LOPUKSI
Muistathan, että ostamasi villakäärö on vasta koiran alku, koiran lapsi! Pennulla on resurssit kehittyä melkein mihin suuntaan tahansa, niin hyvään kuin huonoonkin suuntaan. Ulkomuodon kehitykseen vaikuttaa perimän ohella oikea ravinto ja tasapainoinen liikunta. Luonteen kehittymiseen ovat tästä lähtien yksin vaikuttamassa pennun uusi ympäristö ja omistajat. Siksi on tärkeää tajota pienokaiselle RAUHALLINEN kasvuympäristö selkeine, turvallisine rajoineen ja monipuolisine virikkeineen. Tämän muistamalla sinulla on toivottavasti jopa viideksitoista vuodeksi iloa maailman kilteimmästä ja suloisimmasta veijaristasi!

Villakoira on hämmästyttävä persoona, josta opit vuosi vuodelta jotakin uutta. Aikasi ei tule pitkäksi tämän rodun parissa!

                                       TAKAISIN