KOULUPAINOTTEINEN
KOULUTUS - ko He B; re 90cm; me 70cm
KO - 1 voittoa, 2 sij
RE - 0 voittoa, 0 sij
NJ - --
Fretti on hoitaessa varsinainen nallekarhu; Hellyydenkipeä ja kovasti itseään tykö tuova poju muistuttaa aina välistä sarjakuvien piirrettyjä pömppömahaisia teddyjä, jotka lievästä machoilustaan huolimatta ovat sisimmässään verrattomia sylikavereita. Fretti osaa käyttäytyä olla käyttäytymättä, mutta useimmiten jo pelkkä tuima vilkaisu ja "Noh" riittävät asettamaan herran kaviot takaisin lattiaan. Fretillä on muutama "omistusihminen", joiden se mielellään antaa paijata ja helliä itseään - muilla ei sitten liiemmin olekaan asiaa harjaa pörröttämään. Näitä omimiaan kaksijalkaisia ori pyrkii miellyttämään ja olemaan sovinnossa; tokihan kaikille nuorille miehenaluille tulee aina välistä erimielisyyksiä, mutta Fretti ei ole niin kiivas luonteeltaan etteivätkö huonommatkin päivät sujuisi kutakuinkin ongelmitta. Sellaista sanaa kuin vesi Fretti ei kavahda; pikemminkin päinvastoin. Riemulla räpiköimään!
Fretti on perinyt hieman lyhyet mutta sitäkin energisemmät liikkeet vanhemmiltaan; koulurata taittuu yhdessä hujauksessa tämän herran kanssa. Lisäyksissä tekee toisinaan hieman tiukkaa, mutta harjoittelun kanssa aletaan hiljakseen saada lentoa ja pituutta askeliin. Yhteistyökykyisyys ja halukkuus oppia ovat erinomaisia ominaisuuksia ja treenaus sujuukin Fretin kanssa ihan hyvillä mielin. Laukkatyöskentely on tämän ponin vahvinta alaa; lyhykäisistä askeleista ei ole haittaa vaan pikemminkin hyötyä; temponvaihtelut laukassa ovat Fretin plussia. Vasen kierros on selkeästi tämän ponin piikki lihassa; alkuverryttely täytyykin ratsastaa hyvin läpi vasemmalle, jotta tunnista tulisi jotain. Paljon voltteja, voltteja, voltteja, asetuksia ja taivutuksia ja Fretistäkin kuoriutuu melkoinen makaroniponi - kunhan vain saadaan jutun juuresta kiinni ;) Fretistä näkee, että homman mennessä pieleen sitä selkeästi harmittaa oma ymmärtämättömyytensä annettua tehtävää kohtaan. Orille pitääkin murentaa tehtävä pieniin palasiin ja ruokkia niitä hiljakseen, rakentaa edellisen palikan päälle seuraava vasta kun ensimmäinen on varmasi paikoillaan; muten Fretti helposti ottaa ja lopahtaa tyystin harmiinsa. Kokonaisuudessaan työskentely Fretin kanssa on sekä miellyttävän helppoa että opettavaista, hermojaraastavan tuskaisaa mutta sitäkin palkitsevampaa. Kun homma alkaa sujua, hymyilevät sekä Fretti että ratsastaja :)
FRE's Mr Flatfoot on satunnaisessa siitoskäytössä kilpailuidensa ohessa ja siirtyy täysipainoisesti jalostukseen vasta kilpailu-uransa päätyttyä. Fretin säyseä luonne ja hyvä käsiteltävyys periytynevät hyvinä ominaisuuksina kilpailuissa kuin tyhjästä ilmestyvän intohimoisen voitontahdon ohella.
Mikäli haluat astuttaa tammasi Fretillä, ilmoitathan seuraavat asiat:
» tamman nimi & sivun osoite
» astutuspäivämäärä
» varsan synnyttyä nimi, syntymäpäivä ja sivujen osoite / omistaja