Krisse - maailman kiltein poni.
Hoitaessa Krisse käyttäytyy niin mallikkaasti, että siinä ei paljon tarvitse silmiä päästän hävetä.
Harjatessa se seisoskelee nätisti paikallaan, eikä purukalusto jätä ihoon kertomuksiaan tai jalat muistuta mustelmien
kera onnettomasta hoitoyrityksestä. Kesäisin Krisseä tuntuvat suunnattomasti häiritsevän kärpäset, jotka niin kovasti tekevät kiusaa tammapololle.
Silloin saattaa jalat ja pää viuhahdella joka suuntaan, mutta ei neiti tokikaan pahaa tarkoita.
Varustus ei ole minkäänmoinen ongelma - päinvastoin! Joskus tuntuu, että kun varusteet tulee kuvioihin, tamma innostuu entistä enemmän ja niinpä
satula menee rutiinilla selkään, ilman sen kummempia pullisteluja. Suitsetkin on helppo juttu, kun tapaus laskee päänsä alas ja avaa suunsakin itse.
Pintelit ja suojat sun muu mahdollinen ylimääräinen tarvittaessa ei ole edes mainitsemisen arvoista - niin yksinkertaista elämä kilttiksen kanssa on ;)
Laitumella Krisse irrottelee oikein kunnolla, kun sille päälle sattuu. Ympäri tarhaa/laidunta vedetään semmosta vauhtia, että puut vaan vilisee silmissä.
Ruokinnan aikaan Krisse tulee aina viimeisenä syömään omalle kasalleen ja sen jälkeen voikin taas käpötellä ympäri aluetta. Laitumelta tai tarhasta Krissen
saa ihan helposti kiinni, kunhan kukaan muu tamma ei innosta sitä liikaa pakenemiseen. Jos kiihtynyt hirnunta haittaa korvaa ja muut laukkaavat kauas pois, eipä
siinä paljon muu auta kuin seurata uskollisesti laumaa. Muuten kuitenkin Krisse on iisi tapaus saada myös kiinni ja viedä laitumelle. Se ei rynni, tai tee mitään muutakaan yllättävää, jollei siihen todella ole aihetta.
Yleisesti ratsastaessa Krisse ei koulutukseltaan ole erityisen taitava, mutta senkin edestä helppo käsitellä. Se kipsuttaa kiltisti ympäri kenttää, eikä lähde vetämään omaa show'ta kesken ratsastuksen, vaan kuuntelee apuja oikein kuuliaasti. Aiemmin mainitsin kesän häiriköistä, jotka pilaavat päivän kuin päivän. Ne kirotun surisevat, pörräävät lentäjät (joista luetellaan vaikka paarmaat ja kärpäset) saattavat aiheuttaa ongelmia selässä olijalle. Krisse hermostuu helposti noista vandaaleista ja sätkii ties miten päästäkseen eroon kuokkavieraista ihollaan.
Esteet, eivät välttämättä ole Krissen alaa, jos ne ovat korkeita. Pikkuesteitä neiti köpöttelee hienosti, mutta kukapa auttaisikaan sitten kun puomi vähän nousee! No, kaikessa ei voi olla hyvä. Omalla tasollaan Krisse kuitenkin on ihan taitava. Ei ole huolta, että alla liikkuva poni lähtisi kaahaamaan ympäri rataa pää ylhäällä. Sellaista meidän Krisse ei tekisi pakottamallaakaan! Tai, ehkäpä jos on todella hyvä syy säikähtää jotakin, mutta sen on tosissaan oltava järkevä syy sellaiselle teolle niin kiltiltä olennolta, kuin Krisse. Hypyissä pysyy hyvin mukana, johtuen osittain toki esteiden mataluudesta, mutta suurena tekijänä on myös tyyli, jolla tamma hyppää. Mitään aimo loikkauksia ei aikaan saa mitenkään, vaan hypyt pysyy melko tasaisen matalina ja lyhyinä.
Koulua, kuten esteitäkin Krisse taituroi tasoonsa nähden hyvin, mutta Helppoa C:tä vaativampaa ei toistaiseksi ainakaan viitsisi edes harkita. Tokihan tätäkin on kerran kokeiltu, joka johtui ihan omasta mokasta. Ilmoitin Krissen kisoihin vahingossa kaikkiin mahdollisiin luokkiin. Luojan kiitos kisat olivat avoimet vain russeille, joten mitään Grand Prixiä ei nähty ;) Krisse jaksaa keskittyä hyvin suoritukseen, kunhan antaa selkeät avut. Jos kiskoo ohjista ja ajaa eteen, vääntää toisesta ohjasta hakkaa pohkeella, vääntää toisesta ohjasta, kiskoo molempia, sekoittaa neidin pään lopullisesti ja tämän jälkeen on typerää odottaakaan minkäänlaisen yhteistyön sujuvan. Askellajit Krissellä on tasaiset, myös ravissa (joka monilla pikkuponeilla on takavarustoa puuduttava) on helppo istua, eikä tarvitse rukoilla ravuuttamisen loppua ahteri kipeänä.
Maastossa Krisse ei pelkää mörköjä, vaan tepastelee tietä pitkin innoissaan, mutta pysyy silti käsissä. Laukkasuorat on onneksi tarkoitettu kunnon irrotteluun ja silloin tosissaan kannattaa antaa mennä! Tamma vetää kyllä riemuissaan laukkapätkän, kuin laukkapätkänkin, mutta eriasia on saako sitä sen jälkeen enää ollenkaan keskittymään käyntiin tai raviin. Onhan se ikävää keskittyä rauhalliseen menoon, jos muistot koko ajan palaa innokkaaseen pukitteluun ja kaahailuun..
