![]() |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
Tiedote 31.1.2000 [takaisin] Hollolan Nuorisoseura ry Hollolajamit tulee elokuussa Hollolan Nuorisoseura ry järjestää 4.-6.8.2000 Hollolajamit, kansantanssin ja musiikin pienimuotoiset festivaalit. Festivaalien yhteydessä järjestetään kaksi uusimuotoista kilpailua, kansantanssin paritanssikilpailu sekä kansanmusiikin ja -laulun soolokilpailu. Tapahtumapaikkana on Hollolan Nuorisoseuran perinteikäs seurantalo Kukko. Kansantanssin paritanssikilpailu on nimensä mukaisesti yhden parin esityksiin painottuva mittelö. Siihen osallistutaan 3-8 minuutin tanssikokonaisuudella, jonka pitää pohjautua perinteisiin suomalaisiin paritansseihin. Kansanmusiikin ja -laulun soolokilpailuun puolestaan osallistutaan 5-10 minuutin soolokokonaisuudella. Kummassakin kilpailussa jaetaan merkittävät rahapalkinnot. Sekä kansantanssin että -musiikin saralla pääpaino on viimeisten vuosien aikana ollut perinteisesti yhtyetoiminnalla. Erilaiset yhtyekilpailut, koreografia- ja sävellyskilpailut ovat korostaneet ensemble-työtä. Sen sijaan soolotanssiin ja -musisointiin ei olla toistaiseksi kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Kansantanssissa ja -musiikissa on kuitenkin mahdollista olla yksilöllinen solisti ja taiteilija vaikka yleensä toimisikin osana yhtyettä. Taiturillisten ja valovoimaisten yksilöiden kautta kansantanssi ja -musiikki saavat myös useammat "kasvot" ja niiden tunnettavuus suuren yleisön silmissä kasvaa. Kolmipäiväisten festivaalien aikana tullaan näkemään kilpailujen lisäksi kymmenkuntaa esiintyjäryhmää Suomesta ja ulkomailta. Festivaali-iltoina yleisölle tarjotaan myös mahdollisuus itse osallistua jameihin joko soittaen, laulaen tai tanssien. Ensimmäisten Hollolajamien yleisötavoite on 1000 henkeä. Festivaalien esiintyjälista sekä kilpailujen tuomaristot julkistetaan maaliskuussa. Festivaalien Internet-sivut on avattu osoitteessa http://www.oocities.org/hollolajamit/ . Hollolan Nuorisoseura ry on vuonna 1901 perustettu yhdistys, jonka päätoimialoja ovat viime vuosina olleet nuorisotyö, kansantanssi ja -musiikki sekä näytelmätoiminta. Hollolan Nuorisoseuran kansantanssiryhmät ovat viimeisten 25 vuoden aikana saavuttaneet suurta menestystä ja nauttineet arvonantoa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Hollolan Nuorisoseura on valittu Vuoden Nuorisoseuraksi jo 1970-luvulla. Kaksi sen ryhmistä on palkittu Vuoden Kansantanssiyhtyeen tittelillä, mikä on korkein kansantanssiryhmälle Suomessa myönnettävä kunnianosoitus. Toimituksille tiedoksi: Logot löytyvät nettisivuiltamme http://www.oocities.org/hollolajamit (->press ->logot), sivuilta löytyvät myös kilpailujen säännöt, tulevaisuudessa myös tietoja esiintyjistä jne. Lisätietoja antavat Jouni Prittinen 050 348 3572 ja Juha Pihanen 040 5069686 email: hollolajamit@hotmail.com |
![]() |