Luonnetestit

Kaikki omien koirien & kasvattien olemassaolevat tulokset

 

Luonne on niin koiran arkielämän kuin harrastustoiminnan kannaltakin oleellisin asia terveyden ohella. Rotumääritelmän mukaan snautseri on eloisa ja rauhallinen, hyväluonteinen, leikkisä ja isäntäänsä voimakkaasti kiintyvä. Se on myös lapsirakas, lahjomaton ja valpas, ei kuitenkaan herkkahaukkuinen.

Ulkomuototuomareille laaditun rotumääritelmän tulkintaohjeen mukaan snautserin luonteessa yhdistyvät vilkas temperamentti ja äärimmäinen uskollisuus.

Yksilöllisiä eroja löytyy tietenkin, esim. riistaviettisyys tai vartiointivietti ovat eri yksilöissä erilaisia/puuttuvat.

Temperamentti periytyy, käytös opitaan. Kuten ihmislapsissa, koirissakin on samassa pentueessa erilaisia pentuesisaruksia. Toista hissukampaa yksilöä voi joutua rohkaisemaan ja tukemaan, toista rämäpäätä hillitsemään ja pitämään tiukemmassa kurissa. Molemmat voidaan kuitenkin opettaa yhteiskuntakelpoisiksi, ja käyttäytymään tietyssä tilanteessa samalla , toivotulla tavalla.

Luonteen arviointi puolueettomasti on vaikeaa. Siihen tarkoitukseen on kehitetty suurinpiirtein vakioitu koe, eli luonnetesti. Koska luonnetesti on alunperin kehitetty poliisikoiria varten, ei snautserin testauksessa kannata huomioida loppupisteitä   (max.+300p), vaan eri ominaisuuksien tuloksia. Jalostustoimikunta on tavoiteohjelmaluonnokseensa laatinut seuraavat toivottavat ihannetulokset eri ominaisuuksista:

I toimintakyky +1 kohtuullinen, +2 suuri

II terävyys +1 pieni, ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua, +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

III puolustushalu +1 pieni, +3 kohtuullinen hillitty

IV taisteluhalu -1 pieni, +2 kohtuullinen

V hermorakenne +1 hieman rauhaton, +2 suhteellisen rauhallinen

VI temperamentti +1 erittäin vilkas, +2 kohtuullisen vilkas, +3 vilkas

VII kovuus +1 hieman pehmeä, +3 kohtuullisen kova

VIII luoksepäästävyys +2 luoksepäästävä, hieman pidättyväinen, +3 hyväntahtoi-nen, luoksepäästävä, avoin

Laukaustuloksen tulisi olla positiivinen. (laukausvarma, laukauskokematon, paukkuärtyisä).

 

Tähän asti testattujen p&s-snautserien tulokset:

                                                                             Tähän asti testattujen  p&s-snautserien  tulokset:
Toivottavat tulokset eri ominaisuuksista suluissa +3 +2 +1 -1 -2 -3
I    toimintakyky ( +1 , +2)       10% 47% 41% 2%
II   terävyys ( +1, +2 , +3)     51% 16% 33%
III  puolustushalu  (+1 tai +3)      43% 7% 33% 6%
IV  taisteluhalu  (-1 tai +2) 9% 50% 1% 33% 6% 1%
V   hermorakenne  (+1, +2)     7% 81% 9% 1% 2%
VI  temperamentti (+2, +3) 41% 42% 9% 8%
VII kovuus  (+1 tai +3) 9% 69% 1% 21%
VIII luoksepäästävyys (+2, +3) 37% 38% 22% 3%
laukaisukokeessa positiivinen tulos

PERITYVIÄ ominaisuuksia näistä ovat toimintakyky, kovuus, luoksepäästävyys   ja - ehkä tärkeimpänä - hermorakenne!

Luonnetestiin vietävän koiran tulee olla yli 2-vuotias ja tunnistusmerkitty, narttu ei saa olla kiimassa (eikä kantavana). Testejä järjestävät erilaiset koirayhdistykset; niistä saa tietoa esim.SKL:n Koiramme-lehden takasivuilta tai Palveluskoiraliiton nettisivulta.

Luonnetesti on koiralle aikamoinen kokemus; takuuvarmaa on se, että omistaja ei tosiaan pysty etukäteen tietämään, miten koiransa eri tilanteissa reagoi. Vaikka sitä luulee koiransa tuntevansakin! Testissä koira joutuu alttiiksi lukuisille peräkkäisille stressitilanteille, jolloin sen todellinen luonne paljastuu. Toki koirilla, kuten meillä ihmisilläkin, on omat hyvät ja huonot päivämme ja testaajatkin ovat vain ihmisiä, joten eri päivinä eri paikoissa tehty testitulos voi hieman vaihdella. Koiran käyttäytymiseen vaikuttaa paitsi sen "perimät" luonteen ominaisuudet, myös sen kasvatus, elämänkokemukset ja monet muut tekijät !

Selvästi luonnevikaista koiraa ei tietenkään tule käyttää jalostukseen. Jalostuksessa tulee tottakai ottsa kaiken muun ohella huomioon nartun ja uroksen luonteitten myös "tasapainottaminen" mm niin, ettei "ei-toivottuja" ominaisuuksia vahvisteta. Toisaalta kotikoirana elävälle snautserille on mielestäni turhaa myöskään vahvistaa liikaa terävyyttä ja puolustushalua. Tarkoitukseni ei ole tuottaa mitään "kiivaita käyttökoiria" vaan monipuoliseen harrastukseen sopivia, mutta snautserimaisen temperamentin omaavia hallittavissa olevia avoimia koiria.

 

Seladys Untouched Pearl

I toimintakyky -1 (pieni)

II terävyys +1 (pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua)

III puolustushalu +1 (pieni)

IV taisteluhalu -1 (pieni)

V hermorakenne +1 (hieman rauhaton)

VI temperamentti +3 (vilkas)

VII kovuus +1 (hieman pehmeä)

VIII  luoksepäästävyys +3 (hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin)

laukauskoe: +  (laukaisukokematon)

yhteispisteet +115 p, hyväksytty

Argenta's Yeoman Yankee

I toimintakyky -1 (pieni)

II terävyys +1 (pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua)

III puolustushalu +1 (pieni)

IV taisteluhalu -1 (pieni)

V hermorakenne +1 (hieman rauhaton)

VI temperamentti +3 (vilkas)

VII kovuus +1 (hieman pehmeä)

VIII  luoksepäästävyys +2 (luoksepäästävä, hieman pidättyväinen)

laukauskoe: +  (laukaisukokematon)

yhteispisteet +95 p, hyväksytty

 

D.O.Elda Eleganza 9-10.11.02

I toimintakyky +1 (kohtuullinen)

II terävyys +1 (pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua)

III puolustushalu -1 (haluton)

IV taisteluhalu -1 (pieni)

V hermorakenne +1 (hieman rauhaton)

VI temperamentti +3 (vilkas)

VII kovuus +1 (hieman pehmeä)

VIII luoksepäästävyys +3 (hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin)

laukauspelottomuus + (laukauskokematon)

yht. +138 p, hyväksytty

 

Etna Excellenta eli "Elsa" 6.9.03

toimintakyky -1

terävyys +1

puolustushalu +1

taisteluhalu -1

hermorakenne -1

temperamentti +2

kovuus -2

luoksepäästävyys +2

laukausvarma

yht. -17 p.,hylätty

Elsalla nyt puuttuu vähän "snautserin rämäpäisyyttä", eli on hieman turhan pehmeä. Kotikoirana Elsa on mitä parhain, eikä koskaan aggressiivinen, mutta treeneissä tottakai tietty rohkeus auttaisi asiaa.

 

Eetu   D.O.Good Goalkeeper 2.11.03

Toimintakyky +1 kohtuullinen

Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu  -1 haluton

Taisteluhaku +2 kohtuullinen

Hermorakenne +1 hieman rauhaton

Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas

Kovuus +1 hieman pehmeä

Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen,   luoksepäästävä, avoin

Laukauspelottomuus laukausvarma

Loppupisteet 153 p.,hyväksytty

Tuomarina olivat Pasi Halme ja Pekka Orava.

 

Leevi -  D.O.Greatest Genius 24.10.03

I Toimintakyky +1 kohtuullinen

II Terävyys +3 kohtuullinen ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua

III Puolustushalu +3 kohtuullinen hillitty

IV Taisteluhalu +2 kohtuullinen

V Hermorakenne +1 hieman rauhaton

VI Temperamentti +3 vilkas

VII Kovuus +3 kohtuullisen kova

VIII Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

X Laukauspelottomuus + laukausvarma

Yht. +190p.,hyväksytty ("snautserikerhon ihanneluonne"!)

 

Elmo -  D.O.Guts´n Gravity 4.7.04

I Toimintakyky +1 kohtuullinen

II Terävyys +1 pieni ilman jäljellejäävää hyökkyäshalua

III Puolustushalu +1 pieni

IV Taisteluhalu +2 kohtuullinen

V Hermorakenne +1 hieman rauhaton

VI Temperamentti +3 vilkas

VII Kovuus +3 kohtuullisen kova

VIII Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen,luoksepäästävä,avoin

X Laukauspelottomuus + laukausvarma

Yht.186p.,hyväksytty ("Snautserikerhon ihanneluonne"!)

 

Retu -  D.O.Fred Flintstone 6.11.04

I Toimintakyky +1 kohtuullinen

II Terävyys +3 kohtuullinen ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua

III Puolustushalu -1 haluton

IV Taisteluhalu +2 kohtuullinen

V Hermorakenne +1 hieman rauhaton

VI Temperamentti +1 erittäin vilkas

VII Kovuus +3 kohtuullisen kova

VIII Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen,luoksepäästävä,avoin

X Laukauspelottomuus + laukausvarma

Yht.156 p,hyväksytty

 

Hugo -  D.O.His Majesty 1.10.06

I Toimintakyky +1 kohtuullinen

II Terävyys +3 kohtuullinen ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua

III Puolustushalu +1 pieni

IV Taisteluhalu +2 kohtuullinen

V Hermorakenne +1 hieman rauhaton

VI Temperamentti +1 erittäin vilkas

VII Kovuus +1 hieman pehmeä

VIII Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen,luoksepäästävä,avoin

X Laukauspelottomuus + laukausvarma

Yht.142 p,hyväksytty ("Snautserikerhon ihanneluonne"!)

 

Kisu -  D.O.Ice Kiss 22.9.07

I Toimintakyky -1 pieni

II Terävyys +3 kohtuullinen ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua

III Puolustushalu -1 haluton

IV Taisteluhalu -1 pieni

V Hermorakenne +1 hieman rauhaton

VI Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas

VII Kovuus +3 kohtuullisen kova

VIII Luoksepäästävyys +2 luoksepäästävä,aavistuksen pidättyväinen

X Laukauspelottomuus + laukausvarma

Yht.96 p,hyväksytty

 

Troy -  Jetaime Talhi Tailor Made 22.9.07

I Toimintakyky -1 pieni

II Terävyys +1 pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua

III Puolustushalu +1 pieni

IV Taisteluhalu -1 pieni

V Hermorakenne +1 hieman rauhaton

VI Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas

VII Kovuus +1 hieman pehmeä

VIII Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä,avoin

X Laukauspelottomuus + laukausvarma

Yht.95 p,hyväksytty

 

Ada -  D.O.Gina Ginelli 23.9.07

I Toimintakyky +1 kohtuullinen

II Terävyys +1 pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua

III Puolustushalu +1 pieni

IV Taisteluhalu +2 kohtuullinen

V Hermorakenne +1 hieman rauhaton

VI Temperamentti +3 vilkas

VII Kovuus +1 hieman pehmeä

VIII Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä,avoin

X Laukauspelottomuus +++ laukausvarma

Yht.170 p,hyväksytty ("Snautserikehron ihanneluonne"!)

 

Jekku -  D.O. Hero´s Heart 23.9.07

I Toimintakyky +1 kohtuullinen

II Terävyys +3 kohtuullinen ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua

III Puolustushalu +3 kohtuullinen hillitty

IV Taisteluhalu +2 kohtuullinen

V Hermorakenne +1 hieman rauhaton

VI Temperamentti +3 vilkas

VII Kovuus +3 kohtuullisen kova

VIII Luoksepäästävyys +2b luoksepäästävä,aavistuksen pidättyväinen

X Laukauspelottomuus + laukausvarma

Yht.175 p,hyväksytty ("Snautserikerhon ihanneluonne"!)

 

Milan -  D.O. Italian Passion 20.3.08

I Toimintakyky -1 pieni

II Terävyys +1 pieni ilman jäljellejäävää puolostushalua

III Puolustushalu -1 haluton

IV Taisteluhalu +2 kohtuullinen

V Hermorakenne +1 hieman rauhaton

VI Temperamentti +3 vilkas

VII Kovuus +1 hieman pehmeä

VIII Luoksepäästävyys +2b luoksepäästävä,aavistuksen pidättyväinen

X Laukauspelottomuus laukauskokematon

Yht.123 p,hyväksytty

 

Jade -  D.O. Joy´n Jubilation 5.9.09

I Toimintakyky +1 kohtuullinen

II Terävyys +3 kohtuullinen ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua

III Puolustushalu +3 kohtuullinen hillitty

IV Taisteluhalu -1 pieni

V Hermorakenne +1 hieman rauhaton

VI Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas

VII Kovuus +1 hieman pehmeä

VIII Luoksepäästävyys +2b luoksepäästävä,aavistuksen pidättyväinen

X Laukauspelottomuus +++ (laukaisuvarma)

Yht.114 p,hyväksytty (snautserikerhon "ihanneluonne"!)

 

Kennel Doctor's Order