Talli on tauolla ainakin pari kuukautta koneeni hajoamisen takia. Sivuille tulee luultavasti tauon jälkeen myös uusi ulkoasu, jos sellaisen kerkeän kyhäillä.

-- Olet saapunut virtuaaliseen Nooden talliin siittolaan, jossa kasvatetaan haflingereja sekä suomen(pien)- ja cleveland bayn hevosia. Laadukasta siitostoimintaa löydätte täältä. Meillä on isot tilat Suomen idyllisessä maisemassa. Talli on aloitettu vuoden 2002 alussa, se tosin jatkaa osittain RatsutalliFantasian jalanjälkiä. RaFa perustettiin jo kesällä 2000, mutta se siirtyi uusiin tiloihin toisen omistajan lopetettua päivittely. Lopulta aika ei enää riittänyt niin ison tallin pyörittämiseen, joten talli lopetettiin ja hevoset myytiin tai vietiin yksityistalleihin. --

Nyttemmin olen ajatellut perustaa tältä pohjalta ratsastuskoulun, niistä kun näyttää olevan puutetta, eikä aikani riitä siittolan pyöritykseen. Suurin osa hevosista jatkaa näin tuntiratsuina, osa oreista ja muutama tammakin menevät yksityistalliin omaan käyttööni. Jokunen ori ruunataan ratsastuskoulun oppilaiden käyttöön. Tunteja voi kysellä suoraan minulta maililla nooden@luukku.com.

Huomaathan, että olen lukiossa ja pidän vain kertomustunteja. Aikani ei riitä ihan kaikkeen, joten en hirveän usein enää päivitä itse hevosten sivuja. Jos huomaat jotain olennaista virhettä sivuilta, ilmoitathan siitä taas minulle maililla.

Säätiedot:
Ma: Aurinkoista, +14
Ti: Navakkaa länsituulta, +13
Ke: Pilvistä, +10
To: Sadekuuroja, +11
Pe: Pilviharsoa, +23
La: Selkeää, +20
Su: Selkeää, +16

Kuukauden hevonen:

sh-t Tuiskauksen Kiltti Tyttö
ei arvonimiä
3 jälkeläistä
Sijoituksia runsaasti vähän jokaisesta ratsastuslajista sekä valjakkoajosta.

Ilmoitustaulu:
-

Viimeinen päivitys: 19.8.2004 ~

Layout © Noora K.
Kuva & Teksti © Noora
Lyhyt osoitteemme on http://zenith.se8.org, kiitokset osoitteesta urli.net:lle

Sivut on suunniteltu resoluutiolle 1024x768
HUOM! Sivuja selatessa sulkekaa suosikit ja muut jutut näytön vasemmasta reunasta!