![]()
|
|
Yleisesti: Carre on ihastuttava ja kiltti tamma. Se ei tekisi pahaa kellekään, kunhan kukaan ei tee pahaa sille. Luottaa ihmisiin joka tilanteessa, jos on kokenut hänet turvalliseksi. Carre oppii mielellään uutta, eikä tee samaa virhettä toista kertaa.
Ratsatettaessa: Carre on herkkä koville äänille, joten sille on turha huutaa, jos ei toimi. Carre myötää hyvin kaikkia apuja, eikä tarvitse raippaa. Tamma rakastaa esiintymistä ja kouluratsastuksessa se tulee hyvin esille. Carrella on kapasiteettia vaativimpiinkin luokkiin, mutta liikket ovat vasta koulutusvaiheessa. Helppo B menee kuitenkin kuin vettä vain, Carrea ei tarvitse paljoa ohjailla. Esteistä tamma ei niin tykkää, mutta hyppää tutun ihmisen kanssa varsin hyvin. Jättää etenkin kisoissa hieman ilmavaraa, pudottaa harvoin. Maastossa on aika virkeä, mutta ei ryöstä. Maastossa loikkii mielellään myös korkeampiakin esteitä kuin radalla. Hoidettaessa: Carre käyttäytyy kiltisti, se ei halua vahingoittaa turvalliseksi havaitsemaansa hoitajaa. Harjauksessa seisoo täysin paikoillaan, vain kova ääni saa sen pillastumaan. Siis tallissa täytyy olla hiljaista, kun Carrea hoidetaan. Tamma nostaa kaviot kiltisti ja on helppo kengittää. Ei yritäkään potkaista tai muutenkaan temppuilla, vaan seisoo kärsivällisesti kengitettävänä. Eläinlääkärillä tamma oudoksuu hieman outoja tilanteita, mutta tutun hoitajan kanssa alistuu toimenpiteisiin hienosti. Kisapaikoilla: Carre on hieman säikkynä, se arkailee uusia ihmisiä ja kaikkea tohinaa ympärillään. Tutun hoitajan ollessa sen lähttyvillä tamma rentoutuu ja alkaa keräämään voimia kisaa varten. Kouluradalla pitää hermonsa kurissa ja keskittyy vain suoritukseensa, jonka tamma hoitaa aina tyylikkäästi kotiin. Esteradalla saattaa hieman alkuun hermoilla, mutta päättäväisen ratsastajan kanssa toimii loistavasti. Maastossa tykkää painella ihan mielettömästi, ei kuitenkaan ole kauhea ryöstämään. Tarhassa: Carre viihtyy hyvin toisten hevosten seurassa, joten tarhailu ei tuota ongelmia. Se on lojaali kavereilleen ja hyvin sosiaalinen. Hyväksyy uuden hevosen aika nopeasti, ei jää kyräilemään tarhan perälle, vaan menee reippaasti tekemään tuttavuutta uuden kanssa.
|
|
(Jaoksettomat kilpailut suluissa)
Kenttä:
Rataesteet:
Kouluratsastus:
Hiihtoratsastus: |
|
arvosteli: -
arvosteli: -
|
Klikkaa kuvat oikeaan kokoonsa (aukeavat uuteen ikkunaan). |
Copyright
Layout: Jaana |