Doctor's Order Demicillin (Roosa)

INT & FIN & S & N MVA

RoosaEmä: CH Seladys Untouched Pearl

Isä: CH Argenta's Yeoman Yankee

lonkat A/A, kyynärpäät 0/0, silmät terveet

 

Roosan sukutaulu

"Roosa"/Koira-Net

Roosan näyttelyarvostelut

Meillä oli tosi onnenpotku, että ensimmäisessä pentueessamme oli Roosan kaltainen kuvankaunis ja terve,ihana narttu, jonka sijoitimme. Roosa aloitti näyttelyuransa toukokuussa -98 junioriluokassa saaden samana viikonloppuna kaksi serttiä! Tammikuussa -99 Roosa piipahti Tromssan kansainvälissessä näyttelyssä tuomisinaan myös Norjan sertti ja CACIB, joten paremmin ei olisi voinut nuoren koiran näyttelyura edetä. Heti täytettyään 2 vuotta Roosa nappasi Pohjoismaiden muotovalion tittelin ja vuonna 2002 tulivat Suomen CACIBít kahdessa perättäisessä näyttelyssä.Rppsasta tulikin sitten siis arvostettu Kansainvälinen Muotovalio! Roosa käväisi v-2003 maailmannäyttelyssäkin,ja avoimen luokan neljäs sija ei ollut mitenkään huono saavutus,vai mitä! Roosa on F-pentueemme emä.

Roosa asui elämänsä sijoitusnarttuna Kuusisen Birgitillä, tätinsä "Ellin" (Geena-kantakoiramme sisko) kanssa, ensin Vaasassa ja sittemmin Helsingissä. Ellin kuoltua Roosa ei enää ollut entisensä. Ulkoisesti se oli hyväkuntoinen ja -näköinen, mutta yksin se ei osannut asua ja pientä kremppaa siellä täällä alkoi ilmetä, ennen niin terveessä koirassa. Raskain mielin Birgit sitten antoi Roosan lähteä Ellin perään 11.12.08. Kiitso erinomaisesta yhteistyöstä ja ystävyydestä näinä vuosina Birgitille ! Roosan geenit virtaaavat edelleen tulevissa pennuissamme.

Roosa Roosa, 2 vuotta

    Yes?

Doctor's Order F-puppies

Roosan ihanat pennut!

 

Kennel Doctor's Order