Wicked Charmer, tutummin Samu, syntyi helmikuun lopussa kauniina talviyönä. Samun elämän ensiaskeleet eivät olleet helppoja ja pientä oria ruokittiin muutamaan otteeseen tuttipullolla. Komea läsipää virkistyi kuitenkin vikkelästi. Päästessään ensimmäistä kertaa ulos Samu villiintyi täysin, riehui kuin pieni pyörremyrsky tarhassa. Elämäniloinen ja komea poniori. Samun kanssa on tarkoitus suunnata todenteolla esteradoille ja keskittyä pääosin kilpailemiseen. Mahdollisesti ehkä sitten vanhempana sitten saatetaan siitosuraa harkita.
Samu on todellinen keppostelija ja ori on aina yllätyksiä täynnä. Onneksi yleensä positiivisia sellaisia :) Orimaisuutta tästä herrasta löytää mukavissa mitoissa; ei liikaa mutta mikään märkä villasukkakaan Samu ei ole. Nuoruuden hullutuksia löytyy ja joskus Samua saakin komentaa hieman reippaammalla otteella että poika pysyy aisoissa. Kotona Samu ottaa rennosti ja harvemmin alkaa ukkoilemaan. Toinen juttu on sitten kisapaikalla. Hyöritään ja pyöritään kuin tulisilla hiilillä sekä huudetaan kurkku käheäksi jokaiselle tamman näköiselle ruunalle. Samu on seurallinen mutta kaipaa myös omaa rauhaa. Varsinkin ratsastuksen jälkeen ei Samua saisi pahemmin häiritä koska poika tulee siitä vaan känkkäränkäksi. Samu on vedenkestävä ja poika rakastaa riehua lätäköissä ja kuraisessa tarhassa.
Hoidettaessa Samu on sählä, aina menossa ja paikalla pysyminen on vaikeaa. Helpoiten homma sujuu kun Samun sitoo narulla seinään ja ei kamalasti pitkitä harjaustuokiota. Tai sitten ainakin seurustelee pojan kanssa aina välillä jos aika on pitkä. Harjauksesta Samu nauttii ja sillä on muutama erityinen kohta kaulassa joka saa ylähuulen heilumaan mielihyvästä. Joskus huonoina päivinä saattaa Samu luimistella kun sitä harjaa mahan alta. Sievät, ponimaiset kaviot nousevat kyllä. Eivät aina niin helpolla ja Samun kanssa ei saa todellakaan luovuttaa. Ensimmäinen kengitys sujui ihme kyllä erittäin hyvin ja Samu sai kengittäjältämme kiitosta järkevästä käytöksestä ikäänsä nähden. Taluttaessa Samu tanssahtelee kevyesti narun päässä ja joskus voi alkaa riehua aika tavalla. Pojan kanssa kannattaakin olla tarkkana ja pitää se ruodussa. Suuttumalla kuitenkin vaan hermostuttaa Samun jotenkin huutaminen ja narusta nykiminen on aivan turhaa.