Daidalos katsoi ulos vankilansa ikkunasta. "Meri ja maa", hän ajatteli, "ovat Minoksen vallassa. Ilmaa hän ei kuitenkaan hallitse." Nokkela keksijä päätti rakentaa siivet ja lentää niillä pakoon yhdessä Ikaroksen kanssa. Siivet Daidalos rakensi sulista, sitoi ne yhteen narulla ja kiinnitti vahalla. Kun Daidalos kiinnitti siipiä Ikaroksen selkään, hän neuvoi poikaa välttämään auringon kuumuutta ja merta. Muutoin vesipärskeet voisivat kastella sulat tai aurinko sulattaa niitä kiinnittävän vahan.

Aluksi pakomatka sujuikin hyvin: Ikaros muisti ohjeet ja seurasi tarkasti isäänsä. Matkan edetessä Ikaros rohkaistui ja unohti neuvot. Hänen teki mieli lentää korkealle, taivaaseen asti, ja niin uhkarohkea lentäjä lähti nousemaan yhä ylemmäs. Kävi niin kuin isä oli pelännyt: auringon kuumat säteet sulattivat vahan, ja kauhuissaan huutaen, siivettömiä käsiään huitoen, Ikaros tippui mereen. Edellä lentävä Daidalos kääntyi ympäri ja huomasi, ettei Ikaros enää seurannutkaan kannoilla. Peloissaan hän lensi edestakaisin ja huusi poikaansa nimeltä, kunnes huomasi aalloilla kelluvat sulat, jotka kertoivat pojan kohtalosta. Daidalos kirosi omaa taitavuuttaan ja keksijän kykyään. Hän hautasi Ikaroksen ruumiin läheiseen saareen, joka edelleen kantaa tämän nimeä. Myös meri, johon Ikaros hukkui, tunnetaan Ikarianmerenä.

muokattu lainaus © Turun Taidemuseo