MÄKIHARJUN HUMU-HULDA
"Hulda"

STRATEGISET TIEDOT

Nimi: Mäkiharjun Humu-Hulda
Kutsumanimi: Hulda, Hupa, Puppa, Huppa, Huldis, Pupu
Syntynyt: 11.8.1995, Raahessa.
Sukupuoli: Narttu.
Rek. numero: FIN40355/95 (tatuointi korvassa 40355G).
Kasvattaja: Sari ja Ilpo Harju / Kennel Mäkiharjun.
Omistaja: Tapio Junttila, Kuopio.
Lonkat: B/C (kuvattu 26.7.2000) / Kyynärpäät: Ei kuvattu / Silmät: Ei kuvattu. Huldaa ei ole pennutettu.
Väri: Punavalkoinen, (valkeat merkit: Kaikista käpälistä löytyy hieman valkoista, selkein vas. et. jalka; valkea rinta; ohut valkea piirto otsassa.) Kirsu lihanvärinen. Silmissä ja huulissa tumma pigmentti.

KUINKA TUTUSTUIN HULDAAN?
Tapio, Huldan omistaja, on harrastanut metsästystä koko ikänsä, joten tottakai asiaan kuului myös metsästyskoira. Koiria Tapiolla onkin ollut läpi koko elämän, mutta ensimmäinen tolleri tuli taloon vuonna 1994. Tessu-tolleri hankittiin perheeseen erään kaverin suosituksesta -hän nimittäin kertoi rotua pohtivalle Tapiolle pienestä ja vilkkaasta punaisesta noutajasta ja kiinnostus heräsi heti. Rotuja hetken punnittuaan Tapio tuli melko pian siihen päätökseen, että tolleri taitaa olla ehdottomasti paras niistä roduista, joita hän oli harkinnut. Tessu haettiinkin sitten melko pian Haukiputaalta -valitettavasti tämä tyttö ei kuitenkaan ehtinyt elää edes 2-vuoden ikään, sillä Tessu kuoli tapaturmaisesti kesken metsästysreissun. Tessu oli lähtenyt jäniksen perään, eikä ollut huomannut mutkasta kaartavaa autoa.

Kun Tessun kuolemasta oli kulunut muutama viikko, osui Tapion silmiin lehdestä ilmoitus tolleripentueesta ja hän ajatteli lähteä vilkaisemaan pentuja. Raaheen, Mäkiharjun kenneliin saapuessaan häntä odottikin 10 suloista pienokaista, joista narttuja oli kolme. Tapio saikin sitten siltä seisomalta varata pennuista mieleisensä, sillä varauksia ei oltu tehty vielä yhdestäkään. Tapion kertoman mukaan hän valitsi pennuista sen, joka kiipeili muiden pentujen päällä ja vaikutti selvästi pentueen vilkkaimmalta yksilöltä. Muutamien viikkojen jälkeen pikku-Hulda haettiinkin sitten kotiin Ouluun.

Vuonna 2000 minä sitten sain kunnian tutustua tähän ihanaan pikku otukseen. Äiti nimittäin kertoi minulle "eräästä" Tapiosta, johon hän oli tutustunut Lapin reissullaan ja jolla oli kuulemma aivan hurmaava koira. Tapasin Huldan ensimmäistä kertaa maaliskuussa 2000. Sitä tapaamista olinkin odottanut, sillä Tapioon olin kyllä tutustunut jo hieman, mutta Huldaa en ollut vielä koskaan tavannut. Paljon äiti minulle tytöstä kyllä oli kertonut ja kiikattunut minulle erään lehtiartikkelin Novascotiannoutajasta rotuna. Olin tietenkin ihan innoissani, sillä koirahan oli ollut haaveeni varmaan koko elämäni. Tosin rotu oli minulle täysin vieras.

Muistan kaiken todella elävästi; oli perjantai ja tulin kotiin ratsastuskisoista (jotka olivat menneet todella huonosti). Kovin innoissani olin, sillä tiesin Tapion tulleen meille viikonlopuksi ja ottaneen vihdoinkin myös Huldan mukaan. Kotiovemme aukaistessani luokseni ryntäsikin punaturkkinen hännänheiluttaja ja me olimme ystäviä heti ensinäkemältä. Annoin tytölle nameja ja leikin sen kanssa vetolelulla -ihastuin siihen ihan välittömästi. Söimme porukalla, ja sitten äiti lähti viemään minua autolla erään kaverini luokse, joka asui ihan kiitettävän kävelymatkan päässä. Otimme Huldan mukaan, ja se tuli välittömästi syliini ja nukahti siihen. Hassu.

Siitä lähtikin Hulda olikin meillä melkein joka viikonloppu ja joskus viikollakin. Meille Kuopioon Hulda taisi Tapioineen ihan lopullisesti asettua asumaan joskus keväällä 2001. Ja niin siinä sitten kävi, minä olin kuin olinkin saanut sen, mitä olin aina toivonut -oman koiran. Aika paljon Hulda onkin ollut ihan minun vastuullani ja minä todella rakastan tätä punanenäistä ystävääni.

LUONNE
Hulda on hyvin valloittava persoona, sen minäkin sain huomata heti alkuun. Hulda on kiltti ja ystävällinen, hyvin ihmisrakas sekä aina hyvällä tuulella. Todellinen ilopilleri siis. Melko tyypilliseksi tolleriksi voisin myös Huldaa luonnehtia, sillä vauhtia tytöllä riittää vaikka muille jakaa. Hulda on myös hyvin herkkä persoona, eli loukkaantuu helposti ja lepyttelyyn voi mennä muutamakin päivä. Huomiota tyttö myös rakastaa saada osakseen. Huldasta löytyy myös niin ihmismäisiä piirteitä sellainen kasa, että välillä sitä melkein unohtaa tytön olevan koira ollenkaan :) Älykkyyttäkin löytyy ja Huldalle onkin ollut todella helppo opettaa uutta myös vanhemmalla iällä. Tyttö on myös hyvin ovela ja ns. tarkkaan harkittu ilkeilyä tyttö harjoittaa silloin tällöin, onneksi ei kovin usein kuitenkaan. Lähinnä silloin, kun ei ole mielestään saanut tarpeeksi tekemistä, sen nyt ymmärtää. Sisällä Hulda onkin yleensä hyvin rauhallinen ja lähinnä pötköttelee sohvalla tai sitten leikkii omilla leluillaan. Ulkona sitten mennään ja lujaa!

Toisten koirien kanssa tyttö on vähän niin ja näin. Toisten narttujen kanssa ollaan kavereita heti, toisia ei voida sietää sitten alkuunkaan. Urokset ovat yleensä oikein mieluisia, tosin joskus tyttöä vähän pelottaa. Yleensä toisiin koiriin ei mitään sen kummempaa huomiota edes kiinnitetä, kun tulevat lenkillä tai muualla vastaan.

TERVEYS
Onneksi Hulda on ollut koko elämänsä lähes terve. Hampaitten kanssa tosin on ollut pienoisia ongelmia, sillä Huldan suusta ei kovin monta täysin ehjää hammasta löydy. Syynä tähän eräät "todella ihanat" pojat, jotka heittivät koppihullulle tytölle kiviä suuhun. "Koppihullulla" tarkoitan sitä, että Hulda nappaa kaiken kohti lentävän (makupalat, pallot...) hyvin tarkasti hampaisiinsa. Kivet tosiaan tekivät hirveitä purukalustolle. Eräs iso takahammas on myös jouduttu poistamaan, kun lääkekuuri ei auttanut kuin hetkellisesti ja hammas tulehtui toistuvasti ja oli hyvin kipeä. Hulda venäytti myös eräänä talvena selkänsä melko pahasti, kun tyttö ryntäsi oravan perään metsässä vapaana ollessaan ja ilmeisesti liukastui hieman. Pelkäsimme aluksi jo pahinta, sillä tyttö huusi todella pahasti ja takapää ei toiminut juuri lainkaan. Nopeasti  kiidätimme Huldan eläinlääkärille, joka onneksemme totesi selän vain venähtäneen. Tyttö sai kipulääkityksen ja lepoa, mikä auttoikin melko nopeasti. Tosin viikko taidettiin selkä köyryssä kävellä...

MUKAVAT JUTUT
Kun suosikki jutuista puhutaan, niin namit tulee varmasti mainita ihan ensimmäisenä! Hulda on nimittäin juuri niitä koiria, jotka seisovat vaikka päällään herkkujen toivossa. Hulda on myös hyvin kaikkiruokainen ja omistaa todellisen rautamahan vielä kaiken lisäksi. Eli herkku kuin herkku tipahtaa alas. Juokseminen ja kaikenlainen riehuminen kuuluvat myös suosikkihommiin -kun on vaan tekemistä niin Hulda pysyy tyytyväisenä. Uiminen on tietenkin aivan ehdotton juttu kesällä, Huldahan voisi vaikka asua vedessä! Laiturilta osataan tehdä upeita ilmalentoja veteen ja tietenkin parasta on se, kun pääsee sorsia/taveja noutamaan! Se on jotain, josta tyttö nauttii aivan valtavasti! Ei paljon Tapion tarvitse tehdä, kun Hulda jo huomaa minne ollaan lähdössä. Ja jos ei tyttö pääse mukaan, niin siitä seuraa kyllä mökötystä melko pitkä aika :) Paukkuarka ei tyttö ainakaan ole, sillä pyssy on oikea Huldan suosikkijuttu... Ihan sekaisin mennään kun se ihanuus nähdään! Pamahduksiin reagoidaan myös innolla. Tapio onkin kertonut, että Hulda toimii metsällä muuten hyvin, mutta saattaa joskus innostua pyssystä ja laukauksista sen verran liikaa, ettei osaa olla tarpeeki hiljaa...

VÄHEMMÄN MUKAVAT JUTUT
Yksinoleminen on tietysti tylsää, mielummin sitä pötkötteli jonkun kyljessä kiinni tai vaikkapa vähän riehuisi. Onneksi Hulda kuitenkin osaa odottaa yksin kotona todella kauniisti. Yleensä tyttö menee sängylle nukkumaan ja herää sitten kun tullaan kotiin takaisin. Osa vieraista koirista on myös vähemmän mukavaa sakkia Huldan mieleen. Eräs asia, josta Hulda ei tykkää lainkaan on myös se, kun joutuu mökiltä palaamaan takaisin kaupunkiin... Onneksi kuitenkin Tapio rakentaa kovasti omakotitaloa mökkimme tontille ja sen valmistuttua Huldakin pääsee viettämään maalaiseloa ihan kokopäiväisesti :) Talon pitäisi valmistua kevääseen 2004 -mennessä.

-Minna-