk. "tyypillisiä lajinsa edustajia" voisi sittenkin olla olemassa. Sen jälkeen palattiin taas lähes lähtöpisteeseen, jossa yhä ollaan. Todella uskomatonta, millainen määrä vaihtelua mahtuu harmaalokkiin täälläkin! Altailla lepäili 20.5. myös kaksi amerikankurmitsaa (Pluvialis dominica). On hämmentävää, että reilu sata vuotta sitten laji oli yksi mantereen runsaslukuisimpia lintuja, mutta tehokas metsästyskulttuuri nitisti lajin kannan nykyiselle melko vaatimattomalle tasolle. Sama huvi hävitti mantereelta aikoinaan muuttokyyhkyn ja sittemmin eskimokuovin, josta tosin jotkut haihattelijat yhä elättelevät toiveita - no, onhan Kanadalla laaja, asumaton tundra...

Pikku kuriositeettina vietimme viikonvaihteen George Laken entomologisella asemalla 23.-25.5. Linnustollisesti matka jäi vaatimattomaksi, koska itselläni oli tulenpalava kiire rakentaa ikkunapyydyksiä House Riverin projektia varten. Ehdin kylläkin lauantaiaamuna käväisemään itse järvellä, jolla kelluskeli leppoisassa aamutyvenessä 350 mustakaulauikkua, 110 pikkutelkkää, 40 telkkää, pilkkasiipikoiras ja 120 härkälintua. Eastern phoebe -pariskunta oli kyhännyt harmaasieppomaisen pesänsä aseman ovenkamanan päälle, ja häirintä oli viikonvaihteessa taattu. Sunnuntaina aseman viereisestä metsiköstä löytyi kalkkunan (Meleagris gallopavo) pesä. Kalkkunapari käyttäytyi luonnonvaraisesti s.o. hyvin pelokkaasti. Yllättävä havis, koskapa Albertassa on vain nelisen tunnettua pesimäpaikkaa, kaikki useamman sadan kilometrin päässä! Mikä lienee otuksien alkuperä?

Kuun lopussa yritin kaikin keinoin tehdä retkiä Beaverhill Laken kahlurilietteille, ja onnistuinkin tässä pari kertaa. Kahlaajien katsomisen kannalta aamuretki 28.5. oli erityisen mainio. Ajoin sukkana itäpisteeseen, ja heti kääntöpaikalta näin, että lietteillä kävi uskomaton sutina. Valtaosa oli sirrejä ja vesipääskyjä (Phalaropus lobatus), vain muutama prosentti muuta lietteen tonkijaa. Tundrakurmitsa (Pluvialis squatarola) 62, Marbled godwit 4, American avocet 24, karikukko (Arenaria interpres) 3. Useampi tuhat yksilöä jäi vain pikkukahlaajiksi tai "sirreiksi", sillä sirrien kanssa oli heti kättelyssä määritysvaikeuksia. Runsain sirrilaji oli bairdinsirri (Calidris bairdii), joita arvioin n700, pulmussirrejä n350, vain yksi palsasirri - muuttanevat aiemmin kuin nämä muut - Semipalmated sandpiper (Calidris pusilla) 20 ja valkoperäsirri (Calidris fuscicollis) 7. Pitkäkoipisirrejä (Calidris himantopus) oli yhteensä 16, ja vesipääskyjä kellui määritysetäisyydellä n1500. Voin vain arvailla, että järven eteläpään perinteisesti PALJON kovemmat kahlurilietteet kuhisivat monin verroin mahtavammin, mutta täälläkin oli niin upeaa, etten haikaillut yhtään muualle. Lopulta työpäivän hermopaine alkoi tuntua ja oli lähdettävä autolle. Rantakasvillisuudessa sihahteli useampi Le Conte's sparrow, kymmenisen Savannah ja saman verran Clay-colored sparrow'ia. Märillä niityillä lauloi taitavasti piileskellen kuusitiaismaisesti veivaavia lintuja: maailmanpisteeksi napsahti Common yellowthroat (Geothlypis trichas), suomeksi muistaakseni naamiokerttuli.

Seuraava ja samalla kuun viimeinen retki oli 31.5. samalle paikalle. Aamuhämärällä taivaalla matkasi komeita hanhiauroja, ja aamun valjetessa sekä muutaman parven tullessa lähempää näytti, että jostakin syystä kanadanhanhilla oli meno päällä. Aamun tunteina 5.30-8.00 laskin taivaalta kaikkiaan 830 A/B sekä 414 kanadanhanhea, kaikilla suuntana pohjoinen. Lietteen kahlaajamäärät olivat romahtaneet, joskin viihdettä riitti vielä hetkeksi. Tundrakurmitsoja oli 67, yksi klassinen amerikankurmitsa, Willet 12, American avocet 44, sirrejä vaatimattomasti 183, joitakin mustatiiroja, harmaalokin näköisiä ilmestyksiä reilu 200. Vesilinnuston kruunu oli kanelitavikoiras, muut summat sinisiipitavi 85, amerikantavi 25, lapasorsa 120, sinisorsa n250, jouhisorsa 120 sekä sukeltavia vesilintuja kaikkiaan n70. Vesipääskyjä kierteli lietteillä n120, amerikanvesipääskyjä oli neljä. Järven eteläpuolisilla lutakoilla oli mm. Cliff swallow -parvi (90), kaksi amerikanhuittia (Porzana carolina) ja seitsemän amerikanvesipääskyä. Hieman toiveikkaana tein vielä yrityksen eteläisille lietteille Bird observatoryn ja lounaisen lintutornin välistä, mutta saatuani lietteet näkyviin totesin kahluriprojektin kariutuvan jälleen mahdottomaan lietteenylitysurakkaan. Sorsia notkui lietteen reunalla useita satoja, kenties tuhansiakin, entä kahlaajat! Muuttohaukan ilmestyttyä saalistamaan niitä oli koko porukka ajoittain yhtä aikaa lennossa. En muista vastaavaa missään millään lintulajilla: pölymäinen pilvi oli epäilemättä kilometrin mittainen ja useamman kymmenen metriä paksu. Oliko sirrejä tuhansia vai useita kymmeniä tuhansia? Itse arvelen vahvasti jälkimmäistä... Niityillä yritin vielä kotvan potkia lentoon Sprague's pipit'eja (Anthus spragueii). Niiden laskevaa, vienoa, kirkasta "sirli sirli sirli sirli..." -säettä kuului monessa paikassa, mutta linnun näkeminen maassa on yhtä vaikeaa kuin vaikkapa Le Conte's sparrow'in. Viimemainittua yritin kaivaa useammastakin paikasta, erään kerran linnun tiksutus kuului puolen metrin päästä isosta ruohotuppaasta, jonka yli kävelin saman tien, eikä mitään! Hetken kuluttua tiksutus vain alkoi taas kuulua samasta tuppaasta. No, palatessani melko turhan tuntuiselta lieteretkeltä havaitsin kuitenkin metsiköissä peräti kolme maailmanpistettä: Vesper sparrow (Pooecetes gramineus), Western wood-pewee (Contopus sordidulus) ja Eastern kingbird (Tyrannus tyrannus). Auton luona kuului vienoa kitinää, ei onneksi autosta vaan viereiseltä mullokselta. Huomiota herättävästi loistava laulajakin löytyi saman tien tummanruskealta pellolta: tunturikiuru... Lajihan pesii Albertan preerialla paikoin.