Kulttuurin kuohuissa
Tällä kertaa arvosteltavana skottibändi Gubraithian Firen esikoisalbumi.
Gubraithian Fire: Signifying Nothing
Arvio: 2/5
Signifying Nothing on aloittelevan skottibändin, Gubraithian Firen esikoisalbumi, ja sen kyllä huomaa. Yksipuolisuudesta albumia ei ainakaan voi syyttää: laulujen teemat hyppelehtivät alkoholismista herkkiin rakkaudentunnustuksiin ja soittimissa ei ole kitsasteltu, sillä taustalla kilkattavat niin triangelit kuin säkkipillit ja intialaiset sitarit kitaranrämpytyksen lomassa. Kokonaisuutena albumi onkin erittäin sekava, mutta Gubraithian Firen nuorilla jäsenillä on onneksi vielä aikaa kasvaa. On sinänsä hämmästyttävää, että sanoittajaksi ilmoittautunut bändin espanjalaissyntyinen 18-vuotias solisti kykenee melko syvällisiin ja koskettaviin sanoituksiin siitä huolimatta, että nuori neiti Nefertiti, B. Ortega, vaikuttaa erittäin pinnalliselta teiniltä. Huomattavissa on myös jästimaailmasta meille levinnyt trendi: musiikin myyminen naislaulajan vartalolla, mitä soisin Ortegan tekevän vähemmän, sillä onhan hänellä kelvollinen lauluääni.
Albumin yksi kantava teema on Shakespearen näytelmä Macbeth, jonka sitaatin mukaan levy on nimetty. Levyltä suosittelen erityisesti kappaleita Feeling rootless ja Shame on you, mother. Eniten miinuksia rapsahti albumin sekavuudesta.
- April Durham
Kirja-arvostelu: Verinen holvi
Sapelihampainen basiliski muuttui fletkumadoksi
Lastenkirjoja paljon kirjoittanut Vera Thompson on nyt siirtynyt omien sanojensa mukaan kirjoittamaan aikuisille. Ensimmäinen hänen kirjoistaan oli elokuun lopulla ilmestynyt Verinen holvi.
Innoissani ostin kirjan, sillä monissa lehdissä sitä kehuttiin nopeatempoiseksi ja järisyttäväksi ja nerokkaimmaksi kirjaksi pitkään aikaan.Lukukokemus osoittautui kuitenkin erittäin epämiellyttäväksi.
Kirja kertoo Mandy-nimisen nuoren naisen rakkaudesta erään hyvin hämäräperäisen koulun vaikutusvaltaiseen rehtoriin. Miehestä alkaa paljastua yllättäviä asioita, jotka terävä-älyinen lukija voi kyllä päätellä jo kirjan ensimmäisiltä lehdiltä. Mandyn ja rehtorin lisäksi kirjassa ei sitten kunnolla muita hahmoja olekaan, koulun oppilaat jäävät mieleen vain nimettömänä, kasvottomana massana. Päähenkilöihinkin on mahdotonta samaistua, sillä Mandy vain ruikuttaa ja rehtori puolestaan on niin omituinen, ettei häntä voi tajuta millään.
Kirjassa yritetään tuoda kauhun väristyksiä basiliskilla, mutta loppukohtaus on onnistunut surkeasti. Luikerteleva hirviö muistuttaa enemmän laiskaa fletkumatoa, eikä vakuuta ketään koulunsa käynyttä opiskelijaa. Kirjan kieli ei muutenkaan ole lainkaan kuvailevaa ja kirjailija on selvästi tottunut kirjoittamaan lapsille. Syyt ja seuraukset jäävät lukijan itsensä arvailtaviksi.
On totta, että kirja etenee nopeasti, vauhti on melkein liiankin hätäistä. Liekö kyseessä sitten ollut tiivistyshaluinen kustantaja vai muuten vain kiire saada kirja myyntiin. Kirjan hyviksi puoliksi voisi oikeastaan laskea kansien kuvat, jotka ovat kirjailijan itsensä tekemiä ja sen, ettei kirja ollut kovinkaan kallis. Toivottavasti kirjalle ei ole tulossa jatko-osaa, sillä vaikka kirjaan saisi aivan varmasti helposti jatkoa keksimällä lisää outoja henkiinheräämisiä, holveissa ulisevia aaveita tai basiliskin tyttären, on parempi jättää omituiset, kuumehoureilta vaikuttavat mielikuvat käyttämättä ja siirtyä takaisin lastensatujen pariin.
-Seara Wellice