¤Luonne: Kultsi on pienen pieni shetlanninponin alku. Heti syntymän jälkeen neiti oli jo nousemassa ylös maasta ja oli innokas tutkimaan kaikki mitä siinä kuonon lähellä oli. Ensimmäisen kerran, kun Kultsi pääsi ulos tuulettumaan, juoksenteli pikkuinen jo täyttä laukkaa tarhaa ympäri. Muutaman kerran siinä kaatui, mutta aina päättäväisesti ponitus nousi heiveröisille jaloilleen ja jatkoi matkaa. Kultsia on jo alettu kouluttaa pikkuisen, ettei kaikki jäisi sitten sinne pahimpaan ikään. Riimun laitossa aluksi oli ongelmia, kun neiti viskoi päätään ja netukaviollaan kuopa edessä seisovan varpaita. Nyt kuitenkin pikkulady on sopeutunut riimuun ja antaa jo suht hyvin laittaa riimun päähän. Harjauskin oli aluksi hirveää neidin mielestä. Kultsi hyppi pystyyn ja usein sai tuntea pikkukaviot varpaiden päällä. Nyt kuitenkin on alkanut harjauskin sujua, ja tulosta on tuottanut. Kultsi tietää, että kun on kiltisti koko harjauksen ajan, saa neiti palkinnokseen leivän. Talutuskin on Kultsin mielestä kivaa puuhaa. Silloin tällöin neiti heittää muutaman ilopukin ja ei siinä voi muutakun nauraa.. Kultsille on myös yritetty opettaa, että käskystä seistään paikoillaan, ja on sekin aika hyvin mennyt ponille jakeluun. Muutaman kerran Kultsi on karannut aitauksesta ja juoksennellut pitkin tallipihaa, mutta uudet esineet saavat Kultsin huomion nopeasti. Kultsi on yllätetty tutkimassa kärryjä ja autoja. Kultsi on myös saanut muutaman kerran kokeilla loimea.
|
|