1   x   i r t o - S E R T

K u u j ä r v e n   V e k k u l i

Lempinimi: Vekkuli
Sukupuoli: tamma
Rotu: suomenhevonen
Väri: rautias
Säkäkorkeus: 162 cm
Syntynyt: 08.07.2002
Kasvattaja: Kuujärvi
Ex-omistaja: Kuujärvi
Omistaja: Outi
Koulutus: He A, Re 90 cm


Entisen omistajan kuvaus: "Vekkuli on joskus hieman rauhaton tamma mutta on kyllä kiltti ihmisille! Ehkä enemmän koulupainotteinen."

Vekkuli on luonteeltaan suomenhevoseksi melko "hoppuileva", joskus jopa säikky. Se pelkää kovia ääniä keskimääräistä enemmän ja jostain syystä erityisesti miehet saavat sen kiipeämään seinille. Jos hoitajana on kuitenkin melko rauhallisesti käyttäytyvä tyttö, Vekkulikin käyttäytyy siististi. Sillä on kuitenkin sellainen erikoisuus, että se ei siedä ollenkaan kovia harjoja. Sen harjaaminen onkin erityistä extremeä kun pehmeinkin harja saa sen hännän vihtomaan ja hampaat lonksumaan pahaenteisesti. Erityisiä herkkiä paikkoja Vekkulilla ei ole, pään saa harjattua rutiinilla ja vatsanaluskaan ei kutia. Sillä nyt vaan sattuu olemaan koko ruumis yhtä kosketusherkkää aluetta. Rauhallinen ääni saa sen yleensä rauhoittumaan hiukan, mutta tiuskiminen vain pahentaa tilannetta. Ei Vekkuli kuitenkaan pahaa tarkoita, syvällä asustaa pieni, hyväsydäminen pikkuhevonen.

Muuten Vekkuli onkin melko helppo hoitaa; ei se tietenkään aina ole innokas nostelemaan kavioitaan tai aukaisemaan suutaan kuolaimia varten, mutta ei sitä myöskään ongelmahevoseksi voi sanoa. Ja onhan kaikilla omat huonot päivänsä...
Sen satulointi ei ole kaikkein pienimmille aivan helppoa; yli 160:n sentin säkäkorkeus on jo aika korkealla satulaa ajatellen, ja viime aikoina Vekkuli on myös alkanut korostaa huonoja päiviä pullistamalla vatsansa aivan valtavaksi.
Vekkulin taluttaminen onnistuu kyllä, kun muistaa että se on voimakas ja kärsimätön hevonen. Eli kun pitää reippaan vauhdin yllä ja riimunnarun riittävän lyhyenä, Vekkuli on suht' kiltti. Toisaalta taas jos on huono päivä ja kaikki menee muutenkin huonosti, ainoa vaihtoehto on joko kiepauttaa naru turvan ympärille ja hoitaa talutus juosten, tai sitten laittaa rehellisesti suitset päälle. Vekkulin klassisimmat talutustemput ovat kaahaaminen (eli se ensin heilauttaa päätään reippaasti niin, että taluttajan ote heltiää, ja kiihdyttää tahtiaan kunnes molemmat juoksevat) ja ojaan hyppiminen (tuosta saikin tietää jo kaiken). Nyt tietenkin sai sellaisen kuvan että Vekkuli on täyskaheli, mutta kyllä se tottelee päättäväistä ihmistä - yleensä.
Veteen Vekkuli suhtautuu asiaankuuluvalla kunnioituksella. Se ei suuremmin nauti uimisesta tai pesusta, mutta se ei myöskään tule hulluksi veden näkemisestä.

Ratsastettaessa Vekkuli on hyvänä päivänä lähes täydellinen; sen laukka on pyöreää ja rytmikästä ja ravikaan ei pomputa kovin pahasti. Huonona päivänä taas, silloin kun mikään ei onnistu, sen suurin huvin tuntuu olevan epämääräiset laukkapyrähdykset ja pukittelu. Myös kentän vieressä kasvavat ruohotukot ovat niiiin hyviä...
Esteet sujuvat tavallisesti Vekkulilta rutiinilla; ei mitään uutta, joten miksi pörhistellä turhia? Erikoisesteet se tosin hyppää tavallista korkeammalta: eihän niistä tiedä vaikka ne purisivat. Vauhti ei päätä huimaa ja hyppytyylikin on hiukan haparoiva.
Kouluratsastus sen sijaan sujuu hiukan paremmin; Vekkulin mielestä kun sellainen reipas, mutta hillitty tyyli on aivan omiaan sille. Ei se mitään erikoislahjakkuuksia omaa, tavallinen, rehellinen (vaikkakin hiukan säikynpuoleinen) suomenhevonen kun on, ei siitä miksikään koulutaiteilijaksi ole. Se kyllä tekee halutessaan kaiken ponnella, johon vain oma hevosemme pystyy, mutta toisaalta huonona päivänä myöskään koulu ei jaksa innostaa.
Maastossa Vekkulin säikky luonne pehmenee; se on kiltti ja tottelevainen, oikein erikoisreipas. Se ei säiky mitään, mitä se tavallisesti juoksisi pää viidentenä jalkana karkuun. Ainoastaan jänikset saavat sen vapisemaan. Maastoesteet luonnistuvat myös paremmin kuin rataesteet.

Erikoistilanteet: Kisoissa Vekkuli käyttäytyy kunnon suomenhevosen tavoin: ei turhia hötkyile. Se tahtoo tietysti tutkia uusia paikkoja, mutta suostuu myös siihen, että oma paikka tutkitaan, muut jätetään rauhaan. Ratsastettavuus on samanlaista kuin kotonakin; jos on hyvä päivä, Vekkuli on oikea unelma, jos huono... Olisi oikeastaan kannattanut jäädä kotiin.
Eläinlääkäriin Vekkuli on tutustunut jo tarpeeksi hyvin, joten enää se ei vain puhaltele äkäisesti karsinansa perimmäisessä nurkassa eläinlääkärin tullessa vierailulle. Miehiä Vekkuli ei tässäkään siedä, joten naiseläinlääkärit ovat ainoita, joita tamman lähelle päästetään. Tavalliset toimenpiteet sujuvat kiltillä tammalla lähes huomaamatta.
Tuttu, vanha kengittäjä on ainoa mies, jota Vekkuli sietää lähellään. Rauhallinen, murteikas puhe ja jo harmaantunut pää ovat jostakin syystä täysin lumonneet Vekkulin ja se onkin kuin toinen hevonen aina kengittäjän lähellä. Juttutuokion (Vekkuli juttelee mielellään kengittäjän kanssa) lomassa kaviot vuollaan ja kengitetään nopeasti, eikä Vekkuli ehdi edes huomata ihastukseltaan asiaa.
Lastaus on aina pelottava juttu, harjoittelipa sitä kuinka paljon tahansa. Kerran ukkosella jyrähdys on kerran säikäyttänyt "pikkutamman" niin, että se on kaatunut. Nykyään Vekkuli ei menekään vaunuun kuin tutun ihmisen taluttamana ja tuskallisen hitaaaaasti. Säälittävä yninä saattaa jatkua pitkään niin, että jonkun on pakko mennä lohduttamaan raukkaa.
Orit ovat aina Vekkulille jännä juttu. Vaikka orit eivät olisikaan lähelläkään sitä, se on aina kuin pistoksissa nähtyään yhdenkin orin pyörähtämässä pihalla. Se hirnahtelee ja tepastelee naurettavan näköisesti tarhassaan, leikkien kaunistakin arabia. Astutustilanteessa tamma muuttuu äkkiä ujoksi ja äkäiseksi eikä päästä oria hetkeen lähellekään; orien karkureissut Vekkulin tarhaan päättyvätkin usein nolosti jämäkän tamman kavioihin.