Mosquito
eli tutummin Mosse ei jätä epäilynsijaa siihen onko
kyseessä ori vai ruuna, sillä se on todella orimainen
sähläri. Päänheittely, tanssahtelu ja haasteiden
kajauttelu ovat olennainen osa tämän oriin olemusta
varsin komean ulkonäön lisäksi. Herkät ja
rauhalliset hetket ovat Mossen kanssa ainutlaatuisia
kokemuksia, joista voi tosissaan onnitella itseään.
Mossen kanssa
kärsivällisyys ja ymmärtäväisyys joutuu lähes
poikkeuksetta koetukselle aivan normaalissa
päivärutiinissa. Kun aamusella tai milloin vain on
ulos lähdön aika herra käy jo hyvin kuumana
riimunarun kiinnittämisestä lähtien; karsinasta
pitää päästä pois tulipalo kiireellä ja
käytävän tullessa kavioiden alle on aika aloittaa
tanssiminen. Matkan varrella karsinasta tarhaan pitää
tietysti muistaa pitää ääntä itsestään ettei
kenellekkään vain jää epäselväksi kuka nyt on
poistumassa ulos tuulettumaan. Mossen kaunista ääntä
sekä liikehdintää saa kuitenkin ihailla enemmän
ulkotiloissa kuin käytävällä - ulkona kun ääni
kantaa kauemmas ja liikkumistilaa riittää. Osaavan
käsittelijän kanssa, joka on tottunut Mossen
temppuiluun, ori yleensä saadaan varsin turvallisesti
tarhan portista sisään. Tuntemattomille saatikka
heikkovoimaisille ei Mossea koskaan käsiin annetakkaan,
koska on aivan turhaa koitella onneaan, kun on tämän
oriin kaltainen kilparatsu kyseessä. Tarhaan
päästyään Mosse pistää yleensä pystyyn 'komean'
pukittelu ja aidasta aitaan laukkailu show'n, jonka
jälkeen rauhoittuu hetkeksi tutkimaan tilannetta
ulkosalla. Tarhaillessaan ei ori kuitenkaan malta
kovin kauaa pysytellä aloillaan vaan on kokoajan
menossa jollain vauhdilla aitojen rajoissa. Sisään
tullessa sitten toistetaan lähestulkoon sama kuin
ulosmentäessä paitsi että ensin Mosse pitää saada
pysäytettyä hetkeksi riimunarun kiinnitystä varten.
Onneksi Mosse on kuitenkin useimpien muiden kauraturpien
tapaan perso porkkanalle ja muille herkuille ja niiden
voimalla sen saa helposti hetkeksi seisahtamaan ja
rauhoittumaan muutenkin. Siinä sitten Mossen
tyytyväisenä ja paikallaan rouskuttaessa vain
isketään riimunaru kiinni ja valmistaudutaan samaan
show'hun kun vietäessä.
Ainut hetki jolloin
Mossea voi kutsua rauhalliseksi on harjatessa, sillä
ori nauttii tästä toimenpiteestä silmin nähden
pysytellen paikoillaan ja useasti sulkien silmänsäkkin
mielihyvästä. Rauhallisuus kuitenkin kaikkoaa heti kun
varsinainen harjaaminen on saatu päätökseen. Harjaa
ja häntää siistiessä saa ravata oriin perässä sen
seilatessa käytävän laidalta toiselle ketjujen
myöntämissä rajoissa. Useasti myös pään harjaus ja
sienellä pyyhkiminen tuottaa päänvaivaa, Mosse kun
nostaa päänsä niin korkealle kuin kykenee ja
heittelee sitä mielenosoituksellisesti. Tähän samaan
'ilmiöön' saa yleensä tutustua myös suitsittaessa,
jossa lisäksi saa sitten vielä taistella aikansa
kuolaimen suuhun saamisen kanssa. Satulointi on sitten
oma haasteensa Mossen yrittäessä parhaansa mukaan
päästä karkuun satulan alta harrastaen aiemmin esille
tullutta seilaamista käytävällä. Kun satula sitten
kuitenkin lopulta päätyy selkään asiaan kuuluu
ehdottomasti pullistelu ettei satulavö vain tulisi
liian kireälle. Pullisteluun kuitenkin tehoaa oriin
rapsuttelu tai herkkupalan antaminen, mikä saa sen
rentoutumaan ja unohtamaan pullistelemisen eikä vyön
kiristäminenkään näin paljon kirpaise. Viimeisimmät
kiristykset on sitten helppo suorittaa selästä käsin
Mossen kiinnittäessä huomionsa kaikkeen muuhun
ympärillä tapahtuvaan.
Saatuaan satulan
selkäänsä ja matkan suuntautuessa ulos Mosse muuttuu
jännittyneeksi ja lähes poikkeuksetta tepastelee
eteenpäin kuin mikäkin steppari. Kuolainkin joutuu
kovalle koetukselle oriin pureskellessa sitä kuin
viimeistä päivää. Ratsastajan noustessa selkään
asiaan kuuluu ehdottomasti asian vaikeuttaminen
kävelemällä tai lähinnä loikkaamalla sivuun juuri
ponnistushetkellä, mutta tämä on estettävissä
oikealle puolelle oria vasten seisomaan menevällä
avustajalla - ihmisten päälle ei Mosse sentään
loiki. Kunhan ratsastaja on selässä on ori heti
lähdössä matkaan ja tähän varautumaton löytääkin
itsensä sitten herkästi reilu puolitoista metriä
alempaa kuin vähän aikaisemmin. Kunhan matkaan on
sitten päästy - ratsastajineen kaikkineen - Mosse
etenee yleensä varsin ripeään tahtiin ja suorastaan
puhkuu menointoa. Radalla mentäessä oriin kanssa saa
todella tehdä töitä ettei se lähtisi suin päin
täyttä kiitoa viilettämään - kaikki kiitolaukkaa
hitaampi on Mossesta radalla aivan turhaa. Käyntiä ja
ravia mentäessä ori viskoon päätään
harmistuksissaan ja painaa ohjille vaatien lisää
vauhtia. Vauhdin noustessa laukkaan ori tasoittuu hieman
oletettavasti, koska tietää pian saavansa avata
loputkin vauhtihanat. Kunhan sitten päästään
vetämään mutkat suoriksi täydessä nelissä, Mosse
nauttii menosta täysin siemauksin. Mikään vauhti ei
kuitenkaan tunnu orille riittävän, kun se monesti
täydessä kiitolaukassakin painaa ohjille - tosin ei
aivan samaan malliin kuin hitaammassa menossa. Toinen
'haitapuoli' - ohjille painamisen lisäksi - on oriin taipumus jatkaa menoaan, vaikka ratsastaja pyytää
hiljentämään. Harvemmin kuitenkaan Mosse kovin kauaa
taistelee sitä pidättävää ratsastajaa vastaan vaan
taipuu lopulta tämän tahtoon - tässä saattaa
kuitenkin vierähtää kymmenen metriä jos toinenkin
hidastamisen aloittamisen jälkeen. Maastossa
mentäessä ori on lähes samanlainen 'vauhtiveikko'
kuin radallakin, mutta kiinnittää hiukan huomiota
myös ympäristöönsä toisin kuin radalla -
lukuunottamatta toisia hevosia. Oletettavasti Mossen
perimmäisenä tarkoituksena ei kuitenkaan ole ihailla
maisemia vaan valmistautua lähtemään täyteen
kiitoon, jos sopiva syy vain löytyy. Toisin kuin
radalla maastossa ori harvemmin varsinaisesti painaa
ohjille vauhtia vaatien, se tyytyy lähinnä pään
heittelemiseen ja eräänlaiseen 'pomppimiseen',
näyttääkseen siltä löytyvän energiaa.
Kilpailutilanteessa tai
ryhmäharjoituksessa tulee selkeästi esille Mossen
suuri voitontahto tai ehkä paremminkin halu johtaa
joukkoa. Ori tahoisi mennä lähdöstä alkaen
täysillä ja taistelee todella jockeyta vastaan,
mikäli tämä kovasti pidättelee. Tästä ei sinänsä
ole kovaa haittaa, koska jos Mossen antaa mennä niin
kovaa kuin sielu sietää, se todennäköisimmin
ampaisee kärkeen. 'Hankaluudet' alkavat siitä kun
kärkeen on päästy ja ori tahtoo jatkaa samaa vauhtia
ja välistä vielä kovempaakin. Jos oriin antaa juosta
halunsa mukaan, se vääjäämättä väsähtää ennen
pitkää, mutta toisaalta jos sitä taas vaatii
hikihatussa hidastamaan saadaan aikaiseksi normaalisti
vain taistelua jockeyta vastaan, mikä sekin
vääjäämättä pidemmän päälle väsyttää oria.
Näinhän käsissä on sitten 'pattitilanne', tehtiin
niin tai näin, tuloksena Mossesta saadaan mehut
pihalle. Jokin sortin ratkaisuna asiaan oria
kilpailutetaan lähinnä lyhyillä matkoilla, joilla
väsähtämisestä huolimatta mahdollisuudet paikan
pitämiseen - yleensä siis kärkipaikan - ovat
huomattavasti pitkiä matkoja paremmat. Matkavalinnan
lisäksi Mossella yleensä käytetään tietynlaista
ratsastustaktiikkaa, jossa sen annetaan aluksi ampaista
kärkeen ja tehdä hieman kaulaa muihin, jonka jälkeen
jockey pyrkii hieman hillitsemään oriin vauhtia kunnes
ollaan loppusuoran tienoilla tai totaalinen
väsähtämispiste uhkaa, jolloin Mossen annetaan
jälleen mennä niin kovaa kuin siitä irtoaa.
Uskomattoman paljon vauhtia oriista löytyy vielä
aivan loppumetreilläkin, jockeyn kanssa käydystä
taistelusta huolimatta.
|
