Vuoden 2004 näyttelytuloksia

 

Koira arvostellaan ensin omassa luokassaan laatuarvostelun mukaan ERI = erinomainen, excellent  EH = erittäin hyvä, very good  H = hyvä, good. Sen jälkeen seuraa kilpailuarvostelu, jossa ERI:n ja EH:n saaneet laitetaan 4 parhaan järjestykseen. Erinomaisella palkitut sijoittuneet koirat pääsevät paras uros (pu) ja paras narttu (pn) -kisaan. Siinä parhaiten sijoittuneelle ei-valiolle jaetaan sertti ja seuraavaksi parhaalle varasertti. Kansainvälisissä näyttelyissä paras uros tai narttu saa CACIB:in eli kansainvälisen sertin ja seuraavaksi paras vara-CACIB:in. Näitä ei kuitenkaan jaeta veteraaneille eikä junioreille. Mikäli voittanut koira on jo kansainvälinen valio, CACIB siirtyy myöhemmin vara-CACIBin voittaneelle. Parhaan uroksen ja nartun välillä ratkaistaan vielä ROP (rotunsa paras) ja VSP (vastakkaisen sukupuolen paras) sijoitukset. Rotunsa Paras koira pääsee loppukilpailuun ryhmän 2 koirien kanssa. Ryhmävoittaja jatkaa vielä BIS- eli Best In Show (Näyttelyn Paras) -loppuhuipennukseen. (VAL = valioluokka,champion class , AVO = avoin luokka,open class, NUO = nuorten luokka,intermediate class, JUN= junioriluokka, VET = veteraaniluokka,veteran class)

kp = honours, sert=CAC, vara-sert=res-CAC, CACIB = CACIB, vara-CACIB = res-CACIB, VSP = BOS, ROP = BOB.


24.1.Turku int. tuomari Irina Poletaeva,Venäjä
D.O.High Hopes H
D.O.Guts´n Gravity ERI (ex) 1,PU3,SERT (CAC),CACIB!

Sanille sininen nauha massattomuudesta johtuen. Elmolla oli ensimmäinen mahdollisuus tulla valioksi,ja sen se myös teki upeasti!
 



7.2.04 Isokyrö,tuomari Ligita Zake,Latvia
D.O.Hero´s Heart JUN ERI (ex)1,SERT (CAC),PU3
D.O.Guts´n Gravity VAL ERI1,PU1,ROP
D.O.Go-Go Girl AVO ERI1 SERT (CAC)PN1 VSP
D.O.Gina Ginelli AVO ERI1 VA-SERT(RES-CAC),PN2
Kasvattajaluokka 1,kp (1,honours)

Eipä hassumpaa.... tai siis todella upeaa! Kisapaikka oli järkyttävän ahdas koulun liikuntahalli,jossa ei ollut minkäänlaista rauhaa tai treenimahdollisuutta.Harjoituksen puutteesta huolimatta "Jekku" aloitti kisan junnuluokan ainoana uroksena vauhdikkaallla esityksellä...:) Elmon karisma puri tälläkin kertaa ja se sai kunnian edustaa nyt rodun parasta koiraa. Sisarukset Gia ja Ada kävivät tiukkaa kisaa narttujen ykköspallista,Gia vei sen millimetrin mitalla. Kasvattajaluokka sai kunniapalkinnon,mutta loppukilpailuun olisi pitänyt odotella 3½ tuntia ja se tuntui mahdottomalta ajatukselta hallin tunogoksessa,joten se jätettiin sikseen.Erityiskiitos trimmaaja-Eijalle kasvattien tyylikkäistä "kampauksista"!
 


Oulu 28.-29.2.04 Viralliset agilitykisat
D.O.Gina Ginelli & ohj. Noora Haapanen
midi II
A-kisa hyl
B-kisa -4,81 sij.1,kuma
C-kisa -8,53 sij.1 ja siirto 3-luokkaan!
WAU..........!
 



Tampere kv. 21.3.94 tuomari Moa Persson,Ruotsi
D.O.Hold Me JUN EH1
D.O.Fred Flintstone AVO EH2
D.O.Grey Gladiator AVO H
D.O.Guts´n Gravity VAL ERI
Barbra Streisand Great Charisma VAL ERI2 PN2 vara-CACIB

Tampereen tuomarilla oli tiukka linja,jonka myös me saimme havaita.Eniten meidän koiristamme tuomaria viehätti Sade,joka tosin sai maininnan "i en aning högt hull"..eli vyötärö oli vähän pääsyt leviämään...! Hyvät kehäesitykset kuitenkin kaikilta ja arvostelut asialliset.


Kankaanpää 27.3.04 Wilfried Peper,Saksa
D.O.Gina Ginelli AVO ERI1 PN3 vara-SERT


Vöyri virallinen tokokisa 28.3.04
D.O.Gina Ginelli AVO 183 p,1-tulos,sij.1 ja siirto VOI-luokkaan!
UPEAA tykitystä,Noora ja Ada!


Vaasa 18.4. tuomari Åke Cronander,Ruotsi
Jetaime Talhi Tailor Made JUN ERI1 PU2 SERT
D.O.His Majesty NUO EH1
D.O.Hero´s Heart NUO EH2
D.O.Guts´n Gravity VAL ERI2 PU3
D.O.Hell´s Angel NUO ERI1 PN2 SERT
Barbra Streisand Great Charisma VAL ERI1 PN1 ROP
Mustasaaren Botnia-halli saattaa hyvinkin olla Suomen paras näyttelypaikka:tilava,hyvä ilmanvaihto,erinomainen alusta jne.Siellä pistettiin sitten isoissa kehissä töppöstä toisen eteen mainion tuloksin: sertit Troylle ja Helmille,nuorille H-veljeksille punaiset nauhat ja kruununa Sade Rotunsa Paras!
Kuvassa nuori Hugo-poika


Lahti int. 24.4. tuomari Soile Bister
D.O.His Majesty NUO EH1
Hugo esiintyi kotikentällään,ja oikein mukavalla arvostelulla ja punaisella nauhalla taaskin.Kunhan ikä tuo sen "bodyn" niin avot! Kuvassa Hugo hieman rentoutuu kotisohvallaan...


Virrat 8.5. tuomari Katrin Lahi,Eesti
D.O.Hell´s Angel NUO ERI2 PN2 VASERT
Jetaime Talhi Tailor Made JUN EH1
D.O.Good Goalkeeper AVO ERI1 PU1 SERT VSP
Uusi D.O.-valio on taas leivottu! Eetun viimeinen sertti tulla tupsahti! Helmikin sai ruusukkeen,ja nuoriso-osaston (Helmi ja Troy) kehäesiintyminen oli vakuuttavaa,tästä on mukava jatkaa!


Seveso,Italia 9.5. tuomari Mrs.Candida Falsina,Italia
Barbra Streisand Great Charisma VAL ERI1 PN ROP!
Sade aloitti näyttelyuran ns.kotimaassaan voitolla,jess!


Vaasa virall.tokokisa 15.5.
D.O.Gina Ginelli & Noora Haapanen
VOI 2 229,5 p Sijoitus 1.
Kuvassa Nooran mainiot mallioppilaat Ada ja Kata


Mynämäki 15.5. tuomari Johan Juslin
D.O.High Hopes NUO T


Rapallo,Italia 16.5. KV näyttely tuomari J.Crawford,Irlanti
Barbra Streisand Great Charisma
VAL ERI1 PN1 VSP CACIB
Sateella on nyt 5 CACIB´ia 3:sta eri maasta,eli anomme Kans Mva tittelia!


Orimattila 20.5. tuomari Keijo Alen
D.O.His Majesty NUO EH1 "Erinomaista tyyppiä oleva uros",kuulemma.Ja on!


Rauma 29.5. tuomari Paavo Mattila
D.O.Grey Gladiator EH1


Harjavalta 6.6. Herman Burk,Saksa
D.O.Hell´s Angel NUO ERI1 PN3 SERT
Helmi on hurmaava nuori neiti,toka sertti tuli plakkariin.Nyt odotellaan 2 vuoden ikärajaa sen valiotittelin jahtaamisessa! Kuvaaja Kirsti Kauppi


Baveno,Italia 6.6. Mr.G.Musante,Italia
AdiS Barbra Streisand Great Charisma ROP!
Sulhasensa Zhan oli VSP,eli hyvä maku tuomarilla :)


Jämsä 12.6. Elisa Wartiainen-Jyrkkämäki
D.O.Hold Me NUO EH1


Erikoisnäyttely 12.6. Espoo
urosten tuomari Rodi Hubenthal,Norja ja nartuilla Kari Salminen
Jetaime Talhi Tailor Made NUO EH4
D.O.Good Goalkeeper VAL EH
D.O.Demicillin VAL EH
D.O.His Majesty NUO EH2

urosten tuomari Kari Salminen ja nartuilla Kari Järvinen
Jetaime Talhi Tailor Made NUO EH2
D.O.Good Goalkeeper VAL EH
D.O.Demicillin VAL ERI
D.O.His Majesty NUO H
Erkkari lauantaina oli uitettujen koirien esittelyä,vettä -vaan ei huippupalkintoja- sateli...Sunnuntaina aurinko paisteli mukavasti,vaikka tuomarit säilyttivät edelleen kriittisen asenteen ruusukkeitten syytämisen suhteen :) ei päivä ollut hassumpi.
Kuvassa "Eetu" (Good Goalkeeper)ISPU-showssa kuvattuna


15.6. Vaasa,virall.tokokisa
D.O.Gina Ginelli & ohj.Noora Haapanen
VOI 198,5 p III-tulos
Onnea,onnea,iloinen ja lupaava suoritus,silminnäkijänä ylpeä kasvattaja!


Ylivieska 17.-18.7. tuomari Dan Ericsson,Ruotsi
D.O.Go-Go Girl H
Mittakeppi oli taas Gian kohtalona,muuten sopusuhtaisella nartulla ei tuomarin mukaan ollut tarvittavaa kokoa.Yleensä pienuus haittaa tuomareita enemmän kuin suuruus -no,eespäin uusiin seikkailuihin!


Pori 1.8.04 tuomari Blaz Kavcic,Slovenia
Jetaime Talhi Tailor Made NUO ERI2 VASERT
D.O.Go-Go Girl AVO ERI2 VASERT
"Melkein sertit" kotiin :)


Kuopio 6.8. tuomari Stefan Sinko
D.O. Hold Me NUO ERI1 VA-SERT


Raisio 14.8. tuomari Kari Salminen
D.O.High Hopes NUO EH1
Erinomainen arvostelu snautserispesialistituomarilta,lisäksi "kauniisti esitetty" on aplodien arvoinen maininta!


Tervakoski 21.8. tuomari Maret Kärdi,Viro
D.O.Grey Gladiator T
Tämä tuomari ei tykännyt Retusta,arvostelussa ei ollut yhtään positiivista sanaa.Näkemättä itse ei pysty enempää kommentoimaan... liekö Retu muuttunut joksikin kamalaksi olioksi ;) ? Leikki leikkinä!


Pielavesi 29.8. tuomari Gunnel Holm
D.O.Hold Me H
Nyt oli Siri sitten liian hoikassa kunnossa.Pullakuuri alkaa!


Tampere 11.9.
D.O.Hold Me,eka kisa avoimessa luokassa
AVO ERI2 VARA-SERT


Erikoisnäyttely Helsinki 18.9. tuomari Hilkka Salohalla
D.O.His Majesty
AVO EH1
Hyvin sujuu Hugolla,punasävyistä nauhaa pukkaa!


Oulu kv 2.-3.10. tuomari Per-Erik Wallin,Ruotsi
D.O.Guts´n Gravity VAL ERI1 PU3 CACIB
Juuri isäksi tullut Elmo nappasi toisen cacibinsa,onnea Hellu!


Seinäjoki 23.10 kv tuomari Helge Lie,Norja
Jetaime Talhi Tailor Made NUO ERI1
D.O.Hell´s Angel AVO EX1 PN3 SERT FIN MVA
D.O.Guts´n Gravity VAL ERI1 PU2 CACIB
D.O.Good Goalkeeper VAL ERI2 PU3 VARA-CACIB
D.O.Hero´s Heart AVO H
D.O.Demicillin VAL ERI2 PN2 VARA-CACIB
kennel Doctor´s Order KASV 1,kp (Demicillin,Hell´s Angel,Guts´n Gravity & Good Goalkeeper).
Kasvattajaluokassa neljä valiota,tuorein mukana!

Seinäjoki 24.10. tuomari Annika Ullveit-Moe,Ruotsi
Helmi jätettiin nyt juoksuhöyryisenä poikien päätä sekoittamasta kotiin (kun kaikki olikin jo eilen "plakkarissa",Eetu lähti jo Jyväskylään myös,eli vähän pienemmällä porukalla sunnuntain kisassa (eikä kasvattajaluokkaa esitettykään).
Jetaime Talhi Tailor Made NUO ERI1 VA-SERT
D.O.Guts´´n Gravity VAL ERI2 PU3
D.O.Hero´s Heart AVO EH3
D.O.Demicillin VAL ERI2 PN2
Jekkukin sai sunnuntaina punaisen nauhan,molempina päivinä todettiin anatomia hyväksi,mutta kehäesitys raakileeksi,Reinolla nyt homma työn alla ja edistystä oli jo kovasti havaittavissakin.


Jyväskylä 20.-21.11.04 tuomari Jul Hamlot,Norja
D.O.His Majesty AVO ERI2 PU3 VA-SERT
D.O.Good Goalkeeper VAL ERI3
D.O.Hold Me AVO ERI1 SERT
Kuvassa iloiset kisailijat Eetu,Hugo & Siri emäntineen


Helsinki 5.12.04 Vuoden Voittaja tuomari Marja Talvitie
Barbra Streisand Great Charisma VAL EH
Jetaime Talhi Tailor Made AVO EH3
Doctor´s Order His Majesty AVO EH1
Doctor´s Order Elda Eleganza VAL ERI
Koiranäyttelypuolelta ei ole paljon kommentoimista."Eppu" kisasi pitkästä aikaa ja saikin excellent-nauhan. Muut saimme tyytyä punaisiin nauhoihin, ja kai pitäisi osata ajatella, että sen saa vain erittäin hyvä koira... (mutta kyllähän me oikeasti odotettiin vähän parempaakin...).Kuvassa Sade,kuvattuna 6.12. Kissanäyttelyn puolella brittimme Blueline Paint It Black teki viikonlopun parhaat tulokset, Jukan handlaus on aina tuloksekasta... 2 serttiä ja laumamme päällikkö on nyt CHAMPION!
Kuvassa Koopa rentoutuu kotona tiukassa painissa pehmomajavan kanssa!


Kennel Doctor's Order