TOKO
 

Tottelevaisuus ja kouluttaminen ovat villakoiralle ensiarvoisen tärkeää ja perusta sen kehittymiselle sujuvasti toimivaksi lauman jäseneksi ja yhteiskuntakelpoiseksi kansalaiseksi. Lisäksi se on perusta monille muille harrastuksille, kuten agilitylle. Jos opetat koirallesi istumista, seuraamista, maahan menoa, luokse tuloa ja paikalle jäämistä pienestä pitäen saat samalla vahvistettua myös välistänne sidettä ja koiran alinta asemaa laumassa. Koiran opettamisesta on kerrottu tarkemmin Suomen Villakoirakerhon julkaisemassa ILOA VILLAKOIRASTA- opettamisen alkeita oppaassa, jonka saat liitteenä (nettisurffajat voivat tilata kerhokaupasta).

Tässä kuitenkin vielä lyhyt katsaus kuinka perustottelevaisuutta voi opettaa jo pienellekin pennulle!

Tärkeää Sinun on muistaa, ettet koskaan rankaise pentua sen epäonnistumisesta koulutustilanteessa. Jatkuva kehuminen, namit ja lelut sen sijaan ovat tärkeitä aina, kun pentu tottelee. Muista pitää koulutustuokiot lyhyinä ja iloisina! Aivan pientä pentua sinun kannattaa jo opettaa tulemaan kutsuttaessa luokse. Kun pentu on jo tulossa houkuttele sitä iloisesti kutsumalla nimeltä ollen itse esim. kyykyssä lelun kanssa. Rapsuta ja kehu kovasti, kun pentu tulee luoksesi tai heitä sille lelu pyydystettäväksi. Myöhemmin voit liittää mukaan tänne -käskyn. Istumisen voit opettaa jo kymmenviikkoiselle pennulle. Tämä sujuu helpoiten näyttämällä namia/lelua pennulle ylhäältäpäin seisoessasi. Namina voit käyttää päivittäistä Citro-osca- annostakin! Kun pentu keksii istuuntua, sano samalla hetkellä käsky istu ja palkitse heti. Toista harjoitus muutamia kertoja kerrallaan. Huomaat, että pentu on älykäs ja oppii nopeasti. Kun pentu hallitsee istumisen voit kokeilla jo maahan menoakin sen kanssa. Tämä onnistuu näppärimmin seuraavasti: Kytke pentu taluttimeen ja pidä naru vaakatasossa koiran selän suuntaisesti. Vedä sitten namia sen nenästä poispäin maata pitkin. Älä jousta taluttimesta. Koira miettii hetken ja huomaa, että sen täytyy mennä maahan, mikäli se haluaa tavoittaa poispäin vedettävän namin. Kun se paneutuu makuulle, anna käsky maahan ja anna nami heti ja kehu ylenpalttisesti. Älä koskaan pakota koiraa menemään maahan väkisin! Äläkä myöskään pidä koiraa väkisin maassa.

Paikalle jääminen hetkeksi istumaan sujuu jo nelikuiseltakin pennulta. Anna pennulle torjuva liike kädellä kun se istuu edessäsi ja sano käsky paikka. Palkitse heti, kun pentu on sekunnin pari aloillaan ja vapauta pentu. Kun tämä onnistuu voit pidentää aikaa muutamalla sekunnilla ja vähitellen pidentää matkaa puoleen metriin. Palaa heti pennun luo ja palkitse aina! Vähitellen, asteittain siirryt kauemmaksi ja hieman pidemmäksi aikaa. Etene tässä harjoituksessa varoen. Jos pentu livistää, ota takapakkia ja aseta se aloilleen hiukan lyhemmäksi ajaksi.

Lopeta jokainen harjoitus aina onnistumiseen. Älä myöskään koskaan rasita pentua millään tottelevaisuusharjoituksella monta minuuttia kerrallaan. Muista aina lyhyet, iloiset ja vaihtelevat harjoitukset. Harjoittele vain silloin, kun pentu on pirteimmillään ja jaksaa keskittyä. Vaihtele pennun palkitsemistapoja kerrasta toiseen. Käytä mielikuvitusta ja opeta sille vaihtelevia temppuja, joilla ei ole välttämättä mitään tekemistä tottelevaisuuskokeissa vaadittavien liikkeiden kanssa. Älä vaadi koiralta pitkiä liikesarjoja vaikka se ne hallitsisikin, junnaava harjoittelu kyllästyttää villakoiran nopeasti. Helpointa on opettaa liikkeet pienissä osasissa ja vaihtele myös näiden järjestystä, jotta harjoittelusta ei tule ennalta arvattavaa ja tylsää. Kannattaa useimmiten harjoitella vain yhtä asiaa muutamia minuutteja kerrallaan. Vaihtele myös harjoitusalueita. Kun pentu oppii jotakin ensin häiriöttömässä ympäristössä vaikkapa kotipihalla voit seuraavaksi kokeilla miten harjoitus onnistuu vaikkapa puistossa tai ostarilla.

Kun pentu on yli neljänkuukauden ikäinen, voit viedä sen mukaan pentu- ja tapakasvatuskursseille. Tiedustele paikkakuntasi kerhotoiminnasta vaikkapa Kennelliitosta. Pentukoulutuskursseilta saa usein hyviä vinkkejä pennun opettamiseen ja samalla se tottuu toisiin koiriin ja ihmisiin ja oppii keskittämään sinuun huomionsa myös häiriöiden alaisena. Varsinainen opetus tapahtuu kuitenkin kotona!!! Pentuvaiheen jälkeen voit nokkelan pienen koirasi kanssa jatkaa tottelevaisuusharrastusta kilpatasolle saakka!
 


Yllä olevassa kuvassa Etta ja Rullapulla (etualalla) paikallamakuussa. Villakoiran opetuksen pitäisi kuitenkin enimmäkseen koostua reippaista ja vaihtelevista tehtävistä.

NAKSUTINKOULUTUKSESTA

Koirankoulutuksessa on olemassa monia eri koulukuntia. Koiran perinteisempi opettamistapa nojaa käskyjen suoraan opettamiseen, kuten edellä hieman kuvattiin. Viimeaikoina olen innostunut nuoremman villakoirani kanssa Clicker-training eli naksutin opetuksesta, joka on uusi tieteeseen perustuva tapa opettaa eläintä. Monet elokuvissa esiintyvistä eläimistä on opetettu juuri tällä tavalla ja se on hyvin nopea menetelmä kouluttaa varsinkin nuorta koiraa, ihan pientä pentuakin.

Naksutinkoulutuksessa koira ensin ehdollistetaan naksuttimen (edullinen lemmikkitarvikeliikkeestä saatava pieni esine) ääneen tarjoamalla sille herkku aina naksahduksen tapahtuessa. Tämä vaatii 20-200 toistoa eläimestä riippuen. Tämän jälkeen koiran toimintaa voidaan lähteä muovaamaan niin, että kun koira suorittaa halutun toiminnon (aivan itsestään, ilman mitään käskyä) tai sellaisen toiminnan, joka on hieman sinne päin mitä koiralta kulloinkin toivotaan, naksautetaan ja annetaan palkinto. Pikkuhiljaa koira oppii tarjoamaan käyttäytymistä saadakseen naksun ja tätä seuraavan herkun. Käyttäytymistä voidaan myös asteittain muovata haluttuun suuntaan. Naksutinkoulutuksen alkuvaiheessa ei vielä liitetä käskyjä mukaan vaan odotetaan, että koira oppisi itse tarjoamaan eri käyttäytymismalleja ja kun se keksii sen mitä siltä odotetaan käyttäytymistä vahvistetaan oikeaan suuntaan sitten naksuttelemalla. Lisäksi aivan arkitilanteissa koiraa voi palkita naksuttimella silloin, kun se toimii juuri oikealla tavalla. On muistettava, että naksautuksen on tultava täsmälleen sillä hetkellä kun koira käyttäytyy halutulla tavalla.

Koiraahan ei naksutinkoulutuksessa aluksi opeteta perinteisiin tokoliikkeisiin vaan koira ohjataan käyttämään aivojaan muokkaamalla sen käyttäytymistä oikeaan suuntaan, suorittamaan kuitenkin tokoliikkeissäkin hyödyksi olevia pieniä hauskoja tehtäviä ja temppuja kuten koskettamaan keppiä tai seisomaan pahvinpalan päällä. Naksutinkoulutus sopii hyvin villakoiralle joka fiksuna eläimenä keksii muutenkin erilaisia ratkaisuja pulmatilanteisiin. Tästä naksuttimella tapahtuvasta käyttäytymisen muokkaamisesta on kerrottu tarkemmin seuraavilla sivuilla:

http://www.oocities.org/PicketFence/6689/

http://koti.mbnet.fi/~piskit/naks.html

http://www.labradorworld.com/Gryphon/Click.htm

http://www.clickandtreat.com/

http://www.inch.com/~dogs/clicker.html
 
 
 

TAKAISIN