Myra on mukava, kiltti ja rauhallinen tamma, joka ei hermostu turhasta.
Myra on todella kiltti hoitaa, eikä vahingossakaan satuttaisi ketään. Se on myös kärsivällinen, eikä hermostu vaikka taitamattomampikin hoitaisi sitä. Se nostaa kaviot kiltisti ja pitää niitä hyvin ylhäällä. Myra kutiaa joskus mahastaan, jonka huomaa terävistä hännänheilahduksista ja korvien luimistumisesta. Tuntemattomille Myra voi vähän luimia, koska on aika varautunut ihmisten suhteen. Tutuille se on kumminkin ystävällinen. Myralle on helppo laittaa suitset, koska se ei nostele päätään tai tempoile sitä, vaan se odottaa rauhassa aloillaan, että kuolaimet on saatu suuhun ja niskahihna korvien taakse. Suunsa Myra aukaisee heti kun vähän painaa kuolaimilla sen huulia. Myöskään satulan laittamisessa ei ole ongelmaa, Myra seisoo nätisti paikoillaan ja odottaa että satula on saatu selkään ja mahavyö kiinni. Joskus Myra voi vähän pullistella, mutta ei kumminkaan jaksa härnätä ihmisiä koskaan kovin pitkään, poikkeuksena tarhasta hakeminen... Silloin Myra usein lähtee juoksemaan karkuun tarhasta hakijaa, ja vasta kun hakija on näännyksissä ja ihan kyllästynyt, Myra tulee vapaaehtoisesti kiinniotettavaksi. Ihmisten juoksuttamiseen se ei kyllästy ikinä. Hoitajan pitää vain olla Myraa ovelampi, vaikka se onkin vaikeaa :D Talutettaessa Myra on kiltti ja tottelevainen oma itsensä. Se ei koskaan lähde häseltämään mihinkään tai vetämään taluttajaa ympäriinsä. Se kuuntelee taluttajaa ja kulkee nätisti vierellä. Se saattaa kyllä vihjaista taluttajalle jos jossain vaikka näkyy mehevän näköinen ruohotuppo. Vesi ei ollenkaan häiritse Myraa, mutta ei se ihan innosta hihkukaan kun pesulle tai uimaan menee. Se kyllä sietää sitä ja voi joskus käydä vähän jossain isommassa lätäkössä tarhassa piehtaroimassa, jos on kuuma tai muuten vaan haluaa veteen, mutta ei kumminkaan ole kauhean innoissaan. Vesi on siis Myran mielestä ihan OK juttu.
Myra on mukava myös ratsastaa, tosin tarvitsee kumminkin kokeneemman ratsastajan kuin hoitajan. Myra tarvitsee selkeät avut, epämääräiset avut saavat sen hämmentymään, eikä se välttämättä tee mitään. Varsinkin esteillä ratsastajan pitää olla myös päättäväinen, Myra ei aina oikein tahtoisi hypätä, vaan katselee esteitä kauhistuneena ja kiertää mieluummin kuin hyppää ne. Kun Myrasitten on kokenut, varma ja päättäväinen ratsastaja, Myra menee hienosti ja hyppää korkealta yli. Sillä on hyvä tyyli, mutta koska se ei ole kauhean innostunut hyppäämisestä, ei siitä välttämättä miksiskään kovin hyväksi esteratsuksi ole. Mutta kouluratsuna Myra on sitäkin parempi, se on herkkä ja kuuliainen, ja tekee parhaansa miellyttääkseen ratsastajaansa. Se tarvitsee kumminkin selkeät ja varmat avut, muuten se hämmentyy, kuten jo aikaisemmin kerrottiin. Myra kulkee usein hyvin muodossa, eikä sillä ole mitään rakenteellistakaan ominaisuutta mikä vaikeuttaisi peräänannossa kulkemista. Myralla on tarmokas poljenta, ja se polkee jalat aina hyvin alleen. Sen ravi on lennokasta ja pehmeää, laukka todella pitkää ja miellyttävää istua. Myran käynti on myöskin tarmokasta. Myralla on todella mukava mennä ilman satulaa, sillä sen selkä on leveä ja askeleet niin helpot istua. Esteillä tosin kannattaa laittaa satula ja martingaali, ettei se saisi nostettua päätään liian ylös, mitä se saattaa tehdä. Maastossa Myra on oikea unelmapolle, se kulkee omaan rauhalliseen tyyliinsä, mutta heti kun ratsastaja käskee sitä menemään täysillä, se ampaisee reippaasti ja epäröimättä liikkeelle niin kovaa kuin pystyy. Myra onkin todella nopea poni. Se ei säiky oikeastaan mitään, liikenteessäkin saa vaikka mikä rekka tai traktori jyristää ohi, Myra vain katsoo vähän mutta ei kuitenkaan säiky. Myöskään yhtäkkiä metsästä ilmestyvät metsänelävät eivät paljoa Myraa hätkäytä. Maastoesteet ovat Myrasta hauskempia kuin rataesteet, niillä kun ei tarvitse tehdä pikaisia käännöksiä! Kiinteiden esteiden korkeus on Myran mielestä varmaan myös helpompi määrittää, koska se hyppää varmemmin ja ponnistaa aina hyvästä kohdasta. Maastoesteillä Myra tosin voi kuumua vähän, mutta pysyy kumminkin käsissä. Vesiesteetkään eivät tuota hankaluuksia.
Kisoissa Myra nauttii esiintymisestä, ja onkin usein aikamoinen diiva, mutta kumminkin oma rauhallinen itsensä. Lämmittelyssä se kuuntelee ratsastajaansa tarkasti ja tottelee hyvin. Se vain katselee kun jotkut nuoret hevoset säikkyvät ja pomppivat ympäriinsä, ja tallustaa rauhallisesti ja vakaasti eteenpäin. Suorituksessa Myra tuntuu ryhdistäytyvän oikein erikoisen hyvin, ja todellakin antaa kaikkensa. Se nauttii siitä kun ihmiset osoittavat sille huomiotaan, ja muutaman ensimmäisen kerran jälkeen se on oppinut että mitä paremmin menee, sitä enemmän huomiota se osakseen saa!
Myra on mukava kuljetettava, se on aina rauhallinen. Yleensä se menee kuljetuskoppiin heti ensimmäisellä yrittämällä, joskus jokin kopissa tosin saattaa olla Myran mielessä vialla, mutta kun Myra on tutkinut asian se menee kumminkin nätisti koppiin. Vieraiden ihmisten kanssa Myra on vastahakoisempi, eikä välttämättä mene koppiin ollenkaan, koska se ei vaan luota uusiin ja outoihin ihmisiin. Onneksi, koska sitä ei sitten ole niin helppo varastaa :D Myra on rento matkustaja, se seisoo kopissa rauhallisesti paikallaan ja rouskuttaa heinää tai katselee etuikkunasta ulos uneliaasti. Se on siis ihanteellinen matkakaveri hermostuneille hevosille kuljetuksen ajaksi. Kopista ulos Myra tulee myöskin rauhallisesti, ilman mitään kiirettä tai sähläystä.