Tervetuloa Samettiruusuun!

Samettiruusu on pienehkö virtuaalinen siittola, jossa kasvatetaan suomenhevosia ja amerikanravureita etuliitteellä STR. Kasvattajanimemme ovat VKL:n hyväksymiä, eli etuliite on täältä kotoisin. Kasvatustoiminta aloitettiin vuoden 2003 alkupuolella. Samettiruusuun syntyy joka kuukausi ihania varsoja. Amerikanravureiden ja suomenhevosten lisäksi meillä on myös ihana tallikoiramme Bera.

Hevosemme ovat pääasiassa siitoskäytössä, mutta niitä myös kisautetaan säännöllisesti. Eniten käytämme hevosiamme NJ:n, KRJ:N, ERJ:n ja VVJ:n alaisissa kilpailuissa, mutta kyllä niitä myös 'epävirallisissakin' kisoissa käytetään. Samettiruususta on mahdollisuus saada tilausvarsoja, kunhan vain kirjottaa siitä vieraskirjaan tai mailaa meille.

Toivoisimme, että kirjoittaisitte omia mielipideitä Samettiruusun uudesta ulkoasusta. Parannusohjeita otetaan myös vastaan. Samettiruusun hevosten sivuilla olevat kuvat ja kaikki muutkin näillä sivuilla olevat kuvat ovat itse otettuja. Niitä ei saa missään tapauksessa kopioida!! Copyista kerrotaan lisää jokaisen sivun alanurkassa.

Vierailkaa ihan rauhassa ja katsokaa hevosiamme. No, pitemmittä puheitta, toivotamme teidät oikein tervetulleiksi Samettiruusuun! T: Sarkku ja Inka


Voit kopioida bannerin vapaasti sivuillesi. Bannerin © Samettiruusu

Yhteistyötallimme >> Tincaél Stud
Ystävyystallimme >> Cuiscaus

Tallimme rinki on Tallirinki Cursans

Viimeiset päivitykset: 9.7.2004