











|
Tiedote 30.12.2001
Tiedotusvälineille [takaisin]
Hollolan Kansanperinteen Tukiyhdistys
ry
VALTAKUNNALLISEEN KANSANMUSIIKKIKILPAILUUN 17 FINALISTIA
Myös edellisen kilpailun voittaja Olli Kari mukana kisassa
Hollolassa järjestettävässä toisessa Kansanmusiikin ja -laulun valtakunnallisessa soolokilpailussa haetaan korkeatasoisia kansanmusiikki- ja -lauluesityksiä 5.1.2001 klo 11.00
alkaen. Kilpailuun on hyväksytty yhteensä 17 osanottajaa, joista kahdeksan harrastaja- ja yhdeksän ammattilaissarjaan.
Kilpailussa on mukana vuoden 2000 kilpailun voittaja, Olli Kari, sekä samassa kilpailussa palkintosijoille yltänyt Eero Turkka. Kilpailijoita on ympäri koko maan Helsingistä Rovaniemelle. Ikärakennekin on erittäin laaja, nuorin osallistuja on syntynyt 1984 ja vanhin 1938.
Kilpailussa haetaan taiteellisesti kypsiä ja monipuolisia solistisia kokonaisuuksia. Kilpailussa etsitään solisteja, jotka pystyvät esittämään korkeatasoista suomalaista kansanmusiikkia. Palkintoina jaetaan 10.000 markkaa, 5.000 markkaa voittajalle ja loput palkintosummasta tuomariston päätöksellä. Kilpailua tukee Kordelinin rahasto.
Kaikki palkitut kutsutaan lisäksi festivaalikiertueelle esittämään omia soolojaan yhteisessä soolokonsertissa. Festivaalikiertueessa ovat mukana seuraavat tapahtumat: Haapavesi Folk, Kihaus Folk Music Festival, Kaustinen Folk Music Festival, Työväen musiikkitapahtuma ja Pohjalaiset Spelit.
Kilpailuesityksen tulee olla 5-10 minuuttia pitkä kokonaisuus joka pohjautuu suomalaiseen kansanmusiikkiin tai -lauluun. Kilpailun palautetilaisuus pidetään tunnin kuluttua kilpailun päättymisestä. Tilaisuudessa julkistetaan kilpailun voittaja ja muut palkitut kilpailijat.
Tuomariston puheenjohtajana toimii Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston lehtori Juhani Näreharju ja toisena tuomarina toimii tunnettu kansanmuusikko Maria Kalaniemi.
Ensimmäinen kansanmusiikin ja -laulun soolokilpailu järjestettiin Hollolajamit-festivaalin yhteydessä kesällä 2000. Tuolloin kilpailun voitti Toijalasta kotoisin oleva hanuristi Olli Kari, muille palkintosijoille nousivat Anne-Mari Kivimäki, Piia Kleemola ja Eero Turkka
---
KILPAILUN OSANOTTAJAT
(Nimi, Kotipaikka, Synt., Esityksen nimi, Instrumentit)
HARRASTAJASARJA
Aulis Kivimäki, Alahärmä, 1939, Isäni Poika, Kantele/Laulu/Kerronta
Kaisa Kujanpää, Lapua, 1984, Rakkautta etsien, Laulu/Haitari
Veijo Leino, Hollola, 1950, Rautavaara-sikermä, Laulu/Kitara
Sonja Korkman, Helsinki, 1979, Tarinoita, Laulu
Olli Kari, , Toijala, 1983, Nikolai, Piano
Anu Alviola, Lahti, 1984, Kiipsakka-potpuri, Kantele
Ilkka Kallio, Lieto, 1938, Tuohen Soitantaa, Tuohikieli/Haitari
Susanna Maijala, Tampere, 1980, Vikkelästi vähärivisillä, 1- ja 2-riviset haitarit
VÄLIAIKA
AMMATTILAISSARJA
Emilia Lajunen, Helsinki, 1969, Puhun puille, Viulu/Laulu
Hannu Oskala, Savonlinna, 1978, Pelimanninpeli, 1- ja 2-riviset haitarit
Ilona Korhonen, Kantele, 1972, Naisen osa, , Laulu
Matti Laitinen, Kuopio, 1972, Kuka kumma?, Sähkökitara/Laulu
Hanni-Mari Turunen, Suolahti, 1979, Luojan luomaa, Viulu/Laulu
Antti Paalanen, Alavus, 1977, Kaura lakuaa, 2-rivinen haitari
Vilma Timonen, Kerava, 1977, Punainen, , Kantele/Laulu
Eero Turkka, Kitee, 1970, Sammon ryöstö, Laulu/Igil
Sara Puljula, Rovaniemi, 1973, Tunnelmasta toiseen, Kontrabasso
--
TOIMITUKSILLE TIEDOKSI:
Kilpailu alkaa Hollolan Uimahalli-Monitoimitalon salissa lauantaina 5.1.2001 klo 11.00. Koska YLE nauhoittaa kilpailun radiolle, esitysten aikana salissa liikkuminen on kielletty. Ensimmäinen jakso kestää noin 1h 15 minuuttia. Toinen jakso alkaa n. klo 13.00 ja kestää noin 1 h 20 min.
Palkintojen jako on alustavan aikataulun mukaan klo 15.30 mutta voi siirtyä puolella tunnilla eteenpäin jos esitykset pitkittyvät.
Kilpailun säännöt löytyvät internetsivuiltamme osoitteesta http://www.oocities.org/hollolajamit
Lisätietoja antaa Jouni Prittinen, p 050-3483572
Lehdistöä koskeviin kysymyksiin vastaa Juha Pihanen, p 040 5069686
Logot
löytyvät nettisivuiltamme http://www.oocities.org/hollolajamit
(->press ->logot), sivuilta
löytyvät myös kilpailujen säännöt, tulevaisuudessa
myös tietoja esiintyjistä jne.
[takaisin]
|