![]() |
![]() ![]() |
Yleistä (2000) [takaisin] Hollolajamit Hollolajamit on Hollolassa vuonna 2000 ensimmäistä kertaa järjestettävä keskisuuri tanssin ja musiikin festivaali, joka järjestetään vuosittain Hollolan kuntakeskuksessa. Festivaalin pohjana on kansantanssi ja -musiikki, mutta myös muut musiikin ja tanssin muodot ovat esillä. Festivaalin keskeisenä kärkitapahtumana ovat kansantanssin paritanssikilpailu ja kansanmusiikin soolokilpailu. Niiden lisäksi festivaalin aikana järjestetään konsertteja sekä koulutusta musiikin ja tanssin improvisaatiossa. Festivaalin ohjelmaa suunniteltaessa keskitytään ensisijaisesti laatuun. Tarkoituksena on, että jokainen festivaalin osanottaja ja vieras kokee olevansa tapahtuman keskipisteenä. Tarkoituksena ei ole vetää raja-aitoja ns. nykykansanmusiikin tai -tanssin ja perinteisen kansanmusiikin tai -tanssin välille. Ei myöskään kansanmusiikin ja muiden musiikin lajien välille, erilaisia crossover-esityksiä tullaan tuomaan merkittävällä tavalla esille. Kansan musiikiksi ja tanssiksi käsitetään kaikki se musiikki ja tanssi josta suuret ihmisryhmät ovat kiinnostuneita. Tästä syystä festivaaleilla tullaan kuulemaan myös pop- ja jazzmusiikkia sekä näkemään tanssia baletista hip hopiin. On muistettava, että niin kansanmusiikki kuin jazz ja klassinenkin musiikki osittain ovat olleet aikansa populäärimusiikkia ja siten raja-aidat eri tyyppien välillä ovat enemmän ja vähemmän keinotekoisia. Hollolajamit pyrkii osaltaan madaltamaan näita aitoja ja tuomaan vaihtoehtoja omien musiikkitottumusten rinnalle. Hollolajamien pyrkimyksenä on tuoda esiin ammattitaitoisia yksilöitä ja pieniä ryhmiä, jotka pystyvät luovasti ja monipuolisesti hyödyntämään suomalaista tai oman etnisen taustansa kansanperinnettä. Jo ensimmäiseen tapahtumaan odotetaan esiintyjiä muualtakin kuin Suomesta. Samalla jami-teeman mukaisesti sekä yleisöä että esiintyjiä kannustetaan spontaaniin yhdessä tekemiseen. Kilpailupuolella sekä kansantanssin että -musiikin saralla pääpaino on viimeisten vuosien aikana ollut perinteisesti yhtyetoiminnalla. Erilaiset yhtyekilpailut, koreografia- ja sävellyskilpailut ovat korostaneet ensemble-työtä. Sen sijaan soolotanssiin ja -musisointiin ei projektiryhmän mielestä olla toistaiseksi kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Sooloesityksiin keskittymällä pyritään samalla uudistamaan tanssijoiden ja muusikoiden käsitystä itsestään: Myös kansantanssissa ja -musiikissa on mahdollista olla yksilöllinen solisti ja taiteilija vaikka yleensä toimisikin osana yhtyettä. Taiturillisten ja valovoimaisten yksilöiden kautta kansantanssi ja -musiikki saavat myös useammat "kasvot" ja niiden tunnettavuus suuren yleisön silmissä kasvaa. Kilpailutapahtuma on sekä yleisöä että tiedotusvälineitä kiinnostava esiintymismuoto. Merkittävät palkinnot takaavat korkeatasoiset osanottajat, jotka puolestaan edelleen houkuttelevat yleisöä. Kummassakin kilpailussa jaetaan palkintoina 10.000 markkaa. Vuoden 2000 festivaalit tehdään pienessä mittakaavassa, tavoitteena onnistunut toteuttaminen ja sitä kautta jalansijan saaminen merkittävänä alueellisena kulttuuritapahtumana. Vuoden 2001 tapahtuma tukee Hollolan Nuorisoseuran satavuotisjuhlaa, jolloin se on merkittävästi suurempi ja näyttävämpi tapahtuma lukuisine kansainvälisine vieraineen. Vuonna 2002 palataan jälleen lähemmäs ajatusta intiimistä tapahtumasta. Hollola on kansallisella ja kansainväliselläkin tasolla tunnettu korkeatasoisesta kansantanssitoiminnastaan. Hollolan Nuorisoseura on viimeisen 30 vuoden aikana kasvattanut lukuisia valtakunnallista arvostusta nauttineita kansantanssiryhmiä. Siksi Hollola on mitä soveltuvin kunta kansanperinnetapahtumalle, ja kansanperinteeseen pohjaava festivaali istuu Päijät-Hämeen kunnista nimenomaan Hollolaan. Hollolajamien rinnakkaistapahtumaksi on suunniteltu yhdessä Finlandia-hiihdon kanssa järjestettäviä Finlandiajameja. Finlandia-hiihto kehittää omaa tuotettaan ja tapahtumiaan Suurtapahtumat Maakunnan Veturina -hankkeen kautta ja on kiinnostunut kehittämään Finlandiajameista yhden osan Finlandia-hiihdon ympärille suunniteltua tapahtumarypästä. Finlandiajamit toteutetaan osittain Lahdessa, osittain Finlandia-hiihdon reitin varrella. Lisätietoja antavat Jouni Prittinen 050 348 3572 ja Juha Pihanen 040 5069686 email: hollolajamit@hotmail.com |
![]() |