But you'll see every day
Tämä sivu on perustettu 02.06.2004 klo 12.30 tallin ensimmäisen hevosen,
*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
Tempperament Hannover ox - ylpeyttä, charmaa ja isyyttä
*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
Lady´s Magic ox - rakkaus, ystävyys ja äitiys
Lady´s Magic, siirtyi vihreimmille laitumille eläinklinikalla ilman tuskia
Lady´s Magicin "Ladyn" muistosivu
HUOM: Hevonen oli virtuaalihevonen ja kuoli virtuaalimaailmassa!
*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
Tentti - viaton ja iloinen norjanvuonohevostammani
Tentti lopettiin Enkelitaivaan omistuksessa syystä, jota en tänä
Tentillä ei ole muistosivua.
HUOM: Hevonen oli virtuaalihevonen ja kuoli virtuaalimaailmassa!
*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
Lola Soga - lempeä estepommi!
Lola Soga, siirtyi vihreimmille laitumille omistajansa saattelemana 4.
HUOM: Hevonen oli virtuaalihevonen ja kuoli virtuaalimaailmassa!
*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
Ponnestand - aina pirteä ja iloinen oripoika!
Ponnestand, siirtyi vihreimmille laitumille 1. maaliskuuta vuonna 2006
Ponnestandin "Ponnyn" muistosivu
HUOM: Hevonen oli virtuaalihevonen ja kuoli virtuaalimaailmassa!
*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
Pony Valkkeistan - mukava ja "mainiota parempi" tuntihevosruuna!
Pony Valkkeistan siirtyi vihreille laitumille 5. toukokuuta vuonna 2006
Pony Valkkeistanin "Pörrin" muistosivu
HUOM: Hevonen oli virtuaalihevonen ja kuoli virtuaalimaailmassa!
*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
Tervon Topi - mysteerinen länkkäripolle!
Tervon Topi siirtyi vihreille laitumille 27. toukokuuta vuonna 2006
Tervon Topin "Topin" muistosivu
HUOM: Hevonen oli virtuaalihevonen ja kuoli virtuaalimaailmassa!
*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*
Ariel - vilkas ja lapsia rakastava seuraneiti!
Ariel, siirtyi vihreimmille laitumille 5. toukokuuta vuonna 2007
HUOM: Hevonen oli virtuaalihevonen ja kuoli virtuaalimaailmassa!
that we'll never turn away
when it seems all your dreams come undone.
We will stand by your side
filled with hope and filled with pride.
We are more than we are.
We are one
Disney - We Are One
arabiruunan Tempperament Hannoverin muistolle. Täällä kerron kaikkien
vihreille niityille laukanneiden hevosteni muistokirjoituksen.
Tapahtui 02.06.-04 Ke
Oli aamu klo 7.00. Tarkistin tavanomaiseen tapaani kaikki hevoset ja ruokin
ne. Vein hevosia ulos, apunani virkeät hoitajat. Kesä oli alkanut.
Vein itse melkein aina Tempon ulos. Sen vanhentunut ruumis ei olisi
hämännyt, ellei olisi tiennyt miten vanha poika onkaan. Ruuna puhkui intoa,
mutta oti silti rauhallisesti. Sen karva kiilsi ja harja hulmusi kun laskin
sen päälaitumelle. Se nosti rauhallisen laukan ja laukkasi päälaitumen
keskelle pysähtyi sinne syömään. Se näköjään hoiti sieltä viimeisiä
vartiointejaan.
Tempo tiesi, miten vanha se oli ja oli luovuttanut johdon laumassa pojalleen
Magic Hannoverille. Tempo laidunsi nykyään välillä tammojen kanssa, välillä
jokusen oriin kanssa. Nuorten orivarsojen seuraan en sitä lakenut, sillä
se olisi saattanut vahingoittua niiden kanssa.
Tempo oli joskus ollut vähän apaattinen kun sen toinen jälkeläinen, Tempest
Hannover oli menehtynyt. Muuten se oli aina pirteällä päällä.
Tempo söi ruohoa nätisti, joten poistuin talliin. Rupesin tekemään
tavanomaisia paperitöitäni.
Yktäkiä, kesken laskun maksun, kello oli jotain varttia vaille kaksitoista
aamulla, minulle tuli outo olo. Minun oli pakko lähteä ulos tarkistamaan
hevosia. Tarkistin ensin tamma/varsa- ja ori/ruunalaitumet, mitä minun ei
olisi pitänyt tehdä. Sitten menin tarhojen kautta päälaitumelle.
Tempo makasi maassa hiljaa kyljellään keskellä päälaidunta. Menin
paniikkiin. En ole varma kuinka kauan siinä seisoin, kunnes tajusin ottaa
matkapuhelimen esiin ja soittaa Suville sekä naapurikylän eläinlääkärille.
Juoksin sen jälkeen päälaitumelle. Pääsin aidan ali ja juoksin nyt täyttä
vauhtia Tempperamentin luo.
Se hengitti hiljaa. Se katsoi eteensä rauhallisesti. Menin sen vierelle
sydän pamppaillen.
- Tempo! Rauhallisesti, mikä on? puhuin niin rauhallisesti kuin voin.
Se hörisi hiljaa ja räpsäytti silmiänsä ymmärtäväisesti. Sen turpa haki
kättäni ja annoin sen sille. Tempo painoi turpansa kämmeneeni ja puhalsi.
Odotin Tempon vierellä. Odotin eläinlääkäreitä. Odotin jotain, mikä oli
tulossa.
Tempo katsoi minua rauhallisesti. Muistin yhteiset hetkemme kisakentillä,
Lady's Magicin tapaamishetki, Magic syntyy, Tempest syntyy... Aika vilisi
silmiemme välissä. Tempo kohotti vähän päätään kuin vilkaistakseen, että
kaikki on nyt hyvin ja että voisi lähteä... Hiljakseen pois. Ilman huolta
ja kipua, tietoisena, että kaikki on hyvin ja että he pärjäävät. Niin...
Hyvin rauhallista...
"Älä turhaan murehdi, olen sydämmessäsi - aina! Älä hae minua takaisin,
täällä on hyvä olla!"
Kuulin eläinlääkärin sekä ambulanssin kaartavan pihaan. He juoksivat meitä
kohti. Suvi näki jo kaukaa ilmeeni. En tiennyt oikein mitä kello oli tai
miten kauan Tempon pois nukkumisesta oli kulunut.
- Mitä tapahtui? Suvi kysyi. Muutkin tallitytöt juoksivat paikalle.
- Tempperament siirtyi vihreimmille laitumille laukkailemaan, vastasin
hiljaa. Kaikki olivat vaiti.
- Pulssia ei tunnu. Tuo Defi, Suvi! toinen eläinlääkäri
naapurikylästä sanoi.
- Ei! Ei... tarvitse, sanoin.
- Meillä on vielä mahdollisuus...
- Ei. Tämä on näin parempi, vastasin. Eläinlääkäri, Suvi ja naapurikylän
mies ymmärivät nyt miten asia on.
- Kuolinaika, klo 12.10, mieseläinlääkäri sanoi.
- Klo 12.00, korjasin ja hän kirjasi sen ylös.
Tempperament Hannover, siirtyi vihreimmille laitumille omistajansa
saattelemana 2. päivänä kesäkuuta vuonna 2004 kuoltuaan vanhuuteen.
Tempperament Hannoverin "Tempon" muistosivu
HUOM: Hevonen oli virtuaalihevonen ja kuoli virrtuaalimaailmassa!
Tapahtui 08.05.-05 Su
Iltatallin aika. Kello oli kymmenen ja hevoset olivat saaneet iltaheinänsä
ja rouskuttivat niitä nyt tyytyväisinä. Osa nuorista hevosista olisi yötä
ulkona. Kesä oli alkamassa! Mutta eräs ei koskaan saanut tuntea uutta
kesää...
Kävelin Ladyn karsinan ohi. Huomasin heti, ettei kaikki ollut kunnossa.
Tamma seisoi paikoillaan jäykkänä. Se oli syönyt muutaman haukun
iltaheinistään, jotka olin jakanut sille viisitoista minuttia sitten,
jolloin se oli ollut täysin kunnossa. Menin tutkimaan sitä karsinaan.
Olisin halunnut viedä sen yöksi ulos, mutten saanut järjesteltyä tarhoja
siten. Lady oli hermostunut. Se kuopi maata. Pelästyin. Kuuntelin
suolistoääniä molemmilta puolilta. Hiljaista, aivan hiljaista. Yhtäkkiä
Lady rupesi näykkikään kylkiään. Ähky!
Soitin eläinlääkärille heti. Kun tulin puhelimesta Lady oli nousemassa
makuulta ylös. Otin pikaisesti riimunnarun ja lähdin taluttamaan tammaa
pihalle. Eläinlääkärin tuloa odotellessamme kävelimme tarhojen ympäri ja
pikkaisen maastossa. Sydämeeni sattui jokainen Ladyn tuntema kipu. Kerran
Lady pysähtyi kivun takia, vaikka olisi halunnut seurata minua. Vein sen
tallin isoimpaan karsinaan.
Lady oli suurissa tuskissa kun eläinlääkäri tuli. Hän ryhtyi välittömästi
toimenpiteisiin. Eläinlääkäri epäili suolikierrettä, joten Lady täytyi
saada välittömästi klinikalle. Hän antoi Ladylle kipulääkkeitä, jotta tamma
kestäisi kuljetuksen. Olin valmis mihin vaan, kunhan rakas tammani ei
kärsisi eikä tuntisi tuskaa.
Lady pääsi heti leikkaukseen. Lääkärin mukaan Ladylla oli erittäin vaikeita
suolistovaivoja ja leikkaus oli vaikeaa. Mutta hän paransi mieltäni
kertomalla, että nykyään useammat leikkaukset onnistuvat.
Istuin sitten siinä eläinklinikan penkillä kellon ollessa kaksitoista.
Mietin tuskaisesti mistä ähky saattoi johtua. Ladyn ruokinta oli tarkkaa
eikä siinä ollut tapahtunut mitää muutoksia. Vihreän totuttelu oli alkanut
vähän aikaa sitten, mutten uskonut sen olevan syy. Kaikki hevoset
madotettiin kolme viikkoa sitten... Pidin itseäni syyllisenä tilanteeseen.
Kun kello tuli yksi kun eläinlääkäri tuli luokseni:
- Pahan laatuinen suolikierre. Tilanne oli erittäin vaikea. Alku näytti
hyvältä, mutta sitten... mitään ei ollut tehtävissä. Olemme pahoillamme.
Ja pommi oli pudotettu. Se mitä olin pelännyt siitä lähtien kun olin
kävellyt Ladyn karsinan ohi. Se oli käynyt toteen. Se mitä olin pelännyt
kaikkien hevosteni kohdalla.
Siinä minä katselin silmät pyöreinä, hämilläni, lääkäriä, joka sanoi
jotain, mitä en kuullut. Hän ojensi kätensä olkapäälleni ja lähti. Istuin
siinä, valkoisella nahkatuolilla. Istuin ja istuin. Lopulta itkin
katkerasti. Lady´s Magic... poissa.
Hautasimme tallityöntekijöiden ja hoitajien kanssa tamman rakkaimman
oriinsa Tempperament Hannoverin viereen. Minulle oli sanottu monesti, ettei
sille ollut voinut mitään. Ettei se ollut minun vikani. Että nyt Lady sai
rauhan, mitä se oli odottanut. Ei kipua, ei tuskaa. Tiesin sydämessäni,
että Lady on nyt vapaa. Mutta en silti ole pystynyt antamaan tähän päivään
mennessä, enkä varmaan koskaan pysty antamaankaan, anteeksi itselleni sitä,
mitä Ladylle tapahtui. Pidän itseäni syyllisenä ja samalla vapauttajana.
Pyydän joka päivä tammaltani anteeksi ja se tietää, että olin yrittänyt ja
tulen yrittämään parhaani - aina.
8. toukokuuta vuonna 2005 suolikierteestä johtuvan ähkyn takia.
päivänäkään tiedä... Entiselle hevoselleni, mutta ikuiselle ystävälleni - kiitos!
Tapahtui 04.08.-05 Pe
Lolaa oli vaivannut jo pidemmän aikaa puhkuri. Se ei ollut vaivannut tammaa
juuri yhtään sen eläkepäivinä kun sitä hoidettiin asiaankuuluvalla tavalla.
Puhkuri ei ollut paha, mutta sen huomasi, kuinka tamma hengitti vaivalloisesti.
Lääkitys auttoi ja tamma saattoi elää rauhallisin mielin pitkään - torstaihin
4. elokuuta 2005 asti.
Lola laidunsi koko kesän metsälaitumilla ja oli mahdollisimman pitkään
ulkona yötä kuin vain suinkin oli mahdollista. Joka päivä hevoset tietysti
tarkastettiin useasti.
Kaikki alkoi muutamaa viikkoa aikaisemmin kun Lolan vointi huononi.
Eläinlääkäri tutki Lolan ja vahvisti lääkitystä. Lolan vointi ei muuttunut
viikkoon ja eläinlääkäri tutki tamman uudelleen.
- Tamman puhkuri on pahentunut viime näkemästä. Sen on todella vaikea
hengittää. Muutan vielä lääkitystä ja tämän kanssa Lolan luulisi pärjäävän
tämän kesän. Talven tullen minä harkitsisin vaikeaa päätöstä, se olisi
parasta vanhalle tammalle, lääkäri selitti.
- En tiedä mitä on tapahtunut, sillä Lola voi ihan hyvin viikkoa aikaisemmin,
sanoin lääkärille.
- Joskus syitä ei löydetä. Uskon tamman saaneen parasta mahdollista hoitoa,
ehkä nyt vaan on sen aika, eläinlääkäri sanoi ja lähti.
Otin Lolan pois metsälaitumelta ja pidin sitä päälaitumella kuten
aikaisemmankin viikon. Siitä pystyin tarkkailemaan sitä helposti.
Mutta Lolan tila ei muuttunut. Se paheni päivä päivältä ja lopulta kutsuin
taas eläinlääkärin paikalle. Lääkäri pudisteli päätään.
- Tämä ei tästä enää parane. Lolalla tulee olemaan vaikeaa jatkossa, lääkäri
sanoi.
- Voin toki yrittää vielä muita helpottavia lääkkeitä, mutta silti, lääkäri
huokaisi.
- Suosittelisin sen lopettamista.
Olin tovin hiljaa ja katsoin tammaani. Sen kaunis karva kiilsi, mutta se ei
ollut iloinen kuten aikaisemmin. Sen hengittäminen näytti raastavan
vaikealta. Tiesin miten tamma pääsisi tuskistaan, mutta se oli niin kovin
vaikea minulle...
- Tehkää se, sanoin eläinlääkärille.
Lääkäri meni autolle hakemaan välineitään. Harjasin Lolaa hitaasti, ilman
kiirettä. Tamman viimeinen harjauskerta. Tamma hörähti minulle
tyytyväisyydestä sen veren alkaessa kiertää paremmin. Olisin halunnut
pitkittää harjausta loputtomiin, mutta niin ei voinut tehdä. Irrotin Lolan
käytävältä ja talutin sen ulos. Talutin sen oritallin edessä olevan puun
luo. Se oli iso, vanha koivu, joka oli ollut siinä varmasti ainakin sata
vuotta. Lola nappasi maasta muutaman heinänkorren ja yskäisi tuskallisesti.
Lääkäri lähestyi. Halasin kyyneleet silmissä rakasta ystävääni. Ystävää joka
opetti minut ymmärtämään, opetti ratsastamaan kunnolla. Valmistauduin
hyvästelemään ystävini, lopullisesti.
- Hyvästi nyt rakas tyttöni, kiitos kaikesta ja anna minulle anteeksi tämä
kauhea sairaus, josta nyt kärsit. Pian sinulla ei ole enää tuskia. Lupaan
sen, kuiskasin Lolan korvaan. Sen pää oli sylissäni. Ja Lola tuntui ymmärtävän.
Kaikki kävi nopeasti sen jälkeen. Pistos, hevonen maassa. Kiitin
eläinlääkäriä, joka lupasi lisäksi auttaa hautaamisessa.
Loal Soga, synnytti kaksi hienoa varsaa, Saku Songin ja ST Marylinen. Lola
on jo mummokin, Sakulla on pieni tamma Biblu's Sing This Song.
Ylpeä estepommi on todella kehunsa ansainnut. Tamma oli huippuhyvä esteillä,
erinomainen tekniikka ja valtavasti pomppua. Tulen kaipaamaan rakasta
kisakumppaniani kovasti. Lola Sogaa jää kaipaamaan myös moni hevosystävä.
elokuuta vuonna 2005 pahentuneen puhkurin takia.
Tapahtui 01.03.-06 Ke
Ponny, urhea pieni vuonohevospoikani. Poika, joka kierrellen löysi
lopulliseen kotiinsa. Viimeiseen kotiinsa..
Aamulla tavalliseen tapaan hevoset vietiin ulos tarhoihinsa. Ponny oli
erinomaisessa vedossa, kuten aina. Se oli pirteä ja tuntui jotenkin väärältä
pitää sitä eläkkeellä, kun se oli niin nuoren oloinen. Pojan jalkoja ei
kuitenkaan enää haluttu rasittaa.
Niin meni päivä taas mailleen ja ruvettiin viemään hevosia sisään. Ponny
vaikutti jotenkin säpsymmältä kuin ennen. Se katseli ympärilleen oudon
rauhattomasti. Se hirnui ja katsoi tyhjyyteen kuin nähden jonkun. Vein pienen
Siru-orin sisälle pois pakkasesta ja jätin Ponnyn yksin tarhaan odottamaan
vuoroaan. Se taisi olla kohtalokas virhe.
Tulin hakemaan Ponnya, mutta sitä ei näkynyt tarhassa. Portti oli rikki; Ponny
oli juossut puuaidan läpi! Portti oli aivan pirstaleina. Yhtäkkiä näin sen.
Se juoksi pihalla hullunlailla. Erotin kuitenkin hurjasta laukasta sen
entisen ja pirteän kisakenttien kiertäjän. Se niin hurjan ja mahtavan näköistä että...
Mutta sitten se lähti laukkaamaan kohti valtatietä. Oli jo kohtalaisen
pimeää. Lähdin perään. Sydämeni hyppäsi kurkkuun kun näin valojen lähestyvän
mutkan takaa. Ja Ponny juoksi tielle. Kaikki kävi nopeasti. Pieni poikani
juoksi suoraan rekan alle. Rekka ei ehtinyt edes jarruttaa vaan törmäsi
kovasta vauhdista kiitolaukkaa juosseeseen Ponnyyn. Ponny lensi ilmassa ja
tömähti maahan liikkumattomana.
Olin täysin kipsissä. En osannut hetkeen tehdä mitään. Sitten lähdin
juoksemaan tapahtumapaikalle hapuillen puhelintani ja soitin hätäkeskukseen.
Menin kuljettajan luo. Hän nojasi rattiin tajuttomana. Mies hengitti onneksi.
Yhtäkkiä joku mies tuli luokseni ja sanoi, että hän voi katsoa osaisiko
auttaa rekassa ollutta miestä. Annoin tilaa hänelle. En olisi halunnut mennä
Ponnyn luo, sillä tiesin ettei mitään ollut tehtävissä. Rakas Ponny...
Ambulanssi saapui ja he rupesivat irroittamaan miestä rekasta. Minä liu'uin
Ponnyn luokse. Se hengitti raskaasti ja siitä vuosi verta paljon. Luokseni
saapui paikallinen eläinlääkäri.
- Olen pahoillani, varmaan itsekin näette että..., läääri aloitti.
- Kyllä. Tiedän. Lopettakaa se. Ponnyn ei tarvitse enää kärsiä.., itkin ja
suutelin Ponnya otsaan.
Ponny sai laukauksen otsaansa. En halunnut nähdä sitä, kuulin vain aseen
käyvän. Ponny paketoitiin muoviin.
Mies selvisi kolarista ja pääsi sairaalasta käsilastan kanssa kolmen päivän
päästä. Hän ymmärsi minua hyvin ja meistä tulikin ystävät. Ponny haudattiin
läheiseen metsään, minne minulla oli lupa haudata edesmenneitä hevosiani.
Niin lähti yksi rakkaista ystävistäni vihreille laitumille lepoon. Ikuiseen
vapauteen, paikkaan, jossa on tilaa juosta niin, ettei vastaan tule yhtään
rekkaa..
autokolarin takia.
Tapahtui 05.05.-06 Pe
Näin ei olisi tarvinnut koskaan käydä. Pörrillä olisi ollut vielä paljon
aikaa. Mutta elämä ei aina mene niin kuin piti.
Olin kevyellä ratsastuslenkillä Pörrin kanssa. Pääsi sekin poika välillä
liikkumaan. Oli kevään selvä päivä. Pörri oli päässyt nyt näkemään vielä
uuden kesän alun, joskaan se ei koskaan pääsisi itse kokemaan lämpimiä
kesäpäiviää.
Laukkasimme pellon vierellä menevää hiekkatietä pitkin. Täällä ei ollut
pelkoa autoista, se oli yksityistie ja vain hevosille sallittu. Kävimme
kääntymäpaikalla kääntymässä ja lähdimme rauhallista ravia takaisin päin.
Takaisin tultaessa oli pitkähkö loiva ylämäki, ja kun minä rakastin vauhtia
ja tiesin Pörrin jaksavan ja haluavan vähän irrotella, annoin sille vapaat
ohjat. Pörri otti yhden ilopukin ja lähti laukkaamaan iloissaan pitkin
tietä. Se pääsi vanhaksi hevoseksi todella kovaa vauhtia. Laitoin silmäni
hetkellisesti kiinni. Tästä eteenpäin en muista mitään.
Heräsin kuulemma kaksi päivää myöhemmin sairaalasta. Ja samalla hätäännyin -
mitä Pörrille oli käynyt?
- Tuota... Hirvi oli juossut suoraan eteenne ja Pörri oli kaatunut
voimakkaasti ojaan. Luultavasti menetit tajusi iskiessäsi pääsi tiehen.
Pörriltä katkesi jalka..., hyvä ystäväni sanoi.
Syntyi hiljaisuus. Jatkoin: - Mitä nyt?
- Odotamme lupaasi. Pörri on jo niin vanha, että sitä olisi ihan turha edes
yrittää leikata. Ja Pörri on sitä laatua, että se ei pitäisi seisoskelusta,
ystäväni jatkoi.
- Missä se on nyt?
- Klinikalla. Se kärsii, Mari.
Purin huultani. Laitoin silmäni kiinni.
- Hyvä on. Antakaa sen mennä. Nyt se pääsee laitumille Ponnyn seuraksi,
kyynel valui poskelleni.
onnettomuudessa katkenneen jalan takia.
Tapahtui 27.05.-06 La
Tallillamme oli järjestetty pienet estekilpailut. Kilpailut olivat menneet
mahtavasti ja olimme itsekin voittaneet HJS Amelialla 90 cm luokan.
Alueella oli pyörinyt lähiaikoina pääntautiepidemia. Minua oli varoiteltu ja
tiesin vaarasta. En uskonut, että tauti pääsisi turmelemaan hevosiani.
Olin väärässä.
Viikon päästä kilpailuista havaitsin Sirulla yskää ja sierainten vuotoa.
Seuraavana päivänä ponilla oli korkea kuume, 40 astetta. Kutsuin samana
päivänä eläinlääkärin, joka hoiti Sirua, jotta sillä olisi vähän paremmat
oltavat. Lääkäri tuli uudelleen puolen viikon päästä. Siru oli jo eristetty
muista. Sen imurauhaset olivat turvonneet. Eläinlääkäri diagnosoi pääntaudin.
Siru sai penisilliinikuurin. Luulin Sirun olleen ainut sairastunut, mutta
sitten puolen viikon päästä Topi, tallin herkin ja altein hevonen näytti
samoja oireita. Se eristettiin Sirun kanssa. Muilla hevosilla ei ollut
oireita.
Topi oli aina ollut erityisen herkkä sairastumaan. Sen vastustuskykyä oli
vahvistettu vaikka millä, mutta se oli silti herkkä. Siru parani kahdessa
viikossa, mutta Topi ei näyttänyt parantumisen merkkejä, vaikka oli saanut
myöskin kuurin. Lääkäri tutki Topin säännöllisesti.
Kun kuukausi oli sairastettu, Topilla todettiin keuhkotulehdus. Silloin
päätin viedä Topin klinikalle niin pitkäksi aikaa kun se paranisi. Mutta
Topi oli riippuvainen ystävästään, Sirusta. Se masentui klinikalla eikä
syönyt. Topi joutui tiputukseen. Kävin katsomassa sitä päivittäin. Sillä ei
ollut halua parantua. Toin Sirunkin klinikalle Topin kaveriksi. Mutta nyt
Topi oli jo niin heikossa kunnossa, että se ei jaksanut välittää ystävästään.
Topi oli sairastanut vajaa kaksi kuukautta. Topi näytti todella pahalta ja
minua kouraisi syvältä. Kysyin eläinlääkäriltä, olisiko Topilla edes
mahdollisuuksia parantua.
- Luulenpa, että näin vastustuskyvyttömällä hevosella on 95 % mahdollisuus
selvitä. Se kyllä yritti paranua kovasti, mutta vastustus petti koko ajan
ja tila vaan pahenee, lääkäri sanoi.
- Mitä ehdotat? kysyin, vaikka tiesin vastauksen. Näin oli käynyt usein.
- Jälkitaudit koituivat Topin kohtaloksi. Ehdotan..., lääkäri ei ehtinyt
sanoa lausettaan loppuun.
- ... lopettakaa se. En halua katsoa Topin kärsimyksiä enää yhtään. Näin on
parempi, taas.
pääntaudin jälkitautien takia.
Tapahtui 05.05.-07 La
Arielin ongelma oli ollut jo pidemmän aikaa vanha vaiva. Niveltulehdus,
krooninen, oikeassa etujalassa. Eihän se muuten olisikaan haitannut käytöstä
poistettua hevosvanhusta, mutta kun piikittäminenkään ei enää auttanut.
Vanhuus ei tullut yksin. Tammalla oli kipuja, jotka vain lääkkeillä
siirrettiin seuraavaan lääkkeenantokertaan.
Lauantaiaamuna heräsin aikaisin. Ennen viittä ja menin talliin, missä
eläkeläiseni rouskuttivat tyytyväisenä heiniään. Menin istumaan Arielin
karsinaan ja häiritsemään tallin rauhaisaa yöelämää. Nuokuin Arielin kanssa
viettäen viimeisiä laatuhetkiä ja keräten lisää muistoja ikuisiin arkistoihini
pääkoppaani. Niitä tosin oli jo siellä, mikä vei ajatukset entiseen. Arielin
varsa, ihana, mutta vaativa Hortenssia.. Niitti aikansa mainetta kilpaillen,
nyt kai sekin jo siitostammana, en ole varma, sillä en omista sitä enää.
Onneksi meistä jää joku jälki tähän maailmaan. Lapsemme. Ariel olisi sanonut,
että myös muut olennot (ihmiset tai vaikka hevoset) muistaisivat meidän täällä
olleen, eli meistä jää myös tavallaan näkymätön ja tavallaan näkyvä merkki.
Katsoin Arielia. Kello oli puoli kahdeksan. Kohta olisi aika.
Harjattuani ja laitettuani Arielin nätiksi talutin sen vanhan koivun alle,
niin kuin muutaman muunkin hevosen aikanaan samasta syystä. Hymyilin, oli
aurinkoinen sää. Taputin Arielia kaulalle ja kuiskasin:
- Hyvin se menee!
Ariel makasi maassa. Sen silmät olivat kiinni. Hymyilin ja katsoin aurinkoa.
Suljin silmäni. Vieno tuulenvire puhalsi poskelleni ja leikki hiuksissani.
Katsoin Arielia. Kuinka rauhallinen se oli. Kättelin miestä, hän sanoi
soittavansa eräälle ystävälleni, jolla oli kaivuri. Lähdin koivun alta.
Hymyilin.
kroonisen niveltulehduksen takia nukutuksella omassa kotipihassaan.