TALLIN ESITTELY

Tallimme sijaitsee Nurmelan Virtuaalikylässä. Meille on hyvät liikenne yhteydet esim. keskustasta, kuljet sitten linja-autolla tai omalla ajoneuvolla.
Tallillamme on omaa metsää, yksityisiä metsäteitä ja reheväkasvuisia laitumia. Rakennuksien alustaksi on valitu hyvä hiekkainen maa, jotta vältyttäisiin pahimmilta roudan aiheuttamilta ongelmilta. Myös uimaretket omalle uimarannalle sujuvat helposti. Ja hevosiakin päästään uittamaan.


Tallillamme on useita hiekkatarhoja sekä myös useita tavallisia tarhoja. Omaa laidunmaata tallilla on useita hehtaareja, näin takaamme että heinää riittää kaikille kesälomaansa viettäville sekä siitä tehdään myös talveksi varastoon sekä kuiva- että säilöheinät. Laitumet ja tarhat siivotaaan ja aidat tarkistetaan säännöllisesti.

Tallillamme on suuri hyväpohjainen, valaistu ja kunnolla aidattu ulkoratsastuskenttä. Kentällä järjestetään niin valjakko-, kouluratsastus- kuin esteratsastuskilpailujakin. Sen pohjaa huolletaan tasoittamalla mönkijän perään asennetulla lanalla sekä varsinkin kesäisin sadettimien avulla. Pohjan hiekka uusitaan aina kun se kuluu liikaa (eli noin viiden vuoden välein), näin se ei pölyä ja aiheuta niin sekä ihmisille että eläimille hengitysongelmia. Kentän vieressä on punaiseksi maalattu maneesi. Maneesissa on yleisölle tilava katsomo jonne mahtuu lähes 50 ihmistä kerrallaan. Lisäksi sinne on rakennettu toimistotilat joita käytetään tuomarinaitiona sillä sieltä on erinomainen näkyvyys maneesiin. Maneesi voidaan tarvittaessa lämmittää lämpimäksi jolloin siellä saavutetaan noin 10ºC lämpötila. Maneesin sivussa on lisäksi kalustevaja jossa säilytetään estekalustoa, kouluaitoja ja muita tarvikkeita. Kentän toisella laidalla sijaitsee tallin nurmikenttä jolla ratsastetaan niin este- kuin kouluratsastusluokkiakin. Tallin vierestä lähtee kaksi tietä maastoon. Toista seuraamalla pääsee maastoesteradalle, toista taas rauhalliselle metsäpolulle jota pitkin voisi ratsastella vaikka kuinka kauan. Nurmikentän laidalla sijaitsee myöskin etenkin valjakkokilpailuissa tarvittava 'katos' jonka 'jalkojen' ympäri kuski yrittää saada valjakkonsa kääntymään. Kentälle on myös rakennetty danketti, jota voidaan harjoitella myös aivan tavallisella estetunnilla. Maastoesteradalta löytyy aina kaksi vaihtoehtoista estettä vierekkäin. Esteistä nyt mainittakoon puunrungot, ojat, risueste, vesieste, portaat sekä jo vähän haastavampi jump in ja out.

Tallin pohjapiirrustuksen löydät hieman alempana tällä sivulla. Tallimme on jaettu kahteen erilliseen rakennukseen ja näiden lisäksi tulevat sitten vielä pihatot joissa majoittuvat ainakin nuoret shetlanninponit sekä gotlanninrussit. Kummatkin tallirakennukset ovat maalattu punaiseksi (kuten myöskin maneesi) vanhaan kunnon maalaishenkeen. Suuremmassa rakennuksessa asustavat suurin osa tallin hevosista, yksityiset mukaan lukien. Rakennuksessa on kaksi käytävää, toiseen majoitetaan pikkuponit ja toiseen suuremmat hevoset ja ponit. Pienemmässä rakennuksessa majoittuvat enemmän rauhaa tarvitsevat hevoset ja ponit. Tässä rakennuksessa sijaitsevat myöskin varsomiskarsinat sekä toipilaspilttuut. Kaikki tallin hevoset asustavat tilavissa karsinoissa joissa on vakiovarusteena vesiautomaatti, suolakivi, ruokakuppi sekä karsinan ulkopuolella nimikyltti, koukku harjaämpärille, loimitanko sekä kokoon taitettava satulateline. Kuivikkeena varsomiskarsinassa käytetään tasokasta olkea, muissa karsinoissa käytetään puruja tai/ja turvetta. Hevoset ruokitaan neljästi päivässä. Kummassakin tallirakennuksessa on vähintään yksi vesikarsina, jossa hevosen voi huoletta pestä. Talleissa on myös rehuvarastot, satulahuoneet sekä suuremmassa WC. Muut sosiaalitilat sijaitsevatkin maneesissa.

Tallilla oleskellessa näkee varmasti satulahuoneessa tai maneesin toimistossa jollain sohvalla makoilevan pitkäkarvaisen kilpikonnakuvioisen kissan. Sen viereen voi sitten mennä ja saada sen kehräämään silittelemällä ja rapsuttamalla sitä varovasti leuan alta. Silloin voit sanoa että olet tavannut tallimme kissan jota lähipiirissä kutsutaan Miisaksi. Se ilahduttaa tallin väkeä pitämällä hiirikannan kurissa ja lämmittämällä talvisin sitä silittävän ihmisen povia kissan puskiessa ja kehrätessä sylissä. Miisan seurana tallilla ja satulahuoneissa partio pikkuinen koira Aurinko. Auringon tunnistavat yleensä lähes kaikki ihmiset 'kultaisena koirana'. Sen väritys on Welsh Corgi Pembrokelle yleinen eli oranssivalkoinen. Luonteeltaan tämä 'kultainen koira' on todella herttainen: uudet tulijat toivotetaan heti tervetulleeksi ja jo jutut ihmiset aina vain innostuneemmin häntää huiskutellen ja huomiota hakien. Se osallistuisi mielellään tallin kaikkiin puuhiin ja kulkisi mukana melkein kaikkialle. Siitä on hyötyä ainakin hevosia sisään haettaessa jolloin se ajaa hevosia portille päin (pysytellen kuitenkin samalla hevosten kavioiden ulottumattomissa).

Täällä Kaviopolun Ratsastuskeskuksessa meitä työskentelee viitisen ihmistä vakituisesti. Vakihenkilökuntaamme kuuluvat hevosenhoitajat Minna ja Jasmin. Lisäksi tallimestarina ja tallinomistajana toimin minä, Laura. Vähintäänkin kerran kuussa tallilla näkee myös kengittäjän sekä eläinlääkärin. Koska tallissamme asustaa kolmisen kymmentä hevosta ja ponia jatkuvasti meillä kaikilla on koko ajan jotain tekemistä. Jokainen meistä vuorottelee tallin töissä eli hevosten ruokinnassa, tarhauksessa, loimituksessa sekä tallin siivouksessa tasapuolisesti. Voikin sanoa että me kaikki osaamme meistä kunkin asiat edes jotenkuten. Meiltä liikenee kuitenkin aina työntouhussakin aikaa neuvoa pikkuisia poniratsastajia tai hieman suurempiakin yksityisten omistajia, joten tule vain rohkeasti vetäisemään hihasta jos on jotain epäselvää tai kysyttävää!


Karsinapaikat
1.
2. Kaviopolun Martella
3. Särkyvän Outi
4. CRS Lilyssa
5. Edenelle Damascus
6. Kaviopolun Lakritsella
7. Carmién's Outwit
8. Kaviopolun Miraella
9. Kaviopolun Anilin
10. Jennie
11. Unika
12. Kaviopolun Yasmin
13. Kaviopolun Lucia
14. Kaviopolun Tanya
15. AP-Conrad
16. Klaus vd. Fårvare
17. Kaviopolun Dandy
18. Kaviopolun Mörk Sven
19. Kaviopolun Jesper
20. Cameron
21. Carentoir's Gleaming
22. Kaviopolun Keir
23. Kaviopolun Marcus
24.
Pihatto 1:
Pihatto 2: